YouTube saattaa poistaa alapeukun videoistaan estääkseen videoiden järjestelmällisen häirinnän

YouTube
Kuva: TechRadar

YouTube on alkanut kokeilla uusia ratkaisuja estääkseen videoiden järjestelmällisen alapeukuttamisen. Yhtiö on havainnut, että jotkin tahot yrittävät saada omaa aatettaan vastustavalle videolle mahdollisimman negatiiviset arviot estääkseen videon leviämistä.

The Verge kertoi, että YouTuben sisällönhallintajohtaja Tim Leung puhui hiljaittain aiheesta yhtiön Creator Insider -kanavalla, jossa YouTuben tekninen tiimi jakaa tietoa sisällöntuottajille.

Toistaiseksi sisällöntuottajien työkalupakki on melko tyhjä tarvittavien keinojen suhteen. Käytännössä ainoa tapa estää videoiden heikot arvostelut on poistaa arvostelut kokonaan pois käytöstä. Tällainen ratkaisu vaikuttaa kuitenkin negatiivisesti videon leviämiseen, eikä anna sisällöntuottajalle palautetta videon tasosta. Leung ja hänen tiiminsä ovatkin pohtineet nyt parempia vaihtoehtoja. 

Perusteluja heikoille arvosteluille

Yksi tiimin ideoista olisi pyytää jokin perustelu huonon arvosanan antamiselle.

"Sisällöntuottaja saisi huomattavasti parempaa palautetta kehitettävistä asioista ja katselija saisi miettiä rauhassa syytään heikon arvostelun antamiselle impulsiivisen päätöksen sijaan", Leung perustelee. "Toisaalta kyseinen ratkaisu on hankala toteuttaa, sen dataa on hankala kerätä ja sen tuottamat tulokset on haastava välittää eteenpäin sisällöntuottajalle."

YouTube voisi kokeilla viimeisenä oljenkortena koko alapeukun poistamista, mutta Leung huomauttaa kuitenkin, että sellainen ratkaisu heikentäisi merkittävästi videopalvelun demoktraattista luonnetta. Videot kun myös vain yksinkertaisesti epäonnistuvat toisinaan.

Alapeukku ei siis ole katoamassa vielä ainakaan lähiaikoina. Leung sanoo, että erilaisista vaihtoehdoista keskustellaan tällä hetkellä "alustavasti" ja sisällöntuottajia tullaan tiedottamaan asiasta vielä ennen muutosten tekoa. Siihen saakka voit jakaa omat ideasi kommentoimalla Leungin videota.

Cat Ellis

Cat is the editor of TechRadar's sister site Advnture. She’s a UK Athletics qualified run leader, and in her spare time enjoys nothing more than lacing up her shoes and hitting the roads and trails (the muddier, the better)