Skip to main content

Arvostelussa Total War: Warhammer 3

Rönsyilevä kampanja varastaa huomion

The Chaos God Slaanesh peering down in Total War: Warhammer 3
(Image: © Creative Assembly)

TechRadar Yhteenveto

Total War: Warhammer 3 nousee sarjansa ykkösosaksi selvällä marginaalilla. Se yhdistää onnistuneella tavalla Warhammer-maailman absurdiuden sekä onnistuneen kampanjan. Lopputuloksena on yksi onnistuneimmista Total War -kokonaisuuksista tähän mennessä.

Pros

  • +

    Selvästi erottuvat osapuolet

  • +

    Monipuolinen ja syvällinen kampanja

  • +

    Upeat ja fantasiahenkiset sotajoukot

Cons

  • -

    Kampanjan ongelmakohdat

  • -

    Diplomatia jäänyt lapsipuolen asemaan

Arvostelutiedot

Pelattu: 30 tuntia

Alusta: PC

Tzeentchin linnoitus horisontissa! Veristen taistojen karaisemat joukkomme ovat piesseet kaaosjumalan joukot palasiksi, mutta hinta lasketaan miehistövajeena. Hajanainen valtakunta koostuu leijuvista saarista sekä mystisistä rakennelmista, jotka linkittyvät teleportaation mahdollistaviin kiviin ympäri karttaa. Jos tämän labyrintin saa selvitettyä, on edessämme vielä Tzeentchin viimeinen puolustaja. Tilanne on tukala, mutta voitamme tai kaadumme saappaat jalassa.

Yhtäkkiä ruudulle vyöryy läjäpäin kulttilaisia, painajaiskuvastoa sekä yli-innokkaita sotavaunuja. Lisäksi kilpaileva vihollisjoukkio on saapunut samoille apajille! Kaaosjumalan porteilla on näemmä oikea ruuhkahuippu. Jollemme voisi jo aistia sodan ratkaisua, tuntuisi tilanne juuri niin absurdilta kuin mitä Warhammer-universumi voi parhaimmillaan olla.

Kuten ehkä jo kävi selväksi, kyseessä ei suinkaan ole tyypillinen Total War -peli. Alkujaan historiasta ammentanut sarja teki U-käännöksen vuonna 2016 ilmestyneellä Total War: Warhammerilla. Synkkään fantasiaan satsannut teos yllätti tuoreella otteellaan, joten jatko-osa oli vain ajan kysymys. Kakkososa jätti realismin entistä pienempään osaan, sillä humoristiset ja kahjot sotajoukot vaativat pilkkeen silmäkulmaan. Kaikki oli isompaa, äärimmäisempää ja sekavampaa – eli sanalla sanoen toimivampaa. Nyt julkaistu kolmososa kääntää ruuvia vielä entistä kireämmälle.

Total War: Warhammer 3 on elokuvamaisimpia strategiapelejä tähän asti. Siinä missä aiemmat Total War -pelit ovat satsanneet isompaan karttaan, laajempaan sotakaartiin sekä syvällisempiin mekaniikkoihin, Warhammer 3 kääntää tilanteen päälaelleen. Sen rönsyilevä kampanja on rakennettu täyteen kiehtovia ja hullunkurisia tilanteita.

Hinta ja julkaisupäivä

  • Mikä se on? Strategiaa ja fantasiaa yhdistävän Total War: Warhammer -pelisarjan kolmas osa
  • Julkaisupäivä? 17.2.2022
  • Mille alustoille se on saatavilla? PC
  • Hinta? 59,99 €

Kaaos tarjoaa mahdollisuuksia

An army of Khorne marching through a street in Total War: Warhammer 3

(Image credit: Creative Assembly)

Warhammer 3 satsaa perusasioiden mallikkaaseen toteuttamiseen. Mukana on neljä kaaosjumalaa, jotka erottuvat mukavan selvästi toisistaan. Taistelun osapuolet ovat ruttoa niittävä Nurgle, verenhimoinen Khorne, viettelevä Slaanesh sekä noituva Tzeentch. Teos osoittaa turhankin kanssa, että pimeyden voimat ovat aina lainkuuliaista puolta hauskempia. Jokainen joukkio tuntuu persoonalliselta ja monipuoliselta. Siinä missä valtaosa strategiapeleistä luottaa historiaa mukaileviin miekkamiehiin sekä seipään heiluttajiin, esimerkiksi Slaaneshin joukot suosivat sissitaktiikkaa ja Nurglen jengiläiset valtavia vihollisparvia. Khornen eliittisotilaat sekä Tzeentchin etätaistelijat ovat perinteisempää kaartia, mutta nekin tarjoavat toivottua vaihtelua genren kliseisiin.

Taistelu on paitsi taktista mutta myös visuaalisesti persoonallista. Yhden session mähinöissä helvetilliset verikoirat varastivat huomion painautuen hyvällä tavalla muistikuviin pidemmäksi aikaa. Seuraavassa taasen ötökkäkammoista kauhistutettiin jättimäisellä hyttysparvella. Total War: Warhammer on tätä kaikkea ja vielä enemmänkin. Tekijätiimi Creative Assembly ei ole epäröinyt hyödyntää mielikuvitustaan, surrealistisia ideoita sekä Warhammer-universumin pöllöimpiä ideoita luodakseen ikimuistoisen kokonaisuuden.

Mielikuvitus ja värikkyys tekevät kampanjasta onnistuneen kokonaisuuden siitäkin huolimatta, että pelillisesti meno noudattaa Total Warin kaavaa aina sotajoukkojen haalinnasta kaupunkien valtaamiseen. Warhammer 2:n pelanneet ovatkin alusta alkaen kuin kotonaan. Suurin muutos koskee joukkojen uudistuneita erikoisuuksia. Khornelaiset vahvistavat sotakaartiaan aina taistojen laannuttua, mikä palkitsee väkivaltaisen pelityylin. Vastaavasti nurglelaiseen elämänkatsomukseen kuuluu ruttojen ja pandemioiden levittäminen, mikä auttaa valloitusretken toteuttamisessa.

Vaikka neljä kaaosjumalaa varastavat huomion, onnistuvat eri rodut tuomaan pelikokemukseen paljon hyvää. Kislev, Cathay, kaaosdemonit ja Ogre Kingdoms (ennakkotilaajille ilmainen, muille maksullinen) tuntuvat alusta alkaen omalaatuisilta vaihtoehdoilta. Tyypillisiä ihmisjoukkoja haikailevien kannattaa valita Kislev, Warhammer-veteraanien kaaosta palvovat demoniprinssit. Viimeksi mainittu on kuin pelin muiden ryhmien parhaat puolet kokoava sulatusuuni, joka tarjoaa vielä omat erikoismausteensa sopan jatkeeksi.

Mesikämmenet tukkanuottasilla

A Cathay sky lantern hanging in the air

(Image credit: Creative Assembly)

Vaikka juonella on tavanomaista isompi rooli, ei pelistä nauttiminen vaadi Warhammer-universumin pitkän oppimäärän tenttimistä. Erinomainen alustus antaa tarvittavat työkalut tarinan sekä mekaniikkojen hahmottamiseen. Demoniprinssin vangitsema karhujumala on kaiken keskiössä, sillä myös muut haluavat päästä otson luokse omien katalien juonien edistämiseksi.

Se, miten tarina muovaa koko pelikokemuksen, tekee todellisen vaikutuksen. Kolmososa hylkää kakkososan tavoin perinteiset alueelliset mähinät. Sen sijaan taistoja käydään pitkin karttaa, minkä jälkeen portaalit Kaaoksen valtakuntaan avautuvat noin 30 vuoron välein. Jokainen kulkureitti avaa väylän yhden kaaosjumalan luokse. Kun sotajoukon marssittaa sisään, siirtyy taisteluryhmä pääkampanjasta irralliselle pienemmälle kartalle.

Nämä alueet toimivat eräänlaisina luolastoina. Portaalin takana odottaa kaaosjumalan sotajoukot, suojeltava artefakti sekä lopulta vahvimmat viholliset sisäänsä kätkevä linnoitus. Kun samaan aikaan rivijörmyt haluavat antaa pelaajalle selkään, syntyy kokemuksesta jännittävä kilpailu maalia kohden. Jokainen kaaosalue sisältää omanlaisensa jujun. Nurglen sairaalloisuus satuttaa joukkoja jatkuvasti, kun taas Tzeentchin leijuva labyrintti aiheuttaa päänvaivaa. Alueet eroavat toisistaan selvästi, mikä pitää kokemuksen virkeänä. Jokainen kaaosjumalan alue kun pitää päihittää Warhammer 3:n loppupeliin päästäkseen.

Vaikka nämä kohtaamiset ovat irrallisia episodeja, nivoutuvat ne vahvasti kampanjan ytimeen. Yhteenkään portaaliin ei voi marssia ylimielisenä, sillä huonosti varautunut pelaaja saa nenilleen alta aikayksikön. Tämä pakottaa miettimään kampanjassa etenemistä. Huomasimme keskittyvämme enemmän joukkojemme vahvistamiseen kuin naapurialueiden valtaamiseen, jotta olisimme taatusti kaaosjumalan edessä valmiina. Lopputulemana jokainen reissu tuntui merkittävältä.

Portaaliteoria

A campaign map in Total War: Warhammer 3 showing a Daemon Prince

(Image credit: Creative Assembly)

Uudistukset sekä entisestään hiotut kulmat saavat pelin tuntumaan lähes poikkeuksetta nautinnolliselta. Jokainen portaali tuntuu kampanjan kliimaksilta sekä pelisession tähtihetkeltä. Ylimääräiseen jahkailuun tai turhiin valloitussotiin ei ole yksinkertaisesti aikaa. Seikkailu etenee höyryjunan lailla, mutta samalla se onnistuu välttämään monesti vaivaavan liiallisen lineaarisuuden. Ennen kaikkea tämä kiertää aiempia osia vaivanneen ongelman, joissa taisto tuntui monesti ratkenneen jo hyvissä ajoin ennen lopullista niittiä. Nyt tunnelma pysyy katossa aina loppuun asti.

Ratkaisulla on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Yhden kampanjan kohdalla portaalit avautuivat suunnitelmiemme ollessa vasta pahasti puolitiessä. Kun yllätykseen joutui reagoimaan hätäpäissään, oli tilanne äärimmäisen kutkuttava harjoitus selkäytimessä piilevälle sotapäällikölle. Valitettavasti hauskuus kuitenkin loppui nopeasti. Jatkuva sekä hyvinkin ankea ramppaaminen pääkartan ja kaaosvaltakunnan välillä keskeytti ilonpidon. Molemmat rintamat vaativat huomiota, mutta keskittyminen riitti vain yhdelle sotatantereelle. Lopulta kaaosvaltakunnassa olimme voitokkaita, pääkartan tappiolukemia ynnäillään edelleen.

Mikäli portaalit eivät houkuta, voi pelin tietysti päihittää perinteisellä pääkartan valloittamisellakin. Menestysresepti vaatii tiettyjen vihollisjoukkojen päihittämistä sekä alueiden hallintaa. Vaikka klassinen pyrkimys voi viehättää vanhoja Total War -veteraaneja, tyyli ei sovellu lainkaan Warhammer 3:n maailmaan. Portaalien takana piilevät salaisuudet ovat koko kampanjan rytmityksen ja viehätyksen kannalta keskeisintä antia. Jos nyökyttelet klassiselle 'vanhassa vara parempi' -sanaparrelle, kannattaa napata kaupasta matkaan Warhammer 2 tai ammoisten aikojen Total War.

Emergent gameplay

An army moving through an area of Total War: Warhammer 3's campaign map infected with Nurgle's corruption

(Image credit: Creative Assembly)

Warhammer 3 onnistuu ennen kaikkea yhdistämään yksinkertaisuuden ja syvällisyyden. Erilaisia vaihtoehtoja pursuaa ovista ja ikkunoista, mutta niihin ei tarvitse kiinnittää liiaksi huomiota. Joukkojen kyvyt tekevät pelaamisesta hauskaa silloinkin, kun sotasuunnitelmat tai taistelustrategiat ovat jääneet taka-alalle. Hauskanpito kompensoi tällöin tehotonta sekä päämäärätiedotonta tyyliä. Jopa puolivillainen lähestymistapa tekee pelikokemuksesta ratkiriemukasta.

Slaneesh-luottojoukkiomme satsaa epäurheilijamaiseen selkään puukottamiseen. Voitokkaista taisteluista kertyvällä Devotees-valuutalla saa hankittua tehokkaita kykyjä, jotka voivat kääntää taistelun suunnan. Tukala tilanne helpottaa kummasti, kun kosiskelet muutaman vihollisjoukon omalle puolellesi. Parhaimmillaan onnistuimme valloittamaan koko Khornen kyläpahasen hyödyntämällä viekoiteltuja vahvistuksia. Hymyä oli vaikea pidätellä, kun saimme vallattua kokonaisen kaupungin itsellemme vuodattamatta pisaraakaan omien sotilaidemme verta.

Toisessa taistelussa puolustava kaupunki tuntui vetävän pidemmän korren, mutta saimme ujutettua alueelle kaaoskulttilaisia. Näiden ansiokas työ epäluulon, korruption sekä vastarinnan parissa avasi lopulta portit joukkojemme täydelle hyökkäykselle.

Warhammer 3:n joukkojen ominaisuudet saavat kokemuksen tuntumaan hyvin vaihtelevalta, monipuoliselta ja ennen kaikkea spontaanilta. Kokonaisuus tuntuu todella virkistävältä, sillä aivan liian monet strategiapelit asettavat sotajoukot vastakkain ilman sen suurempaa syvyyttä. Nyt valloituspyrkimykset elävät ja muuttuvat, eikä alkuperäisestä suunnitelmasta jäänyt lopulta käsiin kuin kaunis alkuajatus.

Samalla oman valtakunnan mikromanagerointi on minimissä. Saatat nimittäin hyvinkin huomata, että kaaosta levittävät joukkosi ovat yllättäen vallanneet naapurialueen puolestasi. Kolikon toisena puolena on päinvastainen tapahtumaketju, jossa pääkaupunkisi salossa liehuukin aivan vääränvärinen lippu. Kotiinpäin, mars mars!

A Total War: Warhammer 3 battle between Nurgle and Cathay

(Image credit: Creative Assembly)

Warhammer 3 ei yllä tarinankerronnallisesti esimerkiksi roolipelimäisyyttä huokuvan Crusader Kings 3:n tasolle, mutta vaikutteet ovat selvät. Saatat hyvinkin huomata asettavasi selkeitä määränpäitä ja tavoitteita, mutta niiden toteutuminen on monesti sattumankauppaa. Yllättävät käänteet kääntävät tilanteen monesti päälaelleen.

Valitettavasti tämä korostaa diplomatian merkityksettömyyttä. Vaikka Total War -pelit eivät ole aiemminkaan tavanneet ylistää pasifistista suurvaltapolitiikkaa, Warhammer 3 satsaa täysipainoiseen sotaan. Käytännössä neuvottelupöydässä väännetään kättä ainoastaan kaupankäynnistä ja hinnoittelusta. Jos rahakirstussa riittää katetta, voi kaiken hankkia neuvottelematta. Talousahdinkoa ei taasen vastapuolen ahneus helpota. Tulitauko sekä kauppasuhteiden solmiminen jäävät lähinnä kuriositeeteiksi.

Yhteenveto

Total War: Warhammer 3 ylittää vaivatta edeltäjänsä. Tekijätiimi Creative Assembly ei ole tyytynyt vain parantamaan kahden edellisosan peruspilareita, vaan kokonaisuus tuntuu täysin uudenlaiselta. Tarinavetoinen kampanja sekä rönsyilevät taistot tekevät kolmannesta yrityksestä elokuvamaisemman ja hektisemmän. Kaiken kukkuraksi uutuudet eivät häiritse vanhoja vahvuuksia. Värikkäät sotajoukot, monipuoliset taktiset elementit sekä pelimaailman skaala ovat aivan yhtä nautittavia kuin aiemmillakin kerroilla.

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti