Huawein odotetaan kohtaavan vakavia vaikeuksia amerikkalaispakotteiden vuoksi

Huawein Iso-Britannian pääkonttori
Kuva: Huawei (Kuva: Image credit: Huawei)

Olet todennäköisesti kuullut viime päivinä Huawein Android-kriisistä. Kyse on tarkemmin ottaen siitä, että Yhdysvallat lisäsi maailman toiseksi suurimman matkapuhelinvalmistajan pakotelistalleen. Listalla olevat yritykset eivät saa käytännössä käydä kauppaa minkään amerikkalaisen yrityksen kanssa.

Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota on yltynyt yhä tiukemmaksi. Yhdysvallat on ilmoittanut viralliseksi syyksi estää kiinalaisten tiedustelu Yhdysvalloissa, mutta taustalla on selvästi monia muitakin syitä. 

Kyseiset pakotteet realisoituivat Huawein kohdalla muutama päivä sitten, kun Googlen täytyi amerikkalaisena yhtiönä luopua yhteistyöstä Huawein kanssa. Tämä tarkotti käytännössä sitä, että kiinalaisvalmistajan tulevissa laitteissa ei voitaisi enää käyttää Androidin perusversiota, eikä mitään Googlen omia sovelluksia, kuten Chromea, Gmailia tai YouTube, voitaisi integroida käyttöjärjestelmään.

Yhdysvaltain kauppaministeriö on kuitenkin myöntänyt Huaweille väliaikaisen lisenssin, joka mahdollistaa toimintojen normaalin jatkamisen elokuun 19. päivään asti. Kaikki Huawein uudet sopimukset amerikkalaisten yhtiöiden kanssa on kuitenkin pantu jäihin tilanteen selkiytymisen ajaksi.

Huaweita estettiin jo aiemmin osallistumasta amerikkalaisen 5G-infrastruktuurin kehittämiseen. Myöhemmin myös Yhdysvaltojen pääliittolaiset Australia ja Iso-Britanniat asettivat vastaavan kiellon Huaweille. Yhtiö on kokenut niin paljon vastarintaa monelta suunnalta, että kaikilla esteillä on väistämättömiä vaikutuksia tulevien vuosien toimintaan. Ongelmat todennäköisesti myös vesittävät yhtiön tavoitteen nousta maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi vuoteen 2020 mennessä.

Financial Times kertoi äskettäin, että Huawein osakekurssi oli laskenut selvästi sen jälkeen, kun Qualcommin ja Intelin kaltaiset komponenttitoimittajat olivat purkaneet yhteistyönsä kiinalaisyhtiön kanssa. Samaan aikaan monet kuluttajat pelkäävät hankkia Huawein tai Honorin puhelinta epäselvän tulevaisuuden vuoksi. Jos pohdit itsekin samoja kysymyksiä, voit lukea tästä artikkelimme Android-rajoitteiden vaikutuksesta käyttäjien arkeen.

Android-hahmo

Kuva: Wikimedia

Aika etsiä uusi käyttöjärjestelmä

Älypuhelinvalmistajat ovat erittäin riippuvaisia puhelimille saatavista sovelluksista. Android-markkinoilla ainoa varteenotettava vaihtoehto on Google Play Kauppa, mutta pakotteiden vuoksi sovelluskauppa poistuu valmistajan laitteista elokuussa, ellei tilanne muutu siihen mennessä tai Huaweille myönnettyä lupaa jatketa. 

Jos Huawei menettää lupansa Googlen sovelluskauppaan lopullisesti, sen on erittäin hankala saada houkuteltua ostajia puhelimilleen. Markkinoilla ei ole menestynyt Google Play Kaupan lisäksi käytännössä mikään muu kuin Applen App Store.

Muutkin Android-palvelut tulevat kuihtumaan, ellei tilanne muutu. Huaweilla on teoriassa mahdollisuus rakentaa käyttöjärjestelmänsä Androidin avoimen lähdekoodin version (AOSP) pohjalle, mutta se ei siinäkään tilanteessa saisi Googlen uusimpia ohjelmisto- ja turvallisuuspäivityksiä. Huawei on tosin kertonut, että sillä on varakäyttöjärjestelmä nykyisen kaltaisten tilanteiden varalle.

Oli käyttöjärjestelmä sitten mikä tahansa, olemme nähneet moneen kertaan, että iOS ja Android ovat ainoat markkinoilla pärjänneet käyttöjärjestelmät. Monet muistavat varmasti Nokian ja Microsoftin yritykset lanseerata Windows-puhelimia tai Symbian-viritelmiä, mutta mikään yrityksistä ei kuitenkaan koskaan ottanut tuulta purjeisiinsa.

Huawei P30 Pro

Kuva: TechRadar

Entäs nykyiset Huawei- ja Honor-käyttäjät?

Googlella on kuitenkin hieman iloisempia uutisia nykyisille Huawei- ja Honor-käyttäjille:

"Huawein käyttäjille, jotka ovat kysyneet suunnitelmistamme noudattaa viimeaikaisia Yhdysvaltojen hallituksen pakotteita: Vakuutamme, että vaikka noudatammekin kaikkia Yhdysvaltain hallituksen vaatimuksia, Google Playn ja Google Play Protectin kaltaiset palvelut toimivat jatkossakin nykyisellä Huawei-laitteellasi", yhtiö twiittasi.

Tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä, että ainakin Huawein ja Honorin viimeisimpien mallien, kuten P30 Pron, Mate 20 Pron tai Honor View 20:n pitäisi toimia tulevaisuudessakin. Google on lisäksi vihjannut, että nykyiset laitteet saisivat jatkossa myös turvallisuuspäivityksiä ja jälkimyyntipalveluita.

Pidämme kuitenkin todennäköisenä, että Huawei voi unohtaa Android Q -hankkeensa, ellei tilanne muutu oleellisesti toiseen suuntaan. Huawei on myös joutunut lykkäämään tulevia julkaisusuunnitelmiaan myöhäisemmäksi.

Huawei on kertonut kehittäneensä omia käyttöjärjestelmiä tietokoneille ja mobiililaitteille jo noin seitsemän vuoden ajan varautuakseen mahdollisiin rajoitteisiin Androidin tai Windowsin suhteen. Se saattaa tuoda hieman lohtua yrityksen asiakaskunnalle, mutta jää kuitenkin nähtäväksi, miten hyviä Huawein omat käyttöjärjestelmät ovat ja onko kehittäjille mielenkiintoa tuoda sovelluksiaan myös sille. 

Alkuperäisen artikkelin kirjoitti Localcabledealsin analyytikko Robert James. Suomenkieliseen käännökseen on lisätty mukaan muutamia päivityksiä nykytilanteesta.  

Robert James is a Content Analyst at Localcabledeals.