On hankala valita kaikkien aikojen paras Pokémon-peli ja -sukupolvi. Ensinnäkin kaikki eivät ole olleet mukana brändin pitkän, 28-vuotisen matkan aikana. Toisekseen tiettyihin peleihin liittyy selkeä nostalgia. Se, minkä ikäisenä pelasit mitäkin peliä, vaikuttaa varmasti henkilökohtaiseen arvioosi.
Entä mikä peli oli se, joka sisälsi lempitaskuhirviösi? Ja millä tavoin sarjan uusi tulokas paransi pelien kaavaa kokonaisuudessa? Pelien listaamisessa on paljon huomioitavaa, mutta tartumme yhtä kaikki haasteeseen. Jaoimme Pokémon-pelit sukupolvittain helpottaaksemme oppaan luettavuutta. Tämä on myös perusteltua, sillä jokainen sukupolvi on saapunut kahden teoksen voimin, jotka ovat keskenään lähes identtisiä.
Pokémon-teokset ovat Nintendon odotetuimpia ja parhaimpia Nintendo Switch -pelejä. Viime aikoina vuosittaiset julkaisut ovat kuitenkin rokottaneet niin pelejä kuin kehittäjästudio Game Freakiakin, mikä käy selväksi Pokémon Scarlet- ja Violet-arvostelussamme.
Mikäli Pokémonit ovat sinulle uusi tuttavuus tai haluat muistella lämmöllä sarjan kunniakkaita päiviä, uskomme sinun viihtyvän tämän artikkelin parissa erinomaisesti.
Paras Pokémon-peli
Alola-alueeseen keskittyvä Sun ja Moon -kaksikko on selkeä poikkeama sarjan aikaisemmista ympäristöistä, eikä yksikään parhaiden Pokémon-pelien listaus ole täydellinen ilman tätä duoa. Sun ja Moon esittelivät seikkailun, jossa on aluekohtaisia taskuhirviöitä ja haasteita. Saleja ei enää ollut, vaan ne korvattiin koettelemuksilla, toteemi-Pokémoneilla sekä niitä ympäröivillä tehtävillä. Jopa HM:t katosivat.
Sun ja Moon sekä näiden pelien Ultra-seuraajat olivat graafisesti intensiivisimpiä Pokémon-pelejä DS:llä. Pelit onnistuivat tuomaan pelien maailmaa eläväksi samalla, kun ne todella puskivat 3DS-konsolin suorituskyvyn äänirajoilleen.
Sun ja Moon jatkoivat viidennen sukupolven yrityksiä rakentaa entistä osallistavampaa tarinaa sekä kuudennen sukupolven yrityksiä olla enemmän perinteinen roolipeli. Lopputuloksena käsillä on pelikaksikko, joka melkein onnistuu yrityksissään. Ainoa selkeä haittapuoli on se, että peleissä on välianimaatioita enemmän kuin koskaan. Valitettavasti vain pieni osa näistä on kiinnostavia, minkä lisäksi turhia näytöksiä voi ohittaa. Oli kuitenkin selvää, että Game Freakilla oli halu viedä sarjaa eteenpäin.
Ultra Moon ja Ultra Sun jatkoivat siitä, mihin Sun ja Moon jäivät. Kuitenkin tarkoituksena ei ollut toistaa samaa tarinaa uudestaan, vaan luoda jatko-osa samaan tapaan kuin viidennen sukupolven Black ja White -teokset saivat osista Black 2 sekä White 2. Ultra Moon ja Ultra Sun tarjosivat aivan uuden tarinan koskien ulottuvuuksien madonreikiä ja täysin uuden legendaarisen Pokémonin. Samalla osat pyrkivät jatkamaan Sun- ja Moon-pelien tarinaa.
Tämän sukupolven Pokémonien osalta Game Freak ei halunnut kuitenkaan sekoittaa pakkaa liiaksi, mikä oli ehkä hyvä päätös. Sun ja Moon sisälsivät jo niin paljon muutoksia, että oli tavallaan mukavaa, ettei pelaajan tarvinnut taistella vastaan ylettömää määrää uusia hirviöitä. Sen sijaan peleissä oli Alola-variaatioita alkuperäisistä 151 hirviöstä, mikä oli täydellinen kompromissi ja jotain, mitä olimme toivoneet jo aiemmille alueille.
Seitsemänteen sukupolveen kuuluvat myös Pokémon Let’s Go Pikachu ja Pokémon Let’s Go Eevee. Pokémon Let’s Go on eräänlainen hybridi mobiilipelistä Pokémon Go ja pelimekaniikaltaan kuin Sun sekä Moon. Erilaisilla pelaajilla on vaihtelevat suhtautumiset lopputulokseen. Joillekkin pelien rauhallisuus ja kilpailullisuuden puute olivat merkittäviä haittoja, kun taas toiset nauttivat pelin yksinkertaisuudesta.
Let’s Go -pelien ideana oli virtaviivaistaa pelikokemusta ja karsia sellaisia osia peleistä, jotka ärsyttivät pelaajayleisöä. Henkilökohtaisesti meitä harmitti käyttää arvokkaita taisteluliikepaikkoja arvottomalle HM:lle, kuten Cut tai Flash. Pokémon Let’s Go:ssa ei ole enää HM-iskuja. Me myös vihasimme kulkea luolissa vain, jotta Zubatit voisivat käydä kimppuumme yksi toisensa jälkeen. Tämä ei ollut enää Pokémon Let’s Go:ssa ongelma, koska satunnaistaisteluiden sijasta villit hirviöt näkyivät kartalla. Toki sen myötä poistuivat myös mahdollisuus iloiseen satunnaiskohtaamisen harvinaisen monsterin kanssa, kuten esimerkiksi Pinsiriin törmääminen safarilla. Mutta tämän myötä ei tarvinnut tuhlata tunteja pitkäveteiseen kokemuksen keräämiseen, mitä saimme tehdä aivan tarpeeksi 90-luvulla.
Seitsemäs sukupolvi totisesti kokeili uusia asioita. Sun ja Moon ottivat siihen aikaan suurimpia irtiottoja Pokémon-peleistä ja toivat niiden myötä uusia tuulia sarjaan, joka oli hiljalleen alkanut junnaamaan paikoillaan. Pokémon Let’s Go taas pienillä muutoksilla toi uusia käänteitä, jotka tekivät pelistä hauskemman ja vaativat vähemmän pitkäveteistä kokemuspiteiden keräämistä.
- Lue koko arvostelu: Pokémon Sun ja Moon
Game Freakin ansioksi on luettava, että jokainen Pokémon-peli koittaa tuoda jotain uutta pelisarjaan. Aina muutokset eivät ole napakymppejä, mutta olisi väärin vain väittää jokaisen teoksen olevan samanlainen. Siksi onkin surullista huomata, että aidot uudistukset Pokémon-sarjan kaavaan jäävät pelien valtavien suorituskykyongelmien varjoihin.
Pokémon Scarletin ja Violetin avoin maailma on mahtava ja kaivattu ominaisuus. Myös tarinallisesti pelien rakennetta on muutettu jakamalla sitä pienempiin tehtäviin, joiden yhteydessä esitellään uusia hahmoja. Kun yhtälöön lisätään useita käytännöllisiä parannuksia, on lopputuloksena hyvä peli – joka valitettavasti hajoaa kappaleiksi teknisten murheiden myötä.
Tämä peli olisi voinut olla yksi parhaista Pokémon-peleistä, mutta toteutuksen vaillinaisuus varmasti harmittaa sekä faneja että kehittäjätiimiä. Lisäksi ongelmilla voi olla haitallinen vaikutus sarjan maineeseen. Tulevaisuuden Pokémon-pelien suhteen toivoisimme enemmän aikaa kehitykseen kiireisen julkaisuaikataulun sijasta.
- Lue koko arvostelu: Pokémon Scarlet ja Violet
Pokémon Sword ja Shield olivat ensimmäiset Pokémon-pelit, jotka julkaistiin Nintendo Switchille – ja sen myötä odotukset olivat korkealla. Julkaisua edeltävä aika oli hyvinkin myrskyisä, kun selvisi, ettei pelissä ole mukana kaikki kahdeksan sukupolven tuhatkunta monsteria. Sen sijaan Swordissa ja Shieldissä oli rajoitettu hirviöiden määrä 400 otukseen.
Yleisestä suuttumuksesta huolimatta kahdeksas sukupolvi kesti myrskyä melkoisen hyvin, ja molemmat pelit olivat liiketoiminnallisia menestyksiä niin kriitikoiden kuin pelaajienkin mielestä. Pelien hurmaava ja hyvin pidetty Galar-seutu oli saanut inspiraationsa Yhdistyneistä kuningaskunnista. Lisäksi pelit toivat sarjaan kauan kaivatun avoimen maailman.
Tokikaan Sword ja Shield eivät olleet täydellisiä pelejä. Kaksikko osoittautui kuitenkin kiistatta hauskaksi pelattavaksi, ja niissä on monia käytännöllisiä pelattavuuteen vaikuttavia muutoksia, joita fanit ovat toivoneet jo pitkään.
Pokémon Legends: Arceus rakensi edeltäjiensä laatimalle pohjalle. Pelaajat pääsivät yhä vapaammin kulkemaan avoimessa maailmassa, ja seikkailussa on koko pelisarjan onnistunein tarinankerronta. Olimme iloisia nähdessämme Game Freakin kokeilevan uusia asioita vuosien jälkeen. Erityisesti taistelut ja monstereiden nappaaminen saivat runsaasti uutta virtaa. Nämä muutokset olivat yksi syy, miksi Pokémon Legends: Arceus ansaitsi sijaintinsa parhaiden Nintendo Switch -peliemme listalla. Joillekin pelaajille Pokémon Legends: Arceus osoittautui kuitenkin liian seesteiseksi. Osa pelaajista harmitteli, että se ei hyödyntänyt Nintendo Switchin laitteistoa tarpeeksi.
Kahdeksanteen sukupolveen kuuluvat myös Pokémon Brilliant Diamond ja Shining Pearl, jotka olivat uudelleen tehtyjä versioita neljännen sukupolven Diamond- ja Pearl-peleistä. Vaikka pelikehittäjänä olikin ILCA eikä Game Freak, nämä olivat hyvin uskollisia alkuperäisille peleille – missä on sekä hyvät että huonot puolensa. Jos Sinnoh on jäänyt pelaajalle tuntemattomaksi, nämä pelit ovat loistava tapa tutustua seutuun. Mutta jos vanhat pelit ovat jo kahlattu lävitse, uusintaversiot eivät tarjoa sen suurempia yllätyksiä. Monelle alkuperäisten pelien pelaajille puhdas nostalgia korottaa näiden pelien arvostusta.
Brilliant Diamondin ja Shining Pearlin myötä sarjaan saapui kuitenkin monia nykyaikaisia innovaatiota. Monet näistä muutoksista – esimerkiksi koskien HM-taitoja – ovat yksinkertaisesti elämänlaatua parantavia, jotka tekevät pelikokemuksesta käyttäjäystävällisemmän. Joistakin parannuksista tai päivityksistä on myös kiistelyä pelaajien kesken, sillä esimerkiksi kokemuspisteiden jakautuminen ei ole kaikkien mieleen.
Pokémonin kahdeksas sukupolvi totisesti toi pelisarjaan moderniin aikakauteen kokeellisilla ominaisuuksilla ja pelattavuudellaan. Vaikka olemme iloisia nähdessämme pelisarjan kokeilevan uusia asioita, kaikki muutokset eivät olleet onnistuneita.
- Lue koko arvostelu: Pokémon Sword ja Shield
Pokémon X ja Y toivat pelisarjaan mukanaan visuaalisen vallankumouksen niiden ollessa ensimmäiset 3DS:lle julkaistut pelit ehdalla 3D-grafiikalla.
Grafiisesti X ja Y ovat uskomattoman upeita, ja todennäköisesti muistamme aina ajan, jolloin leukamme loksahtivat astussamme ensimmäisen kerran Lumiose Cityyn. Lisäksi nämä esittelevät monia uusia elementtejä Pokémon-sarjaan. Päivänvalon näkivät keijutypin hirviöt (Fairy-type), Mega-evoluutio, Pokémonien ja valmentajan välinen kiintymyssuhde (Pokémon-Aimie) sekä hahmojen kustomointiasetukset.
X:ssä ja Y:ssä on toki ongelmia. Pelit kompastelivat esimerkiksi niiden yrityksessä olla enemmän perinteisten RPG-pelien kaltaisia ilman syvällistä ja kiehtovaa taustatarinaa. Selkeästi Game Freakilla oli tarkoituksena saada sarja uusille urille, mutta pelinkehittäjät eivät olleet täysin varmoja siitä, mitä elementtejä vanhoista peleistä pitää mukana ja mitä karsia. Kaikesta huolimatta lopputulos on täydellinen tapa tuoda uusia tulokkaita mukaan Pokémon-sarjaan.
Omega Ruby ja Alpha Sapphire, jotka olivat uusia versioita kolmannen sukupolven Rubysta ja Sapphiresta, olivat tämän sukupolven aidot onnistuneet erottautujat. Nämä versiot olivat loistavia, sillä ne säilyttivät tarinan suhteellisen alkuperäisenä, mutta lisäsivät pelimekaniikkaan X:n ja Y:n mukana tulleita uusia ja pelikokemusta parantavia ominaisuuksia. Hoenn-aluen näkeminen 3D:nä oli kiehtovaa. Omega Rubya ja Alpha Sapphirea pelatessa ymmärtää hyvin, miksi Ruby, Sapphire ja Emerald olivat niin hienoja lisäyksiä sarjaan.
Me voimme varmasti todeta Omega Rubyn ja Alpha Sapphiren ansainneen paikkansa parhaiden Pokémon-teosten joukossa sekä parhaiden Nintendo 3DS-pelien listalla. Ansiot eivät kuitenkaan riitä nostamaan tätä sukupolvea aivan pelisarjan parhaimmistoon.
Viidennen sukupolven Pokémon-pelit olivat sarjan ensimmäiset, joissa oli selkeät jatko-osat edeltäville osille. Tämä sukupolvi kokeili myös erilaista tarinankerrontaa. Taskuhirviöiden saaga ei ole ei ole tunnettu niiden tarinankerronnastaan, mutta Black ja White jatko-osineen onnistuivat melkoisen hyvin luodessaan erilaisen ja houkuttelevan tarinan koettavaksi.
Tässä sukupolvessa erilaisten hirviöiden lukumäärä ylitti 600 otuksen rajapyykin. Osa varsinkin uusimmista hirviöistä olivat suunnittelultaan ja muotoilultaan hieman kummallisia. Samalla tehtiin myös fanien mielestä ristiriitainen muutos TM-liikkeiden käyttämiseen, sillä niitä pystyi nyt käyttämään useammin kuin vain kerran. Tämän muutoksen myötä syntyi vaikutelma siitä, että tekijät pyrkivät helpottamaan luomustensa vaikeustasoa.
Black 2 ja White 2 osoittautuivat onnistuneiksi itsenäisiksi peleiksi, vaikka ne olivatkin suoria jatko-osia edeltäjilleen. Vaikka sarja olisi pelaajalle täysin uusi tuttavuus, Black 2 ja White 2 olivat helppo tapa tutustua taskumonstereihin ja heidän maailmaansa.
Viides sukupolvi onnistui ylläpitämään mekaniikkojen syvyyden ja tekemään sarjasta aloittelijaystävällisemmän. Näiden valttikorttien ansioiden johdosta kyseinen generaatio on ansainnut paikkansa parhaiden Pokémon-pelien listallamme puolivälin krouvissa.
Game Freakilla oli hurja vauhti päällä ensimmäisten sukupolvien jälkeen. Erityisesti kolmas sukupolvi toi mukanaan sarjaan mielenkiintoisia ja tarpeellisiakin muutoksia. Ruby ja Sapphire toivat jatkona Goldille, Silverille ja Crystalille parempia animaatioita, tuplataisteluita, kilpailuja, salaisia tukikohtia sekä kaikkien helpotukseksi juoksumahdollisuuden.
Näihin aikoihin monet Rubyn ja Sapphiren tarjoamista muutoksista olivat fanikuntaa jakavia, eivätkä nämä teplset ole monenkaan mielestä kaikkein parhaimpia Pokémon-pelejä. Kuitenkin monet uusista ominaisuuksista, kuten salaiset tukikohdat sekä yksittäiset luonteenpiirteet taskuhirviöillä, loivat pohjan tulevien sukupolvien kehitykselle, jonka pohjalta Game Freak jatkoi sarjan edistämistä. Kilpailut lisäsivät myös uudenlaisen kilpailullisen dynamiikan peleihin, jotka eivät pohjautuneet vain tappelemiseen.
Musiikillisesti Ruby, Sapphire ja Emerald olivat uskomattoman hienoja. Hoennin alue tuntui dramaattiselta muutokselta sarjaan. Miljöö tarjosi myös enemmän vesistöjä Pokémon-maailman kartastoon.
Näillä peleillä oli myös ongelmansa, kuten hämmentävä muutos päivä/yö-vaihteluun, joka toimi niin hyvin Goldissa ja Silverissä. Lisäksi harmittavan monet uusien hirviöiden muotoiluista olivat varsin kummallisia.
Ongelmista huolimatta kolmannella sukupolvella on myös kirkkaimmat timanttinsa: FireRed ja LeafGreen eli alkuperäisten Red- ja Blue-pelien uusintaversiot. Klassikoita mehustettiin uusilla ominaisuuksilla ja visuaalisilla parannuksilla. Näitä versioita on vain hankala löytää – ainakaan kuluttajaystävälliseen hintaan.
Alkuperäiset, ensimmäisen sukupolven Pokémon-pelit ovat monille kaikista rakkaimmat. Vaikuttaako mielipiteeseen nostalgia? Kenties. Onko peleissä vähän hiomisen varaa? Varmasti. Mutta nämä pelit ovat syy, miksi Pokémon on ikoninen osa koko pelihistoriaa. Nämä esittelivät maailmalle 151 taskuhirviötä, joista osasit – tai osaat ehkä vieläkin – luetella kaikki ulkomuistista.
Ensimmäisen sukupolven Pokémon-pelit yhdistyvät hyvin animeen, elokuviin ja oheiskrääsiin. Seurauksena oli ”Pokéfrenzy”, maailmanlaajuinen Pokémon-hulluus, jota 90-luvulla kasvaneen oli mahdoton olla huomaamatta. Nämä pelit ovat mahtavia, eikä kyse ole pelkästä nostalgiasta.
Pokémon Red, Blue, Green ja Yellow merkitsevät aikaa, jolloin Game Freak keskittyi puhtaasti sarjan ydinpilareihin: taskuhirviöiden nappaamiseen, taistelemiseen sekä Indigo-liigan voittamiseen. Pokemonit olivat muotoilultaan usein virtaviiivaisia ja ikimuistoisia. Edessä ei ollut yhtäkään ohilaukausta tai sellaisia mörökölliä, jotka tekisi mieli pyyhkiä historiasta. Pelit olivat niin yksinkertaisia, että käytännössä jokainen saattoi aloittaa pelaamisen tuntematta brändiä sen enempää.
Näissä peleissä olivat myös jotkin sarjan ikimuistoisimmista hahmoista, kuten Rakettiryhmä pääpahiksina sekä salijohtajat Brock, Misty ja Lt. Surge. Näiden voittamiseksi pelaajat joutuivat näkemään vaivaa.
Verrattuna tuoreimpiin peleihin ensimmäisen sukupolven pelit tuntuvat hieman vanhentuneilta. Lisäksi niissä on oma osansa bugeista ja tasapaino-ongelmista. Mutta yksikään myöhemmin ilmestynyt sukupolvi ei olisi mahdollinen ilman tätä ensimmäistä sukupolvea.
Diamond, Platinum ja Pearl ilmestyivät arveluttavaan aikaan Pokémon-sarjan näkökulmasta. Oli alkanut jo tuntua siltä, että sarja oli jäänyt polkemaan paikoilleen. Vasta viides sukupolvi toi sarjaan kunnolla uudenlaisia muutoksia, mutta neljäs sukupolvi toimi ikään kuin siirtymäkohtana ennen näitä.
Lopputuloksena nämä ovat pelejä, jotka ovat toki miellyttäviä pelattavia ja niistä saa paljon iloa, mutta ne eivät erityisesti jää muistoihin. Sinnohin alue ei ollut enää kovin tuore eikä kiinnostava, eikä osien tarina tai legendaariset Pokémonit ole varsinaisesti sarjan kirkkaimpia hetkiä.
Platinumissa oli paljon uusia monstereita ja tarinapuoltakin oli kehitetty. Lisäksi kaupunkien ja alueiden yleistä tunnelmaa parannettiin ansiokkaasti, joten ne näyttävät paremmilta ja mielenkiintoisemmilta.
Suosittelemme Platinumia, jos haluat kokea tämän sukupolven sen alkuperäisellä alustalla. Mutta helpoin tapa nauttia nämä pelit on Switchille julkaistut uusioversiot Brilliant Diamond ja Shining Pearl (vaikka ne ovatkin teknisesti kahdeksatta sukupolvea).
Tämän sukupolven nostaa kokonaan uudelle tasolle Pokémon HeartGold ja SoulSilver – vuoden 2010 Goldista ja Silveristä päivitetyt versiot, joihin on lisätty kaikki Crystalin mukana tuodut uudistukset. Nämä päivitetyt versiot ovat ehdottomasti parempia kuin niiden alkuperäisversiot. Ja kuten Pokémon Yellow teki jo aiemmin, näissäkin on mahdollista saada lempihirviösi seuraamaan pelihahmoasi pitkin maailmaa!
Ensimmäinen sukupolvi oli tietenkin se, joka tutustutti meidät taskuhirviöiden ihmeelliseen maailmaan. Mutta toisen sukupolven aikana Game Freak todella sai ideasta kiinni ja herätti nämä taskumonsterit todella eloon.
Pokémon Goldin, Silverin ja Crystalin keskeisimmät uudistukset olivat vuorokauden vaihtelu, eri viikon päivät sekä monstereiden lisääntyminen. Näiden ansiosta pelit saivat jännittävää syvyyttä, sillä vuorokauden ajalla oli merkitystä siihen, mitä monsuja saattaa ruohikosta ilmaantua – joitain hirviöitä kun saattoi kohdata vain tiettynä vuorokauden aikana. Eri otusten lukumäärä nousi 251 mörökölliin. Näistä etenkin Cyndaquil on noussut rakastetuimpien olioiden joukkoon.
Jo mainittujen muutosten lisäksi toisen sukupolven peleissä pelaaja voi kahlata sekä uutta Johto-aluetta että ensimmäisen sukupolven Kantoa. Tämän seurauksena peleissä tuntui olevan yksi valtava maailma.
Gold ja Silver julkaistiin samaan aikaan, mutta ajankohta oli asuinalueesta riippuen vuosien 1999 ja 2001 välillä. Myöhemmin Crystalissa peliin lisättiin uusia tarinallisia käänteitä, mahdollisuus valita pelihahmon sukupuoli sekä ”Battle Tower” -taistelutorni, jossa pelaaja voi taistella niin kauan kuin vain oman tiimin kunto kestää.
Näiden parannuksien myötä – sekä puhtaan nostalgian – käsillä on mielestämme kaikkien aikojen paras Pokémon-peli.
Kysymykset ja vastaukset
Mikä on Switchin paras Pokémon-peli?
Nintendo Switch -konsolin paras peli Pokémon-fanille on Pokémon Scarlet tai Pokémon Violet. Vaikka teokset kärsivät teknisistä ongelmista, ne yhdistävät avoimen maailman sekä kiinnostavan tarinan osaksi kouluttajana kehittymistä. Ennen kaikkea pelit ovat pullollaan kiinnostavia hahmoja sekä tapahtumia.
Täydellisiä pelejä ne eivät ole, mutta samalla Scarlet ja Violet herättävät vain hetki julkaisunsa jälkeen positiivisia muistoja.
