Xiaomi julkisti uuden keskihintaisen älykellon
Aktiivisuusranneke ja kaksi erihintaista kelloa
Xiaomi on julkistanut kolme uutta aikarautaa länsimaiden markkinoille. Luvassa on kaksi älykelloa sekä yksi aktiivisuusranneke.
Tulevan laitekolmikon mielenkiintoisin vaihtoehto on Xiaomi Watch 2, jonka rinnalla julkaistaan Xiaomi Watch S3 sekä Xiaomi Smart Band 8 Pro. Koko trio on ollut jo hetken aikaa myynnissä Kiinassa, mutta nyt niiden rantautuminen Eurooppaan on saanut vahvistuksen.
Xiaomi Watch 2 on edullisempi vaihtoehto Watch 2 Pro -mallille. Tuleva älykello hyödyntää Snapdragon W5 Plus Gen 1 -suoritinta ja Wear OS -ohjelmistoa. Tämän ansiosta se on yhteensopiva Googlen palveluiden kanssa, joten myös Play Kauppa -latauspaikan valikoiman pitäisi olla käytettävissä.
Watch 2:ssa on 1,43-tuumainen AMOLED-näyttö resoluutiolla 466 x 466. Lisäksi sen 495 mAh akun luvataan tarjoavan 65 tunnin akkukeston.
Laite keskittyy erityisesti treenin ja terveyden seurantaan. Mukana on sykemittaus, kaksitaajuuksinen GPS-paikannus, 160 eri lajitilaa sekä unenseuranta.
Malli maksaa 219 euroa, joskin Suomessa se on jo nyt saatavissa 179 euron tarjoushintaan. Täten se on selkeästi edullisempi kuin keskeinen haastaja Google Pixel Watch 2, jonka hintalappu on Suomessa noin 459 €.
Xiaomi Watch 2 on valikoiman kärkimalli, mutta myös sen rinnalla julkaistavat Watch S3 sekä Smart Band 8 Pro ansaitsevat huomiota. Kaksikko tarjoaa huokeahintaiset vaihtoehdot eri tarpeisiin. Watch S3 hyödyntää valmistajan omaa HyperOS-ohjelmistoa Wear OS:n sijaan. Laitteen hinnaksi kerrotaan 169 €.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Smart Band 8 Pro on taasen perinteinen aktiivisuusranneke 1,74-tuumaisella AMOLED-näytöllä. Se maksaa 79 €, joten laitteen voi olettaa pyrkivän kampittamaan Fitbit Inspire 3:n kaltaiset kilpailijat parhaiden edullisten aktiivisuusrannekkeiden listallamme.
Hyvää halvalla?
Parhaiden älykellojen listamme on tällä hetkellä Samsungin, Googlen sekä Applen leikkikenttä. Vastaavasti Androidin ja Wear OS:n ystävät ovat kallistuneet Samsung Galaxy Watch 6:n ja Google Pixel Watch 2:n suuntaan.
Mainitut kellot ovat kuitenkin ominaisuuksien sekä hintansa puolesta lippulaivamalleja, joten Xiaomi Watch 2 voi hyvinkin saavuttaa huokeana keskihintaisena vaihtoehtona monen huomion. Mukana ei ole LTE-yhteyttä ja kehys on valmistettu ruostumattoman teräksen sijaan alumiinista, mutta muilta osin laite kestää vertailun jopa tuplasti kalliimpiin malleihin.
Odotammekin mielenkiinnolla tarkempaa syyniä. Valmistajan edellinen Watch S1 Pro sai meiltä paljon kehuja, mutta samalla totesimme sen seurantatyökalujen tarkkuuden jääneen kilpailijoista. Lisäksi Reddit-käyttäjät ovat havainneet useita ohjelmistoon liittyviä ongelmia.
Jos Xiaomi on saanut paikattua nämä ongelmakohdat, voi kyseessä olla yksi tämän vuoden merkittävimmistä älykellouutuuksista.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
- Mark WilsonSenior news editor