Arvostelussa Banishers: Ghosts of New Eden

Banishers: Ghosts of New Eden on 1600-luvulle sijoittuva tarinavetoinen roolipeli, jonka tarina vie mennessään. Aaveita metsästävä pariskunta Antea Duarte ja Red mac Raith vievät pelaajan mukanaan mystisen kirouksen äärelle. Jotta tilanne saadaan kohennettua, on duon ratkottava kiehtovia pulmia ja litistettävä yliluonnollisia vihollisia.

Pääkaksikko on valokeilansa ansainnut, sillä Duarten ja Raithin välinen kemia on käsikirjoitettu todella uskottavaksi. Kiperät moraalikysymykset eivät ainakaan helpota tilannetta, mikä käy ääninäyttelijöiden oivallisesta suorituksesta hyvin selväksi.

Täydellisyydestä ei kuitenkaan voida puhua. Erityisesti toimintakohtaukset toistavat pahasti itseään, minkä lisäksi myös tekninen toteutus yskähtelee ajoittain pahasti. Nämä murheenkryynit eivät jää huomaamatta, mutta onneksi poikkeuksellisen hyvä käsikirjoitus saa ummistamaan silmiä ongelmien suhteen.

Kahden maailman välissä

New Eden on nimestään huolimatta kaikkea paitsi paratiisimainen ilmestys. Pitkäaikaisen Charles-ystävän kutsumat Antea ja Red huomaavat jo ensihetkien aikana asioiden olevan pahasti pielessä. Miljöö on autioitunut, väkivaltainen ja romahduksen partaalla. Aavemainen sumu peittää maisemat, eivätkä vuoristomaisema sekä villiintyneet metsät ainakaan nosta alueen markkina-arvoa. Päähahmojen kannalta tilanne saa entistä omituisempia käänteitä, kun pahat henget murhaavat Charlesin. Vanha tuttu on kaiken kukkuraksi päätynyt kummittelemaan leskeään.

Sankarikaksikolla on onneksi tarvittavat rohdot ongelmaan. Aaveita metsästävät ja eteenpäin passittavat sankarit törmäävät tutkimustensa aikana ennenaikaisesti kuolleisiin aaveisiin. Aaveet eivät ole löytäneet kuolemasta rauhaa, vaan kaipuu, syyllisyys tai muu riivaava tuntemus vetää edelleen elävien suuntaan. Jotta taival voi jatkua ikiuneen, on vaivaamaan jäänyt ongelma saatava kuntoon.

Murheiden selvittäminen vaatii dekkarimaista salapoliisityötä. Matkassa on kuitenkin mutkia.

Kun Antea kuolee ja kylä tuhoutuu, vain täpärästi selvinnyt Red herää kaukaisella rannalla mystisen noidan pelastamana. Läheisen menehtymisen aiheuttamaan suruun ei parane jäädä piehtaroimaan, sillä kuoleman väistäneellä sankarilla on merkittävä rooli New Edenin pelastamisessa. Apu on juuri niin lähellä kuin olettaa saattaa, sillä Antean haamu palaa auttamaan Rediä työn touhussa.

Räväkästi käynnistyvä tarina vie jo itsessään mukanaan, mutta erityisesti kaksikon ääninäyttely on positiivinen naula arkkuun. Amaka Okaforin esittämä Antea sekä Russ Bainin tähdittämä Red tuovat laajan tunneskaalan esiin poikkeuksellisella tavalla. Kaksikon välistä rupattelua seuraa mielellään. Vaikka sarkastinen Antea vaikuttaa alkuun hieman turhan kärkkäältä, on neidissä myös runsaasti muita puolia. Pariskunnan suhde on helppo ymmärtää lämpöä ja rakkautta pursuavien tuokioiden aikana.

Valintojen maailma

Banishers: Ghost of New Eden tuo pelaajan eteen lukuisia hankalia valintoja. Arvomaailmaa tiedustellaan jo pian alkuhetkien jälkeen, kun Redin on valittava puolisonsa kohtalo. Pimeällä taikuudella voisi saada Antean takaisin elävien kirjoihin, mutta myös rauhaisalla kuolemalla on omat puolensa. Murhaaja on yhtä kaikki löydettävä ennen kuin tämä lupaus on lunastettava.

Vastaan tulevat aaveet ovat yhtä lailla pelaajan armoilla. Kummitukset voi häätää väkipakolla, antaa heidän laskeutua kaikessa rauhassa ikilepoon tai tuomita kärsimykseen surmaamalla kummittelun kohde. Kaksi ensimmäistä antaa mahdollisuuden palkita tai rangaista maanpäällisistä teoista, kun taas viimeisin edesauttaa Antean palauttamista elävien kirjoihin.

Tapaukset eivät luonnollisestikaan ole suoraviivaisia ja yksiselitteisiä. Banishersin hahmoissa on syvyyttä ja monitahoisuutta, joten päätöksen tekeminen on kaukana helposta. Rakkaan Antean palauttaminen tietenkin houkuttaa, mutta hankalammat tapaukset saavat kyseenalaistamaan oman itsekkäät toiveet.

Monet tapaukset käyvät jo itsessään filosofisen etiikan peruskysymyksistä. Ovatko muutamat hyvät ihmiset enemmän pelastamisen arvoisia kuin suurempi ihmisjoukko? Toisaalla taas pohditaan oikeutusta päättää oman käden oikeudella väkivaltainen parisuhde. Valitsipa pelaaja mitä tahansa, ympäristö tuntuu reagoivan siihen uskottavasti.

Osa tapauksista vaikuttaa jopa ympäröivään maailmaan. Kaikki kolme suurempaa pääaluetta kärsivät huonoista johtajista, joten pelaajan valinnat aiheuttavat konkreettisia muutoksia ihmisten tulevaisuuteen. Sinänsä ratkaisut näkyvät lähinnä puuttuvien tai elossa olevien ihmisten määrässä, mutta nämä tuntuvat yhtä kaikki henkilökohtaisilta asioilta. Alueille palaa mielellään näkemään kädenjälkiensä tulosta.

Vanhojen alueiden nuohoamiselle on perusteita. Siinä missä tarinaa eteenpäin vievät tehtävät ovat pakollisia, tarjolla on myös useita vapaavalintaisia sivuaktiviteetteja. Edistymistä avataan todella näppärästi ruudulla, jossa kerrotaan tehdyt isot päätökset sekä tiivistelmä juonikuviosta.

Vaikka edesmenneelle puolisolle olisi luvannut sydänsuruissa piehtaroidessa kaikenlaista, toisinaan valinnat vievät kuitenkin eri suuntaan tavoitteen kanssa. Mikäli ratkaisut eivät ole sopusuhdassa Antean kohtalon kanssa, voi tilannetta vielä korjata puolivälin krouvissa. Tämä mahdollistaa halutun lopputuloksen saamisessa. Olisikin kurjaa nähdä, kuinka viimeiset tunnit joutuisi kahlaamaan koti vääjäämättömästi väärää lopputulemaa.

Elät vain kerrat, taistelet useammin

Arvostelussa on keskitytty lähes yksinomaan tarinaan, joka on kiistatta pelin parasta antia. Harmillisesti muut osa-alueet eivät yllä samoihin laatustandardeihin. Banishersin pulmat ovat pääsääntöisesti suunniteltu hyvin, mutta navigointi on hankalaselkoisen kompassin takia liian hankalaa. Toisinaan peli ohjaa tyystin väärään suuntaan. Tämä ärsyttäisi jo itsessään, mutta vielä enemmän se tympii lineaariseksi suunnitellussa maailmassa.

Siinä missä pomotaistelut ovat erittäin onnistuneita, rivivihollisten kanssa taistelu tympäisee nopeasti. Itseään toistavat kohtaamiset eivät innosta, minkä lisäksi varoituksetta piilostaan hyökkäävät vihulaiset pakottavat taistelemaan liian usein. Vaikka Redin ja Antean välillä voi taistella kesken taistelun, systeemi ei ole riittävän syvällistä. Puhtaalla rämpyttämisellä pärjää aivan liian pitkälle.

Uudet kyvyt ja varusteet tuovat hieman lisäsyvyyttä. Banishers on kuitenkin tarinaltaan liian vahva peli, sillä keskinkertaiset roolipelielementit eivät yllä alkuunkaan samalle tasolle. Lisäksi tekninen toteutus töksähtelee isoimpien taistelukohtauksien aikana. Ruudunpäivitys ottaa hetkittäin pahasti osumaa, mikä on anteeksiantamatonta yksinomaan uuden sukupolven konsoleille kehitetyssä pelissä.

Pienet murheet eivät kuitenkaan hautaa Banishers: Ghosts of New Edeniä elävältä. Hyvää tarinaa arvostavat pääsevät nauttimaan kokemuksesta, joka saattaa hyvinkin jäädä historiaan yhtenä vuoden 2024 ikimuistoisimmista peleistä.