Apex Legendsin kehittäjät puolustavat heikoksi haukutun kausipassin sisältöä

Apex Legends
Lähde: EA

Respawn on vastannut kritiikkiin, jonka osa Apex Legendsin pelaajista on kohdistanut peliin juuri julkaistuun ensimmäiseen kausipassiin. Battle pass -niminen maksullinen lisäsisältö on heidän mukaan sisällöltään liian laiha.

Valituksiin lukeutuu muun muassa väitteet siitä, että kausipassin antiin lukeutuu monia turhia ominaisuuksia kuten omien tulosten seuranta, minkä lisäksi uudet vaatetukset eivät myöskään miellytä silmää. Toisia harmittaa puolestaan, ettei sen mukana tullut minkäänlaista tehtäväpohjaista järjestelmää.

Apex Legendsin tuotevastaava Lee Horn kommentoi pelaajien huolia postauksessa, jossa hän tarkensi ensimmäisen kauden battle passin taustalla ollutta filosofiaa. Ideana on yksinkertaisesti tekijöiden halu, että pelaajat saavat rauhassa oppia ja kokeilla pelin sisällä, eikä sitä tulisi häiriköidä "monimutkaisilla tehtävillä, joissa pitää tehdä 720-asteinen takaperin voltti Watchtower Artemiksesta ja saada samanaikaisesti kaksi pääosumaa Wingmanilla ennen maahan laskeutumista".

Horn tosin lisää, että tulevaisuudessa ilmestyvissä kausipasseissa voidaan nähdä siistejä mahdollisuuksia tehtävien ja haasteiden suhteen, mutta "halusimme ensimmäisellä versiolla antaa pelaajien vain pelata ja tutustua peliin".

Tämä kuulostaa varsin hyvältä järkeilyltä alustavaksi kokeiluksi, eivätkä battle royale -pelien haasteet ole välttämättä muutenkaan kaikkien mieleen. Joillekin ne voivat tuntua jopa työltä.

Mutta osa pelaajista on kohdistanut kritiikin myös täysin toisenlaiseen seikkaan, johon liittyy rutkasti pelitunteja saadakseen tarvittavat kokemustasot battle passin osalta kasaan.

Kamaa grindaamaan

Kuten eräs Reddit-käyttäjä kirjoittaa: "Täyteleimoja, huonoja vaatteita hahmoille ja aseiden uudelleenväritykset ovat palkkio grindistä, joka kestää kausipassissa huomattavasti pidempään kuin varsinaisen hahmon tason nostaminen yhdestä sataan."

Redditissä onkin käyty melkoista väittelyä ja heitelty laskuja, kuinka paljon grindausta kausipassin avaaminen todellisuudessa vaatii. Horn itse huomauttaa, että "battle passin viimeistely vaatii noin 100 tuntia, jos hyödyntää bonuksia ja saa tappoja silloin tällöin. Tämä tarkoittaa hieman yli yhtä tuntia per päivä."

Kannattaa kuitenkin huomioida, että juuri mainitut bonukset ovat avainasemassa, sillä ylimääräisiä kokemuspisteitä saa kavereiden kanssa ja eri hahmoilla pelaamalla. Jälkimmäisen ideana on houkutella käyttäjiä kokeilemaan pelin eri hahmoja.

Horn kirjoittaakin blogimerkinnässään: "Olemme lisänneet Battle Pass -kehityksen osaksi eri hahmoilla pelaamista, koska uskomme, että todellinen Apex Legends -mestaruus tarkoittaa kaikkien hahmojen hallintaa tilanteesta riippumatta."

"Tällä kaudella tärkeintä on tutustua uuteen metaan ja erilaisiin tiimikokoonpanoihin, joita uusi sankarimme Octane johdattelee."

Vaikka vaihtelevuus käy järkeen, osa kritiikistä kohdistuu juuri bonusten liittäminen osaksi elossa pysymiseen. Heidän mukaan se johtaa aiempaa maltillisempaan pelityyliin, jossa riskien ja tulitaisteluiden sijaan pelaajat pysyvät piilossa mahdollisimman pitkään.

Battle pass ja Apex Legends vaativat selkeästi vielä aikaa, että tilanne rauhoittuu, mutta selkeästi Respawnin ensimmäinen kausipassi käynnistyi pienen kritiikin saattelemana.

Lähde: Wccftech

Darren is a freelancer writing news and features for TechRadar (and occasionally T3) across a broad range of computing topics including CPUs, GPUs, various other hardware, VPNs, antivirus and more. He has written about tech for the best part of three decades, and writes books in his spare time (his debut novel - 'I Know What You Did Last Supper' - was published by Hachette UK in 2013).

TOPICS