10 tärkeintä huomiota uusista iPhoneista

Tim Cook tuli, näki ja voitti – tai ainakin sai hurjat aplodit jokaisen lauseen jälkeen. Mies ei säästellyt ylisanoja: jokainen uusi ominaisuus oli "upea", "taianomainen" tai "mullistava". Applen uutuuslaitteet muuttaisivat jälleen käyttäjien elämän. Niin tapahtui ainakin meille näytetyissä kauniissa videoissa, joissa ihmiset elivät onnellista elämää täydellisessä mainosmaailmassa.

Ilmassa oli siis jälleen kaikki tutut merkit vuosittaisen Apple-hehkutuksen keskiössä. Valmistaja julkaisi tänä vuonna peräti kolme uutta (tai oikeastaan aika samanlaista) puhelinta: iPhone XS:n, iPhone XS Maxin ja iPhone XR:n.

Suurin osa puhelinten perustiedoista oli jo vuotanut julkisuuteen ennen varsinaista julkistustilaisuutta, mutta Apple tarjosi siitä huolimatta myös muutaman yllätyksen. Esimerkiksi A12 Bionic -suoritin oli tehokkaampi kuin osasimme odottaa, kamera oli entistä älykkäämpi ja malliston edullisin iPhone XR:kin (alkaen 879 €) sai pitkälti samat komponentit kuin monta sataa euroa kalliimmat sisaruksensa. Siinä onkin malliston selvästi paras hinta-laatusuhde.

Kokosimme alle kymmenen tärkeintä asiaa iPhone-julkistustilaisuudesta.

1. iPhone XS lausutaan "iPhone 10S"

iPhone XS tarkoittaa 10S:ää, joten puhelinten nimet pitäisi lausua "iPhone 10S" ja "iPhone 10S Max". Moni muistaa varmaankin viime vuotisen väittelyn siitä, miten iPhone X pitäisi lausua. Apple tarkoittaa X:llä kuitenkin juuri roomalaista numeroa kymmenen.

Sama lausumissääntö pätee myös uuteen iPhone XR:ään, jota tulisi kutsua iPhone 10R:äksi.

Puhelinten taso menee pitkälti niiden hinnan mukaisesti. iPhone XS ja XS Max ovat malliston lippulaivoja, iPhone XR puolestaan hieman edullisempi vaihtoehto. Edullisimman iPhone XR:n hinta alkaa 879 eurosta, iPhone XS:n 1 179 eurosta ja iPhone XS Maxin hinta 1 279 eurosta. Hinnat ovat siis jälleen nousseet aiemmista malleista ja suuremmalla muistilla varustetut mallit rikkovat jo 1 500 euron rajapyykin.

2. Kamera on nyt erittäin älykäs

Applen oma A12 Bionic -suoritin kykenee suorittamaan biljoona laskutoimitusta jokaista ottamaasi kuvaa kohden. Puhelin siis todella tekee töitä saadakseen otettua tyylikkäimmät selfiet Instagramiin.

Kuvanparannus petraa muun muassa syvyysvaikutelmaa ja kuvan dynamiikkaa. Kamerasovellus osaa myös tunnistaa kasvot ja liikkuvat kohteet aiempaa paremmin sekä analysoida kuvattavaa ympäristöä yhä tarkemmin. Uusi älykäs Smart HDR -toiminto yhdistää neljän sekunnin aikana otettujen kuvien dynaamiset ominaisuudet yhdeksi laadukkaaksi kuvaksi. Jos ominaisuus toimii arkikäytössä yhtä hyvin kuin Applen omissa demoissa, iPhone XS:stä saattaa tulla yksi markkinoiden parhaista kamerapuhelimista.

3. A12 Bionic -suoritin on täysin omassa luokassaan

Jo iPhone X:n A11-suoritin oli ylivoimaisesti markkinoiden tehokkain, mutta A12 Bionic on vielä huimasti sitäkin suorituskykyisempi. Sen ytimet vaativat 40-50 prosenttia vähemmän virtaa kuin edellinen malli, mutta suorittimen tehot ovat kasvaneet 15 prosentilla. Ohjelmat aukeavat 30 prosenttia nopeammin ja suorittimeen voi yhdistää parhaimmillaan 512 Gt sisäistä tallennustilaa. 

Suorittimen Neural Engine tarjoaa reaaliaikaisen koneoppimisen kameralle ja laajennettua todellisuutta hyödyntäville sovelluksille. Apple selvästi uskoo, että VR ja AR tulevat muodostamaan tärkeän osan tulevaisuuden käyttökokemuksesta. Uusi Core ML tarjoaa kehittäjille huimasti parannetut puitteet käyttää koneoppimista. Sen energiankulutus on pudonnut kymmenykseen aiemmasta, mutta nopeudet kasvaneet yhdeksänkertaisiksi.

4. Laajennettu todellisuus on mennyt huimasti eteenpäin

Yksi vaikuttavimmista ominaisuuksista mainittiin ikään kuin sivulauseessa. Neural Engineä esitellessään Apple vilautti meille AR Quick Look -toimintoa, jonka avulla verkossa näkyvää 3D-esinettä voidaan mallata aitoihin ympäristöihin laajennetun todellisuuden avulla. Voit siis esimerkiksi katsoa, miltä harkitsemasi kahvinkeitin näyttäisi keittiösi tasolla tai miltä uusi sohva näyttäisi olohuoeessasi. Olemme toki nähneet vastaavan ominaisuuden jo esimerkiksi IKEAn omassa mobiilisovelluksessa, mutta uskomme toiminnolla olevan valtavasti kehityspotentiaalia.

5. 3D Touch kuollutkaan pois

Moni epäili ennen julkaisua, että Apple luopuisi kokonaan 3D Touchista. Sekä iPhone XS että iPhone XS saivat toiminnon, mutta iPhone XR joutuu tyytymään edullisempaan haptiseen ratkaisuun (voit lukea siitä lisää iPhone XR -ensiarviostamme). 

3D Touchissa on toki omat haasteensa, sillä se ei toimi kaikilla Apple-laitteilla. Ongelmana on siis se, ettei sovelluskehittäjien kannata välttämättä panostaa valtavasti ominaisuuteen, jota ei pysty hyödyntämään kaikilla iOS-laitteilla. Toiminto on kuitenkin erittäin kätevä erilaisiin pikavalintoihin ja moni siihen tottunut käyttäjä ei vaihtaisi sitä pois mistään hinnasta.

6. Ulkomitat pysyivät samana, näytön koko kasvoi

"5,8-tuumainen iPhone XS tuo käyttäjille enemmän näyttötilaa kuin iPhone 8 Plus." Applen mainoslause kuulostaa toki hienolta, mutta itse asiassa iPhone X teki täysin saman tempun jo viime vuonna. Kiinnostavampaa on kuitenkin se, että iPhone XS Max on ulkomitoiltaan iPhone 8 Plussan kokoinen, mutta tarjoaa peräti tuumaa suuremman näytön kuin edellinen Plus-malli.

Näytön resoluutio on pysynyt samana kuin iPhone X:ssä. iPhone XS:n resoluutio on 2 436 x 1 125, joka vastaa 458 pikseliä tuumaa kohden. iPhone XS Maxin resoluutio on hieman suurempi 2 688 x 1 242, mutta sen pikselitiheys on sama kuin pienemmässä mallissa. 

Jopa iPhone XR:ssä on 6,1 tuuman LCD-näyttö äärimmäisen ohuilla reunoilla. Sen resoluutio, 1 792 x 828, on kuitenkin selkeästi heikompi kuin kallimmissa malleissa. Pikselitiheyskin jää vain 326 pikseliin tuumaa kohden. 

7. Uudet iPhonet sopivat erinomaisesti paljon matkustaville

iPhone XS ja XS Max käyttävät DSDS (Dual Sim Dual Standby) -teknologiaa, joka mahdollistaa kahden SIM-kortin käyttämisen samanaikaisesti. Puhelimeen saa itse asiassa vain yhden fyysisen SIM-kortin, mutta toinen liittymä lisätään esimerkiksi Galaxy Watchista tutun eSIM:in avulla. Niin Elisan, Telian kuin DNA:kin pitäisi tukea eSIM-teknologiaa viimeistään ensi vuonna. 

Kahden SIM-kortin tuki on tervetullut ominaisuus esimerkiksi yrittäjille, jotka haluavat erillisen työnumeron yksityispuhelimeensa tai matkailijoille, jotka haluavat säästää datakuluissa ostamalla paikallisen prepaid-liittymän.

8. iPhone XR ei ole mikään halpapuhelin

iPhone XR:stä puuttuu ehkä OLED-näyttö, mutta se ei ole silti mikään muovinen halpamalli. Siinä on suurehko 6,1-tuumainen LCD-näyttö, joka on riittävän terävä ja kirkas suurimmalle osalle käyttäjistä. Mikä parasta, XR:n ostajat saavat täysin saman, markkinoiden tehokkaimman, A12 Bionic -suorittimen kuin satoja euroja kalliimmissa lippulaivamalleissa. iPhone XR:ssä on siis täysin sama True Depth -kamera, Face ID, huipputason kameraominaisuudet, stereokaiuttimet ja yhtä hyvä suorituskyky laajennetun todellisuuden pyörittämiseen. Puhelin tulee todennäköisesti olemaan myydyin iPhone-malli.

Katso alta englanninkielinen videomme iPhone XR:n yhtäläisyyksistä iPhone XS:ään ja XS Maxiin.

9. Puhelimiin saa enemmän tallennustilaa kuin koskaan aikaisemmin

iPhone XR saa perinteiset 64, 128 ja 256 Gt:n versiot, mutta iPhone XS:ään ja XS Maxiin saa 256 Gt:n sijasta parhaimmillaan jopa 512 Gt:a tallennustilaa. Tässä vaiheessa on toki aiheellista kysyä sama kysymys kuin Note 9:n yhteydessä: Tarvitseeko kukaan oikeasti niin paljon sisäistä tallennustilaa, kun tiedostot voi tallentaa myös pilvipalvelimelle?

Jos kuitenkin välttämättä tarvitset niin paljon tallennustilaa, saat myös maksaa sen mukaisesti: iPhone XS:n 512 Gt:n malli maksaa 1 579 euroa ja XS Max puolestaan 1 679 euroa. Ehkäpä tallennustilan selityksenä on käyttäjille tarjottu iCloud-pilvitallennustila, jota saa ilmaiseksi vain 5 gigatavua.

10. Voit ennakkotilata omasi jo perjantaina

Ennakkotilaukset alkavat perjaintana 14 syyskuuta ja uutuudet saapuvat kauppoihin virallisesti 21. syyskuuta. Odotamme, että kalleimpien mallien saatavuus on hyvä, mutta etenkin iPhone XR myydään luultavasti hetkellisesti loppuun. Jos siis haluat saada omasi ensimmäisten joukossa, suosittelemme ennakkotilaamista.

Haluatko tietää lisää uutuuspuhelimista? Lue tästä kaikki ensiarviomme:

Carrie Marshall
Contributor

Writer, broadcaster, musician and kitchen gadget obsessive Carrie Marshall (Twitter) has been writing about tech since 1998, contributing sage advice and odd opinions to all kinds of magazines and websites as well as writing more than a dozen books. Her memoir, Carrie Kills A Man, is on sale now. She is the singer in Glaswegian rock band HAVR.