Parhaat indie-pelit 2024: PC:n ja konsoleiden parhaat piilotetut helmet
Nämä ovat tämän hetken parhaat indie-pelit
Parhaat indie-pelit ovat aivan yhtä valloittavia kuin AAA-pelien kärki, eikä niitä kannata ohittaa seuraavaa pelattavaa etsiessäsi. Niiden ympärillä ei välttämättä nähdä samanlaista hypeä tai tuotantoa kuin isosisaruksissaan, mutta ne tarjoavat usein jotain, jota AAA-peleissä ei ole mahdollista tehdä. Ne tarjoavat erilaisia perspektiivejä ja täysin uniikkia pelattavuutta, sillä niiden avulla voi kokeilla eri tavalla kuin isommissa tuotannoissa.
Niiden kehitystiimit ovatkin usein paljon pienempiä, mutta se ei tarkoita silti välttämättä laadullisesti yhtään sen heikompaa tai pinnallisempaa peliä kuin AAA-tuotanto. Ne ovatkin täydellinen esimerkki siitä, ettei pelien kehittämiseen tarvitse aina miljoonia dollareita, jotta voit tarjota upean tarinan, ulkoasun ja pelattavuuden.
Jotta pääset alkuun parhaiden indie-pelien parissa, olemme koonneet tälle listalle parhaat valioyksilöt niin PC:lle kuin konsoleille. Listassa on kivenkovia klassikoita, kuten Gone Home ja Dwarf Fortress, sekä uudempia nimikkeitä, kuten Obra Dinn ja Carto. Suosittelemme siis tutustumaan alla oleviin peleihin.
- Parhaat pelit kannettavalle tietokoneelle: nämä julkaisut eivät vaadi läppäriltä huipputehoja
- Parhaat VR-pelit: vie immersio kokonaan uudelle tasolle
Sable
Osta, koska
Älä osta, koska
Saatavilla: PC, Xbox Series X/S, Xbox One, PS5
Shedworks on loihtinut Sablelle kiehtovan avoimen maailman, joka muistuttaa Breath of the Wildia ilman taistelua. Sen sijaan pelaaja vain tutkii ja auttaa maailmassa olevia ihmisiä.
Sable onkin rentouttava peli, jota rytmittää upea soundtrack. Pelaajat tutkivat valtavaa aavikkoa ja tutustuu samalla sitä kansoittaviin asukkaisiin. Kyseessä on eräänlainen kasvutarina, jossa hahmo voi sulautua osaksi aavikoiden heimoja tai palata kotiin.
Stray
Osta, koska
Älä osta, koska
Saatavilla: PC, PS5
Stray on yksi parhaimmista indie-peleistä yhdestä yksinkertaisesta syystä: pelaajat pääsevät viimein toteuttamaan itseään kissana.
Kissalla pelaamisen lisäksi Stray tutustuttaa pelaajat mielenkiintoiseen scifi-maailmaan, jossa yritetään löytää tie takaisin kotiin ja autetaan samalla matkan varrella kohdattavia robotteja. Luvassa onkin yksi viehättävimmistä ja suloisimmista indie-peleistä pitkään aikaan.
Cult of the Lamb
Osta, koska
Älä osta, koska
Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 5, Xbox One, Xbox Series X/S, Nintendo Switch
Missä muualla kuin videopeleissä voisit ohjata suloista lammasta johtamassa eläimistä koostuvaa kulttia? Cult of the Lamb yhdistää muutamaa eri peligenreä toisiinsa ja loihtii näistä kutkuttavan epätavanomaisen pelikokemuksen. Pelaajat palvovat demonia, joka antaa enemmän voimia käyttöön kultin kasvaessa. Samalla täytyy kuitenkin huolehtia myös kulttilaisten hyvinvoinnista ja tarpeista, sekä puhdistaa luolia vihollisista ja resursseista.
Lopputulos on näyttävä yhdistelmä Stardew Valleyta ja Hadesta, jota on vaikea päästää käsistä.
Vampire Survivors
Osta, koska
Älä osta, koska
Saatavilla: PC
Vampire Survivors on valmis pilaamaan elämäsi yhden kahvikupin hinnalla. Se on niin kehu kuin varoitus, sillä tämä peli koukuttaa paatuneimmankin pelaajan tuntikausiksi ruudun äärelle.
Visuaalisesti Vampire Survivors on hyvin minimalistinen peli, jossa pelaaja tappaa tätä ympäröiviä vihollisia erinäisillä aseilla. Ennen pitkään valtavat hirviölaumat vievät lopulta pelaajan hengen. Tavoitteena onkin löytää sopivien aseiden ja varusteiden kombinaatio, jolla kuolemaa voisi vältellä mahdollisimman pitkään.
Yksi pelikierros ei siten kestä pitkään, minkä ansiosta Vampire Survivors on erinomainen viihdyttäjä työmatkojen ja muiden reissujen aikana. Varoitamme vain, että peliä on hyvin vaikea jättää rauhaan.
Valheim
Miksi TechRadar voi luottaa
Kuka olisi uskonut, että skandinaavisen mytologian kiirastuli voisi olla näin hauska paikka? Valheim on täydellinen peli kaikille niille, jotka haluavat vain tutkia proseduraalisesti luotua valtavaa maailmaa, rakentaa omia linnoja tai taistella hirviöitä vastaan. Toisin sanoen se sopii kaikille.
Kun yhtälöön lisää vielä selviytymiselementtejä ja fysiikkaan pohjautuvat rakennukset, lopputuloksena on syvällinen ja viihdyttävä pelikokemus. Lisäksi maailmaa voi tutkia parhaimmillaan yhdeksän muun kaverin kanssa.
Lisäksi Valheim on todella upeannäköinen. Seikkaillessa eksyy helposti vain tutkimaan maailmaa ja kasvattamaan hahmoaan entistä voimakkaammaksi. Se onkin helposti yksi vakuuttavimpia indie-pelejä tällä hetkellä, ja sen on tehnyt vain viisi henkilöä. Ottaen huomioon, että pelistä on julkaistu ainoastaan varhaisversio, odotamme tämän kehittyvän vielä suuresti.
Carto
Jos olet väsynyt postapokalyptisiin peleihin pelikirjastossasi, tutustu siinä tapauksessa Cartoon. Se on hurmaava ongelmanratkonta- ja seikkailupeli, joka seuraa nimikkohahmoaan hurjissa reissuissaan. Vihollisten kanssa taistelun sijaan pelaajat käyttävätkin kartografiaa oppiakseen kohteistaan jotain uutta.
Carton pelattavuus onkin ihailtavan uniikkia, ja sen käsinpiirretty ulkoasu henkii realismia ja värikästä tunnelmaa. Peli ei myöskään vaadi liikoja koneelta, joten sitä voi pelata vähän heikompitehoisillakin kannettavilla.
Se on lisäksi hyvin rauhoittava peli. Jos pidät peleistä, joissa voi vaan levätä, rakastat myös tätä peliä.
Ooblets
Ooblets on ollut seurannassamme jo pidemmän aikaa, kiitos sen hurmaavan ulkoasun ja mielenkiintoisen konseptin. Se on Glumberlandin ensimmäinen peli, ja julkaisijana toimii klassikkopeleistä tunnettu Double Fine. Ooblets muistuttaa Pokémonin, Harvest Moonin ja Stardew Valleyn yhdistelmältä, joten jos pidät näistä peleistä, suosittelemme tutustumaan tähän.
Pelissä koulutetaan ja taistellaan omien oobletien avulla vastustajien ooblet-treenaajia vastaan. Samaan aikaan harjoitussessioita täytyisi tasapainotella arkisten touhujen kanssa maatilan omistajana. Lopputulos on kevyt ja suloinen kokemus, joka tarjoaa monenlaista pelattavaa.
Ooblets on julkaistu varhaisversiona Xboxille ja Epic Games Storelle. Sen vuoksi se ei ole vielä täysin valmis, emmekä tiedä toistaiseksi, milloin peli julkaistaan virallisesti.
Untitled Goose Game
Kuka olisi osannut arvata, että otsikoimaton peli hanhesta olisi niin hauska? Yllätyshitiksi muodostunut Untitled Goose Game nousi nopeasti sensaatioksi kusipäisen päähenkilön myötä.
Peli sijoittuu englantilaiseen kylään, jossa pelaajan tehtävänä on terrorisoida asukkaita hanhella. Tämä tapahtuu muun muassa varastamalla näiden viljelyksiä, lukitsemalla ihmiset kaappeihin ja säikäyttää poloiset tööttäämällä. Pelattavuus on saanut inspiraation Hitman-sarjasta, mutta sen täysin omaleimainen tyyli tekee siitä vuoden 2019 pelattavimman pelin, josta saa nauttia koko keston ajan.
Bugsnax
PlayStation 5:lle, PC:lle ja Macille julkaistu viattoman näköinen Bugsnax lainaa elementtejä suloiselta Animal Crossing: New Horizonsilta tarjoten perheystävällisen ja herkkujen ystävien pelin. Kehityksestä vastaavat hulvattoman Octodad: Dadliest Catchin kehittäjät, mikä kertoo jo paljon pelin omaleimaisuudesta.
Bugsnaxissa pelaat kaksijalkaisilla eläimillä ja hyönteisillä, jotka syövät lempiruokiaan, kuten hedelmiä ja makkaroita, ja muuttuvat sen jälkeen samoiksi välipaloiksi. Kädet saattavat muuttua hodareiksi ja sormet mansikoiksi, sellaista perinteistä meininkiä. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta oikeasti kyseessä on viihdyttävä ja herkullinen peli.
Cuphead
Studio MDHR:n kehittämä Cuphead on valloittanut jo miljoonat ihmiset ympäri maailmaa, ja monet heistä on henkilöitä, jotka eivät ole aiemmin halunneet olla missään tekemisissä tämänkaltaisten pelien kanssa.
Ulkoisesti Cuphead muistuttaakin Fleischer Studiosin klassisia piirrettyjä, kuten Betty Boopia, mutta pelillisesti se lainaa haasteensa ja vetovoimansa Mega Manin ja Contran kaltaisista hiteistä. Suurin osa tunnistaa pelin kuitenkin juuri sen 1930-luvun piirrettyjä muistuttavan ulkoasun vuoksi.
Ulkoasun ei kannata antaa kuitenkaan hämätä, sillä peli tarjoaa 19 haastavaa pomotaistelua ja nämä yhdistävää tasoloikkaosiota, jotka vaativat pelaajilta kaiken huomion.
Gris
Gris on kaunis peli kaikille aisteille, ja sen käsinpiirretyt maisemat, vakuuttavat sävellykset sekä hienovarainen tarina luovat eheän ja syvältä kouraisevan kokemuksen.
Sen lisäksi kyseessä on hauska sivulta kuvattu tasoloikka täynnä nerokkaita pähkinöitä, mikä tekee tästä oikean virkeän genren edustajan.
Ei tulekaan suurena yllätyksenä, että Gris on ollut kehittäjästudiolleen Nomada Studiolle ja julkaisija Devolver Digitalille valtava menestys. Peli on tarjolla useille alustoille, kuten Switchille, macOS:lle, PC:lle ja PS4:lle.
A Plague Tale: Innocence
Asobo Studion synkkä ja tunnelmallinen hiiviskely- ja seikkailupeli on kaunis, aavemainen ja yksi meidän listamme parhaista indie-peleistä vuonna 2019.
Peli sijoittuu 1340-luvulle mustan surman aikaiseen Ranskaan. Pelaajat ohjaavat nuorta Amiciaa, jonka vanhemmat kuolevat inkvisition käsissä, ja nyt hän joutuu matkaamaan läpi Ranskan maalaismaisemien yhdessä veljensä Hugon kanssa. Matkan varrella pelaajat joutuvat hiiviskelemään kylissä ja välttelemään rottia käyttämällä erilaisia varusteita.
Huolimatta pelin kauhistuttavasta kuvastosta, A Plague's Tale: Innocence on lopulta kuitenkin peli, jonka emme haluaisi loppuvan koskaan.
Spelunky
Hardcore-pelaajien suosiossa oleva Spelunky on edelleen timanttisen kova peli, joka vetää vielä vuosienkin jälkeen takaisin luoksensa. Osasyynä on pelin koukuttava pelattavuus, joka tarjoaa haastavaa, vaihtelevaa ja satunnaista pelattavaa joka pelikerralla.
Sen kätköihin onkin sullottu lukuisia eri salaisuuksia, mikä tarkoittaa samalla monia erilaisia keinoja läpäistä peli. Ja sen päivittäiset haasteet ovat takuuvarma keino nolata itsensä.
The Stanley Parable
Huumori on vaikea taitolaji, ja tämä pätee eritoten pelien suhteen. The Stanley Parable on sen sijaan suorastaan hulvaton kokemus. Pelaajat seuraavat tai ovat seuraamatta brittiläistä kertojaa, joka muuttaa pelaajien ympärillä olevaa maailmaa näiden valintojen mukaan.
Yksikään valinta ei kuitenkaan ole väärä, joten uudet pelikerrat vain lisäävät huumorikerrointa ja absurdisuutta. Stanley Parable onnistuukin tekemään jopa komeroon lukittautumisesta todella koskettavaa ja ennen kaikkea hauskaa.
Jos et siis tutustunut tähän ironiseen helmeen silloin, kun se julkaistiin, kehittäjä on aikeissa julkaista pelistä uuden Stanley Parable Ultra Deluxe -julkaisun vuonna 2020. Se sisältää uutta sisältöä, enemmän loppuja ja ensimmäistä kertaa konsoliversion. Emmekä malta päästä taas sukeltamaan pelin maailmaan uusiksi.
Deep Rock Galactic
Ei ole yllättävää, että yhteistyöpelit ovat löytäneet tiensä indie-skeneen. Yksi parhaista genren räiskinnöistä tällä hetkellä on Deep Rock Galactic, joka julkaistiin virallisesti toukokuussa 2020. Vaikka se on melko tuore tulokas tämän listan muihin tulokkaisiin verrattuna, se on saavuttanut jo ison fanikunnan.
Siinä matkataan kolmen kaverin kanssa syvälle proseduraalisesti luotuun luolastoon etsimään mineraaleja ja taistelemaan siellä asuvia ötököitä vastaan. Parasta tehtävissä on kuitenkin se, ettei niissä ole mitään ennalta määrättyä polkua, vaan tien voi luoda itse vaikka kiven läpi. Luovuus onkin päivän sana, ja ystävien kanssa pähkäily tekee kokemuksesta entistä nautinnollisemman.
Deep Rock Galactic on yksi siisteimmistä yhteistyöräiskinnöistä vuonna 2023, ja ehdottomasti yksi parhaita viimeisinä vuosina pelaamiamme indie-pelejä.
Owlboy
Owlboyn kehitys kesti yli yhdeksän vuotta, mutta odotus on ollut kaiken sen vaivan väärti. Peli julkaistiin alkujaan jo vuonna 2016, mutta se on sittemmin tuotu muun muassa Nintendo Switchille. Siinä seurataan Otista, ihmispöllöä, joka tuomitaan tämän kyvyttömyydestä lentää kunnolla.
Tarinan aikana nähdään myös Otisin kylän tuhoavia piraatteja, joiden seurauksena pelaaja joutuu työskentelemään muiden kyläläisten kanssa kukistaakseen ilkeät merirosvot. Liittolaisia joutuu myös hyödyntämään oikeaoppisesti pelin haastavissa pomotaisteluissa, sillä kullakin hahmolla on omat erikoiskyvyt käytettävänä.
Jos pidit klassisesta Kid Icarus -pelistä, ei Owlboyta kannata missata. Eikä sitä kannata kyllä sivuuttaa muutenkaan.
Gone Home
Gone Home on The Stanley Parablen kanssa osa epävirallisesti kävelysimulaattoreiksi nimettyä genreä. Toisin kuin älykäs ja pohdiskeleva Stanley Parable, Gone Home keskittyy puolestaan oikean elämän vaikeuksiin ja haasteisiin.
Pelaajat ohjaavat 21-vuotiasta Kaitlin Greenbriaria, joka saavuttuaan vuosien jälkeen takaisin lapsuudenkotiinsa huomaa sen olevan autio. Varsinainen peli koostuu talon rauhallisesta tutkimisesta ja sinne tänne kätkettyjen paperilappusten lukemisesta, joista selviää kadonneen perheen kohtalo. Pala palalta pelaajille avautuukin mielenkiintoinen ja äärimmäisen tunteikas tarina, jonka takia Gone Home säilyy edelleen yhtenä ikimuistoisimpina indie-pelinä.
Kerbal Space Program
Vain SpaceChem on onnistunut yhdistämään viihteen ja opettavaisuuden yhtä onnistuneesti kuin The Kerbal Space Program. Peli onkin hämäävän yksinkertainen: suunnittele ja rakenna avaruusalus, jolla lähettää söpöt kerbalit kohti tähtiä.
Oikean elämän fysiikkaan pohjautuva mallinnus johtaa kuitenkin siihen, että joudut opettelemaan NASA-tason oppeja rakentaessasi useilla raketeilla varustettuja avaruusaluksia ja -asemia tutkiakseen Kerbalin mielenkiintoista universumia. Todennäköisesti et pääse edes ilmaan, mutta se on osa pelin hauskuutta.
Kokonaisuus onkin valtava, monipuolinen, haastava ja ennen kaikkea hauska peli, joka osaa olla opettavainen ilman saarnausta.
The Binding of Isaac: Rebirth
The Binding of Isaac: Rebirth on Kerbal Space Programin täysi vastakohta. Se on toiminnallinen roguelike, jonka loistokkuuteen ei moni pääse. Pelaajat saavat ohjaksiinsa nuoren pojan, joka yrittää tappaa tämän omat pirulliset sisaruksensa, äidin sekä mahdollisesti myös itse Pirun käyttämällä ainoastaan kyyneliään – joita ammutaan tietenkin silmistä.
Pelissä onkin aivan järkyttävä määrä kerättävää, proseduraalisesti luotuja kenttiä ja lukuisia salaisuuksia, joiden lopulliseen koluamiseen saa kulutettua tuntikausia.
Undertale
Vaikka pelin pikseligrafiikka saattaa työntää luotaan, Undertale on kokemus, jota ei kannata ohittaa. Pelaajan tekemät valinnat vaikuttavat nimittäin suuresti pelin loppuratkaisuun ja siihen, miten peli jatkuu New Game Plus -tilassa.
Undertale antaa pelaajille vapauden valita. Vaikka pelissä on intensiivisiä ja nerokkaita pomotaisteluita, koko yhdeksäntuntisen seikkailun voi läpäistä myös tappamatta kärpästäkään. Uudet peluukerrat muistavat myös sinun kaikki aiemmat päätökset, mikä tuo uusintakierroksille mielenkiintoista lisäväriä.
Peli julkaistiin myös Nintendo Switchille, joten nyt voit kokea tämän mestariteoksen missä tahansa.
Inside
Playdeadin Inside on jossain määrin verrattavissa studion aiempaan Limboon, mutta kerronnallisesti se tarjoaa asteen syvällisemmän kokemuksen. Sen sanaton kerronta herättää seikkailun tuntua, ja juoni seuraa nimetöntä poikaa, joka pakenee tätä jahtaavilta miehiltä.
Peli ei kuitenkaan kerro syitä, miksi poika on karkumatkalla tai keitä hänen jahtaajansa ovat, mutta kerrontatapa pitää huolen siitä, että jäät koukkuun. Karu ja eloton maailma on jo itsessään kokemisen arvoinen, ja pelin näyttävä ulkoasu sopisi yhtä hyvin museoon kuin peliin. Kun mukaan yhdistää vielä nautinnollisen pelattavuuden ja uteliaisuutta herättävän maailman, Inside on helposti yksi mielenkiintoisimmista indie-peleistä juuri nyt.
Stardew Valley
Eric Baronen täysin yksinään kehittämä Stardew Valley on eittämättä mestariteos pelkästään jo sen vuoksi. Mutta jos olet Harvest Moon -pelien fani, voit huoletta upottaa aikasi tähän elämäsimulaattoriin. Kyseessä on nimittäin addiktiivinen farmipeli, jossa pelaaja voi kirjaimellisesti mennä naimisiin muiden kyläläisten kanssa.
Maatalousteemasta huolimatta peli sisältää kuitenkin paljon muitakin aktiviteetteja. Voit halutessasi opetella kalastamaan, tekemään ruokaa, nikkaroimaan tavaroita tai tutkimaan proseduraalisesti luotuja luolia vihollisten ja esineiden toivossa.
Kaikki touhuilu vie kuitenkin energiaa, joten oma avatar kannattaa pitää virkeänä ja kylläisenä, ettei seikkailu lopu väsymykseen. Tajuttomuuden myötä katoaa nimittäin aimo annos kahisevaa ja varusteita, joten riskejä ei kannata ottaa. Koukuttava pelattavuus liimaakin pelaajat tuntikausiksi ruudun ääreen, joten kannattaa pitää huoli, että myös oma ruoka- ja unitarpeet tulevat täytetyksi.
Night in the Woods
Kanadalaiskehittäjä Alec Holowkan ja animaattori Scott Bensonin luoma Night in the Woods on epätavallinen sivulta kuvattu seikkailupeli, jonka päähenkilönä nähdään koulunsa jättävä Mae.
Night in the Woods koostuu pitkälti pelaajien tekemistä dialogivalinnoista ja minipeleistä, jotka kuvaavat erilaisia arkisia askareita, kuten ruokailua tai laatikoiden kanniskelua. Kaiken taustalla on kuitenkin ajaton kasvutarina, joka läpileikkaa keskiluokkaisen amerikkalaisen elintavan hullunkurisella otteella.
Hollow Knight
Jos olet Dark Souls -pelien ystävä, rakastat varmasti myös Hollow Knightia. Sen hämäävän söpö ulkoasu kätkee alleen vaikeita haasteita, pirullisia pomovastuksia ja epämääräistä kerrontaa, joka muistuttaa juuri Dark Soulsin tunnelmallista mystiikkaa.
Souls-lainat eivät jää siihen, sillä Hollow Knight luottaa samankaltaiseen filosofiaan tarjoten pelaajille haastavan mutta reilun kokemuksen. Kaikki pelin haasteet on läpäistävissä, kunhan pelaajalla riittää vain kärsivällisyyttä oppia omista virheistään. Sivulta kuvattu metroidvania onkin lyömätön kokemus, jonka salaisuuksiin saa kulutettua lukemattomia tunteja.
Dead Cells
Jos kaipaat anteeksiantamatonta mutta nautinnollista peliä, nappaa pelattavaksi Dead Cells. Se lainaa elementtejä niin metroidvanioista, Dark Soulseista kuin luo täysin uniikkeja piirteitä, jotka tekevät siitä todella viihdyttävän toimintapelin.
Jokainen Dead Cellsin pelikerta on erilainen. Ja vaikka lukuisat kuolemat pakottavat sinut aloittamaan aina alusta, mitä syvemmälle pääset pelin sulavaan ja monipuoliseen taistelumekaniikkaan, sitä paremmaksi kokemus muuttuu. Ja pelin yli 90 erilaista asetta, kykyä ja taitoa takaavat sen, ettei valinnanvarasta voi moittia.
Tärkeintä on kuitenkin olla lannistumatta ja yrittää aina uusiksi. Dead Cells palkitsee lopulta tuntuvasti, minkä takia se on vuoden 2019 parhaimpia indie-pelejä.
Dwarf Fortress
Dwarf Fortress on kokonaan oma lajityyppinsä. Ennen kuin pelaaja astuukaan edes sen pelimaailmaan, Dwarf Fortress on luonut jo kokonaisen maailman, mytologian ja historian massiiviselle universumilleen. Sen jälkeen se seuraa jokaista ohjaamaasi kääpiötä läpi näiden elämän ja kokemusten, jotka jatkavat valtavan maailman tarinaa.
Pelaajan tehtävänä on yksinkertaisesti pitää kääpiöt elossa maanalaisessa valtakunnassa, jota rääkätään toistuvasti hulluuksilla, hirviöillä ja nälänhädällä. Selviytyminen ei ole koskaan helppoa, eikä etenkään syvyyksiin tunkeutuvilla kääpiöillä pelatessa.
Super Meat Boy
Juokse, hypi, kuole, toista. Siinä Super Meat Boy lyhykäisyydessään. Käytännössä kyse on äärimmäisen addiktiivisesta 2D-tasoloikasta, joka on verisen haastava. Kirjaimellisesti. Pelissä lentää litratolkulla verta söpön päähenkilön kuollessa mitä hirvittävillä tavoilla pelaajan epäonnistumisten vuoksi.
Mutta sen kivenkovat kontrollit, huumori ja värikäs ilme tekevät Super Meat Boystä juuri niin pirullisen nautinnollista pelattavaa.
Limbo
Limbo on ajaton peli, joka vielä viisi vuotta julkaisunsa jälkeen onnistuu jättämään jälkensä aavemaisella tarinallaan. Juoni seuraa limboon joutuvaa poikaa, joka yrittää etsiä kadonnutta sisartaan. Pelin synkkää ja vaarallista maailmaa tutkiessa eteen ilmestyy riipiviä jättimäisiä käärmeitä ja tappavia painovoimakenttiä, joiden ohittaminen vaatii nopeita reaktioita ja nokkeluutta.
Mutta Limbo on myös paljon muutakin kuin vain tasoloikinta. Se on syvällinen kokemus, joka saa miettimään elämän perimmäistä tarkoitusta. Ja hyvin harva peli pystyy siihen.
Towerfall: Ascension
Jos kaipaat retrotyylistä moninpelattavaa jousiammuntapeliä, TowerFall: Ascension on varma valinta. Se on nopea, hektinen ja pirullisen koukuttava kimppapeli, jonka idea on yksinkertainen: ammu viholliset ennen kuin ne ampuvat sinut.
Ohi ammutut nuolet jäävät törröttämään seinään, jolloin tyhjä nuoliviini saa pelaajat lähtemään uskaliaille ammusreissuille. Siksi robinhoodmainen tarkkuus on omiaan päihittämään vastustajasi ja minimoimaan riskit.
Ascension onkin parhaimmillaan kavereiden kanssa samalta sohvalta pelatessa, sillä silloin naljailu ja kilpahenkisyys käyvät kuumimmillaan.
Celeste
Tasoloikat eivät usein onnistu yhdistämään haastavaa pelattavuutta koskettavaan ja ajatuksia herättävään kerrontaan. Celeste on yksi sellainen harvinaisuus, ja se seuraa nuorta Madeline-tyttöä, joka päättää kohdata omat mielenterveydelliset ongelmansa kiipeämälle mysteerisen Celeste-vuoren huipulle. Matkansa aikana hän oppiikin uutta paitsi vuoresta, myös omasta itsestään.
Celeste on jo nyt klassikko. Se yhdistää genrelle ominaisen loikinnan ja tarjoaa lähes 700 yksilöllistä ja haastavaa ruutua päihitettäväksi. Ja jos ne tuntuvat liian helpoilta, huipulle kiivetessä aukeaa myös pelin toinen puoli, joka on tarkoitettu vain kaikkein uskaliaimmille pelaajille. Pikainen uudelleensyntyminen takaa myös sen, ettei aikaansa tarvitse kuluttaa latausruutuja tapitellen.
Satisfactory
Oletko koskaan halunnut laskeutua vieraalle planeetalle rakentamaan tehdasta? Se on kieltämättä eriskummallinen halu, mutta se toimii Satisfactoryn kohdalla. Pelaajat laskeutuvat kolmelle eri planeetalle, joissa heidän tehtävänään on rakentaa toimiva tehdas hyödyntämällä ympäristöä.
Peli voi kuulostaa tylsältä, mutta pelkästään kauniissa planeetoissa samoilu resursseja etsien ja vaarallisia otuksia taistellen on jo mielenkiintoista. Kun siihen lisätään vielä oman toimivan tehtaan pyörittäminen, kokemus on täydellinen.
Satisfactory on parhaillaan early access -vaiheessa ja yksinoikeudella Epic Games Storessa, joten innokkaimmat voivat hakea sieltä tuntikausiksi tekemistä.
Nidhogg 2
Valtavan suositun Nidhoggin jälkeen on ikävä nähdä sen huomattavasti paremman jatko-osan jäävän pimentoon. Vaikka pelin uusittu ilme onkin herättänyt vastareaktioita, Nidhogg 2 on ehostettu versio ensimmäisestä kulttiklassikosta. Etenkin paikallisen moninpelin parissa Nidhogg 2 loistaa kirkkaasti, ja jatko-osassa kuolemaa seuraa valinta neljästä yksilöllisestä aseesta, joilla lähteä uudestaan haasteen kimppuun.
The Witness
Arvostetun indie-kehittäjä Jon Blowin jatko Braidille näyttää kokonaan uudenlaiselta seikkailulta. Mutta huolimatta 3D:stä ja muista eroavaisuuksista, näissä kahdessa on yllättävän paljon samaa. The Witness on ytimeltään edelleen tiukka ongelmanratkontapeli, jonka tarina kerrotaan pulmailun lomassa.
Peli sijoittuu hyvin impressionistiseen maailmaan, joka lainaa paljon vaikutteita Myst-klassikosta. Tarina on myös Braidia paljon mysteerisempi ja moniulotteisempi, sillä pelaajan heräämän saaren lähes jokainen nurkka tarjoaa uuden vihjeen siitä, miksi ja miten tämä joutui sinne.
Transistor
Rakastimme kyllä Basionia, mutta Transistor on kevyesti SuperGiant Gamesin paras peli. Suurin kiitos siitä johtuu sen kyberpunk-maailmaan yhdistetystä vuoropohjaisesta toiminta- ja roolipelimekaniikasta, jota tuetaan suorastaan ilmiömäisen upealla ulkoasulla ja unohtumattomilla sävellyksillä.
Transistorin päähenkilö Red on Cloudbank-kaupungin tunnettu laulaja, joka on joutunut mysteeristen tappajarobottien uhriksi. Matkansa aikana Red törmääkin mysteeriseen miekkaan, joka puhuu miehen äänellä. Pian selviääkin, kuka miekan kätköissä oikein lepää ja miten se muuttaa Redin koko tunnetun maailman.
Oxenfree
On vaikea uskoa, että Oxenfree ilmestyi ennen Stranger Thingsin ensimmäistä kautta, sillä kaksikolla on todella paljon yhteistä. Oxenfreekin luottaa nimittäin kasarihenkiseen syntikkasoundiin, vetovoimaiseen tieteiskauhuun sekä teini-ikäisiin päähenkilöihin, jotka ovat jääneet loukkuun saarelle.
Tarina seuraakin erinomaisesti käsikirjoitettuja henkilöitä, kuten päähenkilö Alexia, tämän pöllyttelyyn taipuvaa ystävää Reniä, hänen velipuoli Jonasta, edesmenneen veljen entistä tyttöystävä Clarissaa ja hänen parasta ystäväänsä Nonaa.
Juonta kuljetetaan polveilevan dialogin välityksellä, mikä muistuttaa Life is Strangea tai uudempia Telltalen pelejä. Pelaajan valinnoista riippuen pelin päätteeksi nähdäänkin yksi viidestä erilaisesta lopusta.
Firewatch
Surrealistisen erämaan tutkiminen tuntuu olevan uusi trendi peleissä, ja Campo Santon näyttävä debyytti jatkaa saman polun tallaamista. Firewatch sijoittuu vuoteen 1989 ja Wyomingin erämaahan, jossa pelaajan ohjaama Henry toimii erämiehenä. Kun kaukaisuudessa tapahtuu jotain outoa, tämä päättää lähteä tutkimaan asiaa tarkemmin.
Yksinäisyyttä rikkoo radiopuhelimen toisella puolella oleva Delilah, joka auttaa pelaajaa tämän matkatessa syvemmälle erämaahan. Kutkuttavan mysteerin takana on koskettava tarina sekä aivan mielettömän upea visuaalinen anti, jonka takia maisemia jää usein ihastelemaan pidemmäksi aikaa.
Rust
Rust on yksi menneen vuosikymmenen menestyneimmistä indie-peleistä. Vuoteen 2015 mennessä sitä oli myyty yli kolme miljoonaa kappaletta, mikä oli verrattain hyvin ottaen huomioon, ettei peli ollut vielä edes valmis.
Ihmiset eivät tunnukaan saavan tarpeeksi Day Z:sta inspiraation saaneesta selviytymispelistä, jossa pelaajat joutuvat ammentamaan kaiken nokkeluutensa selviytyäkseen armottomasta maailmasta. Resursseja keräämällä kokoon saa pian kyhättyä yksinkertaisia asumuksia ja aseita, joilla vaaroista pystyy selviytymään paremmin. Kasvavan pääoman myötä nousee myös pelin haaste, kun omia tiluksia joutuu puolustamaan muilta vihamielisiltä.
Overcooked 2
Alkuperäisen Overcookedin fanit eivät pety jatko-osan kaoottisesta tarjonnasta, josta vastaa brittiläisstudio Team17.
Tällä kertaa tehtävänä on päihittää Sipulivaltakunnan valloittanut epäleipä, jota vastaan käydään taistelemaan muun muassa sushin, pizzan ja purilaisten voimin peräti kolmen pelaajan kanssa yhteistyössä.
Ja jottei kokkaamisesta tulisi liian helppoa, lisätään hektisyyttä muun muassa satunnaisilla tulipaloilla, romahtavilla lattioilla ja muilla häiriköillä, jotka tekevät kaikkensa, etteivät tilaukset saavu nälkäisille ruokailijoille ajoissa.
Huoleton kokkailu muuttuu välittömästi nopeatempoiseksi sohimiseksi, jossa ystävyyssuhteet ja perhesiteet joutuvat koetukselle. Mutta juuri se tekee Overcooked 2:sta niin loistavan, hauskan ja haastavan yhteistyöpelin, jossa useampi kokki vain palkitsee enemmän.
SCUM
SCUM on selviytymispelien luonnollinen seuraava askel, joka yhdistää Rustin ja PlayerUnknown's Battlegroundsin menestysreseptit ja vie niitä vakuuttavalla tavalla eteenpäin. Vaikka peli on vasta varhaisjulkaistu, se tarjoaa mielenkiintoisen vivahteen genreen yhdistämällä hetkisen battle royale -pelin toiminnan hitaaseen ja ajatuksia vaativaan selviytymiseen.
SCUM nojaakin hyvin vahvasti juuri simulaatiomaisuuteen. Juoksemalla ja aseita räiskimällä väsyttää vain itsensä, joten jos statistiikkapainotteiset pelit ovat juuri sinun mieleesi, löydät hyvin paljon rakastettavaa SCUM:ista.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että kyseessä on vielä kehitteillä oleva peli, eikä kokemus ole siten täysin hiottu. Croteam on luvannut kuitenkin lisätä uusia ominaisuuksia tulevaisuudessa, ja koska julkaisijana toimii myös Devolver, voi pelistä odottaa muodostuvan jotain suurta.
Return of the Obra Dinn
Aina toisinaan ilmestyy peli, joka yhdistää täydellisesti estetiikan, pelattavuuden ja kerronnan. Useimmiten nämä pelit ovat juuri indie-pelejä, kuten Return of the Obra Dinn. Sen mysteeri sijoittuu hylätylle laivalle, jonne pelaaja matkaa selvittämään, minne kaikki matkustajat ovat hävinneet.
Koko peli näyttää kuin suoraan 80-luvun kuvastosta, ja sen yksinkertainen ohjattavuus ja pelattavuus tukee nostalgista tunnetta. Jo pelin alkuvalikossa pelaajat voivat päättää, millaista monitoria pelin haluaa emuloivan. Valitsimme itse vanhan koulukunnan Macintosh-päätteen, mikä varmasti antaa jo osviittaa, millaisesta ulkoasusta puhumme.
Return of the Obra Dinn vaatii pelaajilta myös kriittistä ajattelukykyä, etsivätyöskentelyä ja lukuintoutta. Jos nämä kaikki saavat sinut innostumaan, suosittelemme lähtemään mukaansatempaavalle laivareissulle. Kyseessä on yksi parhaista indie-peleistä.
Parkitect
Jos kuulut siihen ikäpolveen, joka kulutti satoja tunteja Roller Coaster Tycoonin parissa lapsuudessa, olet varmasti kaivannut jotain vastaavaa myöhemmille päivillesi. Monet huvipuistosimulaattorit ovat tulleet ja menneet, mutta mikään ei ole oikein saavuttanut sitä samaa taikuutta.
Parkitect pääsee kuitenkin lähimmäksi sitä tunnetta, ja olemme suorastaan rakastuneet tähän peliin. Sen sarjakuvamainen ulkoasu yhdistyy realistiseen simulaatioon ja Steam Workshop -tukeen, mikä tekee pelistä paitsi yhden parhaimmista huvipuistosimulaattoreista, myös yhden vuoden 2019 parhaista indie-peleistä.
Flower
Thatgamecompany on julkaissut jo vuosien ajan eräitä parhaita indie-pelejä, joita olemme nähneet yksinoikeudella PlayStation-konsoleille. Yksi näistä peleistä on Flower, jossa ohjataan tuulen mukana liitelevää terälehteä.
Erivärisiä kukkapenkkejä aktivoimalla lehdenterällä voi vaikuttaa ympäristöön, kunnes ennen pitkään tuulen mukana kulkee kokonainen kirjo eri värejä. Kokemus on äärimmäisen rentouttava ja taiteellinen, jonka seesteisyyden alle saattaa kätkeytyä pieni sanoma nykyisestä teollistuneesta maailmastamme.
Älä annata pelin yksinkertaisuuden kuitenkaan hämätä, sillä kyseessä on yksi legendaarisimmista indie-peleistä.
Tämän artikkelin kirjoittamiseen ovat osallistuneet Michelle Rae Uy ja Dan Griliopoulos.
Get the best Black Friday deals direct to your inbox, plus news, reviews, and more.
Sign up to be the first to know about unmissable Black Friday deals on top tech, plus get all your favorite TechRadar content.
Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.
- Vic HoodFreelance writer