Googlen uusi AIY-setti opettaa keinoälymaailman vasta-alkajille

Google julkaisi kaksi uutta AIY-settiä, joiden avulla täydet vasta-alkajatkin pääsevät käsiksi keinoälyyn.

Kaksi kaupallisen keinoälyn suurinta osa-aluetta ovat konenäkö ja ääniohjaus, joten myös Googlen setistä on Vision- ja Voice-versiot.

Molemmat seteistä ovat itse koottavia pahvilaatikoita, joiden sisällä tulee kaikki tarvittavat komponentit laitteiden kokoamiseen. Laatikon sisältö riippuu siitä, kumman setin valitset. Visionissa on muun muassa yhden piirilevyn Raspberry Pi -tietokone, SD-kortti ja kamera. Voicessa puolestaan samainen Raspberry Pi ja SD-kortti sekä kaiutin ja mikrofonijärjestelmä.

Osa artikkelimme linkeistä johtaa englanninkielisille sivuille. Teemme jatkuvasti töitä saadaksemme entistä useamman sivun suomen kielelle.

Keinoälyä tee se itse -ihmisille

Kun Visionin on saanut koottua, siitä tulee yksinkertainen konenäkölaite, joka kykenee tunnistamaan sen eteen sijoitettuja esineitä. Voice puolestaan muistuttaa alkeellista älykaiutinta.

Laitteet ovat periaatteessa suunnattu teineille, jotka haluavat oppia enemmän nousevan STEAM-tiedonalan (Science, Technology, Engineering, Art, Mathematics) periaatteista. Mielestämme ne soveltuvat kuitenkin mainiosti kaikille, jotka ovat kiinnostuneet ymmärtämään arkeemme astuvien AI-laitteiden logiikkaa.

Hyvällä tuurilla pahvilaatikon hankkiminen saattaa olla jopa ensimmäinen askel kohti uutta uraa, sillä STEAM-taitoja kysytään jatkuvasti enemmän.

Toistaiseksi setit ovat saatavilla vain Yhdysvalloissa, jossa Vision-setti maksaa 90 dollaria ja Voice-setti ainoastaan 50 dollaria. Google aikoo kuitenkin julkaista setit pian myös kansainvälisesti, joten ilmoitamme sinulle, kun ne tulevat myyntiin Suomessa.

Lähde: Engadget

Andrew London

Andrew London is a writer at Velocity Partners. Prior to Velocity Partners, he was a staff writer at Future plc.