Google saattaa julkaista Pixel-puhelintensa ohella myös aiempaa ohuemman Pixelbookin

Pixelbook

Google saattaa julkaista tänä vuonna muutakin kuin Pixel 3:n ja Pixel 3 XL:n. Tunnetun Twitter-vuotaja Evan Blassin mukaan Google suunnittelisi nimitäin myös uuden Pixelbookin julkaisemista.

Hyvämaineinen vuotaja kertoo, että toisen sukupolven Chromebookit julkaistaisiin ennen vuoden loppua.

See more

Entistä enemmän pikseleitä

Blassin twiitti vastasi hänen toukokuun 10. päivä julkaisemaansa viestiin, jossa hän kertoi Googlen aikovan julkaista uuden Pixel-älykellon Pixel-puhelinten julkistustilaisuuden yhteydessä.

Kauan odotetun Googlen älykellon lisäksi näkisimme hänen mukaansa myös uuden Pixelbook 2:n, jossa olisi muun muassa aiempaa ohuemmat näytön reunat.

Pidämme kovasti jo nykyisestä Pixelbookista, joka on mielestämme tämän hetken paras Chromebook. Odotamme siis innolla näkevämme, miten sen seuraajan rahkeet riittävät uutta MacBook Prota ja Huawei MateBook X Prota vastaan.

Lähde: Wccftech

Joonas Nurmela

Joonas Nurmela is a former Nordic Editor-in-Chief at TechRadar.