7 puettavaa älylaitetta, joita odotamme vuonna 2019

Puettavien älylaitteiden suosio on jatkanut kasvuaan. Älykelloista on tullut yhä älykkäämpiä, aktiivisuusrannekkeista yhä tarkempia ja virtuaalitodellisuudesta entistä aidompaa.

Mitä voimme siis odottaa vuodelta 2019? Ainakin yhä suurempaa markkinaa, sillä puettavien älylaitteiden myynnin ennustetaan nousevan maailmanlaajuisesti jopa 245 miljoonaan laitteeseen. 

Jos voimme oppia jotain vuoden 2018 trendeistä, niin uskomme yritysten pyrkivän kehittämään älykellojen ominaisuuksia tuodakseen yhä enemmän toimintoja ranteeseesi. Tulemme siis käytännössä näkemään enemmän itsenäisiä älykelloja, jotka eivät enää kaipaa puhelinta kaverikseen.

Älypuhelimista tulee jatkuvasti yhä tehokkaampia ja Google kehittää samalla ohjelmistoaan yhä älykkäämmäksi. Niinpä laajennettua todellisuutta päästään hyödyntämään aivan uudella tavalla. Myös VR-headsettien hinnat alkavat vähitellen hivuttautua alaspäin, joten näemme varmasti lukuisia kiinnostavia innovaatioita vuonna 2019.

Kokosimme alle alkavan vuoden kiinnostavimmat uutuudet puettavien älylaitteiden maailmasta:

Apple Watch 5

Apple Watch 4

Apple Watch 4

Tuleva Apple Watch 5 tulee varmasti olemaan vuoden kiinnostavin älykello. Apple Watch 4 oli varsin merkittävä uudistus, joten valmistaja saattaa hyvinkin päätyä tekemään kellolle vain kevyen päivityksen. Toisaalta kilpailu markkinoiden johtajuudesta on kiivasta, eikä Applella ole varaa hellittää otettaan edes yhden mallin ajaksi.

Yksi kaivatuimmista muutoksista olisi pidempi akunkesto. Vaikka langaton lataustekniikka tekeekin kellon lataamisesta vaivatonta, täytyy se muistaa laittaa telakkaansa joka päivän päätteeksi. Toinen mukava uudistus olisi hieman ohuempi muotoilu, sillä kello liukuisi helpommin hihojen alle ja tuntuisi miellyttävämmältä kädessä juoksulenkeillä.

Applen täytyisi myös onnistua integroimaan musiikin offline-kuuntelu paremmin myös kolmansien osapuolten sovellusten kanssa, sillä etenkin Spotify on huomattavasti Apple Musicia suositumpi. 

Toisaalta valmistaja saattaisi tuoda kelloon myös jotain aivan täysin uutta. Tänä vuonna Apple Watch 4 sai sydänsähkökäyrän (ei toistaiseksi käytössä Suomessa), joten ensi vuonna kelloon voisi hyvinkin tulla myös muita terveysominaisuuksia, kuten verensokeritason mittaus. 

Kellon julkaisuun on kuitenkin vielä pitkä aika, sillä Apple julkaissee Watch 5:n vasta syyskuussa. Meillä ei olekaan tähän mennessä vielä mitään luotettavia huhuja älykellon tulevista ominaisuuksista.

Google Pixel Watch

Odotettua Google Pixel Watchia ei harmiksemme julkaistu vielä Pixel 3:n rinnalla, joten siirrämme toiveemme tähän vuoteen. Pixel Watch tulee olemaan merkittävä älykello, koska se kykenee tarjoamaan Applen tavoin laitteiston ja ohjelmiston täyden integraation. Siksi odotammekin kellolta erittäin hyvää suorituskykyä ja pitkää akunkestoa.

Huhujen mukaan kello saisi Blackghostiksi nimetyn virranhallintajärjestelmän, joka auttaisi saavuttamaan pidemmän akunkeston myös puhelimellesi, sillä sen avulla äänikomentojen antaminen Google Assistantille ei veisi lainkaan virtaa älypuhelimelta, vaan vaikuttaisi pelkästään kellon akunkestoon.

Toivomme kellon saavan myös näyttöön integroidun sormenjälkitunnistimen, pyöritettävän kruunun, uimista kestävän rakenteen, NFC-maksuominaisuudet, kolmipäiväisen akunkeston ja Garminin tasoa hätyyttelevät fitness-ominaisuudet.

Tiedämme, että tämä on paljon pyydetty, mutta Googlen kokoiselta toimijalta voidaan odottaa vain parasta.

Apple AirPods 2

Apple AirPods ja iPhone

Apple AirPods ja iPhone

Tunnetun Apple-analyytikon, Ming-Chi Kuon mukaan Apple aikoisi julkaista uudet AirPodsinsa vuonna 2019. Kuulokkeet saisivat todennäköisesti ainakin langattoman latauksen, joten kuulokerasian voisi jatkossa asettaa suoraan langattomalle latausalustalle ilman erillisiä johtoja. 

Muutos olisi looginen, sillä kuulokkeiden pienikokoiset akut saisi ladattua nopeasti täyteen myös langattomasti. AirPods 2:t saattaisivat tukea myös uudempaa Bluetooth-tekniikkaa, joka mahdollistaisi entistä paremmat ja energiatehokkaammat yhteydet. Samainen tekniikkaa parantaisi siten luultavasti myös kuulokkeiden akunkestoa.

Myös Sirin povataan toimivan itsenäisesti suoraan kuulokkeista, jolloin käyttäjien ei enää tarvitsisi ottaa puhelinta taskusta aktivoidakseen ääniassistentin. 

Vaikka tämän vuoden AirPodsit tulevatkin kehittymään aiemmasta, lähde kertoo Applen uudistavan ne vielä merkittävämmin vuonna 2020. Tuolloin olisi ilmeisesti luvassa myös suurempia muutoksia kuulokkeiden muotoiluun. Oli miten oli, kuulokkeita harkitsevan kannattanee odottaa vähintään seuraavaa päivitystä, ellei hankinnalla ole kiirettä.

Uudet Microsoft HoloLensit

Yksi laajennetun todellisuuden suurimmista kehitysaskeleista saattaa tapahtua vuonna 2019. Kyseeessä on Microsoftin uusi versio yhtiön HoloLens-headsetista, josta on käytetty myös koodinimeä Sydney.

Headsetin on huhuttu olevan kevyempi ja mukavampi kuin sen kaksi edeltäjää, mutta se saattaisi olla siitä huolimatta myös entistä halvempi. Kaiken lisäksi headsettiin odotetaan merkittävästi parannettua holografista näyttöä.

Kyseisen mallin odotetaan saapuvan kuluttajamarkkinoille, joten myös sen hinta asettuisi todennäköisesti korkeintaan noin 1 000 euron paikkeille. Se saisi luultavasti kilpailijakseen ainakin Magic Leapin, jonka odotetaan asettuvan samaiseen hintaluokkaan ja tarjoavan vastaavat ominaisuudet. 

Vuoden 2019 odotetaan vievän laajennettu todellisuus aivan uudelle tasolle. Kehitystä vauhdittavat myös entistä tehokkaammat laitteet, jotka mahdollistavat monimutkaisempien virtuaalitodellisuuksien luomisen.

Garmin Fenix 6

Garmin Fenix 5X Plus

Garmin Fenix 5X Plus

Garmin Fenix 5X Plus on yksi kaikkien aikojen parhaista urheilukelloista. Se onnistuu yhdistämään huippuluokan treeniominaisuudet käteviin ilmoituksiin, karttasovelluksiin, lähimaksamiseen ja jopa musiikin toistamiseen. Kellossa on lisäksi huomattavasti pidempi akunkesto kuin tyypillisissä älykelloissa.

Miten Garmin pystyisi siis vielä parantamaan Fenix 6:tta, jonka on huhuttu saapuvan loppuvuodesta 2019? Yksi selkeä parannusidea olisi tehdä kellosta pienikokoisempi. Nykyinen Fenix on eittämättä täynnä hienoja ominaisuuksia, mutta kello on aivan liian suuri ja raskas päivittäiskäyttöön – saati sitten unenlaadun seuraamiseen. Yksi kiinnostava lisä olisi myös tuki langattomalle lataukselle.

Jos Garmin haluaa viedä kellon lähemmäs muita älykelloja, sen kannattaisi myös asentaa kelloon korkearesoluutioinen kosketusnäyttö. Myös verensokerin, verenpaineen ja hien mittaaminen tekisivät kellosta paremman kuin Fenix 5X Plussasta.

Bose Frames

Bose aikoo julkaista tänä vuonna aivan uudenlaisen puettavan älylaitteen, joka yhdistää aurinkolasit ja virtuaalitodellisuuden. Valmistajan tuntien älyaurinkolasit keskittynevät kuitenkin enemmän ääneen kuin kuvaan.

Yhtiö itse kertoo, että headset "tietää missä olet ja mihin s uuntaan katsot". Aurinkolasit hyödyntävät tähän yhdeksänakselista liikkeentunnistusta ja iOS- tai Android-laitteen GPS-paikannusta. Bose kertoo, että lasien lisäämät äänet perustuvat esimerkiksi käyttäjän sijaintiin ja kellonaikaan "luoden loputtomia mahdollisuuksia matkustamiseen, oppimiseen, viihteeseen, pelaamiseen ja moniin muihin sovelluksiin".

On erityisen kiinnostavaa nähdä, miten Bose päättää hyödyntää äänimaisemiaan, sillä lähestymistapa on hyvin ainutlaatuinen. Täytyy silti muistaa, että aurinkolasit ovat asuste, joten niiden myynimenestys riippuu paljolti myös lasien ulkonäöstä. Kaikki muistavat varmasti, miltä Googlen älylasit näyttivät... Bose tunnetaan onneksi tyylikkäästä muotoilustaan, joten odotuksemme ovat korkealla.

Lasit saisivat oletettavasti myös jonkinlaiset mikrofonit, joten niiden kautta pystyisi luultavasti myös puhumaan puheluita ja käyttämään ääniassistenttia. Bose Frames -älylasit esitellään todennäköisesti SXSW-festivaaleilla maaliskuussa 2019.

WT2 – puhetta kääntävät korvanapit

WT2 – puhetta kääntävät korvanapit

WT2 – puhetta kääntävät korvanapit

Jo Star Trekistä tuttu unelma reaaliaikaisesta kääntäjästä on viimeinkin toteutumassa, sillä Kickstarter-kampanjasta lähtenyt WT2 on vihdoinkin valmistumassa tammikuussa 2019. Laitteen olisi tarkoitus pystyä kääntämään keskustelut reaaliajassa suoraan korvanappeihimme. Voisit siis puhua ulkomaalaisen kanssa saumattomasti omalla äidinkielelläsi ja korvanapit kääntäisivät puheen keskustelukumppanisi kielelle.

Jos WT2:t toimivat yhtä hyvin kuin väitetään, ne voisivat auttaa merkittävästi kielimuurien purkamisessa. Korvanappeihin kohdistuu suuria odotuksia, sillä niiden odotetaan lunastavan Google Pixel Budsien lupaukset. Yrityksen mukaan reaaliaikaiset käännökset vaativat älypuhelimen ja kohtuullisen verkkoyhteyden. 5G:n laajentuessa 2020-luvulla tämänkaltaiset keksinnöt tulevat yleistymään merkittävästi. Meidän lienee kuitenkaan turha olettaa, että laite ymmärtää suomea vielä aivan lähiaikoina.

Luke Edwards

Luke is a freelance writer and editor with over two decades of experience covering tech, science and health. Among many others he writes across Future titles covering health tech, software and apps, VPNs, TV, audio, smart home, antivirus, broadband, smartphones, cars and plenty more. He also likes to climb mountains, swim outside and contort his body into silly positions while breathing as calmly as possible.