OnePlus vahvisti 55-tuumaisen OnePlus TV:n julkaisun Intiassa

OnePlus TV 55"
(Kuva: Future)

OnePlus on laajentumassa pian televisiomarkkinoille julkaistessaan paljon huomiota herättäneen OnePlus TV:n. Yhtiön äly-TV julkaistaan ensimmäiseksi Intiassa, jonne laite saapuu jo syyskuussa. Muut markkinat saanevat omat mallinsa syksyn aikana.

Kiinalaisyhtiö vahvisti nyt tuovansa 55-tuumaisen OnePlus TV:n Intiaan. Aiempien tietojen perusteella OnePlus kehittäisi kuitenkin useita eri kokoja televisiostaan, joten länsimaissa nähdään todennäköisesti myös 65- ja 75-tuumaiset televisiot.

See more

OnePlus TV saa Google Android TV -käyttöjärjestelmän

OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau kertoi Gadgets360:n haastattelussa, että OnePlus TV tulee käyttämään Googlen Android TV -käyttöjärjestelmää ja saa "parannellun" käyttöliittymän. Lau vahvisti myös huhut, joiden perusteella TV pääsee käsiksi yli 5 000 sovellukseen Googlen Play Kaupan kautta.

Hän mainitsi myös, että yhtiö on tehnyt sopimuksia intialaisten sisällöntuottajien kanssa kehittääkseen lisää sisältöjä televisioonsa. Meillä ei kuitenkaan ole vielä tietoa, nähdäänkö vastaavia projekteja myös länsimaissa.

Lau selvensi, että OnePlus TV pyrkii tarjoamaan premium-luokan katselukokemuksen ja kilpailee Samsungin sekä Sonyn kaltaisten toimijoiden kanssa. Vaikka hinnan odotetaan olevan kohtuullinen, "se ei ole puolet halvempi [kuin premium-kilpailijoilla]", Lau totesi.

Meillä on toistaiseksi vielä melko vähän tietoja OnePlus TV:n teknisistä yksityiskohdista, mutta saamme varmasti kuulla pian lisää, kun television julkaisuajankohta lähenee Intiassa.

Siddharth Chauhan
Siddharth Chauhan is the Consumer Technology Reporter at Digit India. He used to work as an Assistant Editor at TechRadar India