Skip to main content

Arvostelussa Call of Duty: Vanguard

Hauska joskin haparoiva paluu toiseen maailmansotaan

Call of Duty Vanguard
(Image: © Activision)

Arviomme

Call of Duty: Vanguard ei saa luotua toisen maailmansodan loppuhetkistä onnistunutta tarinakokonaisuutta. Tekijätiimi Sledgehammer Gamesin kokemus ja osaaminen kuitenkin paistavat läpi erityisesti verkkopelissä, jossa tutut elementit saavat miellyttävän määrän tuoretta sisältöä päälle. Nettisota viihdyttääkin jälleen yhden lisävuoden verran.

Hyvää

  • Hiotut räiskintämekaniikat
  • Audiovisuaalinen toteutus
  • Zombie-tilan suoraviivaistaminen

Huonoa

  • Kampanja tuottaa pettymyksen
  • Ei Gunfight-pelitilaa
  • Combat Pacingin ongelmat

TechRadar Verdict

Call of Duty: Vanguard ei saa luotua toisen maailmansodan loppuhetkistä onnistunutta tarinakokonaisuutta. Tekijätiimi Sledgehammer Gamesin kokemus ja osaaminen kuitenkin paistavat läpi erityisesti verkkopelissä, jossa tutut elementit saavat miellyttävän määrän tuoretta sisältöä päälle. Nettisota viihdyttääkin jälleen yhden lisävuoden verran.

Pros

  • + Hiotut räiskintämekaniikat
  • + Audiovisuaalinen toteutus
  • + Zombie-tilan suoraviivaistaminen

Cons

  • - Kampanja tuottaa pettymyksen
  • - Ei Gunfight-pelitilaa
  • - Combat Pacingin ongelmat

Viime aikoina moderneihin sotiin, salaliittojen syövereihin ja tulevaisuuden avaruussotaan keskittynyt Call of Duty yhdistetään yhä edelleen sen 2. maailmansodan juuriin. Ei olekaan ihme, että sarjassa on käyty läpi käytännössä jokainen sodan tapahtuma aina D-Daystä Tyynenmeren taisteluun. Tästä huolimatta kehittäjätiimi Sledgehammer Games uskoo voivansa luoda uudenlaisen tarinakokonaisuuden tutuista hetkistä. Lopputulemana on toisen maailmansodan menoa yhdistettynä Modern Warfaren henkeen.

Peli sijoittuu samaan jaettuun universumiin kuin WWII, Modern Warfare ja Black Ops Cold War. Teos seuraa erikoisjoukkojen taivalta toisen maailmansodan päättymisen kynnyksellä. Natsien vangitseman tiimin muodostavat laskuvarjojääkäri Arthur Kingsley, lentäjä Wade Jackson, räjähde-ekspertti Lucas Riggs sekä neuvostoliittolainen tarkk'ampuja Polina Petrova. Tässä vaiheessa peli myös esittelee konnakaksikon Hermann Wenzel Freisnger ja Jannick Richter. Erinomaisista palasista ei valitettavasti saada kasattua toimivaa kokonaisuutta. Takaumana läpikäytävät tapahtumat osoittautuvat todella ohkaisiksi ja unohdettaviksi.

Call of Duty: Vanguardin ykkösjuttu on sen moninpeli. Verkkomähinät tarjoavat elementtejä Modern Warfaren ja Black Ops Cold Warin kilpailullisuudesta WWII:n ympäristössä. Taistot ovat pullollaan tuhoutuvia rakenteita, minkä lisäksi asetuksista voi personoida itselleen sopivankokoisia mättöjä. Lisäksi Zombies-tila on uuden keskusalueen myötä aloittelijaystävällisempi kuin aikoihin. Verkkopuolella meno tuntuu tuoreelta ja kiinnostavalta.

Kokonaisuutena vuoden 2021 Call of Duty esittelee muutamia mielenkiintoisia ideoita yksin- ja moninpeliin, mutta suurimmat mullistukset koskevat Zombies-tilaa. Etenkin verkkopelin puolella uudistukset tuntuvat pienistä lieveilmiöistä huolimatta parantavan kokemusta. Sen sijaan kuusituntinen kampanja sekä tyhjänpäiväiset tehtävät jättävät yksinpelaajat kylmäksi.

Hinta ja julkaisupäivä

  • Mikä se on? Call of Duty -sarjan 18. osa
  • Milloin se julkaistiin: 5.11.2021
  • Millä alustalla sitä voi pelata? PS4, PS5, Xbox Series X/S, Xbox One ja PC 
  • Paljonko se maksaa: PS5:n ja Xbox Series X:n perusversio 69,95 €

Epätasainen yksinpelikampanja

Call of Duty Vanguard

(Image credit: Activision)
Arvostelutiedot:

Pelattu: 15 tuntia

Alusta: PC

Vanguardin tarina vie pelaajan kansainvälisen erikoisjoukon jäseneksi. Poppoota johtava Black Brit on vähintäänkin mielenkiintoinen tuttavuus, kuten on myös tarkk'ampuja Petrova. Valitettavasti sinänsä kiinnostavat hahmot eivät tunnu eläviltä, sillä välivideoiden upea ulkoasu ei saa peitettyä alleen dialogin keskinkertaisuutta. Jutustelu ei tunnu uskottavalta eikä kiinnostavalta. Malliesimerkki ongelmista nähdään Tyynenmeren taistelussa. Vaikka taistoissa nähdään historiallisesti käänteentekeviä hetkiä, eivät ne tunnu hahmojen tylsyyden takia sellaisilta.

Kampanjan suurin ongelma on kuitenkin juonen hajanaisuus. Palaset eivät tunnu muodostavan tarinallista tai pelillistä kokonaisuutta kuin vasta aivan loppumetreillä. Kun toisen maailmasodan veteraaneista vaikutteita ottaneet hahmot ovat tulleet tutuksi, tarina ei saa rakennettua siitä sen enempää. Taistoissa on vaihtelua vain nimeksi, eivätkä kokeilut tunnu edes toimivan. Perinteinen räiskintä onneksi tuntuu menevältä. Olipa käytössäsi perusase, aiemmistakin osista tutut menopelien tykit tai sokkona ampuva tuliluikku, meno viihdyttää. Toki pelityylillä on runsaasti merkitystä.

Kuten Call of Duty -veteraanit tietävät, sarja on kokeillut vuosien saatossa kevyitä roolipelielementtejä, ilmataistoja sekä reaaliaikaista strategiaa. Call of Duty: Vanguard ottaa palasia kaikista osa-alueista ja yhdistää ne toimivan räiskinnän jatkeeksi. Kokemus tuntuu kuitenkin aiempaa tasapaksummalta. Kaikille kumartaminen ei onnistu, vaan yritys tuntuu myös vuorollaan pyllistävän vähän kaikkialle.

Arthur Kingsleyn saappaissa sotiva pelaaja voi ohjastaa taistelukuomiaan tulittamaan haluamaansa suuntaan, jotta koukkaaminen selustaan onnistuu vaivatta. Ominaisuus on suunniteltu selvästi tiettyjä hetkiä varten, jolloin ympäristö tukee taktiikkaa. Muulloin se jää hyödyttömäksi.

Sama koskee Wade Jacksonin ilmataistoja. Kun kone viimein putoaa taivaalta ja matka jatkuu apostolinkyydillä, on hiippailuosuus koko sarjan mittapuulla heikoimmasta päästä. Kuten The Last of Usissa ja monissa muissa peleissä on tavattu viime vuosina nähdä, myös Vanguard tarjoaa mahdollisuuden kuunnella ympäristöä kokonaiskuvan hahmottamiseksi. Korviaan höröllä pitävä Jackson voi aistia tiheässä viidakossa väijyvät tai seinän takana värjöttelevät viholliset. Myöhemmin mukaan tulee vieläpä hidastus sekä automaattitähtäys, joka muistuttaa kumman paljon Red Dead Redemptionin Dead Eye -mekaniikkaa.

Ongelmana kuitenkin on, etteivät ominaisuudet tunnu hyödyllisiltä. Vajavainen hiippailu ei saa luotua samanlaista jännitystä kuin The Last of Us. Vastaavasti automaattinen tähtäys auttaa huoneen nopeassa tyhjentämisessä – vaan siinäpä se. Ja kun pelaaja viimein pääsee seuraamaan Pohjois-Afrikassa sotivan Lucas Riggsin toimintaa, pettymys kulminoituu erikoiskyvyn hyödyttömyyteen. Käytännössä Riggs osaa ainoastaan kantaa yhden räjähteen verran enemmän kuin muut hahmot.

Polina Petrovan osuudet ovat tarinan parasta antia, vaikka naissnaipperi kärsii Jacksonin tavoin hiippailun ongelmallisuudesta. Neuvostotaustainen tarkk'ampuja on paitsi melkoinen kaukotaistelija mutta myös porukan kiinnostavin ohjattava. Toiminnasta tulee hetkittäin mieleen jopa Doom Eternal.

Mimmisotilaan kohtaukset jakautuvat onnistuneesti täysiveriseen taistoon sekä hiljaiseen väijyntään. Petrova ei ole ainoastaan ketterä vaan myös taitava piiloutuja. Vaikka tekoäly ei ole fiksuimmasta päästä, on keltaisella kankaalla merkittyihin kätköihin jemmautuminen erittäin hauskaa. Parhaimmillaan vihulaisjoukot harvenevat yksi kerrallaan ilman hälytystä. Onpa Petrovan tarinaosuus vielä tarinallisestikin kiinnostavin ja tunteikkain.

Moninpelin ja zombijahdin uudistukset

Call of Duty Vanguard

(Image credit: Activision)

Kuten Call of Duty -sarjalle on tyypillistä, myös Vanguardin loisto on sen verkkopelissä. Sekä tavallinen moninpeli että Zombies-tila tarjoavat erinomaista kilpailullista ja yhteistyötä vaativaa haastetta. Uudelleenpeluuarvoa piisaa jo valmiiksi, mutta tulevat lisäsisältölaajennukset vain edesauttavat tilannetta.

Ennen kaikkea moninpeli onnistuu paikkaamaan yksinpelin jättämän happaman maun. Tälläkään saralla ei tule täydellistä onnistumista, mutta pienet uudistukset saavat tutun konseptin kutkuttamaan aivan yhtä pahasti kuin edellisetkin julkaisut.

Moninpeli tallaa vahvasti Modern Warfaren ja Black Ops Cold Warin tahdittamalla tiellä. Kestoklassikot Team Deathmatch, Domination ja Hardpoint ovat luonnollisesti mukana menossa. Näihin tiloihin on tarjolla jopa roimat 20 eri karttaa jo pelkästään julkaisupäivänä. Perinteikkäät pelimuodot tuntuvat hyötyvän yksinpelin teknisistä parannuksista varsinaista kampanjaa enemmän. Räiskintä tuntuu mainiolta ja tuhoutuvat ympäristöt tarjoavat edellytyksiä entistä aggressiivisemmille taktiikoille. Tutut killstreak-palkinnot sekä aseiden kustomoinnit pitävät menon persoonallisena pelikerrasta toiseen.

Kaksi uutta moninpelitilaa ovat Patrol ja Champion Hill. Patrol on lisämausteella mehustettu Hardpoint, jossa tavoitealue siirtyy jatkuvalla syötöllä ympäri karttaa. Muutos vaatii jatkuvasti uudenlaista lähestymistapaa, jotta vaihtuvat ilmansuunnat ovat parhaalla mahdollisella tavalla suojattuja.

Champion Hill on perinteistä Deathmatch-tilaa muistuttava kierrospohjainen turnaus, jossa pienet tiimit taistelevat viimeiseen mieheen. Tilaa voi pelata 1v1-, 2v2- ja 3v3-variaatioina. Lopputulos on hauska joskaan ei korvatun Gunfightin veroinen.

Moninpelikokemusta voi muovata aiempaa enemmän uuden Combat Pacing -ominaisuuden avulla. Sen avulla saa määritettyä pelaajamäärän itselleen sopivaksi. Tactical rajaa sotilasmäärän minimiin, Assault luottaa hyvään perustasoon ja Blitzillä rintamalla on väkeä kuin pipoa.

Combat Pacing on ajatuksena hyvä tapa personoida kokemusta, mutta rajausta ei ole mitä ilmeisimmin pahemmin mietitty kenttäsuunnittelua pähkäillessä. Pienimmissä Blitz-asetus on täysin ylimitoitettu, kun pienellä alueella on aivan liiaksi pelaajia. Tällöin eliniänennuste lasketaan tulenjohtajien tavoin sekunneissa. Vastaavasti kookkaammat kartat ovat pienellä pelaajamäärällä aivan liian valtavia. Hetkittäin juolahtaa mieleen epäilys, että onko ketään muuta paikallakaan.

Jokaisen matsin päätteeksi valitaan pelin arvokkain soturi kolmesta vaihtoehdosta. Voittaja palkitaan ylimääräisellä kokemuspistepotilla, mikä saa valinnat tuntumaan merkittävämmiltä. Lisäksi parhaasta taposta sekä arvokkaimman pelaajan tittelistä palkitaan erityisellä tuuletusanimaatiolla.

Vaikka Vanguard esittelee sekä yksin- että moninpelaajille pieniä muutoksia, on isoin remontti tehty Zombies-tilalle. Se on selkeämpine tavoitteineen merkittävästi aiempaa aloittelijaystävällinen. Harmillisesti julkaisussa on tarjolla ainoastaan "Der Anfang" -tehtävä, jossa listitään eläviä kuolleita ja kerätään aseparannuksia. Tämän keskusalueen ympärillä on erilaisia portaaleja, jotka johdattavat tehtävävetoisiin tehtäviin. Sooloilu ei täysin onnistu, sillä vähintään kahden pelaajan on lähdettävä samaan operaatioon ennen aloitusta.

Tehtävissä on mukavasti vaihtelua. Toisinaan poimitaan raadoilta voimaesineitä toteemin käynnistämiseksi, kun taas yhtäällä puolustetaan aluetta Patrol-moninpelitilan hengessä. Jos Vanguardin Zombies-moodia vertaa aiempiin Call of Duty -peleihin, on kyseessä heittämällä helpoiten lähestyttävä kokonaisuus. Lopulta pelaajien määrä kuitenkin todentaa hauskuuden. Mikäli yhteisö ottaa tilan omakseen ja tarjoaa peliseuraa jatkuvalla syötöllä, ovat paineet laajennuksiin kovat.

Hyvin toteutettu on puoliksi tehty

Call of Duty Vanguard

(Image credit: Activision)

Call of Duty: Vanguard on audiovisuaalisesti ehtaa Hollywood-tuotantoa. Tämä ei tokikaan yllätä, sillä se on ollut sarjan tavaramerkki jo pitkän aikaa. Tällä kertaa sota on kuitenkin merkittävästi värikkäämpää kuin vaikkapa karussa Call of Duty: WWII -osassa. Lisäksi uutukainen erottuu yksityiskohdillaan sekä graafisella upeudellaan.

Kun kampanjan avaustehtävässä vallataan Hampuria kohti puksuttava juna, pääsevät pelin kauniit valaistusefektit koko komeuteensa. Niin ikään ropiseva sade sykähdyttää upeudellaan. Mukana on myös runsaasti yksityiskohtia, kuten katsaus Stalingradiin ennen ja jälkeen natsien hyökkäyksen. Polina Petrovan visiitti neuvostokaupunkiin on pullollaan upeita detaljeita. Sama koskee Midwayn taistelua, jossa lentäjien kohtaamiset salamoiden keskellä sekä Bougainvillen tiheä viidakko tekevät vaikutuksen. Tulitus saa puntit tutisemaan kun taistot ovat kiivaimmillaan.

Hahmokaartin kärjessä ovat Chiké Okonkwo ja Martin Copping sekä The Last of Us II -seikkailusta tutut Laura Bailey ja Derek Phillips. Koko nelikko esiintyy upeasti, vaikka käytössä oleva dialogi ei onnistukaan. Myös Taru sormusten herrasta -tähti Dominic Monaghan sekä Dan Donohue luovat konniin ikävää fiilistä. Lopuksi on vielä ylistettävä Bear McCrearyn säveltämää äänimaisemaa. Se nousee koko Call of Duty -sarjan kärkijoukkoon.

Efektit, räjähdykset ja graafiset yksityiskohdat eivät saa ruudunpäivitystä putoamaan missään vaiheessa. Tämä koskee myös moninpeliä sekä Zombies-tilaa.

Yhteenveto

Call of Duty: Vanguard

(Image credit: Activision)

Call of Duty: Vanguard pyrkii kertomaan vakavan ja tunteikkaan tarinan toisesta maailmansodasta. Graafinen ilotulitus ja sodan pauhu eivät kuitenkaan saa erikoisjoukkojen taipaleesta onnistunutta. Kampanja jääkin valitettavan tasapaksuksi niin tarinan kuin pelattavuudenkin osalta. Polina Petrovan osuus antaa osviittaa paremmasta, mutta mieskolmikon juonilankoja ei kehitellä riittävästi. Lisäksi nelikko yhdistää voimansa vasta aivan liian myöhään.

Moninpeli paikkaa yksinpelin puutteita. Verkkomätöt tarjoavat samaa tuttua Call of Duty -menoa, jonka uutuuksia ovat pelitilat Patrol ja Champion Hill. Etenkin jälkimmäinen tuntuu kuitenkin heikennykseltä puuttuvaan Gunfightiin nähden. Zombies-tila muuttaa viimeisimpien osien suuntaa onnistuneesti. Harmillisesti mukana on tällä erää vain yksi tehtävä, jonka on syytä saada laajennuksien myötä pikaista seuraa.

Call of Duty: Vanguard tuntuu askelelta sivusuuntaan. Se ei pysty ottamaan onnistunutta harppausta eteenpäin, mutta kompuroinnista puhuminenkin olisi liioittelua. Mukana on hyviä yrityksiä, jotka jäävät sarjan perinteiden tallomaksi.