Unboxasimme Xbox Series X:n ja Series S:n – tältä näyttävät Microsoftin uutuuskonsolien paketit sisältöineen
Brittitoimituksemme pääsi kurkistamaan uuden sukupolven konsolipaketteihin
Xbox Series X ja Xbox Series S löysivät tiensä toimitukseemme. Eihän brittiosastomme malttanut pitää näppejään erossa paketeista, vaan toimitus säntäsi avaamaan laatikot välittömästi.
Olemme jo aiemmin kirjoittaneet tarkemmin Xbox Series X:n ensivaikutelmasta, mutta tällä kertaa valokeilaan pääsee myös pienempi Series S.
Vaikka Microsoft saa laitteensa kauppoihin ensin, unboksausvideoidemme kohdalla PS5 veti pidemmän korren. Aivan kuten Sonyn konsolinkin kohdalla, myös uusien Xboxien tapauksessa kurkistamme myyntilaatikoiden sisälle ja vastaamme kutkuttavaan kysymykseen: mitä kaikkea paketti oikein sisältä?
- Ensiarviossa Xbox Series X
- Xbox Series S: tämän kaiken me tiedämme pienemmästä mallista
- Xbox Series X -pelit: kaikki mitä tiedämme
Vastaus ei ole erityisen yllättävä. Paketin mukana tulee itse konsoli, langaton ohjain, HDMI-kaapeli, virtapiuha, paristot ohjaimeen sekä tietysti ohjelehtinen.
Ainoa merkittävä ero konsolikaksikon välillä on väri. Siinä missä Xbox Series X:n ohjain on musta, Series S:n kontrolleri on valkoinen. Muutoin sisältö on identtinen.
Kaksi erilaista mallia
Vaikka emme ole vielä ehtinet paneutua Xbox Series S -konsoliin niin paljoa kuin haluaisimme, olemme pelanneet kahta kauheammin Xbox Series X:llä. Ensiarviossamme kutsuimme laitetta Microsoftin toistaiseksi parhaaksi konsoliksi. Erityisesti nopeat latausajat sekä erinomainen suorituskyky tekivät meihin todellisen vaikutuksen.
Mikäli pähkäilet mallien välillä, on syytä huomata pienet eroavaisuudet. Ensin mainitussa on teratavun kokoinen kovalevy sekä levyasema, kun taas pienemmässä Series S -malissa on 512 gigatavua tallennustilaa. Sen lisäksi se ei sisällä levyasemaa.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Laitteiden sisuksissa on merkittäviä eroavaisuuksia. Köykäisempi Series S yltää 120 kuvan sekuntivauhtiin 1 440p -resoluutiolla, kun taas Series X:n kohdalla lukemat ovat 4K/120 tai jopa 8K/60.
Halvempi malli ei tarkoita kuitenkaan pelkkiä kompromisseja. Molemmat versiot pärjäävät Dolby Vision- ja Dolby Atmos -teknologian kanssa. Lisäksi kummallakin versiolla voi pelata aiempien sukupolvien pelejä aina alkuperäiselle Xboxille asti.
Teemme täysiverisen vertailun lähiviikkojan aikana. Varsinaista julkaisua joudutaan odottamaan aina marraskuun 10. päivään asti.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
Blue screens, begone: Microsoft puts an end to troubles caused by optional Windows 11 update, and you don't even have to do anything to fix your PC
Ravens vs Bills live stream tonight: How to watch NFL 2024 game online
Falcons vs Saints live stream today, as Saints get good news on injuries: How to watch NFL 2024 game online, start time