Skip to main content

Uusi ohjelmistopäivitys lupaa parantaa OnePlus 7 Pron kameraa

OnePlus 7 Pro
Kuva: TechRadar

OnePlus lupaili jo aiemmin ohjelmistopäivitystä, joka parantaisi kameran kuvanlaatua – ja nyt odotettu päivitys on vihdoin saapunut. OxygenOS 9.5.5 parantaa erityisesti OnePlus 7 Pron yökuvausominaisuuksia.

OxygenOS:n päivitystiedoissa mainitaankin kehityksen kohteinta juuri yökuvatila ja HDR, joten päivityksen pitäisi parantaa kameraominaisuuksia näkyvästi.

Yhtiö kertoo myös, että valkotasapaino ja tarkennus toimivat nyt "luotettavammin useissa eri tilanteissa", joten uusimpaan käyttöjärjestelmään päivittämisen tulisi parantaa otoksiasi kautta linjan.

Kuinka paljon kameraa pystyy vielä parantamaan?

Kirjoitimme OnePlus 7 Pron arvostelussa, että puhelimen kolmoiskamera on kehittynyt rutkasti aiemmasta, mutta jää yhä jälkeen hintaluokkansa parhaista vaihtoehdoista. Uusi ohjelmistopäivitys saattaa kuitenkin muuttaa asetelmaa parempaan päin.

Kameraohjelmistolla on valtava merkitys kuvien ottamisessa, mikä on helppo huomata esimerkiksi Google Pixel 3:n kohdalla, jonka yksi 12,2 megapikselin kamera yltää käytännössä markkinoiden parhaimpiin kuviin. Ohjelmistolla pystytään siis ainakin teoriassa parantamaan kameroita merkittävästi myös jälkikäteen.

Uusi päivitys ei kuitenkaan vielä korjaa osaa puhelimista vaivannutta ongelmaa, jossa näyttö rekisteröi haamukosketuksia, vaikkei käyttäjä itse koskisi ruutuun. Valmistaja on kuitenkin kertonut selvittävänsä asiaa, joten kyseinenkin korjaus saapunee vielä lähitulevaisuudessa.

OxygenOS 9.5.5:n lopulliset hyödyt selviävät kuitenkin vasta lähipäivinä, kun päivitys tulee saataville kaikille käyttäjille.

Lähde: Android Police