Ensi vuonna julkaistava iPhone 13 saattaa hylätä ulkopuoliset liitännät kokonaan

iPhone 11 (Kuva: Future)

Jos olet kaipaamassa iPhone 12:een USB-C-liitäntää, joudut mahdollisesti pettymään, sillä Apple tuntuu olevan suuntaamassa kohti liitännätöntä aikakautta. Vaikka jotkut huhut väittävätkin USB-C:n olevan mukana tänä vuonna, yhä useampi vuotaja sanoo toisin.

Viimeisin jälkimmäiseen leiriin liittyvä on @choco_bit, joka on alkanut kerää mainetta vuodoillaan. Hänen mukaansa Apple testasi USB-C:tä prototyypeissään, mutta ne eivät päätyneet tuotantoon saakka ja saamme "vielä vuoden verran Lightningia".

Hänen mukaansa ensi vuonna julkaistavassa iPhone 13:ssa ei ole enää erillisiä liitäntöjä lainkaan, vaan myös puhelimetkin siirtyvät Smart Connectorin varaan. Tätä käytetään muun muassa nykyisissä iPadeissa lisälaitteiden kytkemiseen ilman erillistä liitäntää.

Samainen lähde tosin lisäsi uuden twiitin, jonka mukaan iPhone 13 ei kuitenkaan käyttäisi Smart Connectoria lataukseen, vaan luottaisi sen sijaan täysin langattomaan lataukseen.

See more

Jos väite pitää paikkansa, iPhonet eivät näyttäisi koskaan saavan USB-C-liitäntää, vaan yhtiö tekisi vielä suuremman loikan menemällä kokonaan liitännättömiin puhelimiin ensi vuonna.

Emme kuitenkaan ota tätä väitettä ilman suurta epäilystä, sillä vuotajalla ei ole vielä järin luotettavaa historiaa aiheesta. Hän on tehnyt tosin muutamia väitteitä iPhone 12:sta, mutta emme toistaiseksi tiedä, pitävätkö nämä paikkaansa.

Toisaalta hän ei ole myöskään ainoa, joka on väittänyt näin. Luotettavana vuotajana pidetty Jon Prosser on aiemmin sanonut, ettei "iPhone 12:ssa ole ehdottomasti USB-C-liitäntää" ja että "Apple menee liitännättömäksi ennemmin kuin käyttää USB-C:tä". Toinen analyytikko on myös maininnut liitännättömän iPhonen vuodelle 2021.

Joten vaikka emme voi vielä täysin luopua USB-C:n mahdollisuudesta, se tuntuu silti melko kuolleelta ajatukselta. Emme myöskään voi olla varmoja iPhone 13:n liitännättömyydestä, sillä kyseessä on vielä hyvin varhaiset huhut ensi vuonna julkaistavasta puhelimesta. Tämän hetkisten väitteiden perusteella iPhone 13 olisi joko liitännätön tai jatkaisi Lightningilla.

Lähde: Apple Insider

James Rogerson

James is a freelance phones, tablets and wearables writer and sub-editor at TechRadar. He has a love for everything ‘smart’, from watches to lights, and can often be found arguing with AI assistants or drowning in the latest apps. James also contributes to 3G.co.uk, 4G.co.uk and 5G.co.uk and has written for T3, Digital Camera World, Clarity Media and others, with work on the web, in print and on TV.