Näin katsot Star Trek -elokuvat järjestyksessä

star trek discovery -sarjan kolmannen kauden henkilöitä
Star Trek -elokuvat ja -sarjat viihdyttävät vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. (Kuva: Netflix)

Star Trek -elokuvien ja -sarjojen katselujärjestys on vaikeutunut vuosi vuodelta. Kaikkein kokeneinkin tähtilaivan kapteeni horjuu tämän koettelun edessä, sillä ikoninen tieteissarja on saanut lukuisia sarjoja ja elokuvia, jotka risteilevät pitkin poikin aikajanalla. Trekkien ei silti tarvitse vaipua epätoivoon, sillä tämän artikkeli on kirjoitettu juuri tätä varten!

Jos olet yrittänyt katsoa Marvel-elokuvia järjestyksessä, saatat helposti luulla MCU:n olevan sekavin elokuvasarja koskaan. Tällöin tiedämme ainoastaan sen, ettet ole koskaan tutustunut Star Trekiin. Lähes 60-vuotinen tieteissarja koostuu peräti 11 televisiosarjasta ja 13 elokuvasta, joiden aikajana kattaa huikeat tuhat vuotta. Katsottavaa siis riittää.

Vaan mikä on paras tapa katsoa Star Trek järjestyksessä? Se oikeastaan riippuu pitkälti katsojasta. Puristit haluavat nähdä sarjan tietenkin julkaisujärjestyksessä, jolloin kokemus vastaa pitkälti muiden trekkifanien kokemusta. Vaikka aikajana pomppii tällöinkin melkoisesti, se antaa kaikkein selkeimmän kuvan tästä ikonisesta sarjasta.

Mutta koska elokuvat ja sarjat sijoittuvat eri aikakausiin, yksi vaihtoehtoinen tapa katsoa Star Trekit on kronologisessa järjestyksessä. Tällöin touhu aloitetaan hieman modernimmilla tuotoksilla. Ongelmaksi muodostuvat tosin viittaukset asioihin, joita katsoja ei ole ennättänyt vielä näkemään. Siten joidenkin elementtien seuraaminen voi olla hankalampaa.

Vaan aivan kuin mainitsimme vastaavassa Star Wars -oppaassamme, katselujärjestys kannattaa valita oman mieltymyksen mukaan. Kyseessä on kuitenkin yksi suurimmista tieteissarjoista, joten katseltava ei lopu varmasti kesken.

Jos olet valmis aloittamaan urakan, suosittelemme siirtymään siinä tapauksessa eteenpäin.

Näin katsot Star Trek -elokuvat ja -sarjat kronologisessa järjestyksessä

Jos haluat nähdä Star Trekin järjestyksessä, alla olevamme lista auttaa siinä. Star Trek -elokuvat ja -sarjat poukkoilevat tunnetusti ajassa ympäriinsä, jolloin kronologinen järjestys heittelehtii yhtä lailla ohjelmasta toiseen. Itse asiassa Star Trekistä on olemassa jopa kaksi erillistä aikajanaa, mutta syvennymme tähän tarkemmin hieman myöhemmin.

Alkuperäinen Prime-aikaja käynnistyi alkuperäissarjan myötä ja jatkui Uuden sukupolven ja ensimmäisen kymmenen elokuvan voimin. Vaihtoehtoinen Kelvin-aikajana syntyi J. J. Abramsin ohjaaman Star Trekin (2009) myötä, jolloin tähtilaiva Enterprisen miehistö Kirk, Spock, McCoy, Scotty, Sulu, Uhura ja Chekov pystyivät seikkailemaan välittämättä aiemmasta kaanonista.

Hämmennyksen välttämiseksi olemme sijoitelleet kummatkin aikajanat erillisiksi tapauksiksi alapuolelle.

Listassamme ei ole kuitenkaan Short Treks -lyhäreitä, jotka sijoittuvat suurimmaksi osaksi Star Trek: Discoveryn aikaan. Olemme toistaiseksi jättäneet välistä myös tulevan Star Trek: Section 31 -sarjan, joka on vasta tuotannossa. Emme myöskään tiedä tarkalleen, mihin aikaan se sijoittuu.

Alle olemme koonneet kuitenkin kaikki elokuvat ja sarjat yhdeksi listaksi.

  • Star Trek: Enterprise (kaudet 1-4)
  • ‘The Cage’
  • Star Trek: Discovery (kaudet 1-2)
  • Star Trek: Strange New Worlds
  • Star Trek (kaudet 1-3)
  • Star Trek: The Animated Series 
  • Star Trek: Avaruusmatka 
  • Star Trek 2: Khanin viha 
  • Star Trek 3: Spockin paluu 
  • Star Trek 4: Kotiinpaluu 
  • Star Trek 5: Viimeisellä rajalla 
  • Star Trek 6: Tuntematon Maa 
  • Star Trek: Sukupolvet (avauskohta)
  • Star Trek: Uusi sukupolvi (kaudet 1-5)
  • Star Trek: Uusi sukupolvi (kaudet 6-7), Star Trek: Deep Space Nine (kaudet 1-2)
  • Star Trek: Sukupolvet
  • Star Trek: Deep Space Nine (kaudet 3-4), Star Trek: Voyager (kaudet 1-2)
  • Star Trek: Ensimmäinen yhteys 
  • Star Trek: Deep Space Nine (kaudet 5-6), Star Trek: Voyager (kaudet 3-4)
  • Star Trek: Kapina
  • Star Trek: Deep Space Nine (kausi 7), Star Trek: Voyager (kausi 5)
  • Star Trek: Voyager (kaudet 6-7)
  • Star Trek: Nemesis 
  • Star Trek: Lower Decks
  • Star Trek: Prodigy
  • Star Trek (2009) – Prime-aikajanan kohtaukset
  • Star Trek: Picard - (Kaudet 1-3)
  • Star Trek: Discovery (kausi 3-)
  • Short Treks: 'Calypso'

Jos katsot Star Trekin yllä olevan listan mukaan, pääset nauttimaan Star Trekin saumattomasta historiasta alkaen 2100-luvulta ja päättyen aina 3100-luvulle. Voit kuitenkin huomata joitain outouksia, mikä johtuu ajasta, jolloin kyseiset sarjat valmistettiin. Esimerkiksi esiosana toimivan Star Trek: Discoveryn teknologia on huomattavasti kehittyneempää kuin mitä Kirk ja Spock käyttävät alkuperäisessä sarjassa.

Seuraavaksi kerromme tarkemmin, kuinka eri aikakaudet sijoittuvat omiin konteksteihin.

Gene Roddenberryn alkuperäinen Star Trek -pilotti ilman Kirkia, The Cage, on listattu osana alkuperäissarjaa. Yleensä se on nähty erillisenä bonusjaksona suoratoistopalveluissa.

Star Trek: Enterprise-aikakausi (2100-luku)
Alkaa ja päättyy: Star Trek Enterprise kaudet 1-4

Noin vuosisata ennen kuin James T Kirk miehistöineen lähti kuuluisalle viiden vuoden matkalleen Star Trek: The Original Seriesissä, kapteeni Jonathan Archer johti Maan ensimmäistä matkaa kohti tuntematonta.

Star Trek: The Original Series

Tohtori McCoy alkuperäisessä Star Trek: The Original Series -sarjassa. (Image credit: CBS Studios Inc.)

Star Trek: The Original Series -aikakausi (2200-luku)
Alkaa: The Cage -pilotilla
Päättyy: Star Trek: Sukupolvet (avauskohta)

Valtaosalle faneista tämä on se suosituin Star Trek -ajanjakso, sillä siinä nähdään Kirk, Spock ja muu Enterprisen tunnettu miehistö.

Tämä aikakausi käynnistyy julkaisemattomalla Star Trek -pilottijaksolla The Cage. Seuraavaksi sarja jatkuu kronologisesti Star Trek: Discoveryn kahdella ensimmäisellä kaudella, jotka toimivat esiosana alkuperäiselle sarjalle (niissä nähdään jopa nuori Spock). Tilanne muuttuu kuitenkin kolmannella kaudella, jolloin Discoveryn miehistö joutuu kauaksi tulevaisuuteen, 3100-luvulle. Palaamme tähän hieman myöhemmin.

Seuraavana vuorossa on Strange New Worlds -sarja, joka seuraa kapteeni Pikea, Number Onea ja Spockia Enterprisella sen jälkeen, kun USS Discovery matkasi tulevaisuuteen. Hieman tämän jälkeen kapteeni James T Kirk ryhtyy komentamaan tähtilaivaston kuuluisinta alusta, jolloin katselujärjestys on The Original Series, The Animated Series ja kuusi ensimmäistä Star Trek -elokuvaa (Star Trek: Avaruusmatka, Khanin viha, Spockin paluu, Kotiinpaluu, Viimeisellä rajalla ja Tuntematon Maa).

Viimeinen hetki 2200-luvulta on toistaiseksi hetki, kun Nexus vie James T Kirkin Star Trek: Sukupolvet -elokuvan alussa. Tällöin Kirk kohtaa Picardin, joka johtaa oman miehistönsä tästä eteenpäin katsojien sydämiin.

Star Trek: The Next Generation

Picard miehistöineen Star Trek: The Next Generation -sarjassa. (Image credit: CBS)

Star Trek: The Next Generation -aikakausi (2300-luku)
Käynnistyy: Star Trek: The Next Generation
Päättyy: Star Trek (2009) – Prime-aikajanan kohdat

Tämä on rikkain ja monipuolisin aikakausi Star Trekin historiassa. The Next Generation -sarjan aikana Star Trek kokeili ideoita jaetusta universumista vuosia ennen Marvelia. Tarjolle saatiin kolme televisiosarjaa (TNG, Deep Space Nine ja Voyager) sekä neljä elokuvaa (Sukupolvet, Ensimmäinen yhteys, Kapina ja Nemesis), joiden tarinalinjat kietoutuivat toisiinsa. Voyagerin kapteeni Kathryn Janeway nähdään jopa Star Trek: Nemesiksessä juuri ylennettynä admiraalina.

Uusi animaatiosarja Lower Decks sijoittuu vuoden päähän Picardin ja miehistön viimeisestä tehtävästä Star Trek: Nemesiksessä. Nickelodeonin lastensarja Star Trek: Prodigy seuraa puolestaan kapteeni Kathryn Janewayta. Nämä sijoittuvat siten todennäköisesti melko samaan kohtaan aikajanalla.

J. J. Abramsin ensimmäisessä Star Trek -elokuvassa (2009) Romuluksen tuhoutuminen ja Spock Primen vahingossa tehty matka ennen alkuperäissarjaa (Kelvin-aikajana) tapahtuvat niin ikään Nemesis-elokuvan jälkeen.

Yllä olevassa listassa olemme sijoittaneet nämä tapahtumat jokseenkin kronologiseen järjestykseen The Next Generationin, Deep Space Ninen ja Voyagerin väliin.

Star trek: Picard

Sir Patrick Stewart uusii roolinsa Jean-Luc Picardina sarjassa Star Trek: Picard. (Image credit: CBS/Amazon Prime Video)

Picard-aikakausi (2400-luku)
Käynnistyy: Picard
Päättyy: ???

Star Trekissä (2009) nähtyjä vilahduksia Romuluksen tuhoutumista lukuun ottamatta Star Trek: Picard on ensimmäinen sarja, joka sijoittuu Star Trek: Nemesiksen jälkeiseen aikaan ja paljastaa, miten ihmiskunta on selviytynyt.

Jean-Luc Picard on eläköitynyt viinitilalleen Ranskaan, kun taas androidikapina Marsissa on johtanut synteettisen elämän kieltoon. Samaan aikaan Borg Cubea, joka tunnetaan vain nimellä artifakti, hyödynnetään sieltä saatavan teknologian louhimiseen.

star trek discovery -kuvakaappaus

Michael Burnham löytää tähtiliiton rippeet Star Trek: Discoveryn kolmannen kauden kaukaisessa tulevaisuudessa. (Image credit: CBS)

Kaukainen tulevaisuus (3100-luku)
Käynnistyy: Star Trek: Discovery 2. kauden finaali
Päättyy: ???

Pelastaakseen galaksin USS Discoveryn miehistö lähtee yksisuuntaiselle matkalle 900 vuotta tulevaisuuteen Star Trek: Discoveryn toisen kauden finaalijaksossa. Heidän kohtaama 3100-luvun määränpää on ensimmäinen laatuaan Star Trekissä. Mysteerisen "palon" vuoksi valtaosa galaksissa olleesta dilithiumista on tuhoutunut, mikä on tehnyt warppiajosta mahdotonta. Tähtiliitto on siten vain varjo entisestään, ja jopa Maa on päättänyt selviytyä omillaan.

Tämä ei ole silti kaukaisin tulevaisuus, johon Star Trek on uskaltautunut. Sen kunnian saa lyhyttarina Calypso, jossa Dicoveryn yksi tietokoneista on saavuttanut tietoisuuden.

Mikä ihmeen vaihtoehtoinen Kelvin-aikajana?

Kuvakaappaus Star Trek Beyondista

Enterprisen miehistö uudessa Kelvin-aikajanassa, joka käynnistyi J. J. Abramsin Star Trek -elokuvassa (2009). (Image credit: Paramount)

Vuonna 2009 julkaistussa Star Trek -elokuvassa Spock Prime yrittää pelastaa Romuluksen tuhoutumisen, minkä ansiosta hän luo vahingossa mustan aukon ja joutuu yhdessä romulusalus Naradan kanssa menneisyyteen. Siellä Narada hyökkää USS Kelvinin kimppuun päivänä, jolloin James T Kirk syntyi. Laiva tuhoutuu ja Kirkin isä, George, uhraa itsensä pelastaakseen loput miehistöstä.

Tämän myötä syntyi vaihtoehtoinen Kelvin-aikajana, jonka tapahtumat kulkevat rinnan alkuperäisen Prime-aikajanan kanssa.

Kelvin-aikajanalle kuuluu vain kolme elokuvaa:

  • Star Trek (2009)
  • Star Trek into Darkness
  • Star Trek Beyond

Näin katsot Star Trek -elokuvat ja -sarjat julkaisujärjestyksessä

Kuvakaappaus Lower Decks -sarjasta

Lower Decks on komediasarja tutussa ympäristössä (Image credit: CBS)
  • Star Trek (1966-1969)
  • Star Trek: The Animated Series (1973-1974)
  • Star Trek: Avaruusmatka (1979)
  • Star Trek 2: Khanin viha (1982)
  • Star Trek 3: Spockin paluu (1984)
  • Star Trek 4: Kotiinpaluu (1986)
  • ‘The Cage’ (aiemmin julkaisematon pilotti vuodelta 1965)
  • Star Trek: The Next Generation (1987-1994)
  • Star Trek 5: Viimeisellä rajalla (1989)
  • Star Trek 6: Tuntematon Maa (1991)
  • Star Trek: Deep Space Nine (1993-1999)
  • Star Trek: Sukupolvet (1994)
  • Star Trek: Voyager (1995-2001) 
  • Star Trek: Ensimmäinen yhteys (1996)
  • Star Trek: Kapina (1998)
  • Star Trek: Enterprise (2001-2005)
  • Star Trek: Nemesis (2002)
  • Star Trek (2009)
  • Star Trek Into Darkness (2013)
  • Star Trek Beyond (2016)
  • Star Trek: Discovery (2017-)
  • Short Treks (2018-2020)
  • Star Trek: Picard (2020-2023)
  • Star Trek: Lower Decks (2020-)
  • Star Trek: Prodigy (2021)
  • Star Trek: Strange New Worlds (2022)

Ottaen huomioon, että alkuperäinen Star Trek -sarja lakkautettiin jo kolmen kauden jälkeen vuonna 1969, on melko ihmeellistä, että Star Trek on ylipäätään olemassa puoli vuosisataa myöhemmin. Ikonisen sarjan fanit kasvoivat onneksi vuosi vuodelta, minkä vuosi viisivuotinen matka jatkui Star Trek: The Animated Seriesin merkeissä vuonna 1973. Valtaosa alkuperäisistä näyttelijöistä palasi lainaamaan äänensä hahmoille.

Sitten teattereihin saapunut Star Wars räjäytti tieteisfiktion ihmisten tietoisuuteen oikein kunnolla, minkä myötä Star Trek sai oman valkokangasdebyyttinsä vuonna 1979 julkaistulla Avaruusmatkalla. Alkuperäiset näyttelijät nähtiin valkokankaalla vielä viisi kertaa sen jälkeen (Khanin viha, Spockin paluu, Kotiinpaluu, Viimeisellä rajalla ja Tuntematon maa), kunnes homma paketoitiin vuonna 1991. 1980-luvulla nähtiin myös jotain ennennäkemätöntä, sillä Star Trekin alkuperäinen pilottijakso The Cage julkaistiin ensimmäistä kertaa. Pilottijaksossa ainoastaan Leonard Nimoyn Spock on tallella, mutta lähes kaikki muu korvattiin. Iso osa The Cageen kuvatusta materiaalista käytettyyn alkuperäissarjan kaksiosaisessa The Menagerie -jaksossa.

Samaan aikaan kun Enterprise komeili valkokankaalle, televisiosarja teki paluun vuonna 1987 julkaistulla The Next Generationilla. Se sijoittui 70 vuotta Kirkin ja Spockin viimeisen tehtävän jälkeen, ja siinä nähtiin kokonaan uusi miehistö kapteeni Jean-Luc Picardin johdolla. The Next Generation oli eittämättä alkuperäissarjaakin suositumpi, sillä se sai peräti kaksi sivusarjaa: avaruusaseman menoa seuraavan Deep Space Ninen (1993) sekä toisella puolella galaksia seikkailevan Voyagerin (1995).

The Next Generationin miehistö sai myös neljä omaa elokuvaa (Sukupolvet, Ensimmäinen yhteys, Kapina ja Nemesis) vuosina 1995 - 2002.

Kun Voyager saatettiin päätökseen vuonna 2001, Star Trek jätti The Next Generation -aikakauden taakseen. Seuraavaksi nähty Star Trek: Enterprise sijoittui sata vuotta ennen Kirkin ja Spockin seikkailuja. Enterprisea tehtiin neljä kautta, kunnes se lakkautettiin vuonna 2005.

Samainen ajanjakso oli synkkää myös valkokankaalla, sillä Nemesiksen huono menestys lippuluukulla saattoi elokuvasarjan jäihin. Seuraavan kerran Star Trek palasi valkokankaalle vasta vuonna 2009.

Tuolloin Lost-luoja J. J. Abrams toi ikonisen sarjan uudeksi toimintaelokuvaksi, jossa Kirk, Spock ja muu alkuperäinen miehistö saivat uudet näyttelijät rooleihinsa. Elokuva seurasi näiden ensimmäistä tehtävää ja kantoi yksinkertaisesti nimeä Star Trek. Se sai kaksi jatko-osaa, Star Trek into Darknessin ja Star Trek Beyondin.

Star Trek palasi televisioon vuonna 2017 Star Trek: Discoveryn myötä. Se sijoittuu ajallisesti vuosikymmen ennen alkuperäissarjan tapahtumia ja on huomattavasti synkempi kuin aiemmat sarjat. Se oli myös vain alkua uudelle Star Trekin aikakaudelle.

Short Treks -lyhärit jatkoivat universumia ennen Discoveryn toista kautta, kun taas The Next Generationin tarinaa jatkava Star Trek: Picard saapui katsottavaksi tammikuussa 2020. Animaatiosarja Lower Decks seurasi perässä elokuussa 2020, ja lastenpiirretty Star Trek: Prodigy vuonna 2021 ja Discoveryn sisarsarja Strange New Worlds vuonna 2022.

Lisää on luvassa, sillä Michelle Yeoh on jo kiinnitetty kehitteillä olevan Section 31:n tuotantoon.

Selkeyden vuoksi olemme ilmoittaneet yllä olevassa listassa ainoastaan ensimmäisen kauden julkaisuvuoden. Vaikka Star Trek pomppii kronologisesta ajasta toiseen julkaisujärjestyksessä katsoessa, siinä on omat etunsa. Esimerkiksi esiosana toimivat sarjat vaativat usein melkoista tuntemusta alkuperäisistä tuotannoista, kuten Borgien saapuminen Star Trek: Enterprisen jaksossa Regeneration tai Star Trek: Discoveryssa nähty paljastus Christopher Piken kohtalosta. Nämä käyvät paremmin järkeen, jos aiempina vuosina julkaistut Star Trekit ovat hyvässä muistissa.

Mistä näen Star Trek -elokuvat ja -sarjat?

Jos haluat nähdä kaikki 13 Star Trek -elokuvaa ja 11 televisiosarjaa Suomessa, olemme koonneet alapuolelle suoratoistopalvelut, joista ne on nähtävissä.

Valitettavasti iso osa sarjoista on Suomessa suoratoistopalveluiden ulottumattomissa, ja ainoa keino nähdä ne on etsiä käsiin DVD- tai BD-boksit sarjan kausista. Muutoin elokuvat ja sarjat löytyvät joko striimattavana tai vuokrattavana eri palveluista.

Sarjat

  • Star Trek: The Original Series (Netflix)
  • Star Trek: The Animated Series (Netflix)
  • Star Trek: The Next Generation (Netflix, Ruutu ja SkyShowtime)
  • Star Trek: Deep Space Nine (Ei nähtävissä toistaiseksi suoratoistopalveluissa)
  • Star Trek: Voyager (Ei nähtävissä toistaiseksi suoratoistopalveluissa)
  • Star Trek: Enterprise (Netflix)
  • Star Trek: Discovery (Ei nähtävissä toistaiseksi suoratoistopalveluissa)
  • Star Trek: Picard (Prime Video)
  • Star Trek: Lower Decks (Prime Video)
  • Star Trek: Prodigy (Viaplay, Ruutu, SkyShowtime)
  • Star Trek: Strange New Worlds (SkyShowtime)

Elokuvat

  • Star Trek: The Motion Picture (Vuokrattavissa: Viaplay, iTunes, Google Play)
  • Star Trek 2: The Wrath of Khan (Vuokrattavissa: Viaplay, iTunes, Google Play)
  • Star Trek 3: The Search for Spock (Vuokrattavissa: Blockbuster, Viaplay, iTunes, Google Play)
  • Star Trek 4: The Voyage Home (Vuokrattavissa: Blockbuster, Viaplay, iTunes, Google Play)
  • Star Trek 5: The Final Frontier (Vuokrattavissa: Blockbuster, Viaplay, iTunes, Google Play)
  • Star Trek 6: The Undiscovered Country (Vuokrattavissa: Blockbuster, Viaplay, iTunes, Google Play)
  • Star Trek: Generations (Vuokrattavissa: Blockbuster, Viaplay, iTunes, Google Play)
  • Star Trek: First Contact (Vuokrattavissa: Blockbuster, Viaplay, iTunes, Google Play)
  • Star Trek: Insurrection (Vuokrattavissa: Blockbuster, Viaplay, iTunes, Google Play)
  • Star Trek: Nemesis (Ruutu, SkyShowtime)
  • Star Trek 2009 (Prime Video, Viaplay, SkyShowtime)
  • Star Trek Into Darkness (Prime Video, Viaplay, SkyShowtime)
  • Star Trek Beyond (Netflix, Prime Video, Viaplay, Ruutu, SkyShowtime)
Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti