Skip to main content

Käyttöliittymä

  • Android 9.0 ja Magic UI 2.0
  • Turhan paljon Honorin omia lisäsovelluksia

Honor View 20:ssä on Android 9.0:aan pohjautuva Magic UI 2.0 -käyttöliittymä, joka on käytännössä Honorin oma versio Huawein EMUI-käyttöliittymästä. Ne ovatkin kuin kaksi marjaa.

Käyttöjärjestelmässä ei ole vakiona esimerkiksi sovellusvalikkoa, vaan ikonit on ladottu näytölle hieman iOS:ää muistuttavalla tavalla. Sovellusvalikon saa kuitenkin otettua helposti käyttöön puhelimen asetuksista. Myös ikoneiden tyyli on hieman epäselvempi kuin perus-Androideissa, mutta tätäkin pystyy säätämään muokkaamalla puhelimen teemoja.

Honor ei myöskään tunge kotinäytöllesi yhtä paljon omaa sisältöään kuin monet muut räätälöidyt käyttöliittymät. Kotinäytön vasemmalta puolelta löytyy Googlen oma feedi, jota saa muokattua oman makunsa mukaan. Onneksemme Honor ei ole yrittänyt korvata Googlen ratkaisua omalla versiollaan. Kyseisen sivun saa halutessaan toki myös kokonaan pois käytöstä.

Samanlaista varovaisuutta ei valitettavasti noudateta Honor View 20:n esiasennettujen sovellusten suhteen. Puhelimessa on tyypillisiä Honor-lisäohjelmia, kuten Google Playn vaihtoehto Huawei AppGallery, jota kukaan ei oikeastaan halua tai tarvitse.

Osa sovelluksista on kuitenkin vieläkin erikoisempia. Esimerkiksi Honor-sovellus on  käytännössä pelkkä linkki valmistajan verkkosivuille ja erikoinen Bile-tila on varsin epäkäytännöllinen. Bile-tilan ideana on se, että useampi Honor käyttäjä voi synkronoida puhelimensa soittamaan samaa kappaletta reaaliajassa. Sen taustalla oleva tekniikka on aidosti kiinnostavaa, mutta puhelimen kaiuttimesta tuleva ääni ei juuri parane, vaikka sitä soittaisikin viidestä laitteesta samaan aikaan.

Muut View 20:n esiasennetut ohjelmat ovat tavanomaisempia. Listalta löytyy muun muassa sanelin, varmuuskopiointityökalu, sääsovellus ja mobiilimaksamiseen luotu Huawei Pay (vastine Google Paylle). Joukosta löytyy tietysti myös Huawei Health, jonka ominaisuudet vastaavat pitkälti Google Fitiä. Kyseinen fitness-tracker on kuitenkin kehittynyt jo yllättävän pitkälle vuosien saatossa.

Kuten lippulaivamallilta odottaa saattaakin, View 20 pyörittää käyttöliittymää erittäin sulavasti. Puhelin reagoi kosketukseen tarkasti ja sovellukset avautuvat melko nopeasti.

Videot ja pelit

  • Melko hyvä monokaiutin
  • Pistemäinen etukamera on hyvä peleihin, huono 21:9-elokuviin 

Kun olet käyttämässä valtavaa rahasummaa seuraavaan puhelimeesi, on varmasti hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, minkä takia on oikeastaan ostamassa niin kallista mallia. Ehkäpä kaksi parasta tekosyytä kalliille puhelimelle ovatkin juuri videot ja pelit.

Honor View 20 sopii molempiin käyttötarkoituksiin kuin nenä päähän. Puhelimessa on tehokas suoritin, suurikokoinen näyttö ja jopa 256 Gt tallennustilaa, johon kelpaa lajitella omaa mediakokoelmaansa.

Mutta kuinka puhelimen pistemäinen etukamera pärjää mediatoistosta? Yksinkertaisesti sanottuna: se riippuu kuvasuhteesta. Normaalit 16:9-videot jättävät mustat palkkinsa etukameran yli, joten ne eivät edes vaikuta katselukokemukseen.

Elokuvamaisempi 2,39:1-kuvasuhde mahdollistaa kuitenkin puhelimen koko näytön hyödyntämisen. YouTube tukee jo kyseistä ominaisuutta, mutta sen käyttökokemus ei ole vielä aivan samalla tasolla kuin tavallisissa videoissa.

Etukameran aiheuttama rinkula näytön ylänurkassa ei häiritse lainkaan tummissa kohtauksissa, mutta näkyy erittäin selvästi vaaleita taustoja vasten. Peruskäytössä kameraan tottuu samalla tavalla kuin näyttöloviinkin.

Samat ongelmat eivät kuitenkaan päde pelaamiseen. Rennommat pystysuuntaiset pelit eivät oikeastaan hyödy ylhäälle jäävästä ylimääräisestä näyttötilasta ja vaakatasossa pelattavissa peleissä kameraa ei huomaa siksi, koska peukalo asettuu luonnollisesti juuri sen päälle.

Voisikin sanoa, että Honor on onnistunut toteuttamaan pistemäisen kameransa juuri niin hyvin kuin kyseisen teknologian voi ylipäätään saada toimimaan.

Pelejä pelatessa ongelmaksi muodostuu oikeastaan toinen yllättävä piirre: kuulokeliitäntä. Olemme toki erittäin iloisia, että Honor on päättänyt pitää kiinni perinteisestä 3,5 mm:n liitännästä, mutta sen sijainti on hankala pelaamisen kannalta. Yläreunan vasemmalle puolelle sijoitettu liitäntä jää nimittäin ärsyttävästi juuri käden alle, kun puhelinta pitää vaakatasossa.

Voit toki ratkaista ongelman kääntämällä puhelimen toisin päin, mutta siinä tapauksessa kamera jää puolestaan harmillisesti näkökenttään videoita katsellessa tai pelejä pelatessa.

Huipputason pelit pyörivät Honor View 20:llä sulavasti, mutta eivät aivan yhtä saumattomasti kuin Snapdragon 845 -suorittimella varustetut kilpailijat, kuten OnePlus 6T. Qualcommin lippulaivassa kun on vain auttamattomasti enemmän graafista tehoa kuin Kirin 980:ssä.

Puhelin sai 3DMarkin Slingshot Extreme -testissä 3 681 pistettä (Open GL 3.1), vertailun vuoksi OnePlus 6T ylsi samassa testissä yli 4 700 pisteeseen. 

Eron huomaa kuitenkin käytännössä vain kaikkein vaativimmissa peleissä, kuten Ark: Survival Evolvedissa. Tai emuloidessa uudempia konsoleita vaikkapa Dolphin-sovelluksella.

Honor on yrittänyt ratkaista tämän pienen heikkouden näytönohjaimessa GPU Turbo 2.0 -ominaisuudellaan, joka on käytännössä eräänlainen pelikäyttöön tehty optimointitekniikka. Toiminto tehostaakin suorittimen toimintaa ja tarjoaa selvän parannuksen suorituskykyyn.

Se vaatii kuitenkin erilliset asetukset jokaiselle pelille, joten aivan pienimpien pelien kohdalla optimoinnista ei pääse hyötymään. Pelilistalta löytyvät tällä hetkellä ainakin King of Glory, Crossfire, Knives Out – ja ehkäpä tärkeimpänä PUGB.

Mutta kuinka GPU Turbo 2.0 todella vaikuttaa suorituskykyyn normaalikäytössä?

Kysymykseen on vaikea vastata yksiselitteisesti, sillä meillä ei ole saatavilla mitään suoraa verrokkia puhelimelle. Mikään toinen puhelin kun ei käytä samaa suoritinta ilman GPU Turboa. Voimme kuitenkin sanoa, että ainakin PUBG pyöri erittäin sulavasti. Pystyimme käyttämään pelissä korkeinta grafiikka-asetusta, emmekä havainneet pelisessioiden aikana minkäänlaista hidastumista.

Myös Honor View 20:n kaiutin parantaa pelikokemusta – vaikkei se siinä täydellisesti onnistukaan. Puhelimessa on mukavan pyöristetty ääni ja odotettua parempi bassotoisto monokaiuttimestaan huolimatta. Ääni vaikuttaakin kohtuullisen pehmeältä ja miellyttävältä jopa maksimivoimakkuudella.

Yksittäinen kaiuttimen sijainti ei ole kuitenkaan optimaalinen pelaamiseen, sillä se sijaitsee puhelimen pohjassa.

Suorituskyky

  • Kirin 980 -suoritin 7 nanometrin arkkitehtuurilla
  • 2 x 2.6GHz Cortex-A76, 2 x 1,92GHz Cortex-A76, 4 x 1,8GHz Cortex-A55
  • Erittäin tehokas suoritin, mutta näytönohjain jää jälkeen Snapdragon 845:stä

Honor View 20:ssä on HiSilicon Kirin 980 -suoritin, joka on tuttu muun muassa Huawein lippulaivasta, Mate 20 Prosta.

Suorittimessa on kahdeksan ydintä, mutta Honor jakaa ne kolmeen osaan tyypillisen kahtiajaon sijaan. Neljä Cortex-A55-ydintä kellottavat 1,8 GHz:iin, kaksi tehokkaampaa Cortex-A76:tta 1,92 GHz:iin ja kaksi A76:tta aina 2,6 GHz:iin saakka.

Kyseinen ratkaisu tarjoaa Honor View 20:lle enemmän vaihtoehtoja, jonka pitäisi ainakin teoriassa parantaa puhelimen akunkestoa. Sen suoritin on myös erittäin tehokas, sillä puhelimen 9 709 pisteen tulos Geekbench 4:stä asettaa sen noin 10 prosenttia ylemmäs kuin Snapdragon 845:ttä käyttävät puhelimet. iPhone jatkaa kuitenkin yhä ylivoimaisena ykkösenä puhtaan suoritintehon osalta.

Kirin 980 on siis tehokas piirisarja, vaikka sen näytönohjain jääkin hieman luokkansa parhaista. Honor View 20 käyttää näytönohjaimenaan 10-ytimistä Mali-G76:tta, joka on kyllä tehokas, mutta ei aivan pärjää monen kilpailijan käyttämälle Adreno 630:lle. Kirin peittoaa Snapdragon 845:n käyttäjät kuitenkin suorittimensa tehokkaammassa arkkitehtuurissa, sillä se pohjautuu 7 nanometrin tekniikkaan aiemman 10 nanometrin sijaan.