Skip to main content

Arvostelussa Death Stranding

Toivo elää

Death Stranding
Editor's Choice
(Image: © Kojima Productions)

Arviomme

Death Stranding on ilahduttavan mainio peli, joka yhdistää kunnianhimoisen suunnittelun, vetovoimaiset näyttelijäsuoritukset sekä omaperäisen kerronnan. Sen näennäisen monotoninen premissi muuttuu nopeasti täysin erikoislaatuiseksi kokemukseksi, josta voi aistia nykyisten kulttuurien suuntaviivoja.

Hyvää

  • Mykistävä ulkoasu
  • Vahva emotionaalinen lataus
  • Monipuoliset mutta intuitiiviset mekaniikat
  • Loistavat näyttelijäsuoritukset
  • Eheä kerronta

Huonoa

  • Taistelu on alussa kankeaa
Arvostelutiedot

Alusta: PlayStation 4

Pelattu: 42 tuntia

Vuosia kestäneiden spekulaatioiden, trailereiden, outojen pressitilaisuuksien ja julkkisten tekemien cameoiden jälkeen Death Stranding on viimein täällä ja me olemme päässeet pelaamaan sitä. Metal Gear Solid -sarjan takana olleen Hideo Kojiman uusi AAA-peli on kerännyt paljon hypeä sekä kääntänyt odotukset sen suhteen, miltä laajemmalle yleisölle suunnattu peli voi näyttää. Vaikka olemme läpäisseet pelin tätä arvostelua varten, olemme tarkoituksellisesti välttäneet puhumasta valtaosasta pelin juonesta, jotta arvostelu olisi mahdollisimman spoilerivapaa. Lyhyesti voimme kuitenkin paljastaa, että peli on kaiken sen odotuksen arvoinen, minkä vuonna 2016 tapahtunut julkistus aiheutti.

Englantilainen runoilija Percy Bysshe Shelley keskusteli aikanaan Mont Blancin majesteetillisesta kauneudesta ja kuvaili vuorten olevan "ainoastaan myrskyjen asuttamia" – puhtoisia ihmisten kosketuksesta ja niiden lumihuiput vailla jalanjälkiä. Samat ajatukset nousevat helposti mieleen pelatessa Death Strandingia, jonka meditatiivinen luonne luo hiljaista melankolisuutta. Lähes missä tahansa muussa yhteydessä pelin uteliaat pohdinnat nykyhetkestä tuntuisivat liki mahdottoman huomaavaisilta.

Silta railojen välillä

Death Stranding

(Image credit: Kojima Productions)

Viettelevän melankolisen tunnelman taustalla on pelin päähenkilön kokonaisvaltainen yksinäisyys. Sam Porter Bridges on lähetti, joka on erakoitunut tarkoituksella muusta maailmasta ja muista ihmisistä.

Bridges vaeltaa Amerikan haljenneita mantuja, jotka ovat pirstaloituneet mysteerisen Death Strandingiksi kutsutun tapahtuman seurauksena. Valtavien railojen lisäksi tapahtuma hajoitti myös yhteiskunnalliset rakenteet, joiden tuhkista uusi organisaatio pyrkii yhdistämään maan takaisin kokonaiseksi yhdistämällä toisistaan eristyksistä asuvat ihmiset yhteisen chiral-verkon piiriin. Käytännön toteutus tapahtuu Bridgesin kaltaisten lähettien avulla, jotka matkaavat kaukaisista asutuksista toisiin kuljettaen tavaroita vastineeksi United Cities of America (UCA) -jäsenyydestä.

Verkoston kasvaessa ja kuroessa ihmiskunnan Death Strandingin jälkeen jälleen yhteen, outo chiralium-materiaalia aiheuttaa outoja ympäristöilmiöitä, jotka riivaavat paikallisia erinäisin tavoin. Näihin lukeutuvat toismaailmalliset BT:t, kapinalliset MULE:t ja näennäisen hyvää tarkoittavat tahot, jotka sekoittuvat ihastuttavan harmaaksi alueeksi, kun Homo Demens -terroristit paljastavat ihmisten luontaisen pahuuden.

Death Stranding

(Image credit: Kojima Productions)

Pelin ensimmäiset tunnit ovatkin melko sekavat, kun jokainen uusi paljastus herättää vain enemmän kysymyksiä. Pelattavuuden osalta alussa pelaajan tehtävä on tosin talsia vain ankaraa maastoa eteenpäin paketteja toimittaen. Bridgesin ylittäessä kulkukelvottomia kuiluja ja vuolaasti virtaavia jokia päähenkilön surumielinen yksinäisyys muuttuu aste asteelta hivenen lämpimämmäksi.

Hänen matkassaan pelaaja ryhtyykin helposti pohtimaan asioiden kulkua ja ajautuu lähes meditatiiviseen tilaan, jossa pelin kaunis maailma tämän ympärillä hämärtyy näkyvistä. Tunnelma nouseekin pelin ensimetreillä juonta huomattavasti suurempaan osaan, kun valtava avoin maailma houkuttelee kuljettamaan paketteja paikasta toiseen sivutehtäviä tekemällä ja salaisuuksia etsimällä. Loppua kohden avoimuus muuttuu aavistuksen suoraviivaisemmaksi.

Pelin tunnelmasta tekee maagisen se kaunis ajatus, joka toimii samalla Death Strandingin temaattisena pohjana; rappeutuneesta maailmasta huolimatta vilpitön toivottomuus on miltei mahdotonta. Ihmiset ovat vääjäämättä toiveikkaita ja astuvat kerta toisen perään kohtaloa vastaan. Joten vaikka lukuisia ihmisuhreja vaatinut katastrofi onkin alati läsnä, se ei suinkaan saa ihmisiä luovuttamaan, vaan sinnittelemään eteenpäin. Tämä näkyy myös konkreettisesti Bridgesin matkassa läpi mahdottomilta tuntuvien reittien, jotka toimivat samalla yhteiskuntaa parantavina voimina.

Kauneus ja kauheus

Death Stranding

(Image credit: Kojima Productions)

Death Stranding on hyvin elokuvallinen kokemus. Pelin hahmot esitellään kuin he olisivat elokuvassa, ja jopa yksittäiset kohtaukset on sommiteltu tarkoin näiden emotionaalisen latauksen maksimoimiseksi.

Vaikka useat nykyiset AAA-pelit ovat upeannäköisiä, Death Stranding on todella upean näköinen. Se ei johdu pelkästään realismiin pyrkivästä ulkoasusta, melko sulavasta ruudunpäivityksestä tai mistään muustakaan teknisestä hienoudesta, vaan ylipäätään pelin tarkoituksellisen omaperäisestä tyylistä ja tunnelmasta. Death Stranding saattaakin vaikuttaa Metal Gear -pelien lailla tulevaisuudessa siihen, miten pelejä esitellään jatkossa. Se on estetiikan evoluutio ja kypsä taidonnäyte, joka on samanaikaisesti aavemaisen kaunis ja lumoavan hirvittävä.

Tämä näkyy esimerkiksi pelin hyvin varhaisessa kohtauksessa, jossa yksittäinen lintu on joutunut kuoleman kouriin. Se on ajautunut Timefall-sateeseen, jonka pisarat nopeuttavat kaiken sen koskettaman elinikää kiihtyvällä vauhdilla.

Death Strandingin ympäristösanoma onkin rohkean suorasukainen, ja sen esittämä luonto on paljon karumpi kuin yksikään pelissä oleva vihollinen. Väkivallan voi ylipäätään välttää hiiviskelemällä, jolloin pelaajan pahin ongelma on armoton sade ja sen myötä saapuvat hirvittävät BT-oliot.

Aseet maahan

Death Stranding

(Image credit: Kojima Productions)

BT:tä vastaan käytävä taistelu onkin paljon mielenkiintoisempaa kuin ihmisiä vastaan käytävä, eikä jälkimmäinen pärjää lähellekään hiiviskelyn tuomalle nautinnolle. Kanssakäymiset BT:tä vastaan muuttuvat aavistuksen mielekkäämmiksi puolen välin jälkeen, jolloin pelaajan ainoa keino ei ole enää tämän omaa verta levittävien kranaattien nakkellu tai veriluoteja ampuvilla aseilla räiskiminen.

Kohtaamiset ovatkin alkuun jokseenkin tylsiä, mutta kun pelaaja saa käyttöönsä päivitetyt käsiraudat, muuttuvat ne asteen taktisemmiksi lisättyjen toimintojen kera. Samaiset käsiraudat toimivat samalla pelaajan valikkona, josta voi tutkia ja järjestellä omia varusteita, tehtäviä, sähköpostia sekä maailman karttaa.

BT:t ovat tosin näkymättömiä, ja niitä pystyy aistimaan ainoastaan lasikuvussa elävän BB-vauvan avulla. Vauvat toimivat siltoina elävien ja kuolleiden välillä, kuten Guillermo Del Toron näköisyyden saanut Deadman asian toteaa. Näiden aistimukset välitetään pelaajalle tämän olkapäällä olevan tutkaimen avulla, joka alkaa pyöriä vimmatusti BT:n läsnäollessa.

Näiden huomiolta voi välttyä pidättämällä omaa hengitystään, liikkumalla varoen ja olemalla ylipäätään hiljaa – tai vaihtoehtoisesti hyökäten yllämainittuja aseita hyödyntäen.

Monotonista ylevyyttä

Death Stranding

(Image credit: Kojima Productions)

Mikä tekee Death Strandingista erikoisen, ei ole kuitenkaan taistelu. Lukemattomien maailmanlopun kuvausten vanavedessä Death Stranding luottaa sen sijaan monotonisuuteen. Pelaaja on kirjaimellisesti lähetti, joka kuljettaa paketteja pisteestä toiseen. Kantamuksia joutuu asettamaan selkään huolella, sillä liiallinen toispuoleinen paino vaikeuttaa kulkua maastossa. Ylikuormitus johtaa taas nopeasti väsymykseen ja kohtalokkaisiin kaatumisiin, jotka vahingoittavat paketteja ja johtavat pienempiin tykkäyksiin. Tykkäykset ovat pelin eräänlainen valuutta, joka kertoo toisten suhteesta pelaajaan ja toimii samalla tämän taitoja parantavana kokemuksena.

Kantamusten tasapainottelu, maaston tutkiminen ja parhaimman kulkureitin valinta tekeekin jatkuvasta matkaamisesta mielekkäämpää. Paketteja ei voi yksinkertaisesti kuljettaa vain vasenta tattia pohjassa pitämällä, vaan se vaatii huomiota ja reagointia maasto-olosuhteisiin. Jälkimmäistä helpottaa myös pelaajan matkassa kulkeva tutkain, joka kertoo selkeästi eri maastojen hankaluuden värikoodien avulla.

Pelin edetessä pelaaja saa käyttöönsä yhä enemmän suunnittelua ja matkantekoa helpottavia toimintoja, kuten sääennusteet, jotka tekevät reittien suunnittelusta näennäisesti vieläkin monotonisempia mutta oudosti samalla hyvin puoleensavetäviä. Pian karttaa tutkaileekin yhä tarkemmalla silmällä tutustuen lähiympäristön maastonkorkeuksiin, mahdollisiin railoihin ja virtaaviin jokiin, jotka vaikuttavat optimaalisen reitin suunnittelussa. Näiden lisäksi pitäisi myös pyrkiä välttämään sadetta, paketteja varastavien MULE:n leirejä sekä tietenkin BT-otuksia.

Vaarojen minimoimiseksi valittu polku muodostuukin lopulta tarpeettoman pitkällä kiertoreitillä varustetuksi, mutta tasainen maasto ja viholliskontaktien vähyys todistaa vanhan lastenlorun kilpikonnasta ja jäniksestä harvinaisen todeksi.

Pelimekaniikan osalta Death Stranding on säntillisen monimutkainen, mutta silti mielenkiintoisen selkeä kokonaisuus. Käyttöliittymä on yksinkertainen ja tarjoaa kaiken tarvittavan tiedon nopealla silmäyksellä. Uusia mekaniikkoja ja toimintoja lisätään pelaajan valikoimaan hiljalleen läpi pelin, joten ne on helppo sisäistää ja hyödyntää omassa matkasuunnittelussa.

Näkymättömät liitokset

Death Stranding

(Image credit: Kojima Productions)

Pelin jokaiselle varusteelle onkin käyttötarkoituksensa, ja pelaajien välinen yhteinen verkkotila pitää huolen siitä, että rakennetuilla rakennuksilla on merkitystä. Esimerkiksi joen yli asettamasi tikapuut näkyvät ja ovat käytettävissä myös muille pelaajille, jotka saattoivat kipeästi kaivata tietä vuolaan virran ylitse. Muiden jättämille esineille ja rakennuksille voi antaa ylimääräisiä tykkäyksiä, mikä puolestaan parantaa ja nostaa omaa asemaa muiden keskuudessa.

Pelin läpäistyä pelaaja voi palata aiemmille alueille ja jatkaa jäljellä olevia tehtäviä sekä auttaa muita pelaajia luomalla näiden matkaa helpottavia rakennelmia, jotta nämä voisivat yhdistää Amerikan jälleen yhtenäiseksi. Kokemus on erikoinen ja vahvistaa pelin melankolista mutta silti yhdistävää tunnelmaa, kun maailma on täynnä muiden jättämiä rakennelmia, varoituksia tai kannustushuutoja. Pelissä on mahdoton jättää mitään toista pelaajaa loukkaavaa, mikä edistää toivon tematiikkaa myös verkkotasolla.

Death Strandingin juoni tuntuu ainakin joiltain osin näennäisen monimutkaiselta. Paljastamatta kuitenkaan mitään tärkeää, se yhdistää monet esittelemänsä säikeet saumattomasti kokeneen veteraanin taidolla. Lähes kaikki pelin hahmot ovat lisäksi todella mielenkiintoisia, ja ainoastaan yksi kohdattavista tuntuu aavistuksen keinotekoiselta pelin muuhun luonnollisuuteen nähden. Hahmojen roolisuoritukset ovat lisäksi upeaa katsottavaa, ja Norman Reedusin, Lea Seydouxin sekä Troy Bakerin kaltaiset tähdet loistavat rooleissaan.

Kerronta itsessään on kudottu upeaksi kokonaisuudeksi, joka alun satunnaisuudesta huolimatta tuntuu lopulta omaperäiseltä ja nerokkaalta. Jokainen yksittäinen narratiivinen säie on lisäksi tärkeä osa kokonaisvaltaista elämystä, minkä myötä lopputulos on emotionaalinen matka läpi toiveikkaan ja tuhoutuneen Amerikan.

Yhteenveto

Death Stranding

(Image credit: Kojima Productions)

Death Stranding on peli, jonka monotonisuus kietoutuu luontaisesti osaksi sen erikoislaatuisuutta. Paperilla luettuna premissin ei pitäisi kuitenkaan toimia, mutta käytännössä kyseessä on täydellinen, vankkumattoman itsevarma ja aikaansa henkivä pala kulttuuria.

Se on yhtä paljon peli kuin se on kokemus, jossa itsensä voi löytää kohtaamalla rohkeasti sen rappioituneen maailman. Se on tarina toivosta ja sinnikkyydestä. Tarina meistä ihmisistä.

Death Stranding julkaistiin yksinoikeudella PS4:lle, mutta se saapuu myös PC:lle kesällä 2020.