Googlen huhutaan esittelevän pikapuoliin uuden Chromecastin
Tutunnäköinen kokonaisuus
Tuoreimpien huhujen perusteella uusi Chromecast with Google TV -mediatoiston on jo nurkan takana. Tosin suuria yllätyksiä ei vaikuttaisi vuodon mukaan olevan tarjolla, sillä ainakin ulkonäön kerrotaan noudattavan tukevasti vuonna 2020 julkaistua nykymallia.
Brasilialainen teknologiasivusto Tecnoblog (kiitos, The Verge!) on saanut käsiinsä uutta mallia koskevia dokumentteja. Erityisesti niihin sisältyvät kuvat antavat osviittaa tulevasta tutunnäköisestä valkoisesta muotoilusta.
Muut tiedot vaikuttavat hyvin odotetuilta. Mukana on mitä ilmeisimmin HDMI-liitäntä, Wi-Fi 802.11ac -tuki, Wi-Fi 5 2,4 GHz ja 5 GHz taajuudella sekä Bluetooth-yhteys.
Entistä edullisempi
Vuoto ei paljasta tulevasta laitteesta paljoakaan muuta, mutta jo aiemmin tällä viikolla WinFuture sai käsiinsä lisätietoja. Heidän lähteen mukaan uusi edullinen malli tarjoaisi edelleen vain 1080p-resoluution, joten 4K-tarkkuutta ei ole budjettimallissa mukana.
Resoluutio voi olla monille pettymys, mutta tällä on pyritty saamaan laitteen hintalappua alaspäin. Euroopan suositushinnaksi huhutaan 40 euroa, kun taas nykyinen 4K-valmis Chromecast with Google TV maksaa Suomessa 69,99 €.
Uskomme kuulevamme laitteesta lisää lokakuun 6. päivä järjestettävässä tilaisuudessa, jolloin kuultaneen lisää myös Googlen Pixel 7- ja Pixel 7 Pro -puhelimista sekä Pixel Watch -älykellosta.
Askeleita eteen ja taakse
Kun valtaosa tämän hetken televisioista on 4K-valmiita, päätös tyytyä Full HD -tarkkuuteen tuntuu hiukan omituiselta. Laite on totta kai yhteensopiva 4K-television kanssa, mutta tällöin tarkkuus ei ole paras mahdollinen.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Google todennäköisesti uskoo monissa talouksissa ja kesämökeissä olevan edelleen runsain mitoin vanhempia ja pienempiä telkkareita. Näissä yhteyksissä halpa hinta ja heikompi tarkkuus ajanevat asian hyvin.
On hyvin mahdollista, että uusi edullisempi malli on teknisesti osin jopa 4K-versiota parempi. Google on myöntänyt nykymallin suorituskyvyn sekä tallennustilan kärsivän ongelmista, joihin etsitään kuumeisesti ratkaisua.
Täten pidämme mahdollisena, että 1080p Chromecast with Google TV saattaa parantaa näillä osa-alueilla. Niin ikään kaukosäädin sekä paranneltu Google TV -ohjelmisto ovat ennakkotietojen valossa hyvinkin mahdollisia lisäyksiä.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
- David NieldFreelance Contributor