Pika-arviossa Bose QuietComfort Earbuds 2
Bose QuietComfort Earbuds II edustaa vastamelukuulokkeiden parhaimmistoa ja saapuu yhtiöltä, joka käytännössä keksi kyseisen ominaisuuden. Tosin yhtiön ensimmäiset täysin langattomat nappikuulokkeet eivät vastanneet aivan näiden kuppikuulokesisarusten tasoa, minkä vuoksi ne jäivät pian Sonyn ja Applen jalkoihin.
Toisen sukupolven QuietComfort Earbuds II korjaa onneksi vääryyden ja osoittaa, mihin Bose kykenee.
Yhtiö on uudistanut muotoilun kokonaan, minkä ansiosta uudet nappikuulokkeet on entistä mukavammat pitää päässä. Uusi malli on kilpailijoidensa lailla entistä pienempi ja kevyempi, joskaan ei markkinoiden pienimmästä päästä.
Koon lisäksi täysin langattomilta nappikuulokkeilta odotetaan suorituskykyä, jota Bose on onnistunut parantamaan edeltäjästään. Jo alkuperäisessä Bose QuietComfort Earbudsissa oli melko vakuuttava vastamelutoiminto, joten emme olleet täysin varmoja, kuinka mukautuva vastamelutoiminto auttaisi toisen sukupolven kohdalla. Vastaus on, että äärimmäisen tehokkaasti. Korkeat äänet, kuten paloautojen sireenit, läpäisevät edelleen vastamelutoiminnon, mutta nekin huomattavasti hiljaisempina kuin aiemmin.
Vastamelua ei ole onneksi paranneltu muun äänenlaadun kustannuksella. Itse asiassa äänentoisto on tällä kertaa jopa laadukkaampi. Kukin nappikuuloke mukautuu käyttäjän korviin ja tekee miksauksen näiden mukaisesti. Lopputulos on kauniin tasapainoinen ääni, josta erottuu yksityiskohdat ja sävelten monipuolisuus.
Valitettavasti parannuksia ei ole tuotu akkukestoon, vaan ainoastaan latauskotelo tarjoaa aavistuksen enemmän lisävirtaa. Lisäksi puheluiden laatu voisi olla hivenen parempi.
Silti QCE II tuo mukanaan runsaasti parannuksia, jotka näkyvät tosin myös kuulokkeiden kalliissa hintalapussa. Vaikka se on likellä Sony WF-1000XM4:n julkaisuhintaa, kilpailijan nappeja saa nykyään jo huomattavasti edullisemmin.
Bose QuietComfort Earbuds 2: Hinta
- Julkistettiin syyskuussa 2022
- Hinta: 299,95 €
- Applea ja Sonya kalliimpi
Bose QuietComfort Earbuds II julkistettiin samana päivänä kuin Apple esitteli yhtiön uudet iPhone 14 -puhelimet ja AirPods Pro 2 -kuulokkeet, eli 8. syyskuuta 2022. Kuuloketta on saatavilla ainoastaan mustana.
Uusien täysin langattomien nappikuulokkeiden julkaisuhinta Suomessa on 299,95 €, joten ne ovat merkittävästi kalliimmat kuin kilpailijansa Sony WF-1000XM4 tällä hetkellä. Vastaavasti se on samassa hintaluokassa kuin Applen AirPods Pro 2:t.
Vaikka hinnalle löytyy katetta, maailmantilanne on tällä hetkellä hieman toisenlainen kuin vielä pari vuotta sitten. Kannattaa myös muistaa, että vaikka hinta on nyt korkea, edellinen malli saapui tarjouksiin jo melko nopeasti julkaisun jälkeen.
Bose QuietComfort Earbuds 2: Ominaisuudet
- CustomTune-ääni
- Erinomainen vastamelutoiminto
- Bluetooth 5.3
Bose on keksinyt, kuinka kustomoida sekä äänentoisto että vastamelutoiminto kunkin käyttäjän korvien mukaisesti. Yhtiö kutsuu uutta teknologiaansa CustomTuneksi, joka käyttää äänisignaalia kalibroidakseen vastamelutoiminnon ja äänentoiston parhaalla mahdollisella tavalla kummallekin korvalle.
Yhtiö ei ole kertonut tarkemmin kuulokkeiden taajuusvastetta, mutta oman kokemuksemme mukaan ääni käy niin äärimmäisen alhaalla kuin hyvin korkealla.
Ääni toistetaan kahden 9,3 mm täysitaajuisen dynaamisen kaiutinelementin kautta, joita löytyy yksi per kuuloke. Kuulokkeet itsessään hyödyntävät Bluetooth 5.3 -liitäntää. Ainoat tuetut koodekit ovat SBC ja AAC, mikä on hieman yllättävää. Bosen yhteistyön Qualcommin kanssa olisi uskonut näkyvän myös Snapdragon Sound -yhteensopivuutena, sillä QCE II käyttää Qualcomm S5 Audio -järjestelmäsirua. Ehkä tämä tuodaan mukaan myöhemmin julkaistavassa firmware-päivityksessä, mutta tästä ei ole varmuutta.
Värit: Musta
Liitettävyys: Bluetooth 5.3; 9,1 m kantama
Koodekkituki: SBC, AAC
Vastamelutoiminto: Kyllä; mukautuva
Vesikestävyys: IPX4
Akkukesto: 6 tuntia (kuulokkeet); 3 lisätuntia (latauskotelo)
Paino: 6,2 g (per kuuloke); 59,8 g (latauskotelo)
Toinen puuttuva ja kaivattu ominaisuus olisi ollut useamman laitteen yhdistäminen, jolloin nappikuulokkeisiin olisi voinut yhdistää kaksi erillistä Bluetooth-laitetta samanaikaisesti. Toki tämä ominaisuus löytyy enemmän kuppikuulokkeiden puolelta, eikä sitä ole nähty juurikaan täysin langattomissa malleissa, mutta silti sitä voi aina toivoa.
Puutteisiin lukeutuu myös langaton lataus, joka löytyy jo monista samanhintaisista kilpailijoista. Ottaen huomioon Bosen kuulokkeiden hintaluokan, langattoman latauksen puute tuntuu hieman omituiselta. Tämä ei ole välttämättä kaikille kuitenkaan suuri miinus.
Bosen mukaan QCE II tarjoaa kuuden tunnin latauksen kummallekin kuulokkeelle, ja latauskotelo antaa kolme ylimääräistä tuntia näiden päälle. Tämä ei ole siten muuttunut juurikaan edellisestä sukupolvesta, vaan ainoastaan latauskotelo on saanut lisävirtaa tunnin edestä.
Emme ennättäneet käyttää kuulokkeita missään vaiheessa täyttä kuutta tuntia, mutta vastamelutoiminto päällä nappikuulokkeet menettivät vain 20% virrasta reilun kahden tunnin käytön jälkeen. Siten todellinen käyttöaika voi olla jopa mainostettua pidempi. Kuulokkeet voikin huoletta ottaa mukaan työmatkalle tai kauppareissulle, mutta pidempien lentojen aikana kannattaa huolehtia latausmahdollisuudesta.
Bose lupaa latauskotelon lataavan kuulokkeet täyteen tunnissa ja tarjoavan 20 minuutissa noin kahden tunnin edestä lisää kuunteluaikaa.
QuietComfort Earbuds II loistaa kuitenkin vastamelutoiminnon osalta. Bose väittää uusien mallien olevan "maailman parhaat vastamelukuulokkeet", ja totta puhuaksemme meidän on vaikea väittää vastaan.
Yhtiö hyödyntää kuulokkeissa olevaa neljää mikkiä, jotka kuuntelevat ympäristöä ja eliminoivat häiriöäänet "millisekunnin murto-osassa". Vaikka väitettä ei voi lähteä todistamaan, voimme vakuuttaa, että vastamelutoiminto toimii äärimmäisen hyvin. Liikenne ja kovat paukahdukset eliminoidaan mallikkaasti musiikkia kuunnellessa, ja hiljaisuutta kaipaavat voivat nauttia äänettömyydestä verrattain kevyet napit korvissa.
Jos arvostelisimme pelkästään vastamelutoiminnon, heltiäisi QCE II:lle helposti täydet pisteet.
Toinen pitämämme ominaisuus on ActiveSense-teknologia, joka aktivoituu kuulokkeiden ollessa Aware-tilassa. Tällöin ne säätävät automaattisesti vastamelutoimintoa siten, ettei käyttäjän kuuntelema musiikki peitä täysin ympärillä olevaa taustahälinää. Automaattinen läpikuultavuustila päästää ulkopuolisen äänen puolestaan läpi silloin, kun käyttäjä haluaa keskustella jonkun kanssa. Tämä aktivoituu ottaessa toisen kuulokkeen pois korvasta, jolloin vastamelutoiminto lasketaan alhaisimmalle tasolle. Vastamelutoiminto palaa takaisin ennalleen, kun kuulokkeen laittaa taas korvaansa.
Nämä ovat verrattain tuttuja ominaisuuksia monista vastamelukuulokkeista, mutta niiden läsnäolo on silti kaivattu lisä.
Bose Music -sovellus ei ole muuttunut aiemmasta sen sijaan juuri lainkaan, mutta siihen lisättiin hiljattain taajuuskorjain. Omaa ääniprofiilia voi siten muokata hieman laajemmin kuin alkuperäisen QC Budsin kanssa. Kuulokkeiden liittäminen laitteeseen on niin ikään todella helppoa, ja sovelluksen kautta voi säätää lisäksi vastamelutoimintoa sekä kosketuspainikkeiden toimintoja.
Arvosana: 4,5/5
Bose QuietComfort Earbuds 2: Muotoilu
- 30 % pienempi kuin edeltäjänsä
- Pienempi ja kevyempi latauskotelo
- Ei sovi välttämättä kaikkien korvaan
Toisin kuin melko kookkaat alkuperäiset QuietComfort Earbudsit, näiden uusi sisarus on kooltaan asteen inhimillisempi. Varsinkin alkuperäisiä paljon käyttäneelle uusi malli on suorastaan vapauttavan ihana kokemus.
Bose väittää uuden mallin olevan 30 prosenttia pienempi kuin edeltäjänsä, mikä kertoo jo itsessään muotoilun uudistuneen täysin. QCE II:ssä on pienehkö varsi, joka törröttää hieman ulos korvasta. Lisäksi kuulokkeiden mukana tulee kolme erillistä kärkeä ja kiinnitysnauhaa, joilla kummankin kuulokkeen voi sovittaa tukevasti omiin korviin. Ne eivät tosin välttämättä tunnu alkuun kovin tukevilta, mutta muutaman ylimääräisen hypyn ja juoksupyrähdyksen jälkeen olimme vakuuttuneita, etteivät napit karkaa mihinkään korvista.
Bose Music -sovellus tarjoaa lisäksi istuvuustestin, jonka avulla sopivat kärjet ja kiristysnauhat löytyvät luonnollisesti. Omalla kohdallamme jouduimme käyttämään kutakin nauhaa korvissamme ennen kuin löysimme oikean vaihtoehdon. Vaikka tämä saattaa kuulostaa työläältä, oikean koon löytäminen ei lopulta kestä kauaa.
Osasyy istuvuuden epävarmuuteen saattaa piillä kuulokkeiden alhaisessa 6 gramman painossa, sillä edeltäjät painoivat 8,9 grammaa. Tämä onneksi tarkoittaa samalla sitä, etteivät kuulokkeet tunnu juurikaan korvissa ollessa. Kuulokekärjet sekä nauha ovat niin ikään todella pehmeitä, joten QCE II:tä voi pitää korvissa pitkiäkin aikoja. Parhaimmillaan nappikuulokkeita ei edes koe tuntevansa pitävän, mikä tietää hyvää istuvuuden osalta.
Nappikuulokkeiden laatu on niin ikään hintaan sopivan kestävä, ja kuulokkeille tarjotaan IPX4-vesitiiviys.
Latauskoteloon on tuotu myös muutamia muutoksia, ja se on entistä ohuempi, korkeampi ja kevyempi, vaikka sisältää aavistuksen isomman akun. Koosta huolimatta se tuntuu edelleen jämäkältä, ja se on huomattavasti helpompi aukaista kuin aiempi malli.
Arvosana: 5/5
Bose QuietComfort Earbuds 2: Äänenlaatu
- Kaunis ja tasapuolinen ääni
- Todella selkeät yksityiskohdat
- Puheenlaatu voisi olla parempi
Erinomaisen vastamelutoiminnon lisäksi Bose on onnistunut parantamaan myös QCE II:n äänenlaatua. Alkuperäisestä mallista uupui muun muassa tuhti alapää, joka on nyt viimein saatu korjattua. Lisäksi CustomTune tekee äänielämyksestä vieläkin antoisamman.
Äänimaailma on ihanan tasapainoinen ja tarjoaa kuulijalle laajan kirjon yksityiskohtia kuunneltavaksi. Tähän aiempi malli ei vain yksinkertaisesti yltänyt. Tämä näkyy ennen kaikkea alapäässä, jossa bassorummun kaltaiset detaljit kuulostavat muhkeilta. Miles Davisia tai John Coltranea kuunnelle tuplabasarin pystyy erottamaan pianon, saksofonin tai symbaalien seasta. Basso ei myöskään peitä muita instrumentteja alleen, vaan kaikki soittimet sekä ennen kaikkea vokaalit saavat oman tilan elämyksestä.
Kokeilimme jopa korostaa bassoa taajuuskorjaimen kautta, jolloin Klergyn Caught in the Fire kuulosti taivaalliselta. Valitsimmepa kuunneltavaksi JJ Calen, Royal Deluxen, Beethovenin tai Sarah McLachlanin, emme löytäneet mitään moitittavaa äänentoistosta. Jouset eivät peittäneet alapäätä ja piano kuulosti yksinkertaisesti loistavalta. Usein musiikki kuulosti siltä kuin sitä olisi kuunnellut konserttisalissa suoraan orkesterin edessä.
CustomTunen salaisuuksia ja eroja tavalliseen ei pysty selvittämään, sillä sitä ei voi ottaa pois käytöstä. Omalla kohdallamme emme ole tästä kuitenkaan moksiskaan, sillä meidän ei tarvinnut edes säätää taajuuskorjainta löytääkseen sopivaa ääniprofiilia itsellemme. QuietComfort Earbuds II teki sen puolestamme.
Valitettavasti puheenlaatu jättää toivomisen varaa puheluiden osalta. Koimme jopa vanhemman mallin hoitavan tontin tältä osin paremmin. Vaikka Bose väittää ulkoisten äänten suodatetun pois, todellisuus on erityisesti tuulisena kelinä jotain muuta. Sony WF-1000XM4 onnistuu eliminoimaan tuulen hieman paremmin, ja myös muut äänet, kuten liikenne ja kova puheensorina, tuntuu läpäisevän QCE II:n laadunvalvonnan.
Sovelluksesta säädettävän SelfVoice-ominaisuuden avulla käyttäjä voi kuulla itsensä melko hyvin, mutta ulkopuoliset sanoivat puheen kuulostavan siltä kuin se tulisi kaiuttimesta.
Arvosana: 5/5
Bose QuietComfort Earbuds 2: Hinta-laatusuhde
- Vastamelutoiminto on hintansa väärti
- Tasapainoinen ääni on loistava
- Korkea hinta langattoman latauksen puutteesta
Kuten mainitsimme jo aiemmin tässä arvostelussa Bose QuietComfort Earbuds II ei ole edullinen nappikuuloke. Vaikka siinä on luokkansa paras vastamelutoiminto ja erinomainen äänentoisto verrattuna edelliseen malliin, siitä uupuva langaton lataus sekä korkealaatuisten langattomien koodekkien puute saa irvistelemään hintalapulle.
Toisaalta jos nappikuulokkeissaan arvostaa vastamelutoimintoa ja äänenlaatua, Bose on tuonut markkinoille todella varteenotettavan mallin kiinnostuneille.
Arvosana: 4/5
Kannattaako Bose QuietComfort Earbuds 2 ostaa?
Attribute | Notes | Rating |
---|---|---|
Ominaisuudet | Luokkansa paras vastamelutoiminto ja helppokäyttöinen sovellus luovat loistavan kombon | 4,5 / 5 |
Muotoilu | Bosen uudelleenmuotoilu on onnistunut, vaikka markkinoilla on olemassa myös pienempiä nappikuulokkeita | 5 / 5 |
Äänenlaatu | Bosen CustomTune -ominaisuus on erinomainen ja muokkaa äänen täydelliseksi | 5 / 5 |
Hinta-laatusuhde | Langattoman latauksen puute saa kuulokkeet tuntumaan liian kalliilta | 4 / 5 |
Osta jos...
Älä osta, jos...
Harkitse myös
Arvosteltu ensimmäisen kerran: marraskuussa 2022
Näin testaamme
Olemme ylpeitä riippumattomuudestamme sekä tarkasta arvostelu- ja testiprosessistamme. Arvostelemme kaikkia tuotteita pitkään ja hartaasti varmistaaksemme, että lukijamme saavat oikeellisen käsityksen niistä. Päivitämme arvostelujamme myös jälkikäteen varmistaaksemme, että ne ovat aina ajan tasalla