Elisa esitteli etäohjattavan traktorin ja kahdeksan muuta 5G-innovaatiota – kävimme tutustumassa

Mies etäohjaa traktoria 5G-yhteyden välityksellä.
(Kuva: Elisa)

Elisa avasi hiljattain uuden 5G Showroomin, jossa yhtiö esittelee kumppaneidensa kanssa kehittämiä 5G-innovaatioita. Pääsimme tutustumaan uutuuksiin yhtiön pääkonttorilla Helsingin Pasilassa.

Elisalla on tällä hetkellä Suomen ja koko Pohjoismaiden laajin 5G-verkko, joka kattaa kirjoitushetkellä 13 kaupunkia sekä hiihtokeskus Rukan alueen. Yhtiö on satsannut voimakkaasti uuden sukupolven verkkoteknologiaan ja arvioikin sen käyttöönoton tapahtuvan nopeammin kuin 4G:n kohdalla.

Yhtiön johto painotti alkupuheenvuorossa, että kaikki päivän aikana esitellyt ratkaisut perustuvat käytössä olevaan tekniikkaan ja kaupalliseen 5G-verkkoon. Ne eivät siis ole tulevaisuuden visioita, vaan nykypäivän ratkaisuja.

"Elisa 5G Showroomissa pääsemme esittelemään yhteistyökumppaneidemme ja asiakkaidemme kanssa kehitettyjä 5G-palveluita ja -ratkaisuja. Haluamme rakentaa digitalisaatiolla kestävää tulevaisuutta ja Showroomissa voi nähdä ja kokea, miten 5G tuo hyötyjä eri puolille yhteiskuntaa", kertoo Elisan kehitysjohtaja Kimmo Pentikäinen.

Rakennusta 3D-mallinnetaan reaaliajassa kahdelle näytölle

Vasemman näytön kuva käytti 4G-yhteyttä ja oikean puolestaan 5G:tä. 5G-kuva oli selvästi 4G:tä sulavampaa. (Image credit: Elisa)

Kolme uutta 5G-innovaatiota ensimmäisenä maailmassa

Elisa 5G Showroomissa on tällä hetkellä esillä yhdeksän 5G-ratkaisua ja -palvelua, joista kolme esiteltiin ensimmäistä kertaa maailmassa.

5G:llä ja 360-kameralla etäohjattava traktori
Valtra ja Elisa kehittivät ja rakensivat maailman ensimmäisen traktorin, jota pystyy etäohjata 5G:n ja 360-asteisen kameran avulla. 5G:n nopeus ja pieni viive mahdollistivat Raisiossa sijaitsevan traktorin etäohjauksen Pasilasta käsin. Ratkaisussa ohjaussignaali kulkee suojattuna Elisan kaupallisessa 5G-verkossa varmistaen traktorin turvallisen ohjaamisen. Traktorin katolle asennettu 360-kamera välittää 4K-tasoista kuvaa, minkä ansiosta etäohjaaja näkee ympäristön jatkuvasti reaaliaikaisena ja tarkkaresoluutioisena.

Käytännössä tämä innovaatio on kuitenkin vasta alkua, sillä etäohjausta voidaan tulevaisuudessa hyödyntää selvästi monimutkaisemmissa työtehtävissä, jotta ammattilaisia ei tarvitse esimerkiksi lennättää toiselle puolelle maapalloa. Kokeilin traktorin etäohjaamista myös itse ja yllätyin positiivisesti. Ohjaimen viive oli todella lyhyt, mutta VR-laseihin välittyvässä kuvassa oli yhä noin 2–3 sekunnin viive. Liikenteeseen ei siis ole vielä asiaa, mutta harjaantuneen ammattilaisen ennakoivalla otteella moni työtehtävä hoituisi varmasti jo yhteyden kautta.

5G-mobiilisovellus 3D-mallien reaaliaikaiseen katsomiseen
5G mullistaa tapoja tehdä töitä monilla toimialoilla, ja yksi kiinnostavimmista esimerkeistä on rakennusala. Pilvilaskentaa hyödyntävän mobiilisovelluksen avulla voidaan esimerkiksi seurata rakennusten suunnittelua, rakentamista ja sisustamista. 3D-rakennusmallia voi tarkastella sujuvasti lähes viiveettä eri kulmista puhelimen näyttöä koskettamalla. Koska 3D-rakennusmallit vievät yleensä useita gigatavuja, niitä ei aiemmin ole voinut tarkastella puhelimella reaaliaikaisesti. Elisan ja Aalto-yliopiston yhteistyössä kehittelemällä sovelluksella 5G:n lyhyt viive ja suuri kapasiteetti mahdollistavat kuitenkin nyt intuitiivisen tavan tutustua rakennuksiin etänä.

360-asteista VR-livekuvaa 8K-resoluutiolla
Pääsin seuraamaan Helsingin Jätkäsaaressa lentäneestä dronesta lähetettyä 360 asteen 8K-kuvaa. Livestriimattu video lähetettiin Elisan kaupallisen 5G-verkon kautta Pasilaan, jossa pääsin katsomaan tapahtumia reaaliajassa. Kuvan viive jäi kuitenkin vielä mysteeriksi, sillä ammattitason dronea ei luonnollisesti päässyt lentämään harjaantumaton toimittaja, vaan paikan päällä Jätkäsaaressa ollut ammattitiimi.

Ilmasta käsin kuvattua 360 asteen verrattain tarkkaa 8K-resoluutioista kuvaa voisi hyödyntää esimerkiksi pelastustehtävissä, joissa täytyy haravoida laajaa vaikeakulkuista aluetta. On kuitenkin hyvä muistaa, että 8K-resoluutio jakaantuu 360-asteisen kuvan vuoksi suurelle pinta-alalle. Pikselitiheys on siis huomattavasti harvempi, miltä se kuulostaa.

Joonas Nurmela

Joonas Nurmela is a former Nordic Editor-in-Chief at TechRadar.