Sony lupaa PS5:n saatavuuden paranevan loppuvuodesta – vahvisti samalla PS5:n olleen paras PlayStation-julkaisu

PS5 myyntiennätys
(Kuva: Sony)

Sony on vahvistanut PS5:n olevan yhtiönsä paras konsolijulkaisu kysynnän ylittäessä edelleen tarjonnan ennennäkemättömällä tavalla.

Jos olet yrittänyt ostaa itsellesi PlayStation 5:tä, olet saattanut huomata, ettei konsolia ole ollut oikein saatavilla kiitos nopeasti menneiden ennakkoerien. Sony on kuitenkin vahvistanut tuovansa lisää PS5-konsoleita kauppiaille vielä vuoden loppuun mennessä ja "olemaan yhteydessä paikallisiin jälleenmyyjiin".

Osa paikallisista kaupoista on sanonut saavansa lisäeron joulukuussa, joten kommentti saattaa viitata juuri tähän ennalta varattuun allokaatioon. Emme kuitenkaan tiedä, kuinka isosta erästä on todellisuudessa kyse.

Silti aiemman PlayStation 4:n ohittaminen myynneissä on valtava saavutus PS5:ltä jo tässä vaiheessa. Tilanteen tekee entistä huomionarvoisemmaksi edelleen vallitseva Covid-19-tilanne, joka on hankaloittanut niin pelinkehittäjiä kuin muitakin valmistajia tuotteidensa tuotannon osalta.

See more

Sonyn menestyksen johdosta kaikki yhtiön tuottamat konsolit on myyty jo jälleenmyyjillä, ja Sony Interactive Entertainmentin toimitusjohtaja Jim Ryan on sanonut "aivan kaiken myydyn" taannoisessa haastattelussa.

Saatavuusongelmat

Myynnit eivät ole tosin onnistuneet täysin odotetusti, sillä PS5:n saatavuus on monen muun uutuustuotteen lailla ollut kiven alla. Lisäksi trokaajat ovat haalineet itselleen tuhansia konsoleita myytäväksi järkyttävään ylihintaan. Valitettavasti samaa on tapahtunut myös Suomessa, joskin paljon pienemmässä mittakaavassa. Silti konsolille on ollut selkeästi kysyntää.

Nouseeko PS5:stä lopulta Sonyn kaikkien aikojen parhaiten myynyt konsoli? Siihen on vielä pitkä matka, mutta emme välttämättä usko siihen. PlayStation 2 on edelleen myydyin PS-konsoli 155 miljoonalla yksiköllä, ja luvusta saa pitkälti kiittää sen mukana tullutta DVD-asemaa. PlayStation 4 on toisella sijalla niin ikään vakuuttavalla 133,5 miljoonalla myydyllä yksiköllä, kun taas PlayStation ja PlayStation 3 myivät vastaavasti 102,49 miljoonaa ja 87,4 miljoonaa yksikköä.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.