Maailman ensimmäinen talvioloihin sopiva robottibussi julkaistiin tänään Helsingissä

GACHA-robottibussi
Kuva: TechRadar (Kuva: TechRadar)

Suomalaisen Sensible 4:n ja japanilaisen MUJIn yhteistyössä kehittämä GACHA-robottibussi esiteltiin tänään yleisölle Helsingin Oodissa. Olimme paikan päällä ja testasimme, kuinka itsestään ajava robottibussi selvisi maaliskuisessa loskakelissä.

Itsestään ajavat autot ovat olleet yksi viime vuosien puhutuimmista trendeistä ja esimerkiksi Teslan ja Volvon kaltaiset valmistajat ovat käyttäneet valtavia summia omien ratkaisujensa kehittämiseen.

Suurten autovalmistajien kehitelmät ovat tosin toimineet lähinnä aurinkoisissa testiolosuhteissa ja joutuneet ongelmiin jo pienessä vesisateessa. Kotimainen Sensible 4 kertoo kuitenkin kehittäneen bussin, joka ei kavahda edes Suomen talvea. 

Voit katsoa kuvat sekä pari videota bussista alta:

See more
See more

Vaikka GACHA esiteltiin yleisölle vasta tänään 8.3., se on tarkoitus tuoda testikäyttöön jo huhtikuussa, kun robottibussi alkaa liikennöidä Espoon Otaniemessä. Busseja on tarkoitus testata tämän vuoden aikana lisäksi myös Helsingissä, Vantaalla ja Hämeenlinnassa. GACHAt saapuvat julkisille teille ensi vuonna ja osaksi julkista liikennettä jo vuonna 2021. 

Aikataulu saattaa kuulostaa nopealta, mutta Sensible 4:n taustalta löytyy tutkimusta jo vuodesta 1985 saakka. Nykyistäkin tekniikkaa on testattu jo pitkään Lapin haastavissa sääolosuhteissa ennen julkisia testejä.

Vahva tekniikkaosaaminen yhdistyy funktionaaliseen muotoiluun

GACHA on kahden varsin epätyypillisen kumppanin yhteistyön tulos. Suomalainen Sensible 4 on puhtaasti teknologiaan kehittyvä yhtiö, kun taas MUJI tunnetaan pikemminkin minimalistisesti muotoilluista esineistään ja vaatteistaan.

Ajatuksen taustalla onkin ollut kehittää teknisesti innovatiivinen ratkaisu, joka ottaa alusta saakka huomioon myös käytettävyyden. Hyvä esimerkki tästä on bussin muotoilu, joka muistuttaa pikemminkin futuristista kapselia kuin perinteistä bussia. Sisällä bussissa istutaan ikään kuin ympyrässä, jotta keskelle jää enemmän tilaa seisoville matkustajille. 

Nelivetoinen sähköbussi on suunniteltu matkustamaan myös haastavammilla ja kapeammilla tieosuuksilla. Sen maksiminopeus on toistaiseksi vain 40 kilometriä tunnissa, mutta se pystyy kulkemaan samaa nopeutta sekä eteen että taakse. Bussin kantamaksi kerrotaan yli 100 kilometriä, joten se riittää valmistajan mukaan mainiosti päivittäiskäyttöön. Siinä on myös optio langattomalle pikalataukselle, joten bussia voisi ladata esimerkiksi kääntöpaikalla.

GACHAssa on 10 istumapaikkaa ja 6 seisomapaikkaa, joten 4,5 x 2,4 x 2,8 metrin kulkuvälineeseen mahtuu suuri määrä ihmisiä kokoonsa nähden. Syynä tähän on osittain se, ettei bussissa tarvitse varata erillistä tilaa kuljettajalle.

Bussi hyödyntää liikkumiseensa useaa eri teknologiaa. Se käyttää samanaikaisesti lasertutkaa, perinteisempiä tutkia, 360-kameraa, erittäin tarkkaa GPS:ää ja intertiayksikköä. Se pystyy myös olemaan yhteydessä toisiin kulkuvälineisiin 4G- ja 5G-yhteyksien avulla.  

Vaikeuksien kautta voittoon

Aluksi on sanottava, että kyseessä on vielä suurelta osin konseptilaite. Arvostammekin valmistajan rohkeutta, sillä bussi oli saatu kertoman mukaan valmiiksi vasta viime viikon perjantaina, ja testejä suoritettiin pihalla vielä lehdistötilaisuuden aikanakin.

Koeajon koittaessa bussiin tuli aluksi jokin tekninen vika, jonka korjaaminen vei arviolta 15 minuuttia. Sen jälkeen se näytti kuitenkin toimivan moitteetta loppuajan. Kyyti GACHAssa oli mukava kokemus: kulkeminen oli sähköautomaisen pehmeää, sisätilat olivat valoisan avarat ja bussin kyytiin oli helppo nousta matalan lattian ansiosta. 

Pääsimme ajamaan bussin kyydissä vasta pienen testilenkin Oodin ja Musiikkitalon välisellä Kansalaistorilla, joten bussi ajoi käytännössä vain noin 400 metrin pituisen ympyrän. Alueella ei kuitenkaan ollut mitään erityistä kepeillä merkattua reittiä, ja maassa oleva loska tarjosi realistisen hankalat keliolosuhteet. Oman vaikutelmamme mukaan bussi selvisi näissä olosuhteissa täysin ongelmitta, mikä lupaa hyvää myös tosielämän testien kannalta.

Jäämme odottamaan innolla GACHAn kehitystä ja käymme varmasti tutustumassa itsestään ajavaan bussiin myös huhtikuussa, kun sen julkiset testit käynnistyvät toden teolla.

Kuvat: TechRadar

  • Testasimme loppuvuodesta myös toisenlaisen käsityksen tulevaisuuden liikkumisesta: Arvostelussa Whim
Joonas Nurmela

Joonas Nurmela is a former Nordic Editor-in-Chief at TechRadar.