Taipuisalla näytöllä varustettu Samsung Galaxy X saatetaan julkaista jo ensi vuoden alussa

Olemme jo pitkään kuulleet huhuja Samsungin uudesta taipuvalla näytöllä varustetusta Galaxy X:stä, mutta viimeisimpien vuotojen mukaan Samsungin tavoitteena olisi julkaista uutuuspuhelin jo ensi vuoden alussa. Tarkemmin ottaen tarkoituksena on saada se näytille helmikuun Mobile World Congress -puhelinmessuille.

Etelä-korealaisen The Bell -sivuston mukaan Samsung on myös vaihtanut laitteen lempinimen Valleysta Winneriksi. Se on ilmeisesti myös varma merkki siitä, että valmistaja aikoo aloittaa tuotannon tosissaan.

Näytöt olisivat raportin mukaan valmiita marraskuussa ja koko puhelin pystyttäisiin julkaista jo helmikuun Mobile World Congressissa. Tuotantomäärät tulisivat luultavasti olemaan ensin rajallisia, sillä Samsung haluaa kokeilla, miten paljon kysyntää tämänkaltaiselle laitteelle riittää. Valmistaja ei odota Galaxy X:n yltävään samanlaiseen suosioon kuin esimerkiksi valmistajan uusin lippulaiva Galaxy S9.

Osa artikkelimme linkeistä johtaa englanninkielisille sivuille. Teemme jatkuvasti töitä saadaksemme entistä useamman sivun suomen kielelle.

Olemme kuulleet myös vihjeitä uuden laitteen muotoilusta, jonka ympärillä onkin nähty melko paljon spekulaatiota. Uusimman raportin mukaan puhelin muodostuisi kolmesta 3,5 tuuman näytöstä, jotka saisi taiteltua kasaan vihkosen tavoin. Avattuna näyttöpinta-ala lähestyisi jo tabletin kokoa ja suljettuna puhelimeen jäisi pelkästään yksi 3,5 tuuman näyttö.

Odotamme näkevämme jotakin ZTE Axon M:n tapaista – tosin hieman hiotummalla muotoilulla. Laitteen teknisistä tiedoista ja muotoilusta on kuitenkin liikkunut mitä ihmeellisimpiä huhuja jo vuosien ajan, joten suhtaudumme kaikkiin tiedonmurusiin yhä suurella varauksella.

Samsung on kyllä kertonut julkisesti, että taitettavat puhelimet ovat tuloillaan, mutta valmistaja ei ole kertonut vielä mitään viitteitä julkistusajankohdasta. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että uutuus saattaisi nähdä päivänvalon jo aiemmin kuin odotimmekaan. Jos siis haaveilet täysin uudenlaisesta Samsung-lippulaivasta, nyt on hyvä aloittaa säästämään siihen – hinta tulee nimittäin luultavasti olemaan päätähuimaava.

Lähde: SlashGear

David Nield
Freelance Contributor

Dave is a freelance tech journalist who has been writing about gadgets, apps and the web for more than two decades. Based out of Stockport, England, on TechRadar you'll find him covering news, features and reviews, particularly for phones, tablets and wearables. Working to ensure our breaking news coverage is the best in the business over weekends, David also has bylines at Gizmodo, T3, PopSci and a few other places besides, as well as being many years editing the likes of PC Explorer and The Hardware Handbook.

TOPICS