Huawein toimitusjohtaja: yhtiön oma käyttöjärjestelmä on nopeampi kuin iOS ja Android
Käyttöjärjestelmällä ei kuitenkaan ole vielä julkaisupäivää
Huawein toimitusjohtaja Ren Zhengfei totesi ranskalaisen Le Pointin haastattelussa, että yhtiön "uusi käyttöjärjestelmä on nopeampi kuin iOS tai Android".
Yhtiön toimitusjohtaja näyttää jatkavan yhä luottavaisena, vaikka Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota onkin vaikuttanut merkittävästi Huawein liikevaihtoon tämän vuoden aikana.
Aiemmassa vaiheessa näytti siltä, että Huawein ja Googlen Android-yhteistyö kiellettäisiin kokonaan, mutta nyt Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin viimeisimmän lausunnon perusteella Huawei saisikin jatkaa kaupankäyntiä amerikkalaisten yhtiöiden kanssa "kunhan siitä ei koidu uhkaa kansalliselle turvallisuudelle". Tämän lausahduksen tulkinta aiheuttaa siis vielä toistaiseksi päänvaivaa Huaweille.
Yhtiö on ainakin varautunut tilanteeseen, sillä Huawei on kehittänyt jo vuosien ajan omaa käyttöliittymäänsä kriisien varalle. Yhdysvaltojen asettamien kauppapakotteiden pelättiin aiemmin johtavan valmistajan estämiseen Google Play Kaupasta sekä Huawein jättämistä paitsi Androidin turvapäivityksistä ja Googlen omista sovelluksista.
Vaikka Zhengfein väitteet HongMeng OS:ksi (tai Ark OS:ksi) kutsutun Huawein käyttöjärjestelmän nopeudesta saattavat pitää paikkansa, yhtiön suurin ongelma on erilaisten sovellusten saatavuus. Harvalla kehittäjällä on nimittäin välttämättä kiinnostusta kehittää sovelluksiaan sovelluskauppaan, jossa on huomattavasti vähemmän asiakkaita kuin Google Play Kaupassa (tai App Storessa).
Sovelluspula?
Aidosti Applen App Storen ja Googlen Play Kaupan kanssa kilpailevan sovelluskaupan kehittäminen ei ole mikään yksinkertainen tehtävä. Moni muukin yritys on nimittäin yrittänyt viritellä omaa vastinettaan, mutta epäonnistunut auttamattomasti koitoksessaan.
Olemme saaneet todistaa viime vuosina esimerkiksi Windows Phonen ja BlackBerry OS:n kaatumista, jotka ovat johtuneet paljolti liian kehnosta sovellusvalikoimasta.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Täytyy tietysti muistaa, että Huawei on tällä hetkellä maailman toiseksi suurin puhelinvalmistaja heti Samsungin jälkeen, joten sillä on jo lähtökohtaisesti huomattavasti enemmän käyttäjiä kuin aiemmilla yrittäjillä. Laaja käyttäjäkunta saattaisi olla myös riittävän suuri tehdäkseen yhtiön käyttöliittymästä riittävän houkuttelevan vaihtoehdon sovelluskehittäjille.
Huawein sovelluskaupan suosio riippuisi kehittäjien kannalta myös paljon siitä, millaisia sopimuksia kiinalaisyhtiö heille tarjoaisi. Moni kehittäjä saattaisi vaatia Play Kauppaa ja App Storea suurempaa summaa lähteäkseen mukaan uudelle alustalle.
Emme ole vielä myöskään nähneet Huawein käyttöjärjestelmää tositoimissa, joten toistaiseksi on vaikea sanoa, kuinka hyvin se toimii tai miltä se näyttää. Tällä hetkellä näyttää myös varsin todennäköiseltä, ettei Huawein tarvitsisi edes turvautua omaan käyttöjärjestelmäänsä, vaan se saisi jatkaa Android-yhteistyötä Googlen kanssa.
Itse asiassa Huawein Länsi-Euroopan kuluttajaliiketoiminnan johtaja Walter Ji totesi TechRadarille, ettei yhtiöllä ole toistaiseksi "mitään aikataulua [Huawein omaa] käyttöjärjestelmää käyttävän laitteen julkaisulle".
Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö käyttöjärjestelmä voisi nähdä vielä päivänvaloa. Zhengfei kertoi nimittäin, että käyttöjärjestelmä toimii useilla laitteilla, kuten tableteilla, tietokoneilla, reitittimillä ja datakeskuksissa. Se saatetaan siis ottaa käyttöön myöhemmin myös jossain toisessa käyttötarkoituksessa.
John joined TechRadar over a decade ago as Staff Writer for Phones, and over the years has built up a vast knowledge of the tech industry. He's interviewed CEOs from some of the world's biggest tech firms, visited their HQs and has appeared on live TV and radio, including Sky News, BBC News, BBC World News, Al Jazeera, LBC and BBC Radio 4. Originally specializing in phones, tablets and wearables, John is now TechRadar's resident automotive expert, reviewing the latest and greatest EVs and PHEVs on the market. John also looks after the day-to-day running of the site.