Sonosin huhutut langattomat kuulokkeet saivat juuri lisävahvistuksen

Sonos Wireless headphones
(Kuva: Future / DPMA)

Sonosin langattomista kuulokkeista on huhuiltu jo vuodesta 2019 lähtien. Kyseessä olisi näiden ilmestyttyä yhtiön ensimmäiset laatuaan, ja nyt audiojätin tuore yrityshankinta on antanut lisävahvistuksia huhulle.

Protocol vahvistaa Sonosin ostaneen itselleen startup-yhtiö T2 Softwaren, joka on kehittänyt Bluetooth LE (Low Energy) -standardia ja LC3-koodekia. Molemmat näistä on suunniteltu korkealaatuisen äänen lähettämiseen ja vastaanottamiseen mahdollisimman tehokkaasti.

Yhtiökauppa on vahvistettu, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että myös langattomat kuulokkeet olisivat virallisesti totta. Sonosin edustaja kertoikin Protocolille, että yhtiö "hankkii toisinaan tiimejä, kykyjä ja/tai teknologioita vahvistaakseen nykyisiä tai tulevia tuotteita".

Onkin täysin mahdollista, että nyt saatavaa teknologiaa hyödynnetään yhtiön nykyisissä Bluetooth-kaiuttimissa, kuten Sonos Roamissa, tai kenties sen seuraajassa. Teknologian avulla kaiuttimen akkukestoa voitaisiin potentiaalisesti parantaa ja liitettävyyttä tehdä vakaammaksi ilman äänenlaadun tai kannettavuuden heikentymistä.

Toisaalta jos Sonos julkaisisi markkinoiden ensimmäisiin lukeutuvan LC3-koodekkia tukevat langattomat kaiuttimet, yhtiö saisi kilpailulliselta langattomien kuulokkeiden markkinoilta selkeän etulyöntiaseman.

LE, LC3 ja pitkäikäisyys

Bluetooth LE on Bluetooth SIG:n (Special Interest Group) vuonna 2020 julkistama langattoman äänen standardi, jolla pyritään parantamaan korkealaatuisen langattoman äänen lähetystä.

Käytännössä se on kehittäjille annetut tavoitteet, joilla pyritään pienentämään virrankulutusta, latenssia ja samanaikaista tukea täyden langattomuuden ja äänilähteiden kanssa. Tavoitteita on olemassa myös muita.

LC3 (Low Complexity Communications Codec) on puolestaan äänikoodekki, joka korvaa nykyisen SBC:n (Sub-Band Codec). Se tukee Bluetooth LE:tä ja pystyy älykkäästi ja tehokkaasti kompressoimaan äänisignaalin lähetystä varten ja sen jälkeen purkaa se takaisin vastaanottavassa laitteessa. Tämä toteutettaisiin ilman suurta energiantarvetta tai selkeyden menetystä.

SBC:n ja LC3:n välisistä eroista on itse asiassa julkaistu jo vertailuja, jotka on toteuttanut Sonosin juuri hankkima T2 Labs. Vertailu esittelee tarkemmin puhtaan äänen tuottamisen jopa niin alhaisilla bittinopeuksilla kuin 64 kbps. SBC:n kohdalla virheitä alkaa kuulla jo 192 kbps:n kohdalla.

Uuden koodekin hyödyntäminen laitteissa parantaisi lopulta joko akkukestoa tai pienentäisi laitteiden kokoa, mikä olisi omiaan muun muassa täysin langattomille nappikuulokkeille. Samalla se parantaisi äänenlaatua ja vähentäisi viivettä.

Toinen Sonosia hyödyntävä mahdollisuus olisi LC3:n kyky tukea useita synkronoituja äänilähteitä, jota yhtiö hyödyntää jo entuudestaan monihuoneteknologiaa tukevissa kaiuttimissa.

Toistaiseksi uusinta Bluetooth 5.2:ta tukevat laitteet pystyvät hyödyntämään myös Bluetooth LE:tä ja LC3:a, kunhan ne ensin julkaistaan. Koodekia ei sen sijaan ole vielä julkaistu kuluttajille.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.