Marvel-sankareiden saapuminen Disney Plussaan viivästyy

(Kuva: Marvel Studios)

Disney on vahvistanut The Falcon and Winter Soldier -sarjan viivästyvän alkuperäisestä aikataulusta. Marvelin sankarikööriin keskittyvän sarjan oli alkujaan määrä saapua Disney+-suoratoistopalveluun elokuussa, mutta pandemian aiheuttamat hidasteet ovat viivästyttämässä aikataulua.

Uutta saapumisajankohtaa ei ole vielä kerrottu, mutta EW:n tietojen mukaan aikataulu palkastetaan pian.

Viivästyminen ei välttämättä vaikuta suomalaisten suunnitelmiin, sillä taannoisen ilmoituksen mukaan Disney+ saapuu Suomeen syyskuussa,

Mitä muita Marvel-sarjoja on luvassa?

Marvelin supersankareista pitävät saivat viime viikolla ilouutisia, kun THR kertoi Disneyn kiinnittäneen ohjaajia tulevaan Hawkeye-sarjaan. Muita työstössä olevia sarjoja ovat WandaVision sekä Loki.

Muita työn alla olevia sarjoja ovat She-Hulk ja Moon Knight, joiden aikataulua ei ole kuitenkaan vielä avattu. Näitä jouduttaneenkin odottamaan aina vuoteen 2022 asti.

TOPICS
Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.