Arvostelussa Deathloop

Tiedätkö, mikä on siistein tekemämme asia Deathloopissa? Pelissä on Nexus-niminen taika, jota käyttämällä viholliset voi linkittää toisiinsa. Kun yhden asian tekee yhdelle linkitetyistä, se tapahtuu kaikille.

Hiiviskelimme yöllä Updaamissa järjestettyihin bileisiin, jossa tarkastelimme ihmistenpaljoutta näiden yläpuolella olleella korokkeella. Taioimme Nexuksen alapuolella tanssiviin vartijoihin, jonka jälkeen ammuimme tarkan laukauksen naulapyssyllä yhteen vartijaan. Osuttuaan koko huone hiljeni kerralla.

Sophie Ellis-Bextorin tunnettua kappaletta mukaillen se oli murha tanssilattialla, ja se tuntui suorastaan jumalaiselta. Silti tähän pisteeseen pääseminen ei kuitenkaan tapahtunut heti.

Deathloop alkaa, kun pelaajan ohjaama Colt herää muistinsa menettäneenä saarelta ilman mitään varusteita. Pian hän tajuaa elävänsä saman päivän yhä uudestaan ja uudestaan. Pelaaja kerääkin matkansa aikana hiljalleen lisää kykyjä, aseita ja informaatiota, joiden avulla päästä eteenpäin.

Käytännössä kyseessä on ensimmäisen persoonan räiskintäpeli, jossa on ripaus hiiviskelyä ja yliluonnollisia kykyjä. Sekä graafisia tulitaisteluita, kokeiluun kannustavaa pelattavuutta ja yllä mainitun tanssilattian tapaisia elämyksiä, jolloin kaikki loksahtaa paikoilleen tyydyttävästi. Lisäksi Deathloopissa on potentiaalista pelin pitkäikäisyyttä pidentävä moninpelimuoto, jossa pelaajat voivat hyökätä toisten pelaajien peleihin.

Coltin päällimmäinen tavoite on tappaa Blackreefin saarella olevat kahdeksan kohdetta, visionääriä, yhden päivän aikana rikkoakseen aikasilmukan. Alkuun tämä tuntuu täysin mahdottomalta, mutta ajan ja kokemuksen karttuessa näiden murhaaminen alkaa käydä rutiinista. Samalla pelaaja löytää mahdollisia oikoreittejä ja keinoja, joilla yhden murhattavan sijaan saakin lätkäistyä kaksi visionääriä yhdellä iskulla.

Ja näiden johtolankojen löytäminen ja asioiden oivaltaminen on hyvin nautinnollista.

Hinta ja julkaisupäivä

• Mikä se on? Ensimmäisen persoonan räiskintä- ja hiiviskelypeli, joka tapahtuu aikasilmukassa
• Julkaisupäivä? 14. syyskuuta 2021
• Mille alustoille se on? PlayStation 5 ja PC
• Hinta? 59,95 € ja 69,95 € (PS5)

Yö ja päivä

Deathloop on jaettu neljään aikasegmenttiin, joiden aikana pelin neljä pelialuetta vaihtuvat riippuen, milloin sinne menee. Viholliset esimerkiksi sijaitsevat eri paikoissa, minkä lisäksi myös tietyt paikat ovat auki vain tiettyihin aikoihin. Siten pelaajaa kannustetaan saapumaan paikalle muuna aikana, jolloin ovi saattaa olla auki tai silta alhaalla päästäkseen tämän tutkimaan kokonaan uutta paikkaa.

Pelaajan kehitys tapahtuu nimenomaan tiedon kautta, sillä jokainen päivä ei itse asiassa ala aina tyhjästä. Colt herää kyllä samasta paikasta rannalta, mutta hän pystyy säilyttämään osan kyvyistään ja aseistaan aikalooppien välillä hyödyntämällä Residuum-ainetta näiden turvaamiseksi. Siten loppua kohden pelaajan kyky- ja asevalikoima vain kasvaa.

Lisäksi Colt muistaa kaiken tapahtuneen silmukoiden välillä, joten tarina etenee kokoajan eteenpäin siitä huolimatta, että päivä käynnistyy joka kerta uusiksi.

Tieto onkin pelaajan tärkein valuutta, jota hyödynnetään niin visionäärien tappamisessa kuin pelimaailman muiden salaisuuksien kaivamisessa. Peli seuraa jatkuvasti Coltin keräämiä johtolankoja ja tehtäviä, joita voi seurata kätevästi valikosta käsin. Niissä myös kerrotaan, mihin kellonaikaan tiettyjä johtolankoja voi viedä pidemmälle.

Esimerkiksi Updaamin alueella on yksi rakennus, joka palaa iltapäivällä. Voit kuitenkin saapua alueelle jo aamulla ennen rakennuksen palamista ja kenties estää tapahtuman jotenkin. Juuri tällaisten tiedonmurusten perässä pähkäily saa Deathloopin mysteerin tuntumaan niin kiinnostavalta ja ongelmanratkaisun nerokkaalta.

Räiskintä- vai hiiviskelypeli?

Deathloopia on vaikea kategorisoida mihinkään tiettyyn genreen. Kyseessä on Dishonored-kehittäjien uutukainen, joten se tuntuu aluksi hiiviskelypeliltä. Jokainen taso käynnistyy ilman, että viholliset tietävät Coltin olevan alueella, ja tätä voi käyttää hyväkseen nirhaamalla näitä hiljaa machetella. Mutta toisin kuin Dishonoredissa, Deathloop antaa pelaajalle käyttöön todella paljon aseita, räjähteitä ja tehokkaita kykyjä, joita käyttää avoimesti taistelussa. Kehittäjät oikein tuntuvat kannustavan pelaajan likaamaan kätensä.

Vihollisia on nautinnollista tappaa, ja ne näyttävät oudoilta mannekiineilta, mikä vie osan pelin brutaaliudesta. Harmillisesti kaikki viholliset ovat keskenään kuitenkin käytännössä identtisiä, minkä lisäksi ne ovat myös äärimmäisen tyhmiä. Jälkimmäinen auttaa toki pärjäämään näiden hyökätessä joukolla kimppuun, mutta se tekee taisteluista melko haasteettomia.

Yksi Deathloopin heikkouksista onkin vihollisten päiden päälle ilmestyvät huutomerkit, kun ne ovat näkemässä Coltin. Luonnollisesti tämä kertoo pelaajalle, onko hänet huomattu, mutta ottaen huomioon pelin räiskintäpainotteisuuden, tuntuu mekaniikka hieman oudolta. Ja kun päivä käynnistää yhä uudestaan ja uudestaan, ei täsmälleen samojen vihollisten kimppuun hiiviskely ole enää vain ajallisesti järkevää. Vihollisten ohi pääseekin paljon nopeammin vain räiskimällä, ja PS5:n adaptiiviset liipaisimet pitävät huolen siitä, että pyssyissä on fyysistä tuntua.

Deathloopin herkulliset erikoiskyvyt varastetaan kuolleiden visionäärien kynsistä. Niihin lukeutuu muun muassa pienen matkan teleportaation mahdollistava Shift sekä vihollisia ilmaan paiskaava Karnesis. Aether muuttaa pelaajan puolestaan näkymättömäksi, ja Nexuksen käyttötarkoituksen kerroimmekin jo aiemmin.

Erikoiskykyjen lisäksi pelissä on amuletteja, joilla Coltin kykyjä ja aseita voi muokata entisestään. Jos tiedät joutuvasi hiiviskelemään paljon, voit esimerkiksi panostaa omien taikavoimiesi latausnopeuksiin ja määrään, jolloin voit hiiviskellä pidempään. Tai vaihtoehtoisesti jos haluat vain räiskiä, silloin muutama lisäelinvoimapiste auttaa kestämään pidempään.

Vaikka kykyjen ja aikasilmukan monipuolisuus saattaa tuntua luotaantyöntävältä perinteistä räiskintää odottaville pelaajille, Arkane on itse onnistuneesti siirtynyt omalta mukavuusalueelta ja kehittänyt pelin, jossa räiskintä on varsin nautinnollista.

Julianna ja muut visionäärit

Arkane on lisäksi luonut Blackreefistä mielenkiintoisen ja hauskan tutkittavan. Pelin tunnelma on muutoinkin juuri sopivan humoristinen, ja kerronta itsessään keskittyy Coltin ja tätä jahtaavan Juliannan väliseen dynamiikkaan. Kaksikko onkin tehnyt toistensa jahtaamisesta urheilulajin, sillä mitä muutakaan yhden päivän aikasilmukassa voisi tehdä.

Kaksikon välinen naljailu onkin hauskaa kuunneltavaa. Lisäksi 60-luvun henkeä muistuttavassa ulkoasussa on otettu paljon vaikutteita muun muassa Saul Bassin tuotannosta sekä Conneryn ja Lazenbyn aikaisista James Bondeista. Coltia ääninäyttelevä Jason E Kelley tulkitsee niin ikään loistavasti väsynyttä miestä, joka herää aamu toisensa perään rannalta karmeassa kankkusessa.

Tapettavat visionäärit tuovat maailmaan myös oman mausteensa. Frank on julma crooner, joka viettää aikansa äänitysstudiossa, johon ei voi astua kykyjen kanssa. Charlie on luonut oman live-pelin ja huvipuiston hybridin, jossa selvitetään jatkuvaa murhamysteeriä. Ja sitten on myös myrkyllinen saarnaaja Harriet, joka ei välitä myrkyttää omiaankaan saadakseen Coltin.

Ja päällimmäinen mysteeri onkin, miten heidät ja viisi muuta visionääriä ennättäisi tappaa yhden aikasilmukan aikana?

Peli onneksi opastaa pelaajan tarinapelimäiseen tapaan kohti polkua, jossa uudelleenheräävä kahdeksikko saataisiin maatumaan yhden päivän aikana. Pelaajan kädestä pitely on jopa toisinaan vähän liian ilmeistä, sillä omiin hoksottimiin turvautuminen murhapuuhassa olisi tuonut enemmän saavutuksen tunnetta.

Silti kaikkien tappamiseen ja lopputekstien rullaamiseen meni noin 20 tuntia, jonka jälkeen kaiken voi tehdä uudestaan ja kokeilla esimerkiksi hieman erilaisia ratkaisuja.

Toinen vaihtoehto on hypätä Juliannan saappaisiin, joka edustaa pelin moninpeliä. Tarinan aikana Julianna saapuu jahtaamaan Coltia usein kaikkein epätoivotuimpaan aikaan. Asetuksista voi kuitenkin valita, ohjaako hahmoa tekoäly vai toinen pelaaja. Tekoälynä Julianna kuolee helposti huonon tekoälyn vuoksi, mutta toimii silti mielenkiintoisena uhkana. Mutta jos Juliannan rooliin saapuu pelaaja, Deathloop muuttuu täysin toisenlaiseksi jännitysnäytelmäksi.

Juliannalla pelatessa pystyt hyödyntämään kaikkea aiemmin Coltina oppimaasi Blackreefista ja hyödyntämään tätä häntä jahdatessa. Esimerkiksi vihollisista putsattu alue kertoo välittömästi toisen pelaajan kulkeneen siitä, jolloin käynnistyy kutkuttava kissa ja hiiri -leikki pelaajan metsästäessä toista pelaajaa. Julianna ei voi myöskään syntyä uudestaan, kun taas Coltilla on varaa kuolla kaksi kertaa, mikä antaa etulyöntiaseman aina Coltille. Vaan samanaikaisesti ihmispelaajan tappaminen kolme kertaa putkeen on aina sitäkin makeampaa.

Mutta samalla Coltilla pelatessa pelin luonne muuttuu täysin. Lopputekstien jälkeen syy pelimaailmaan palaamiseksi ei enää ole visionäärien tappaminen – joskin maailmassa on myös runsaasti muita salaisuuksia löydettäväksi – vaan tappavaan pelaajien väliseen hippaan osallistuminen. Metsästettäväksi joutuminen tuntuu jännittävältä, ja useat kohtaamiset johtavat usein äärimmäisen hauskoihin tilanteisiin.

Esimerkiksi yhden pelin aikana kyykimme Coltilla tarkkuuskivääri kanssa katolla etsien jotain epäilyttävää. Juliannan yksi kyvyistä on muuntautua tavallisen vihollisen näköiseksi, mikä teoriassa mahdollistaa tämän soluttautumisen yllättäviin paikkoihin. Meidän kimppuun hyökännyt pelaaja ei sen sijaan tästä välittänyt, vaan hyppi katolta toiseen villisti paljastaen itsensä selkeästi Juliannaksi. Ja muutama tarkkaan sihdattu luoti myöhemmin tämä makasi kuolleena.

Olemme myös kohdanneet pelaajia, jotka huitovat vain villisti machetellaan. Eräs hyökkääjä tappoi meidät puolestaan kaksi kertaa tarkoin asetetuilla miinoillaan. Kolmas jahtasi meitä puolestaan bileiden käytävillä, mutta onnistui lopulta paljastamaan itsensä jättämällä niin monet ovet auki.

Pelaajat voivatkin itse määritellä, miten he aikovat lähestyä hyökkäyksiään, ja juuri tämä monipuolisuus tekee koko pelimuodosta niin kutkuttavan jännittävän ja tuoreen. Koskaan ei voi olla täysin varma, millainen Julianna sieltä on tulossa vastaan.

Ja jos ihmispelaajia vastaan pelaaminen ei kiinnosta lainkaan, voi peliä pelata myös täysin yksinkin. Tällöin pelaajan kimppuun hyökkäävä Julianna on aina tekoäly, ja käyttäytyy siten melko ennalta-arvattavasti.

Loppumaton looppi

Deathloop ei siis lopu pelkästään lopputeksteihin, vaan pelattavaa riittää niin moninpelin kuin alueelle mahdollisesti jääneiden salaisuuksien selvittämisen osalta. Emme kuitenkaan tiedä, kuinka pitkäikäiseksi kokemukseksi moninpeli lopulta jää. Lisäksi kohtasimme jossain määrin lagia Juliannalla pelatessa, mikä voi osaltaan pilata kokemuksen.

Sony on kuitenkin panostanut oikean konsoliyksinoikeuden suhteen loppuvuodelle 2021, sillä outoudestaan huolimatta Deathloop on upea kokemus. Arkane on luonut upean räiskintää ja hiiviskelyä yhdistävän kokemuksen, joka tihkuu persoonallisuutta.

Se ei silti sovellu välttämättä kaikille, ja osalle jatkuva toistuvuus käy varmasti pidemmän päälle tylsäksi. Ja vaikka Blackreefin maailma on kaunis ja yksityiskohtainen, peli ei visuaalisesti näytä miltään järin upealta muiden PS5-pelien rinnalla. Ruudunpäivitys myös takkuilee joissain ruuhkaisimmissa paikoissa.

Vaan heille, joille Deathloopin omintakeinen henki uppoaa, kyseessä on suorastaan loistava peli. Se antaa pelaajille mahdollisuuden kokeilla ja palkitsee sitten näistä kokeiluistaan mielenkiintoisilla tavoilla. Joten vaikka Colt saattaa väsyä elämään saman päivän uudestaan ja uudestaan, pelaajilla itsellään on usein monia syitä aloittaa aamu uusien salaisuuksien perässä.