Parhaat koko perheen elokuvat: valitsimme 30 klassikkoa kaikenikäisille

Toy Story
(Kuva: Pixar)

Parhaat koko perheen elokuvat onnistuvat viihdyttämään niin perheen pienimmät kuin tarjoamaan mielekästä katsottavaa myös vanhemmille. Siten ne ovat syystä nousseet alansa klassikoiksi, joita katsotaan vielä nykypäivänä uusien perheiden keskuudessa.

Koko perheen elokuvissa riittää myös valinnanvaraa, sillä niitä löytyy käytännössä jokaisesta eri genrestä. Tarjolla on niin näyttäviä animaatioita kuin huikeita toimintaelokuvia sekä viihdyttäviä musikaaleja. Yhteistä näillä on monesti niiden hauskuus, jonka vuoksi niiden pariin palaa yhä uudestaan ja uudestaan.

Olemme koonneet tälle listalle sopivia koko perheen elokuvia, joita myös perheen hieman pienemmät jäsenet voivat katsoa näkemättä painajaisia. Siten olemme jättäneet listalta pois joitain supersankarielokuvia ja muita toiminnallisempia tuotoksia. Vastaavasti olemme valinneet vain yhden Pixar-elokuvan, sillä koko listamme voisi yhtä hyvin olla pelkkää Pixaria (tai Ghibliä!).

Joten jos etsit perheellesi uutta katsottavaa tai haluat esitellä heille oman lapsuutesi lempituotoksia, olemme valinneet alapuolelle kolmekymmentä loistavaa koko perheen elokuvaa illan ratoksi.

The Addams Family/Addams Family Values (1991/1993)

Kuvakaappaus elokuvasta Addams Family Values

(Image credit: Amazon)

Karmiva, omituinen, mysteerinen ja kaikin puolin mielenkiintoinen Perhe Addams saapui onnistuneesti valkokankaalle 1990-luvulla seikkaillessaan ensin 1960-luvun televisiosarjassa ja Charles Addamsin pitkäikäisessä sarjakuvassa.

Men in Black -ohjaaja Barry Sonnenfeld on onnistunut kaappaamaan perheen hullunkurisen tunnelman täydelliseksi perhe-elokuvaksi, jossa Addamsit nauttivat elämän kurjista puolista ja vitsailevat niiden kauhuista perheystävällisellä tavalla. Myös näyttelijäkööri on priimaluokkaa tarjoten hupaisia roolisuorituksia Anjelica Hustonilta, Raul Julialta ja Christopher Lloydilta.

Jatko-osa Addams Family Values on edeltäjäänsä kaikin puolin parempi ennen kaikkea Christina Riccin mahtavan sarkastisen Wednesdayn ansiosta. Nuorukainen päätyykin johtamaan hyvää tarkoittavan kesäleirin kapinaa, kun taas omaa sekopäistä maniaansa kameran takana esittelee makaaberin ykkösnimi Tim Burton. Netflixin tuleva sarjasovitus pohjautuu juuri tähän sarjaan.

Nähtävissä: Netflix ja Prime Video.

Big Hero 6 (2014)

Big Hero 6

(Image credit: Disney)

Kun parhaita Marvel-elokuvia elokuvia luetellaan listaksi asti, viehättävät Disney Animation Studiosin julkaisut jäävät usein huomioimatta. Näiden sarjakuvataustaisten animaatioiden laatu on kuitenkin Avengersin tasolla, minkä lisäksi elokuvassa nähdään niin ikään (tavallaan) Stan Leen cameo.

Futuristiseen San Fransokyon kaupunkiin sijoittuva elokuva kertoo orvoksi jääneistä teiniystävistä ja suloisesta lääkintärobotti Baymaxista, jotka ryhtyvät taistelemaan paikallista superroistoa vastaan. Meno on älykästä, hauskaa ja tarvittaessa koskettavaa, minkä lisäksi sen parissa viihtyy niin lapset kuin aikuiset.

Big Hero 6:n seikkailut ovat jatkuneet Disney Channel -sarjana, minkä lisäksi Baymax on saamassa kokonaan oman elokuvansa tulevaisuudessa.

Nähtävissä:  Disney+

Bugsy Malone (1976)

Kuvakaappaus vuoden 1976 elokuvasta Bugsy Malone

(Image credit: Paramount Pictures)

Kuinka teet gangsterielokuvasta lapsiystävällisen? Alan Parker vastaa kysymykseen nerokkaalla ohjaustyöllään Bugsy Malone, joka koostuu pitkälti lapsinäyttelijöistä ja kuohukermaa ampuvista aseista. Elokuvassa nähdään lisäksi loistavan roolisuorituksen tekevä 14-vuotias Jodie Foster.

Epätavallisesta näyttelijä- ja asevalinnasta huolimatta elokuva etenee kuin 30-luvun rikostrilleri aina mafiapomoista, femme fataleista ja ryvettyneistä sankareista alkaen. Elokuva sisältää myös lauluja, jotka hoitaa lapsinäyttelijöiden sijaan aikuiset.

Nähtävissä:  Apple TV

Elf (2003)

Katso Elf-elokuva verkossa

(Image credit: New Line Cinema)

Ennen kuin Jon Favreau käynnisti Marvel Cinematic Universen Iron Manilla ja matkasi kaukaiseen galaksiin The Mandalorianilla, ohjaaja astui ensimmäistä kertaa kameran taakse jouluklassikko Elfillä.

Will Ferrell tekee yhden hellyttävimmistä roolisuorituksistaan ihmisenä, joka on kasvanut joulupukin haltijoiden seurassa ja matkaa New Yorkiin etsimään omaa biologista isäänsä (James Caan).

Lopputulos on hullunkurisen omalaatuinen komedia- ja jouluelokuva, joka toimii yllättävän hyvin myös pyhien ulkopuolella. Mutta silti Elf on löytänyt paikkansa nimenomaan kaikkien aikojen kiistattomien jouluelokuvien listalta yhdessä Muppettien ja Ihmeellinen on elämä kanssa.

Nähtävissä: HBO Max  ja Prime Video

Lumottu (2007)

Kuvakaappaus Disney-elokuvasta Lumottu

(Image credit: Walt Disney Studios)

Tuottoisien Star Wars- ja Marvel-sarjojen lisäksi Disney omistaa myös ison liudan klassikkopiirrettyjä, joita yhtiö päivittänyt ansiokkaasti nykypäivään. Postmoderni Lumottu yhdistää käsin piirretyn animaation oikeisiin näyttelijöihin suorastaan lumoavalla tavalla.

Juoni seuraa perinteistä Disney-prinsessaa, joka tupsahtaa yllättäen meidän maailmaamme, jossa hän huomaa New Yorkin olevan aivan yhtä pelottava kuin oma maaginen valtakuntansa. Amy Adams loistaa prinsessa Gisellenä, kun taas itsetietoinen käsikirjoitus naljailee osuvasti Disney-klassikoiden kliseitä kohtaan.

Elokuva on saamassa jatkoa.

Nähtävissä: Disney+

ET: The Extra-Terrestrial (1982)

E.T. The Extra-Terrestrial

(Image credit: Universal)

Steven Spielbergin jälkimmäinen puoli ohjaajanurasta on koostunut vakavista draamoista ja aikuisille suunnatuista elokuvista, mutta hänen alkuvuodet olivat yhtä koko perheen elokuvajuhlaa.

Ohjaajan varhaisuran kulminaatiopiste on eittämättä moderni satutarina E.T, joka kertoo nuoren pojan ja ulkoavaruuden muukalaisen yllättävästä ystävyydestä. Spielbergin nerokkuus korostuu juuri tämän ystävyyden esittämisen kautta, ja elokuvan tunnelma onnistuu kaappaamaan edelleen mukaansa. Kyynikot saattavat vähätellä elokuvan vähän turhankin emotionaalista loppua, mutta iästä huolimatta on helppo ymmärtää E.T:n valtava merkitys monien meidän elämässä.

Nähtävissä:  HBO Max  ja Prime Video

Perjantai on pahin (2003)

Kuvakaappaus Lindsay Lohanista ja Jamie Lee Curtisista elokuvassa Perjantai on pahin

(Image credit: Walt Disney Pictures)

Vähän ennen loistavaa kouludraamaa Mean Girls Lindsay Lohan nähtiin tässä upeassa uusioversiossa vuonna 1976 julkaistusta elokuvasta.

Perinteisen kehonvaihtogenren mukaisesti Perjantai on Pahin seuraa äitiä (Jamie Lee Curtis) ja tytärtä (Lohan), joiden kehot vaihtuvat päikseen mysteerisissä olosuhteissa. Kummatkin näyttelijät loistavatkin päästessään näyttelemään eri sukupolven edustajia, kun Curtis repäisee kapinoivana teininä ja Lohan tämän terapeuttiäitinä.

Nähtävissä:  Disney+

Frozen/Frozen 2 (2013/2019)

Kuvakaappaus Frozen 2:sta

(Image credit: Walt Disney Studios)

Alkuperäinen Frozen ja sen lukuisat oheistuotteet ovat tunnettuja jo miljoonissa eri talouksissa ympäri maata, ja osa (vanhemmista) varmasti toivoisi niiden jo katoavan pysyvästi. Silti Hans Christian Andersonin klassisen joulusadun pohjalta luotu animaatioelokuva on eittämättä yksi parhaita Disneyn koko perheen elokuvia tällä vuosituhannella.

Sisarukset Elsa ja Anna ovat kiehtovat päähenkilöt, joiden motiivi seikkailuun on tylsän prinssin sijaan rakkaus toisiaan kohtaan. Sävellykset ovat niin ikään Disneyn parhaimmistoa aina ikonista Let it Go -kappaletta myöten. Kappaleet eivät ole välttämättä aivan niin tarttuvia jatko-osassa, mutta muutoin vuonna 2019 julkaistu jatko-osa vie taianomaista maailmaa entistä pidemmälle.

Nähtävissä:  Disney+

Arkajalat (1985)

Kuvakaappaus Arkajaloista

(Image credit: Warner Bros.)

Steven Spielberg ei ole ohjannut Arkajalkoja, mutta hänen kädenjälkensä näkyy lähes kaikessa tässä klassikkoelokuvassa. Richard Donnerin ikoninen seikkailuelokuva onkin syystä noussut perhe-elokuvien kärkeen.

Arkajalat on käytännössä lapsille suunnattu Indiana Jones, jossa joukko nuoria ryhtyy etsimään kadonnutta merirosvoaarretta pelastaakseen kotinsa. Elokuva on todennäköisesti vähän liian pelottava aivan pienimmille lapsille, mutta nuoremmat sen sijaan rakastuvat elokuvan toimintakohtauksiin, ikimuistoisiin lainoihin ja kiinnostaviin henkilöhahmoihin.

Nähtävissä: Viaplay ja Apple TV

Paahde (2003)

Kuvakaappaus Paahteesta

(Image credit: Summit Entertainment)

Elokuvan alkuperäisessä nimi paljastaa jo kaiken tästä vuonna 2003 julkaistusta koko perheen elokuvasta, sillä sen hahmot tykkäävät kaivaa koloja. Onneksi Louis Sacharin nuorten kirjaan perustuvassa Paahteessa on paljon muutakin.

Elokuva seuraa Stanley Yelnats IV:tä (Shia LaBeouf), joka tuomitaan 18 kuukaudeksi nuorisovankilaan rikoksesta, jota hän ei tehnyt. Nuorisovankilassa hänet laitetaan muiden vankien kanssa kaivamaan koloja. Vankilanjohtajana nähdään puolestaan herkullisen roolisuorituksen tekevä Sigourney Weaver.

Vaikka Paahde on pitkälti unohdettu elokuva, se on yllättävän hauska, älykäs ja tummanpuhuva musta hevonen, jota ei kannata jättää välistä.

Nähtävissä:  Disney+

Yksin kotona (1990)

Home Alone

(Image credit: Twentieth Century Fox)

Macaulay Culkinin tähdeksi singonnut Yksin kotona -elokuvasarja hyödyntää jokaisen lapsen unelmaa jäädä kotiin yksin ilman vanhempia. Vastaavasti se on aiheuttanut painajaisia jokaisen lapsen vanhemmille.

Legendaarisen John Hughesin käsikirjoittama ja Chris Columbusin ohjaama elokuva seuraa jouluksi yksin kotiin jäävää lasta, joka joutuu puolustautumaan kotiin murtautuvia rosvoja vastaan. Elokuva yhdistää lapsenomaisen huvittelun Looney Tunes -piirretyistä tuttuun slapstick-komediaan, josta nousi välitön kassahitti tuotantoyhtiölle.

Nähtävissä: Disney+

Harry Potter -saaga (2001-2011)

Harry Potter

(Image credit: Warner Bros)

J.K. Rowlingin rakastettu nuortenkirjasarja on muutettu vähintään yhtä rakastetuksi elokuvasarjaksi, joka on noussut yhdeksi merkittävimmistä elokuvasarjoista koskaan.

Vaikka kahdeksanosaisen elokuvasarjan jokainen elokuva ei ole puhdas klassikko, ja joukkoon mahtuu myös muutama hieman turhempikin elokuva, leffat onnistuvat silti kaappaamaan Rowlingin luoman Tylypahkan mielikuvituksellisuuden ja ihmeen. Elokuvien ansiosta monet lapset ovatkin halunneet päästä oppilaiksi juuri Tylypahkaan.

Lisäksi tärkeiden näyttelijöiden pitäminen rooleissaan on valtava saavutus elokuvasarjalta, mikä tekee kokemuksesta samalla entistä taianomaisen. Asiaa auttaa myös se, että valtaosa näyttelijöistä on luokkansa aatelia.

Nähtävissä: HBO Max

Hugo (2011)

Kuvakaappaus Martin Scorsesen elokuvasta Hugo

(Image credit: Paramount Pictures)

Martin Scorsese ei välttämättä ole ensimmäinen ohjaaja, jonka odottaisi löytyvän parhaiden perhe-elokuvien listalta, mutta väkivaltaisista elokuvistaan tunnetulla mestarilla on hihassaan myös laadukas perheystävällisempi sovitus.

Hugo on juuri niin odotettu filmatisointi elokuvia rakastavalta Scorseselta kuin voi vain odottaa. Se on häpeilemätön rakkauskirje varhaisille elokuville ja seuraa Asa Butterfieldin ja Chloë Grace Moretzin esittämiä nuorukaisia Pariisissa vuonna 1931. Löydettyään rikkinäisen kellotornin kaksikko huomaa päätyneensä mykkäelokuvien pioneeri George Mélièsin lavasteisiin. Lopputulos on sydämellinen, visuaalisesti mykistävä ja hauska seikkailu kaikenikäisille.

Nähtävissä: Prime Video ja Paramount+

Jumanji (1995)

Kuvakaappaus Robin Williamsista vuoden 1995 elokuvassa Jumanji

(Image credit: Sony Pictures)

Kuka olisi uskonut, että lautapelien pelaaminen voi olla kuolemanvakavaa? Joukko lapsia löytää vanhan lautapelin uuden talonsa ullakolta ja vapauttaa vahingossa lauman vaarallisia villieläimiä valloilleen. Samalla lautapelin kätköistä pelastuu Robin Williamsin esittämä keski-ikäinen mies, joka on ollut vankina pelin kätköissä lapsesta lähtien.

Joe Johnstonin ohjaama elokuva on varhaisnäyte tietokonetehosteiden mahdollisuuksista luodessaan lauman villieläimiä valkokankaalle, mutta elokuvan suurin tähti on Williamsin esittämä aikuislapsi, jonka edesmennyt näyttelijä vetää villisti kotiin.

Elokuva sai myös yllättävän hyvät ja videopelimäisemmät uusioversiot tämän vuosituhannen puolella Jumanji: Welcome to the Junglesta ja The Next Levelistä.

Nähtävissä:  Netflix

The Karate Kid (1984)

Kuvakaappaus The Karate Kid -elokuvasta

(Image credit: Columbia Pictures)

Netflixin suosittu Cobra Kai -sarja todistaa The Karate Kid -elokuvan vaikutukset kokonaiselle katsojasukupolvelle. Elokuva onkin oikeutetusti yksi parhaimpia perhe-elokuvia 1980-luvulta, jolloin nähtiin lukuisia universaalisti pidettyjä kassahittejä.

Elokuvan karatetaustasta johtuen sen ikäraja on tosin perhe-elokuvien ylärajassa, mutta muutoin siinä on edelleen vetovoimainen kasvutarina nuoren teinipojan noususta alansa huipulle. Monilta osin The Karate Kid on kuin nuoremmille suunnattu Rocky-elokuva.

Nähtävissä:  Netflix  ja Prime Video

Kubo ja samuraiseikkailu (2016)

Kubo and the two strings

(Image credit: Laika)

Wallace & Gromit -vaha-animaatioista tunnetun Aardman Animationsin lailla myös Laika Studios ylläpitää vanhaa perinteistä stop-motion-animaatiota yllä yhtiön omilla tuotannoillaan.

Laika hyödyntää omissa elokuvissaan huipputeknologiaa 3D-tulostuksesta lähtien, mikä näkyy suorastaan ennennäkemättömän upeissa animaatioelokuvissa. Varsinkin yhtiön Kubo ja samuraiseikkailu vie taiteenlajin kokonaan uusiin korkeuksiin esitellessään katsojille feodaaliajan Japanin.

Kunnianhimoisten lähtökohtien ohella myös elokuvan tarina on toimiva ja seuraa nuorta Kuboa, joka joutuu etsimään käsiinsä kolme taikahaarniskan palasta pelastaakseen valtakunnan. Kubon lisäksi elokuvassa nähdään puhuva apina ja koppakuoriainen, jotka tuovat kerrontaan kaivattua syvyyttä.

Nähtävissä: Apple TV

Labyrintti (1986)

labyrinth

(Image credit: Netflix)

Muppettien luoja Jim Hensonin kunnianhimoisen ja synkän The Dark Crystal -elokuvan jälkeen ohjaaja vaihtoi hieman kevyempään Labyrintissä. Samalla mukaan lisättiin ihmisiä, lauluja sekä Monty Python -mies Terry Jonesin käsikirjoitus.

Jennifer Connelly nähdään elokuvassa teininä, joka toivoo vahingossa pikkuveljensä peikkokuninkaan linnaan. Hänellä on lopulta 13 tuntia aikaa selvitä elokuvan nimikkolabyrintistä pelastamaan veljensä ennen kuin tämä muuttuu pysyvästi peikoksi.

Seikkailu on käytännössä vain tekosyy esitellä useita ikimuistoisia nukkeja, joita Jim Henson Company on onnistunut luomaan. Ilkeänä peikkokuninkaana nähdään puolestaan ikoninen David Bowie, joka ei oikeassa elämässä ollut peikko nähnytkään.

Nähtävissä: Apple TV

Lego Elokuva (2014)

Lego Movie

(Image credit: Lego)

Lego Elokuva on todennäköisesti paras lelumainos, joka on koskaan tehty.

Animaatiovelhot Phil Lord ja Christopher Miller onnistuvat jollain ilveellä rakentamaan selkeän ja ennen kaikkea viihdyttävän elokuvan värikkäistä Lego-palikoista. Samalla kaksikko onnistuu paitsi säilyttämään Legon ydinarvot, myös luomaan jännittävän, odottamattoman ja hauskan seikkailun kaikenikäisille.

Chris Pratt lainaa äänensä päähenkilölle, joka saattaa olla Bricksburg-kaupungin odotettu pelastaja. Hänen lisäkseen elokuvassa kuullaan useita muitakin tähtinäyttelijöitä, jotka onnistuvat viemään rainan täysin yllättäviin suuntiin. Teganin ja Sarahin esittämä teemalaulu Everything is Awesome jää lisäksi takuulla soimaan päähän.

Nähtävissä: HBO Max

Leijonakuningas (1994)

Disneyn The Lion King

(Image credit: Disney)

Disneyn eläimellinen näkemys Hamletista on yhtiön yksi tunnetuimpia piirrettyjä sen 1990-luvulla alkaneessa renessanssissa.

Huolimatta Elton Johnin kohottavista sävellyksistä juoni itsessään on melko synkkä ja jatkaa Bambin ja Dumbon lailla orvoksi jäämisen teemalla. Leijonaprinssi Simban menettäessä isänsä hän ryhtyy etsimään pelastusta itselleen ennen kuin uskaltautuu palata takaisin vaalimaan paikkaansa viidakon oikeutettuna kuninkaana.

Jon Favreau ohjasi alkuperäisestä piirretystä fotorealistisen uusioversion, joka näyttää kyllä upealta, mutta ei onnistu saavuttamaan piirretyn viehätystä.

Nähtävissä:  Disney+

Matilda ja lasten kapina (1996)

Matilda

(Image credit: Sony Pictures)

Roald Dahlin lastenkirjat ovat valtavan suosittuja, minkä vuoksi on pienoinen yllätys, ettei kirjailijan tuotannosta ole onnistuttu tekemään niin montaa onnistunutta elokuvasovitusta. Vaikka Jali ja suklaatehtaalla, Witchesillä ja IKJ:llä on oma fanikuntansa, Danny DeViton sovitus Matildasta on todennäköisesti paras ja uskollisin sovitus lähdemateriaalista.

Mara Wilson loistaa kapinallisena nuorukaisena, joka nousee aikuisia vastaan. DeVito, Rhea Perlman ja Pam Ferris huvittelevatkin kaikkensa edestä Matildan vanhempina ja aikuisina.

Matildasta tehty hittimusikaali on aikeissa saada myös elokuvasovituksensa.

Nähtävissä: Netflix

The Mitchells vs the Machines (2021)

Parhaat Netflix-elokuvat - The Mitchells vs the Machines

(Image credit: Netflix)

Lord ja Miller toimivat tuottajina tässä innovatiivisessa Netflix-animaatiossa, joka on henkinen seuraaja Lego Elokuvalle ja heidän loistavalla Spider-Man: Into the Spider-Verselle.

Terminaattori-elokuvan perheystävällinen sovitus seuraa yhtä perhettä, joka joutuu taistelemaan robottien tekemää vallankumousta vastaan. Juoni on täynnä ikimuistoisia hetkiä ja asiaankuuluvia teemoja muun muassa ruutuajasta, mutta kaikkea tätä käsitellään rehdisti ja sydämellisesti.

Silti mikä elokuvan nostaa oikeastaan esille on sen kokonaisuus. The Mitchells vs the Machines on täynnä nerokkaita neljännen seinän rikkovia vitsejä, tyylikkäitä kamerasommitteluja ja muita visuaalisia kikkoja, jotka saavat tämän tuntumaan tietokoneanimaation uudelta vallankumoukselta.

Nähtävissä: Netflix

Maija Poppanen (1964)

Kuvakaappaus elokuvasta Maija Poppanen

(Image credit: Buena Vista International Pictures)

P.L. Traversin taianomainen lastenhoitaja Maija Poppanen on suosittu satuhahmo myös suomalaisten lasten keskuudessa, ja alkuperäinen 1964 musikaali toi hahmoa esittävälle Julie Andrewsille tämän Oscar-pystin.

Andrews puhuu, laulaa ja tanssii läpi klassikon, joka sovittaa saumattomasti mukaan myös käsin piirrettyä animaatiota. Yli kaksituntisena elokuvana se saattaa koetella aivan pienimpien lasten kärsivällisyyttä, mutta perhe-elokuvien keskuudessa Maija Poppanen on oikeutetusti yksi klassikoista.

Nähtävissä:  Disney+

Paddington/Paddington 2 (2014/2017)

Kuvakaappaus elokuvasta paddington 2

(Image credit: Paddington / Amazon)

Paddington 2 ei ole ainoastaan yksi parhaista koko perheen elokuvista, vaan se ohitti huhtikuussa 2021 "parhaaksi elokuvaksi koskaan" väitetyn Citizen Kanen arvosanoja ylläpitävässä Rotten Tomatoes -sivussa. Eikä ohitus ole suinkaan virhe, sillä molemmat Paddingtonit ovat takuuvarmoja hyvänolon klassikoita.

Kaksikon väliltä on miltei mahdoton valita omaa lempilastaan, sillä ne ovat molemmat täynnä lämpöä, huumoria ja toimintaa. Näyttelijävalinnat ovat kauttaaltaan onnistuneet, mutta erityismaininta täytyy antaa Ben Whishawin tulkinnalle marmeladia syövästä nallesta. Hugh Grant loistaa puolestaan jatko-osan pahiksena.

Nähtävissä: Netflix ja Viaplay

Pee-wee’s Big Adventure (1985)

Kuvakaappaus elokuvasta Pee-Wee's Big Adventure

(Image credit: Warner Bros.)

Ohjaaja Tim Burtonilla oli vaikeuksia löytää sopivaa välinettä omalle omintakeiselle tyylilleen työskennellessään Disneyllä. Hän löysi onneksi täydellisen lähetin lyöttäytyessään Paul Reubensin oudon mieslapsi Pee-wee Hermanin matkaan valkokankaalle. Elokuva oli itse asiassa niin suosittu, että Burton sai ohjattavakseen seuraavaksi Beetlejuicen ja Batmanin.

Pee-wee's Big Adventure on epätavallinen ja surrealistinen tie-elokuva, jossa nimikkosankari etsii rakastamaansa polkupyöräänsä. Samalla hän kohtaa hyvin omintakeisia sivuhahmoja, jotka muodostavat varmasti tämän listan yhden oudoimmista perhe-elokuvista.

Nähtävissä:  Apple TV

Prinsessan ryöstö (1987)

The Princess Bride

(Image credit: 20th Century Fox)

Kun Peter Falkin esittämä vanhus kertoo kipeälle lapsenlapselleen (Fred Savage) aikeistaan lukea kirjan, joka sisältää "miekkailua, taistelua, kidutusta, koston, jättiläisiä, hirviöitä, takaa-ajoja, pakenemisia, tosi rakkautta ja ihmeitä", hän kuvailee vain tarinan toisen puoliskon.

Prinsessan ryöstö on hykerryttävä sovitus klassisten satujen kliseistä ja sisältää runsaasti ikimuistoisia repliikkejä, ilkeitä vihollisia ja ikimuistoisia roolisuorituksia Peter Cookilta, Billy Crystalilta ja monilta muilta. Se on myös todennäköisesti ainoa fantasiaelokuva, jossa nähdään vaarallisia ja epätavallisen kokoisia jyrsijöitä.

Nähtävissä:  Apple TV

School of Rock (2003)

Kuvakaappaus elokuvasta School of Rock

(Image credit: Paramount)

On vaikea kuvitella ketään muuta kuin Jack Blackia School of Rockin pääosaan, sillä elokuva nojaa vahvasti näyttelijän vahvuuksiin nopeaturpaisena ja musiikillisesti lahjakkaana näyttelijänä.

Indie-ohjaaja Richard Linklaterin elokuva pohjautuu lähes täysin Blackin energiseen näyttelijäsuoritukseen rokkaavana joutilaana, joka huijaa itsensä sijaisopettajaksi erityiskouluun. Onneksi Blackin rinnalla nähdään myös iso liuta lahjakkaita lapsinäyttelijöitä, jotka ovat myös todellisia taitureita omien soittimiensa kanssa.

Nähtävissä:  Paramount+ ja Apple TV

Shrek/Shrek 2 (2001/2004)

shrek

(Image credit: Amazon Prime Video)

Shrek-elokuvat todistivat DreamWorks Animationin pärjäävän kilpailijansa Pixarin rinnalla, minkä lisäksi ne käänsivät Disneyn tutut satutarinat päälaelleen.

Alkuperäinen elokuva oli valtaisa hitti ja seuraa äreää vihreää peikkoa (Mike Myers) ja tämän aasia (Eddie Murphy), jotka nousevat tähdiksi taisteltuaan taisteluhalutonta lohikäärmettä vastaan ja pelastaessaan pelastusta kaipaamattoman prinsessan.

Shrek 2 onnistuu kaappaamaan alkuperäisen taian, kun Shrek joutuu kohtaamaan uuden puolisonsa vanhemmat. Valitettavasti sarjan kolmas ja neljäs elokuva ei sen sijaan löydä enää samaa taikuutta, mutta Shrek itsessään on silti DreamWorksin tunnetuimpia teoksia.

Nähtävissä: Netflix, Prime Video ja Viaplay

Henkien kätkemä (2001)

Näe henkien kätkemä verkossa

(Image credit: GKIDS)

Legendaarinen ohjaaja Hayao Miyazaki on vastuussa kymmenistä ikonisista piirretyistä, mutta hänen Henkien kätkemää on kenties tunnetuin anime myös lännessä. Elokuva seuraa nuorta tyttöä, joka joutuu työskentelemään taianomaisessa kylpylässä, kun tämän vanhemmat muuttuvat sioiksi. Länsimaalaisten katsojien sydämen valloituksen lisäksi Henkien kätkemää voitti myös parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnon.

Henkien kätkemä on maaginen sukellus perinteisen käsin piirretyn animaation pariin, mutta ennen kaikkea se kertoo monitasoisen, koskettavan ja kauniin tarinan lapsuudesta ja oman rohkeuden löytämisestä. Tällaisia tarinoita harvemmin näkee Hollywoodista.

Myös Studio Ghiblin muu tuotanto sopii suurilta osin kaikenikäisille ja tarjoaa Henkien kätkemän lailla moniulotteisia ja kauniita tarinoita lapsuudesta.

Nähtävissä: Netflix

Toy Story - leluelämää 1-4 (1995-2019)

Toy Story

(Image credit: Pixar)

Koko perheen elokuvalistan voisi täyttää käytännössä vain Pixar-klassikoilla, sillä yhtiö tunnetaan ennen kaikkea kaikenikäisille sopivista elokuvistaan. Yhtiön rakastetuin tuotos on silti eittämättä heidän debyyttielokuva Toy Story ja sen kolme jatko-osaa.

Kahden vuosikymmenen aikana julkaistut elokuvat kertovat lapsen lelulaatikosta löytyvistä hahmoista, jotka elävät kokonaan omaa elämäänsä, kun ihmiset poistuvat huoneesta. Omaperäisistä hahmoista onkin muodostunut monille katsojille ikimuistoiset, kun nämä käsittelevät muun muassa katoamista ja omistajansa aikuiseksi kasvamisen aiheuttamia tunteita. Saagan viimeisten osien finaalien aikana on miltei mahdoton välttyä kyyneliltä.

Keskeisintä Toy Storyn menestykselle ovat kuitenkin sen ensemble-näyttelijät, jotka naljailevat keskenään kuin parhaimmissa sitcomeissa. Ja emme voi myöskään olla suosittelematta muita Pixar-elokuvia, vaikka niille ei nyt omaa sijaa tältä listalta annetakaan.

Nähtävissä:  Disney+

Ihmemaa Oz (1939)

Kuvakaappaus vuoden 1939 elokuvasta Wizard of Oz

(Image credit: MGM)

Dorothy Gale (Judy Garland)  ja hänen koiransa Toto eivät tunnetun sanonnan mukaan ole enää Kansasissa, kun pyörremyrsky tempaa heidän Ihmemaa Oziin. Mustavalkoinen maailma muuttuukin äkkiä värikkääksi, eivätkä elokuvat palanneet koskaan enää entiselleen.

82 vuotta vanha elokuva kannattelee itseään edelleen ylpeänä sovittaessaan L. Frank Baumin satukirjan näyttäväksi perhe-elokuvaksi. Se on täynnä yhteisölliseen tietoisuuteen omaksuttuja kuvia, dialogia ja kappaleita, jotka monet tunnistavat vaikkeivat olisi koskaan nähneetkään elokuvaa. Tämä jos jokin kertoo elokuvan ansainneen paikkansa klassisten koko perheen elokuvien joukosta.

Nähtävissä: HBO Max

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti