Applen uudet Powerbeats Prot ovat AirPodit, jotka pysyvät korvissa myös treenatessa

Powerbeats Pro
Kuva: Apple

Apple on viimein julkaissut viikkojen huhujen jälkeen uudet täysin langattomat ja vedenkestävät Powerbeats Prot.

Uudet Powerbeatsit ovat muun muassa 23 % pienemmät ja 17 % kevyemmät kuin aiemmat Beats-treenikuulokkeet. Ne myös istuvat päähän entistä tiiviimmin mutta mukavammin uuden rakenteensa ansiosta. Myös itse kuulokkeiden kaiutinelementteihin on tehty parannuksia. Apple kertoo, että "kohinan taso on saatu äärimmäisen matalaksi ja kuulokkeissa on laaja dynaaminen alue".

Powerbeats Prot saivat myös saman H1-suorittimen kuin uudet AirPodit (2019). Sen ansiosta kuulokkeissa on aiempaa vakaampi Bluetooth-yhteys ja nopeampi laiteparin muodostus. Suoritin mahdollistaa lisäksi ääniassistentin käyttämisen "Hey Siri" -äänikomennolla sen sijaan, että käyttäjän täytyisi painaa jotain erillistä painiketta.

Kummassakin kuulokkeessa on kaksi mikrofonia ja puheen tunnistava kiihtyvyysanturi, jotka suodattavat pois ympäristön melua ja nostavat oman äänesi kuuluviin. 

Applen mukaan kuulokkeilta itseltään voi odottaa noin yhdeksän tunnin akunkestoa, ja kokonaisakunkesto yltää latauskotelon kanssa 24 tuntiin. Kuulokkeet osaavat siirtyä automaatisesti lepotilaan, jos ne ovat olleet käyttämättöminä. Powerbeatsit myös kytkeytyvät aina pois päältä, kun kuulokkeet asetetaan latauskoteloon.

Retrofiilistä kuntoiluun

Beats-malliston kuulokkeet ovat aina keskittyneen ensisijaisesti fitness-ominaisuuksiin, mutta Powerbeats Prot ovat onnistuneet parantamaan monia edellisten mallien kompastuskiviä. Kuulokkeiden uusi akustinen rakenne takaa paremman äänenlaadun musiikin kuunteluun, ja Apple on kehittänyt myös kuulokkeiden mikrofoneja, jotta vastapuoli saisi selvää sinunkin puheestasi. Lisäksi akunkesto on parantunut aiemmasta.

Fitness-käyttäjät osaavat varmasti arvostaa myös sitä, että kuulokkeet jaksavat toistaa musiikkia puolentoista tunnin ajan jo viiden minuutin latauksen jälkeen. Toiminto tulee todennäköisesti pelastamaan monta lenkkeilijää, jotka olisivat lähdössä juoksemaan, mutta huomaavat unohtaneensa ladata kuulokkeet edellisenä iltana. Treenaamisen välttämiseen on nyt entistä vähemmän tekosyitä.

Powerbeats Pro -kuulokkeisiin on asennettu monista muistakin treenikuulokkeista tutut optiset sensorit musiikin automaattiseen toistamiseen ja tauottamiseen, kun kuulokkeet ottaa pois korvistaan. Se on kätevä toiminto, jos haluat vaihtaa välillä muutaman sanan lenkkikaverisi kanssa tai joku tulee kysymään sinulta jotain kesken salitreenisi.

Kuulokkeet saapuvat myyntiin toukokuussa ja ovat saatavilla mustina, tummansinisinä, norsunluunvärisinä ja sammaleenvihreinä. Powerbeats Prot maksavat 250 euroa.

Nick Pino

Nick Pino is Managing Editor, TV and AV for TechRadar's sister site, Tom's Guide. Previously, he was the Senior Editor of Home Entertainment at TechRadar, covering TVs, headphones, speakers, video games, VR and streaming devices. He's also written for GamesRadar+, Official Xbox Magazine, PC Gamer and other outlets over the last decade, and he has a degree in computer science he's not using if anyone wants it.