PlayStation 5 keskittyy AAA-peleihin indie-pelien sijaan

Marvel's Spider-Man
Lähde: Insomniac Games (Kuva: Insomniac Games)

Indie-pelit saattavat joutua taka-alalle PlayStation 5:n kohdalla, sillä Sony paljasti hiljattain sijoittajilleen, että yhtiön tuleva konsoli keskittyy markkinoinnin osalta isompiin AAA-julkaisuihin, uusiin ominaisuuksiin kuten 8K-resoluutioon ja ydinpelaajiin.

Kommenttien takana on The Wall Street Journalin mukaan Sonyn toimitusjohtaja Kenichiro Yoshida, joka keskusteli aiheesta strategiapalaverissa.

Yoshidan mukaan yhtiö aikoo keskittää voimansa indie-pelien sijaan AAA-tuotantoon, kuten Death Strandingiin ja The Last of Us Part 2:een. Tämän avulla yhtiö yrittää ylläpitää oman johtoasemansa Microsoftin Xbox-konsoliin nähden, mikä on onnistunut erinomaisesti viimeisen viiden vuoden ajan.

Suunnitelma käy järkeen, kun otetaan huomioon, kuinka iso merkitys konsoliyksinoikeuksilla on ollut uutta konsolia hankkiessa. Toisaalta tämä saattaa heikentää indie-kehittäjien asemaa, joiden ansiosta Sony on saanut muun muassa Hellblade: Senua's Sacrificen, The Witnessin ja kotimaisen Resogunin.

Isoihin tuotantoihin panostaminen on tosin toiminut hyvin Sonylle aiempina vuosina. Isompi pelaajakanta auttaa myös tuomaan kehittäjiä mukaan, jos PS5 onnistuu saavuttamaan samanlaisen suosion kuin yhtiön nykyinen konsoli.

Milloin näemme Sonyn seuraavan konsolin?

Vaikka indie-pelit eivät saa suurta huomiota Sonyn tulevan konsolin markkinoinnissa, uudet ominaisuudet kuten 8K sekä SSD-asema ovat jo nousseet esille. Uskomme saavamme kuulla niistä lisää lähempänä julkaisua.

WSJ:n lähteet ennustavan konsolijulkaisun ajoittuvan vuodelle 2020, minkä lisäksi lehti kertoo Sonyn tarkkailevan, mitä Google tekee omalla Stadia-palvelullaan ja joka saattaa nousta merkittäväksi kilpailijaksi tulevaisuudessa.

Sony paljasti hiljattain aikeistaan päivittää PlayStation Now -palvelu kilpailemaan Stadian kanssa, minkä lisäksi yhtiö allekirjoitti sopimuksen Microsoftin kanssa edistääkseen Azure-palvelun kehitystä juuri tätä tarkoitusta varten.

Odotamme silti kuumeisesti, milloin Sony nimeää virallisesti seuraavan sukupolven konsolinsa ja esittelee sen maailmalle. Uskomme sen tapahtuvan alkuvuodesta 2020.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.