Uusi Samsung Galaxy Note 10 -vuoto viittaisi entistä vesikestävämpään näyttöön

Galaxy S10 Plussassa on jo suojattu hyvin vedeltä. (Kuva: TechRadar)

Samsung Galaxy Note 10:n julkaisupäivä on vasta 7. elokuuta, mutta jos nykyinen vuototahti jatkuu, tulevasta älypuhelimesta ei ole enää tuolloin mitään julkistettavaa.

Uutta satsia johtaa Twitter-vuotaja Ishan Agarwal, joka näyttäisi paljastaneen muutamia tietoja Samsung Galaxy Note 10:stä (odotamme näkevämme myös julkaisussa Galaxy Note 10 Plussan), jossa on hänen mukaansa huippunopea langaton ja langallinen virranlataus sekä 12 megapikselin pääkamera, jonka aukkosuhde on 1,5.

Asteen suurempi paljastus on kuitenkin se, ettei Galaxy Note 10:n perusmallissa olisi lainkaan QHD-näyttöä, vaan siinä tyydyttäisiin perinteiseen Full HD+ -resoluutioon.

Jos väite pitää paikkansa, kyseessä olisi ensimmäinen kerta sitten vuoden 2014, kun Note-sarjassa olisi muu kuin QHD-näyttö. Edellinen Full HD -näytöllä varustettu sarjalainen on vuonna 2013 julkaistu Samsung Galaxy Note 3.

Siten emme ole järin luottavaisia tämän väitteen suhteen, mutta jos Samsung on aikeissa julkaista kaksi vaihtoehtoa Note 10:stä ja haluaa tehdä niistä selkeästi toisistaan poikkeavan, tällainen näyttömuutos saattaisi käydä järkeen.

See more

Samaisessa vuodossa väitetään lisäksi, että Galaxy Note 10:ssä olisi IP69-luokan pöly- ja vesisuojaus.

Galaxy Note 9:ssä on puolestaan IP68, jossa numero kuusi viittaa The Enclosure Companyn mukaan laitteen pölytiiviyteen ja on korkein mahdollinen tulos ollen "täysin pölytiivis".

Jälkimmäinen numero koskee puolestaan vesitiiviyttä, jolloin numero 9 takaisi Galaxy Note 10:lle "suojan korkeapaineista ja -lämpöistä roiskeita, pesuja ja höyrypesuja vastaan".

On kuitenkin vaikea sanoa, kuinka paljon parempi suojakerroin parantaisi peruskäyttäjän elämää, sillä jo nykyiset lippulaivapuhelimet kestävät tiputtamista veteen.

Uusi värisävy

Erillinen Samsung Galaxy Note 10 -vuoto paljastaa puolestaan potentiaalisen uuden värisävyn tulevalle puhelinmallille.

WinFuturen julkaiseman renderöinnin perusteella Galaxy Note 10 saapuisi myös pinkkinä, joka olisi saatavilla sekä perus- että Plus-mallissa.

Jos vuoto pitää paikkansa, se toisi lisäsävyjä oletettujen sinisen ja vihreän vaihtoehdon rinnalle.

See more

Tämä ei silti tarkoita sitä, että värejä saisi mahdollisesti itselleen, sillä Samsung on aiempina vuosina rajannut joitain värivaihtoehtoja vain tiettyihin maihin.

Onneksi virallista vahvistusta ei tarvitse odottaa enää pitkään, sillä Samsungin 7. elokuuta järjestettävä Unpacked-tapahtuma on jo melkein täällä.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.