Fortnite syöksyi karttoineen mustaan aukkoon odotellessaan seuraavaa kautta

(Kuva: Epic Games)

Osa Fortniteen palaavista pelaajista saattaa ihmetellä, miksi koko pelin on korvannut musta aukko. Älä kuitenkaan huolestu, sillä se on tarkoituksellista.

Pelin kymmenes kausi päättyi juuri valtavaan mullistukseen, jota Epic Games kuvailee "lopuksi". Peliä päättymisen aikana pelanneet pelaajat kokivat valtavan meteorimyrskyn, joka näytti tuhoavan koko perinteisen Fortnite-kartan mennessään.

Sen jälkeen samaiset pelaajat imeytyivät repeämään, jossa tuijotettavana on vain musta ruutu ja sen keskellä sijaitseva musta aukko. Samaista kuvaa mustasta aukosta on nyt suoratoistettu kirjoitushetkellä viimeiset 15 tuntia Fortniten virallisella Twitter-tilillä.

See more

Vaikka emme toistaiseksi tiedä, mitä mustan aukon tuolla puolen odottaa, suosittu battle royale -peli on tähän saakka tarjonnut vain yhden kartan pelattavaksi. Siihen on toki tuotu lukuisia muutoksia kausien aikana, mutta verrattuna kilpailijoihiinsa PUBG:iin tai Apex Legendsiin, pelaajat ovat päässeet ainoastaan nauttimaan yhdestä pelialueesta.

Siten näyttäisi siltä, että kun Fortnite palaa takaisin 11. kauden merkeissä, pelaajat pääsevät tutustumaan täysin uuteen pelikarttaan.

Toistaiseksi ei ole myöskään tiedossa, onko alkuperäinen pelialue tuhottu nyt lopullisesti. On mahdollista, että Epic Games vain muokkaa nykyistä karttaa taas hieman niin kuin se on tehnyt aiempien kausien kohdalla.

See more

Joka tapauksessa Fortniten pariin pelaamaan haluavat joutuvat tyytymään tuijotteluun, joskin odottelua voi viihdyttää pienen minipelin parissa.

Fortnite News -tili paljasti legendaarisen Konami-koodin toimivan minipelin aktivointina, joten painamalla ylös, ylös, alas, alas, vasen, oikea, vasen, oikea, B/O, A/X, Start/Enter pelaajat pääsevät pelaamaan Space Invadersia muistuttavaa minipeliä. Joskin ufojen sijaan pelissä nähdään pizzoja ja hampurilaisia.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.