OnePlus ei halua meidän unohtavan, että yhtiö julkaisee OnePlus 7:n 14. toukokuuta. Viikonlopun aikana saimme kuulla puhelimen IP-luokituksesta ja sisäisestä tallennustilasta, ja tänään olemme saaneet tietää enemmän puhelimen näytöstä.
Eritoten OnePlus 7 Pro -malli saapuu markkinoille yhteensopivana HDR10+ -teknologian kanssa, yhtiö on varmistanut.
Jos HDR-tekniikka ei ole entuudestaan tuttu, se takaa sen, että kuvan tai videon tummimmat että kirkkaimmat ääripäät ovat yksityiskohtaiset ja näkyvät. Käytännössä HDR määrittelee kuvassa näkyvää värikirjoa.
- Lisää OnePlus 7 Pro -vuotoja
- Google IO 2019 on parhaillaan käynnissä
- Lippulaivapuhelimet ovat muuttuneet hulluiksi
HDR10+ on Dolby Visionin ohella yksi tarjolla olevista HDR-standardeista ja samalla joukon kehittyneempää kärkeä. Vain muutamat älypuhelimet, kuten Samsung Galaxy S10, tukevat tällä hetkellä kyseistä teknologiaa.
Näyttöaika
Sen lisäksi, että HDR10+ osaa älykkäästi vaihtaa näytössä olevaa kuvaa ruutu ruudulta, se nostaa myös maksimikirkkautta HDR10:n 3 000 nitistä 4 000 nittiin.
Hyötyäkseen HDR10+:sta käyttäjät tarvitsevat tosin tätä tukevaa lähdemateriaalia, mutta niin YouTube kuin Netflix on lisännyt tuen jo palveluihinsa.
Uusimman tiedon myötä tuntuu entistä todennäköisemmältä, että OnePlus 7:n yksi tärkeimmistä ominaisuuksista kohdistuu juurikin puhelimen näyttöön. Varsinkin Pro-mallin kohdalla väite tuntuu pitävän paikkansa, sillä siihen on luvattu parempi resoluutio sekä virkistystaajuus, ja näyttö itse on ansainnut huippuarvosanat yksittäisiltä arvostelijoilta.
Kuinka paljon vastaavaa huipputeknologiaa nähdään myös OnePlus 7:n perusmallissa jää nähtäväksi, mutta onneksi viralliseen 14. toukokuuta tehtävään julkistukseen ei ole enää kauaa.