Hawkeye: julkaisupäivä, traileri, juoni ja muut tiedot Marvelin uutuussarjasta

Clint Barton ja Kate Bishop yhdistävät voimansa Marvelin Hawkeye-sarjassa
(Kuva: Marvel Studios/Disney)

Kuukausien odottelun jälkeen Disney+:n seuraava MCU-sarja odottaa jo ovella. Marraskuun lopulla julkaistava Hawkeye on jo esitellyt antiaan trailerilla, jossa nähdään Jeremy Rennerin tähdittämän tuotannon antia.

Hahmon omaa seikkailua onkin odotettu jo pitkän aikaa. Hawkeye on ainoa alkuperäinen Kostaja, joka ei ole saanut vielä omaa elokuvaa tai sarjaa. Onneksi enää ei tarvitse odottaa kauaa.

Mutta ennen kuin sarja julkaistaan virallisesti, olemme koonneet tähän artikkeliin kaiken, mitä tiedämme tulevasta Disney+-sarjasta. Jouluaiheinen sarja julkaistiin 24. marraskuuta, ja siinä seurataan Rennerin esittämää Clint Bartonia, joka lyöttäytyy yhteen sarjakuvista tutun Kate Bishopin kanssa. Jälkimmäisen roolissa nähdään muun muassa Bumblebeesta tuttu Hailee Steinfeld.

Voit lukea lisää sarjasta, sen näyttelijävalinnoista, juonesta ja muista elementeistä alapuolelta. Lisäksi voit katsoa Hawkeyen uuden trailerin. Kannattaa kuitenkin huomioida, että Marvel Cinematic Universen jatkuvuuden vuoksi alla on joitain spoilereita muista Marvel-elokuvista.

Hawkeyen julkaisupäivä: 24. marraskuuta

See more

Hawkeye julkaistaan Disney+-palvelussa keskiviikkona 24. marraskuuta. Ensimmäinen kuva sarjasta julkaistiin 29. heinäkuuta, ja tuoreimman trailerin voit katsoa alapuolelta:

Hawkeye-traileri: ensisilmäys sarjaan

Kuukausien odotuksen jälkeen Marvel-fanit saivat haluamansa 13. syyskuuta: ensisilmäyksen Hawkeye-sarjasta.

Sarja tuntuisi lainaavan melkoisesti Die Hard - ja Home Alone -elokuvista, sillä se sijoittuu näiden lailla joulupyhien aikaan. Rennerin esittämä Barton ehtii viettää hetken aikaa oman perheensä kanssa Avengers: Endgamen jälkeisessä ajassa, mutta pian hänen menneet aaveet Roninina saapuvat takaisin hänen elämäänsä.

Tunnelma muuttuukin sitten asteen juhlavammaksi, kun Steinfeldin Bishop esitellään, humoristiset tilanteet saavat vallan, ja Barton sekä Bishop lyöttäytyvät yhteen kukistamaan vihollisensa. Olemme itse asiassa jopa hieman yllättyneitä, kuinka hauskalta sarja vaikuttaa.

Hawkeyen näyttelijät: keitä sarjassa nähdään

Jeremy Renner on Clint Barton/Hawkeye

(Image credit: Marvel Studios/Disney)

Jeremy Renner palaa rooliinsa Clint Bartoniksi, jota näyttelijä on esittänyt jo kymmenen vuoden ajan alkaen ensimmäisestä Thor-elokuvasta.

Varsin pitkien spekulaatioiden jälkeen Hailee Steinfeld (True Grit, Bumblebee) vahvistettiin Kate Bishopiksi, kun näyttelijä nähtiin tuotannon kuvauspaikalla loppuvuodesta 2020.

Steinfeld päätti ottaa Bishopin roolin vastaan, koska hän luottaa Marveliin, uutislehti Colliderin mukaan. "Jos johonkin voi luottaa, se on Marveliin. Olen niin otettu voidakseni olla mukana MCU:ta, ja vielä innokkaampi siitä, että voin puhua siitä. Olen pitänyt tätä salaisuutta jo jonkin aikaa, enkä ole hyvä pitämään salaisuuksia. Kokemus on ollut mahtava, ja kuinka olemme kehittäneet hahmoa ja ottaneet joitain elementtejä sarjakuvista sekä hänen tunnetusta historiasta. On todella kiinnostavaa esittää hahmoa, jota niin monet ihmiset rakastavat."

Bishop nähdään tulevaisuudessa myös todennäköisesti valkokankaalla. Esimerkiksi Disney+:n toisen Marvel-sarjan, Ms. Marvelin, nimikkohahmo nähdään tulevassa The Marvels -leffassa.

Marvel Studiosin Kevin Feige vahvisti loppuvuodesta 2020 muutaman muun sarjassa nähtävän henkilön. Näihin lukeutuvat Katen äitiä, Eleanor Bishopia, esittävä Vera Farmiga, Fra Feen esittämä Kazi sekä Tony Daltonin esittämä Jack Duquesne, Bartonin oppi-isä.

Alaqua Cox nähdään sarjassa puolestaan Maya Lopez/Echona. Hahmo on sarjakuvista tuttu kuuro taistelija, joka pystyy imitoimaan täydellisesti toisen henkilön liikkeitä. Erikoiskyvyn osalta hän muistuttaakin läheisesti Taskmasteria, ja hänen laillaan kyseessä on todennäköisesti yksi Hawkeye-sarjan pahiksista. Zahn McClarnon esittää puolestaan Mayan isää, Williamia.

The Hollywood Reporterin julkaisema uutinen vihjailee, että myös Florence Pugh nähtäisiin sarjassa. Näyttelijä esitti Yelena Belovaa Black Widow -elokuvassa, jonka lopputekstien jälkeisessä kohtauksessa vihjaillaan, että hän lähtisi jahtaamaan Bartonia kostaakseen Natasha Romanoffin kuoleman Endgamessa.

Lopuksi Ava Russo, Ben Sakamoto ja Cade Woodward uusivat roolinsa Bartonin lapsina, Lilana, Cooperina ja Nathanielina.

Kameroiden takana olevan tuotantotiimin osalta Hawkeyen ohjaajaksi on kiinnitetty Rhys Thomas (SNL, John Mulaney & the Sack Lunch Bunch) sekä brittiduo Bert ja Bertie (Kidding, The Great). Sarjan vetäjänä toimii puolestaan Mad Men -kirjuri Jonathan Igla.

Hawkeyen tarina: mitä tiedämme

Clint Barton näyttää yllättyneeltä katsoessaan televisiota Marvelin Hawkeye-sarjassa

(Image credit: Marvel Studios/Disney)

Alla oleva sisältää joitain lieviä spoilereita.

Jonkin aikaa Hawkeyen virallinen synopsis on ollut se, että Clint kouluttaa Kate Bishopista hänen seuraajan. Traileri vahvisti myös sarjan tapahtumapaikkana toimivan New York, jota oltiin huhuiltu potentiaaliseksi sijainniksi jo aiemmin.

Black Widow -elokuvan myötä saatamme tietää kuitenkin yhden sarjan mahdollisista pahiksista. Kuten mainitsimme jo aiemmin, elokuvan lopussa nähdään kohtaus, jossa Yelena Belova vierailee siskonsa Natasha Romanoffin haudalla.

Vierailunsa aikana hänen luokseen saapuu tämän uusi pomo, Valentina Allegra de la Fontaine (Julia Louis-Dreyfus), joka palkkasi myös The Falcon and the Winter Soldierissa John Walkerin tämän menetettyään sotilasarvonsa sarjan päätteeksi. Valentina näyttää kohtauksessa Yelenalle kuvan Hawkeyesta ja kertoo, että hän tappoi Natashan.

Florence Pugh esittää Yelena Belovaa Black Widowin lopputekstien jälkeisessä kohtauksessa

(Image credit: Marvel Studios/screengrab)

Ottaen huomioon Yelenan ja Natashan välisen sidoksen, hahmo todennäköisesti haluaa kostaa kuoleman, vaikka tiedämme Hawkeyen olevan oikeasti syytön. Florence Pugh nähtäneenkin yhtenä sarjan pahiksista. Emme kuitenkaan usko hänen pysyvän pahiksena koko aikaa, sillä oletamme Bartonin kertovan, mitä Vormirissa tapahtui oikeasti.

Kaikki muu on sen sijaan täyttä spekulaatiota, joskin osa epäilee, että muutamat kuvauksista otetut kuvat saattaisivat paljastaa Hawkeyen todellisen tarinan ja keskittyä Clint Bartonin kuuroutumiseen.

Tätä tukee myös muutama muukin asia. Trailerissa voi nähdä Bartonin käyttävän kuulolaitetta muistuttavaa laitetta korvassaan. Toki kyseessä voi olla myös perinteinen kuuloke, joita hahmo on käyttänyt aiemmissakin elokuvissa, mutta mielestämme se näyttää enemmänkin kuulolaitteelta.

Lisäksi ennen traileria tarkkaavainen Reddit-käyttäjä bongasi eräästä Hawkeyen tuotannosta otetun kuvan taustalla kyltin, jossa luki "kuuloterapeutti":

Hawkeye set photo- sign at the back translates to "Hearing Therapist" from r/MarvelStudiosSpoilers

Clint näyttää tässä kuvassa haavoittuvaiselta, minkä lisäksi tällainen lähestymistapa antaisi MCU:lle hieman toisenlaisen tavan lähestyä sankareitaan.

Hahmon kuuroutuminen ei ole myöskään sarjakuvissa täysin tuntematon ilmiö. Mark Gruenwaldin vuonna 1983 julkaistussa sarjakuvassa Barton menetti 80 % kuulostaan. Sama idea herätettiin uusiksi ikimuistoisessa vuoden 2012 sarjakuvassa, josta vastasivat Matt Fraction ja David Aja. Siinä Clint kuuroutui jälleen, ja osa tarinasta kerrottiin viittomakielen avulla.

Ja koska sarjassa nähdään myös kuuro supersankari Echo, joka esiintyi ensimmäisen kerran Daredevil-sarjakuvissa, aihe tuntuisi olevan isossa roolissa sarjassa.

Vuonna 2012 julkaistu sarjakuva tuntuisi olevan merkittävä inspiraationlähde sarjalle muutenkin. Sitä hyödynnetään todennäköisesti Clintin ja Katen välisessä oppisuhteessa, minkä lisäksi sarjassa on viittaus Lucky the Pizza Dogiin, jonka Clint otti lemmikikseen päihitettyään sarjakuvissa olleen rikollisjengin.

Vaan kuten kaikilla Marvel Cinematic Universen tuotannoilla on ollut tapana, uskomme sarjakuvien vain inspiroivan kerrottua tarinaa, eikä toimivan uskollisena adaptaationa.

Bartonilla on MCU-aikajanalla myös omat huolet kannettavana. Hänen perheensä katosi Thanosin napsautettua sormiaan Avengers: Infinity Warissa ja palasi takaisin titaanin kukistumisen myötä Avengers: Endgamessa. Perheensä menetyksen riivaamana Clint aloitti murhanhimoisen polkunsa Roninina, ja trailerin perusteella joku muu näyttäisi ottaneen Ronin-persoonan haltuun hänen poistuttuaan kuvioista. Tämä johtaakin siihen, että Barton lähtee metsästämään tätä henkilöä.

Ja jos Pughin huhuttu läsnäolo pitää paikkansa, saatamme saada paremman ympyrän sulkeutumisen Natasha Romanoffin kuolemalle.

Lisäksi verkossa on valloillaan spekulaatioita, joiden mukaan Netflixin lakkautetut Marvel-televisiosarjojen hahmot saattaisivat saapua MCU-universumiin – ja varsinkin nyt, kun multiversumin portit ovat avautuneet. Osa faneista uskookin, että Wilson D'Onofrion esittämä Wilson Fisk tekisi sarjassa lyhyen cameon.

Näihin huhuihin kannattaa tosin uskoa varauksella, mutta jos ne pitävät paikkaansa, Hawkeye ja Kate Bishop saattaisi lopulta lyöttäytyä Echon (tai Belovan) kanssa yhteen kukistaakseen Fiskin, eli Kingpinin. Tämä olisi ainakin yllättävä ja hauska juonenkäänne.

Mutta ennen kuin tiedämme virallisesti, mistä sarja kertoo, nämä ovat vain hauskoja spekulaatioita ajankuluksi.

Kuinka monta jaksoa Hawkeye-sarjaa on tarjolla?

Marvel's Hawkeye

(Image credit: Disney)

Marvelin Disney+-sarja sisältää kuusi jaksoa. Emme kuitenkaan tiedä, kuinka pitkiä yksittäiset episodit ovat. Aiempien MCU-sarjojen perusteella pituus on tosin todennäköisesti 30-50 minuuttia.

Miksi Hawkeye-sarja käy järkeen?

Hailee Steinfeldin esittämä Kate Bishop jää kiinni Hawkeye-sarjassa

(Image credit: Marvel Studios/Disney)

Hawkeye ei ollut koskaan ykkösvaihtoehto oman elokuvan päätähdeksi, mutta Disney+:n myötä hahmon taustoihin syvemmin pureutuva tarina on muuttunut entistä järkevämmäksi. Oikean näkökulman löytäminen voi kuitenkin olla hankalaa, sillä Hawkeye on nähnyt ja kokenut paljon Avengers-elokuvien aikana. Jopa siinä määrin, että hän on ennättänyt jäädä eläkkeelle kahdesti.

Clintin onkin siten vaikea aloittaa tyhjältä pöydältä, mutta toisaalta sarjakuvat joutuvat tekemään tätä kaiken aikaa, kun hahmot alkavat kerryttää vuosikymmenten edestä historiaa.

Muiden Disney+-sarjan saaneiden Marvel-sankareiden tavoin emme ole koskaan päässeet nauttimaan hirveän monen minuutin edestä ruutuaikaa Hawkeyen kanssa. Hahmon nimikkosarja muuttaakin tämän asetelman, ja ainakin trailerin perusteella luvassa on humoristisempi ja toivottavasti syvällisempi sukellus jousiampujan olemukseen.

Ja jos sarja onnistuu kaappaamaan edes osan sen inspiroineesta sarjakuvasta, kyseessä voi olla yksi mielenkiintoisimmista ja yllättävimmistä MCU-sarjoista.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.