YouTuben tumma teema saapuu myös Android-käyttäjille

Android-käyttäjät ovat odottaneet YouTuben tummaa tilaa jo siitä saakka, kun toiminto saapui selainversioon viime vuoden puolella. iOS-laitteet saivat ominaisuuden käyttöönsä jo maaliskuussa, joten Android-päivitystä on saatu odottaa huomattavasti pidempään.

Tumma teema vaihtaa YouTuben valkoisen taustan ja valikot tumman harmaiksi. Tarkoituksena on vähentää silmien rasitusta katsellessa videoita hämärässä tilassa.

9to5googlen mukaan osa Android-käyttäjistä on saanut jo toiminnon käyttöönsä. Itse asiassa päivitetty YouTube on käynnistynyt oletuksena tummalla taustalla, mutta  käyttäjille on auennut samalla pop-up-ikkuna, jonka avulla uuden teeman saa vaihdettua takaisin perinteiseen valkoiseen taustaan.

Voit ottaa toiminnon käyttöön myös YouTuben asetuksista kytkemällä päälle tumma teema -vaihtoehdon.

Toiminto ei ole saatavilla vielä kaikille Android-käyttäjille, mutta satunnaisten käyttäjien valitseminen uuden ominaisuuden testaamiseen viittaisi siihen, että toiminto on pian valmis koko käyttäjäkunnalle.

Harry Domanski
Harry is an Australian Journalist for TechRadar with an ear to the ground for future tech, and the other in front of a vintage amplifier. He likes stories told in charming ways, and content consumed through massive screens. He also likes to get his hands dirty with the ethics of the tech.