Skip to main content

Netflix ei ole aikeissa siirtyä pelien suoratoistoon Google Stadiasta huolimatta

(Image credit: Google)

Netflix ei ole aikeissa ryhtyä pelien suoratoistopalveluksi, jos yhtiön toimitusjohtaja Reed Hastingsin taannoisiin kommentteihin on uskominen.

New York Timesin Dealbook-konferenssissa puhumassa ollut Hastings teki selväksi, että vaikka kiinnostus pelien suoratoistamiseen on selkeästi kasvussa viihde- ja teknologia-alalla, Netflix ei aio liittyä mukaan toimintaan.

"Olemme erittäin keskittyneitä luomaan mahtavia sarjoja ja elokuvia ja ohjelmia", Hastings sanoo ja kumoaa ajatukset Netflixin omasta pelien suoratoistopalvelusta. Mutta miksi yhtiö ei halua suoratoistaa pelejä?

Pelien suoratoistaminen on paljon hankalampaa

Olemme nähneet viimeaikoina valtavia investointeja isoilta teknologiayhtiöiltä pelien suoratoistamiseen, mistä merkittävin esimerkki on 19. marraskuuta julkaistava Google Stadia.

Vaikka palvelua on usein kutsuttu "pelien Netflixiksi", Googlen tuleva palvelu on pikemminkin kauppapaikka, joka myy yksittäisiä pelejä kuukausimaksua vastaan saatavan pelikirjaston sijaan, kuten Xbox Game Pass tai PlayStation Now.

Vaikka Stadia liittyy pelien välittämisen uuteen muotoon suoratoiston kautta, kyseessä ei ole välttämättä sellainen markkinoiden mullistaja kuin se olisi voinut olla.

Joten miksi Netflix ei lähde mukaan leikkiin? Sillä on selkeästi tarvittava infrastruktuuri valmiina suoratoistoa varten, vaikka sen muokkaaminen pelikäyttöön tarvitsisikin todennäköisesti kallista kehitysaikaa.

Netflixillä on lisäksi valtava käyttäjäkunta, jota se voisi hyödyntää. Yhtiö on lisäksi kokeillut interaktiivisen viihteen muotoja muun muassa Black Mirror: Bandersnatchilla ja Bear Grylls: You vs Wildilla.

Yksi asia, josta Netflix on huolehtinut tarkasti, on käyttäjien internet-yhteyksien laatu. Yhtiö tarjoaa muun muassa matalaresoluutioisen tilausmahdollisuuden käyttäjille, joilla ei ole mahdollisuutta kalliimpiin kuituyhteyksiin. Viime aikoina Netflix on jopa testannut pelkästään mobiilikäyttäjille suunnattua tilausta, jotta käyttäjät voisivat tilata edullisen ja pienille näytöille suunnatun viihdekanavan.

Pelit tarvitsevat sen sijaan paljon enemmän kaistaa kuin elokuvien suoratoistaminen, sillä sisältöä renderöidään ja luodaan reaaliajassa, siinä missä elokuvissa nämä on tehty jo etukäteen. Sen lisäksi peleissä pitää myös huolehtia ohjainten ja pelin välisestä viiveestä.

Tämä ongelma on vähentynyt, kun raskaimmat prosessit on siirretty ulkoisille servereille niin kuin Google Stadian tapauksessa, mutta se tuottaa silti hankaluuksia viiveettömän pelikokemuksen takaamiseksi. Joten miksi Netflix siirtyisi alalle, jossa se ei voisi taata omia laatuvaatimuksiaan palvelulle?

Jos et voi päihittää heitä, älä liity kilpailuun

Hastings on myöntänyt Fortniten kaltaisten suurpelien suosion ja sanonut, että huippusuosittu battle royale -räiskintä on yhtiön suurin kilpailija käyttäjien ajankäytön suhteen: "Me kilpailemme (ja häviämme) Fortnitelle pahemmin kuin HBO:lle."

Netflixin yksi mahdollisuus on lyöttäytyä mukaan kilpailun sijaan. Yhtiö on julkistanut peliyhteistöitä, joilla Stranger Things -sarjasta tuttuja asusteita tuodaan Fortniteen ja sarjan kaksi hahmoa, Jonathan ja Nancy, ovat pelattavissa kauhupeli Dead by Daylightissa.

Ei siis ole yllättävää, että Netflix keskittyy siihen, minkä se osaa parhaiten. Vaikka olemme nähneet yhtiön kokeilevan interaktiivisten elementtien lisäämistä tuotoksiinsa, me emme suoranaisesti kaipaa Netflixiltä lisää sitä samaa, jota muut yhtiöt tarjoavat jo rutkasti parempana.

Lähde: GameSpot