OnePlus 7:n vuotanut kuva suojakuoresta tuntuu vahvistavan pop-up-kameran
Myös kolme takakameraa entistä todennäköisempää
Uusi vuotanut kuva OnePlus 7:n väitetystä suojakuoresta on antanut meille hieman lisätietoja sekä herättänyt kysymyksiä siitä, mitä tulevalta lippulaivamallilta voidaan odottaa.
Ice universe -käyttäjän Twitter-linkillään julkaisemassa kuvassa nähdään viittauksia muutamiin mahdollisiin ominaisuuksiin. Ensinnäkin kameran selkämyksessä on iso aukko kameroita varten, kaksi aukkoa vasemmalla sivulla ja yksi oikealla, joka luultavasti kuuluu äänenvoimakkuuden säätimille, virtanapille ja ilmoitussäätimelle. Näiden tarkkaa järjestystä emme kuitenkaan vielä tiedä, sillä OnePlus tuppaa vaihtamaan muotoiluaan mallikohtaisesti.
- Mitä 5G-puhelimia odotamme näkevän?
- Kaikki mitä tiedämme Samsung Galaxy Foldista
- Mitä olemme kuulleet iPhone 11:stä?
Mielenkiintoisin piirre suojakuoressa on kuitenkin miltei huomaamaton reikä sen yläosassa, sillä suurin osa puhelimista ei kaipaa moista. Yhtiö on saattanut siirtää ilmoitusnapin siihen, mutta toisaalta olemme kuulleet huhuja OnePlus 7:ssä olevan pop-up-kamera, jonka sijainti sopisi hyvin juuri reiän kohdalle.
Kannattaa myös huomioida, ettei vuotanut kuva ole välttämättä todellinen, mutta toisaalta se tukee aiemmin kuultuja OnePlus 7 -huhuja.
OnePlus 7 pic.twitter.com/JQYI69s5haMarch 18, 2019
A perfect match?
Puhelimesta aiemmin vuotaneet renderöinnit paljastivat mallissa olevan kolme takakameraa ja pop-up-mekanismilla toimiva etukamera. Nyt vuotanut suojakuori vastaisi sijainneiltaan aiempia renderöintivuotoja.
Monet OnePlus 7:n ympärillä pyörineet huhut ovat sen sijaan keskittyneet asioihin, joita puhelimessa ei nähdä. OnePlus-yhtiön toimitusjohtaja Carl Pei vihjaili, ettei siinä ole langatonta latausta ja vuotaneet hinta- ja speksitiedot vaikuttivat liian hyviltä ollakseen totta.
Jos aiempiin vuosiin on luottaminen, OnePlus 7 julkaistaan puolessa välin vuotta. Joten virallisia tietoja odotellessa joudumme odottamaan vielä hetken aikaa, mutta sitä ennen pysymme kärryillä mahdollisten uusien huhujen suhteen.
Få daglig insikt, inspiration och erbjudanden i din inkorg
Registrera dig för senaste nyheter, recensioner, åsikter, toppteknologiska erbjudanden och mer.
Tom Bedford was deputy phones editor on TechRadar until late 2022, having worked his way up from staff writer. Though he specialized in phones and tablets, he also took on other tech like electric scooters, smartwatches, fitness, mobile gaming and more. He is based in London, UK and now works for the entertainment site What To Watch.
He graduated in American Literature and Creative Writing from the University of East Anglia. Prior to working on TechRadar, he freelanced in tech, gaming and entertainment, and also spent many years working as a mixologist.