Paras VPN-palvelu 2025 – suojele yksityisyyttäsi verkossa

Paras VPN käynnissä usealla eri laitteella

VPN-palvelun käyttäminen on yhtä oleellinen osa tietoturvaa kuin kunnollinen virustorjuntaohjelmakin. Sen toiminta on silti monelle melkoista hepreaa ja oikean vaihtoehdon valitseminen voi tuntua tuskaiselta tehtävältä. Siksi listasimme tähän artikkeliin parhaat vaihtoehdot yli 200 testaamamme VPN-palvelun joukosta. Selitämme myös kansantajuisesti, kuinka VPN toimii, mitä sillä voi tehdä ja miksi sen käyttäminen on tärkeää.

VPN:n suurimmat hyödyt nousevat esiin, kun liikut kannettavasi tai puhelimesi kanssa esimerkiksi lentokentillä, kahviloissa tai vaikkapa kauppakeskuksissa. VPN-palvelun avulla pystyt nimittäin salaamaan oman verkkoyhteytesi ja varmistamaan yksityisyytesi myös julkisissa verkoissa.

Moni työnantaja on vaatinut VPN:n käyttöä myös etätöitä tekeviltä työntekijöiltään, sillä yrityksen oman yksityisen verkon ulkopuolelta tuleva yhteys on alttiimpi tietoturvariskeille. VPN:n avulla pystyt kiertämään myös maantieteelliset estot, joten pääset käsiksi esimerkiksi ulkomaisiin striimauspalveluihin ja lukuisiin suoriin urheilulähetyksiin.

Ensiluokkaisen VPN-palvelun tunnistaa neljästä ominaisuudesta: turvallisuudesta, nopeudesta, monipuolisuudesta ja helppokäyttöisyydestä. Lähes jokainen palveluntarjoaja väittää tietysti oman VPN-palvelunsa olevansa markkinoiden ykkönen kaikilla näillä osa-alueilla. Mistä siis tietää, mikä olisi juuri itselle sopivin vaihtoehto?

Jotta ongelman kanssa ei tarvitsisi painia yksin, TechRadar on testannut ja arvioinut yli sata VPN-palvelua ja valinnut niiden joukosta parhaat tähän oppaaseen.

Kuukausittain päivittyvään listaukseemme on koottu hyödyllisiä vinkkejä sekä tekniset perustiedot kustakin palvelusta. Teemme listaamillemme VPN-palveluille ja niiden kilpailijoille perusteellisia kokeita tasaisin väliajoin, jotta voit olla varma siitä, että suosituksemme ovat luotettavia ja ajan tasalla.

Suomalaisen käyttäjän on hyvä tietää, että monet VPN-palveluntarjoajat hinnoittelevat tuotteensa verkkosivuillaan Yhdysvaltain dollareissa, ja siksi hinnat on myös tässä osto-oppaassa ilmoitettu pääosin dollareina. Kun klikkaat tuotteen ostoskoriin, hinnat muuttuvat usein automaattisesti euroiksi.

Paras VPN-palvelu 2025

Miksi TechRadar voi luottaa Asiantuntijaarvostelijamme käyttävät tuntikausia tuotteiden ja palveluiden testaamiseen ja vertailuun, jotta voit valita sinulle sopivimman. Lisätietoja testaamisesta.

Testivoittaja

NordVPN running on a laptop, TV, iPad and phone, in a living room settingTechRadar Editor's Choice award logo

NordVPN on noussut tämän listan kärkeen pitkän hopeaputken jälkeen. (Image credit: Future)

1. NordVPN

Paras VPN sisäänrakennetulla virustorjunnalla ja mainosestolla

Täynnä loistavia ominaisuuksia
Maarajoitukset eivät tuota ongelmia
Nopeat yhteydet
Muokattavat tilausvaihtoehdot
Helppokäyttöinen
Ei paras mahdollinen vaativille käyttäjille
Vähemmän maavaihtoehtoja kuin ExpressVPN:llä

NordVPN on kokonaisvaltainen paketti valtaosalle käyttäjistä. Se tarjoaa runsaasti toimintoja, nopeat yhteydet sekä helppokäyttöisyyden melko edullisesti. Vaativat käyttäjät voivat saada ExpressVPN:ltä tai muilta kilpailijoilta toimintoja, joita NordVPN ei tarjoa, mutta nämä ovat hyvin harvassa.

Jos etsit VPN-palvelua suoratoistopalveluita, pelaamista tai yksityisyyttä varten, on NordVPN ykkösvalintamme. Lisäksi on hyvä mainita, että palvelu on saatavissa erinomaisella synttärialennuksella.

LUE LISÄÄ NORDVPN-PALVELUSTA ▼

Helppokäyttöisyys ★★★★

NordVPN:n käyttöönotto on todella helppoa käytännöllisten työkalujen ansiosta. Olipa käytössäsi Windows- tai Mac-sovellus, ensikertalaiset voivat lähestulkoon kävellä sisään punaista mattoa pitkin. Samalla käyttäjälle esitellään eri toiminnot sekä työkalut.

Miksikö sitten annamme tästä vain neljä tähteä? Mielestämme ongelmaksi nousee selainlaajennus, joka ei ole sovellusten veroinen. Lisäksi Linux-ohjelmasta puuttuu graafinen käyttöliittymä. Olemme myös tykästyneet Surfsharkin ja ExpressVPN:n selkeyteen, joka tuo perusasiat aavistuksen paremmin esille. Nämä ovat kuitenkin pieniä ongelmia kaikille paitsi Linux-käyttäjille.

Suoratoisto ★★★★★

NordVPN on tämän hetken paras VPN Netflixille. Sen jokainen palvelin on optimoitu suoratoistopalveluiden käyttämistä ja geoblokkien kiertämistä varten, joten palvelu avaa Netflixin, Amazon Prime Videon, Disney Plussan, BBC iPlayersin sekä monien pienempien striimivaihtoehtojen portit ongelmitta.

Nopeudet riittävät lisäksi vaivattomasti 4K HDR -materiaalin lataamiseen. Ainoaksi pieneksi ongelmaksi voi nostaa sen, ettei NordVPN ole paras VPN-palvelu torrenteille. Tämä titteli kuuluu ExpressVPN:lle, sillä NordVPN tarjoaa vain kourallisen P2P-optimoituja palvelimia.

Yksityisyys ★★★★★

NordVPN tarjoaa huippunopeudet sekä yksityisyyssuojan aina tuoreesta NordWhisper-protokollasta lähtien. Tarjolla ovat myös OpenVPN sekä WireGuard-pohjainen Nordlynx, joka hyödyntää huipputurvallista AES-256-salausta. Käytännössä se takaa täydellisen tietoturvan, eikä kukaan muu pääse käsiksi tietoihin.

Vaikka tiedot syystä tai toisesta vuotaisivatkin muualle, salauksen murtaminen veisi ikuisuuden. Emmekä edes liioittele, sillä NordVPN:n salaus on käytännössä niin varma kuin vain mahdollista.

Yhtiö lupaa täydellisen no-logs-linjauksen, eikä NordVPN itsekään pidä kirjaa selaustiedoista. Mukana ovat myös kill switch -kytkin sekä DNS-vuotosuoja.

Yhteysnopeudet ★★★★½

NordLynx-protokolla on yltänyt syynissämme huikeisiin nopeuksiin. Testimme kellotti huimat 950 Mbps niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Erityisesti jälkimmäinen on ollut monelle kilpakumppanille vaikea pala purtavaksi. Käytännössä voitkin esimerkiksi striimata jenkkisisältöä ilman pienintäkään ongelmaa.

OpenVPN on selvästi hitaampi, mutta näin on käytännössä kaikilla palveluilla. Vain Surfshark erottuu joukosta edukseen, mutta sen osalta emme näe merkittävää hyötyä. Mielestämme OpenVPN ei ole tarpeen kuin poikkeustilanteissa.

Hinta

NordVPN on saatavissa Suomessa kolmena eri tilausvaihtoehtona. NordVPN Basic tarjoaa vain VPN-palvelun, kun taas Nord Threat Protection Pro -virustorjunnasta kiinnostuneet voivat kääntää katseensa NordVPN Plussan suuntaan. Jos taasen haluat salasanojen hallintasovellus NordPassin sekä pilvipalvelu NordLockerin sekä, on NordVPN Complete oikea valinta.

Hintansa puolesta Basic-tilaus tarjoaa rahalle parhaan vastineen. Jos kuitenkin haluat ekstroja päälle, eivät Plus ja Complete ole pekkaa pahempia. Näistä jokainen on saatavissa kuukauden, vuoden ja kahden vuoden tilauksena. Hinta putoaa keston venyessä, mutta toisaalta rahat on ladattava tiskiin jäsenyyden ostohetkellä. Onneksi rahat saa takaisin 30 päivän ajan mikäli mieli muuttuu.

Swipe to scroll horizontally
Header Cell - Column 0

NordVPN Basic

NordVPN Plus

NordVPN Complete

1 kuukausi

12,99 €/kk

13,99 €/kk

14,99 €/kk

1 vuosi

4,99 €/kk

5,99 €/kk

6,99 €/kk

2 vuotta

3,39 €/kk

4,39 €/kk

5,39 €/kk

VPN

Threat protection -ominaisuus

Salasanojen hallintasovellus

1 Tt pilvitallennustilaa

Paras edullinen VPN-palvelu

Surfshark app open on an Andoid phone and a Windows ARM laptop

Surfshark on VPN-meren nopeimpia vaihtoehtoja. (Image credit: Future)

2. Surfshark

Yksi VPN-meren nopeimmista uimareista

Todella nopea
Maarajoitusten kierto
Rajattomasti yhteyksiä
VPN:n pysäytystoiminto
Epäselvät virtuaalipalvelimien sijainnit
Ei ilmoitusta VPN-yhteyden katkeamisesta
Windowsin kill switch -kytkimessä ongelmia

Jos tähtäimessäsi on edullinen VPN-palvelu hyvällä yksityisyydellä sekä kattavilla striimausmahdollisuuksilla, ei Surfsharkia parempaa hinta-laatusuhdetta ole tarjolla. Se maksaa vähemmän kuin NordVPN eikä siinä ole käyttörajoituksia yhteysmäärien suhteen.

Surfshark tarjoaa erinomaisia verkkoselausominaisuuksia, joita peruskäyttäjät osaavat taatusti arvostaa. Ennen kaikkea se on niin lähellä NordVPN:n laatua, että monien pitäisikin vakavasti pohtia ennemmin Surfsharkin valitsemista.

LUE LISÄÄ SURFSHARK-PALVELUSTA ▼

Helppokäyttöisyys ★★★★

Surfsharkilla on sovellus lähes jokaiselle eri alustalle. Erityisesti on mukava nähdä, että toisin kuin useilla kilpailijoilla, tarjolla on myös graafinen käyttöliittymä Linuxille. Niin ikään reitittimet, selaimet, Fire Stick ja jopa Apple TV ovat tuen piirissä.

Kokonaisuus on helppokäyttöinen. Kunhan palvelu on otettu käyttöön, voi muilla laitteilla kirjautua sisään pelkkää QR-koodia hyödyntämällä. Graafisessa toteutuksessa ainoa isompi ongelma koskee ruudun ahtautta, sillä näkymään on ahdettu todella paljon sisältöä. Se ei tee kokonaisuudesta rumaa tai vaikeaa, mutta ei se aivan NordVPN:n ja ExpressVPN:n tasollekaan yllä.

Jos tarvitset jossain apua, sisäänrakennettu AI-chatbot osaa neuvoa yllättävän pitkälle. Lisäksi varsinainen asiakastuki on saatavissa käyttöön muutamalla painalluksella.

Suoratoisto ★★★★½

Surfshark suoriutuu suoratoistosta erittäin hyvin. Se ei kompastele isoimpien palveluiden kohdalla, vaan sen 140 palvelinsijaintia sadassa eri maassa tarjoaa tarvittavat avaimet striimipalveluiden katsomiseen.

Kaikki palvelimet ovat optimoituja tähän käyttöön sekä torrentien hyödyntämiseen, mutta muutamia murheita tuli silti vastaan. Ajoittain videotoisto katkesi, mutta sen sai palautettua aktiiviseksi pelkällä uudelleenyhdistämisellä.

Se on toki ongelma, mutta toisaalta Surfshark ei rajoita samanaikaisten yhteyksien määrää. Voitkin hyödyntää yhdellä tilauksella vaikka sataa eri laitetta. Mielestämme kompromissi on erittäin hyvä.

Yksityisyys ★★★★½

Surfsharkin AES-256-salaus nostaa palvelun listan kärkisijoille. Myös CleanWeb-selainlaajennuksen työ mainosten blokkaamisen kanssa on tervetullut lisä.

On syytä nostaa erikseen esille Alternative ID -työkalu, joka täyttää väärillä tiedoilla erilaisia lomakkeita nimineen, sähköpostiosoitteineen ja puhelinnumeroineen. Tämä on näppärää silloin, kun et halua antaa omia tietojasi. Yhteydenotot toki välitetään sinulle tilauksen voimassaolon ajan.

Surfsharkin Camouflage Mode -hämäysteknologia auttaa piilottamaan sen tosiasian, että VPN on ylipäätään käytössä. No Borders -toiminto taasen kertoo mahdollisista rajoituksista, minkä jälkeen se suosittelee paremmin soveltuvaa palvelinta. Sinänsä taltioitavat tiedot eivät ole aivan yhtä hyvin turvattu kuin NordVPN:llä ja ExpressVPN:llä, mutta emme olisi tästä huolissamme.

Yhteysnopeudet ★★★★★

Jos haluat hurjastella, on Surfshark oikea paikka aloittaa. Se on osoittautunut testeissämme markkinoiden nopeimmaksi VPN-palveluksi lätäkön molemmilla puolilla. Yhteyksissä on ajoittain nähtävissä hetkellisiä katkoksia, mutta pelkkää latausnopeutta arvostavat eivät saa rahalleen parempaa vastinetta.

Hinta

Surfshark Starter pitää hinnan niin minimissä kuin vain on järjellisesti mahdollista. Se sisältää VPN:n ohella mainostenestäjän sekä cookie pop-up -blokkerin. Myös Alternative ID on saatavissa budjettitilauksen tekijälle.

Suosittelemme silti syynäämään ennemmin Surfshark One -tilauksen, joka maksaa ensimmäisen 27 kuukauden aikana vain 13 euroa enemmän. Se tuo mukanaan virustorjunnan, webkamerasuojauksen sekä henkilötietojen tietoturvaraporit.

Kattavin tilaus on Surfshark One+, jonka kohdalla lisähinta on vaikeampi perusteltava. Mukaan tulee tällöin Incogni-poistaja. Se on toki hyödyllinen, mutta valtaosalle turha. Jos et tarvitse Incogni-työkaluja, valitse ennemmin Surfshark One.

Swipe to scroll horizontally
Header Cell - Column 0

Surfshark Starter

Surfshark One

Surfshark One+

1 kuukausi

15,45 € / kk

17,95 € / kk

20,65 € / kk

1 vuosi

3,19 € / kk

3,39 € / kk

6,09 € / kk

2 vuotta

2,19 € / kk

2,69 € / kk

4,29 € / kk

VPN

Mainostenesto

Cookie pop-up -blokkeri

Alternative ID

Henkilötietojen vuotoilmoitus

Virustorjunta

Incogni-tiedonpoisto

Paras VPN aloittelijoille

ExpressVPN apps running on a laptop and mobile during TechRadar's testing

ExpressVPN on menettänyt valtikan, mutta kyseessä on silti loistava VPN-palvelu erityisesti aloittelevalle käyttäjälle.

3. ExpressVPN

Huippunopea ja laajalla yksityisyyden suojalla varustettu VPN-palvelu

Todella helppo omaksua
Toimii lähes jokaisella alustalla
Yritystason salaus
Huippunopeat VPN-palvelimet yli 90 maassa
Loistava 24/7-asiakastuki
Ei aivan yhtä nopea kuin vikkelimmät palvelut
Keskimääräistä kalliimpi
Viimeaikaiset DNS-vuodot (tosin sittemmin korjattu)

ExpressVPN piti hallussaan tämän listaa valtikkaa vuosia, mutta hintapaineet ovat pudottaneet sen NordVPN:n ja Surfsharkin taakse. Kyseessä on nimittäin kallis palvelu, josta ei ole saatavissa tarpeeksi edullista karvalakkimallia peruskäyttäjän tarpeisiin. Toiminnoiltaan se on markkinoiden kärkeä ja heikoimmillaankin samalla viivalla NordVPN Completen ja Surfshark One+:n kanssa.

On myös syytä harmitella pieniä ongelmia striimauspalveluiden käytön kanssa. Vaikka ExpressVPN on loistava palvelu aloittajalle, kilpailijoiden puolet halvempi hinta on hyvin houkutteleva.

LUE LISÄÄ EXPRESSVPN-PALVELUSTA ▼

Helppokäyttöisyys ★★★★★

ExpressVPN:n käyttöliittymä on loistava. Siinä ei ole mitään erikoista tai vaikeasti hahmotettavaa, vaan kaikki tiedot löytyvät luonnollisilta paikoilta. Punainen värimaailma kertoo palvelun epäaktiivisuudesta, kun taas vihreät sävyt paljastavat yhteyden olevan päällä. Massiivinen Connect-painike sekä listaus palvelinsijainneista on tehty käyttäjän tarpeet huomioiden. Peruskäyttäjä ei tarvitse tämän enempää.

Sovelluksia piisaa joka alustalle. ExpressVPN tarjoaa jopa oman Aircove-reitittimen, jolla kodin yhteydet saa laakista kuntoon. Ainoa pieni kauneusvirhe kokonaisuudessa koskee Linux-käyttäjiä, jotka joutuvat tyytymään komentoriveihin.

Rahalla saa ja hevosella pääsee kuten vanha sanonta kertoo. Korkeaa hintalappua voi perustella 24/7-asiakastuella, joka on saatavissa linjan päähän noin 30 sekunnissa. Emme ole vielä kertaakaan joutuneet odottamaan yli viittä minuuttia, joten apu on lähellä.

Suoratoisto ★★★★

148 palvelinsijaintia 105 eri maassa antaa osviittaa toimivuudesta. Näistä valtaosa toki on länsimaissa, mutta myös Oseaniassa piisaa servereitä runsain mitoin. Valitettavasti viimeksi mainittu ei kuitenkaan ole aina auttanut, sillä emme päässeet käsiksi Australian 10Playn tai Netflixin kirjastoihin. Onneksi tähänkin löytyi apu asiakastuesta.

ExpressVPN jää hiukan vajaaksi Lähi-idän alueella, sillä sieltä on saatavissa vain kaksi eri palvelinsijaintia. Monelle tämä ei ole ongelma, mutta mikäli haluat seurata Christiano Ronaldon edesottamuksia saudiliigassa, voi tämä olla kivi kengässä.

Toimivuus itsessään on hyvällä tasolla, vaikkakin NordVPN tuntuu olevan hieman karkumatkalla. Tämän vuoksi puhtaasti striimauskäyttöä ajattelevat saavat NordVPN:stä enemmän vastinetta roposilleen.

Yksityisyys ★★★★★

Hinta on korkea, mutta kyllä sille saa vastinettakin. ExpressVPN tarjoaa valtaisan määrän erilaisia tietoturvatoimintoja, joiden joukosta voi valita tarpeelliset. Mukana on esimerkiksi salasanojen hallintasovellus, hallintatyökalut K18-sivustojen suhteen, kiristyshaittaohjelmien estot sekä mainosblokkeri. Ainoa ongelma koskee valeverkkosivujen tunnistusta, joka ei ole aivan riittävän hyvä.

Onneksi ExpressVPN hoitaa salauksen vimpan päälle. Käytössä on paitsi AES-256-salaus mutta myös erillinen ML-KEM-avain. Se on tarkoitettu suojaamaan tiedot myös tulevaisuudessa. Tykästyimme lisäksi Shuffle IP -toimintoon, jonka ansiosta omalla toiminnalla ja näkyvillä tiedoilla ei ole koskaan seurattavia yhtäläisyyksiä.

Mainittakoon vielä, että ExpressVPN lupaa miljoonan dollarin palkinnon sille henkilölle, joka onnistuu murtautumaan palvelun servereille. Onnea yrityksiin!

Yhteysnopeudet ★★★★

ExpressVPN:n kiinnostavin protokolla on Lightway. Kyseessä ei ole aivan NordLynxin tai WireGuardin nopeuksiin yltävä ratkaisu, mutta se riittää vaivattomasti kaikkeen käyttöön. Se on myös optimoitu mobiililaitteita varten. Lisäksi Lightwayn vikkelyys ylittää OpenVPN:n vaivatta.

On kuitenkin sääli, että Lightwayn nopeudet viimeisimmässä testissä olivat selvästi aiempaa heikommat. Toki ne riittävät silti 4K-videotoistoon ilman pienintäkään ongelmaa, mutta toivomme tilanteen korjaantuvan piakkoin.

Hinta

ExpressVPN tarjoaa vain yhden tilausvaihtoehdon, mikä tekee hankkimisesta kovin suoraviivaista. Se on toisaalta hyvin kallis, mutta samalla mukana tulee rutkasti erikoistyökaluja ja -toimintoja. Näistä NordVPN, Surfshark ja muut veloittavat erikseen.

Erikoista kyllä, mutta ExpressVPN:n hinta on dollareissa. Tämän vuoksi suomalainen hinta voi hieman vaihdella kurssiailahtelujen mukaan.

Swipe to scroll horizontally
Header Cell - Column 0

ExpressVPN 1 kuukausi

ExpressVPN 1 vuosi

ExpressVPN 2 vuotta

Hinta

12,95 $ / kk

6,67 $ / kk

4,99 $ / kk

VPN

Mainosesto

Tracker-blokkeli

Salasanojen hallintasovellus

Paras VPN yksityisyydensuojalle

Proton VPN iOS homescreen being shown in a living room setting

ProtonVPN on nostanut suosiotaan viimeisten vuosien aikana. (Image credit: Future)

4. Proton VPN

VPN-palvelu tietoturvaa painottaville

Kattavat palvelinsijainnit
Esimerkillisesti auditoitu
VPN-rajoitusten kierto
Hidas OpenVPN
Vaatimaton Chrome-laajennus
Vähemmän päivityksiä kuin kilpailijoille

Proton VPN on tietoturvaratkaisuistaan tunnetun Protonin luomus. Sveitsiläislähtöinen yritys on keskittynyt yksityisyyden puolustamiseen, mikä on miellyttävää vaihtelua Pohjois-Amerikan tulokkaille, joiden painopisteenä tuntuu olevan enemmän nopeat voitot kuin pitkät asiakassuhteen.

Proton VPN vastaa tähän huutoon tarjoamalla erinomaisen tietoturvan. Lisäksi käytössä on monia palvelinsijainteja pitkin Afrikkaa, Aasiaa ja Lähi-itää.

Palvelusta on saatavissa ilmaisversio, mutta tässä keskitymme maksulliseen Proton VPN Plus -tilaukseen.

LUE LISÄÄ PROTON VPN - PALVELUSTA ▼

Helppokäyttöisyys ★★★★

Proton VPN on helppokäyttöinen kokonaisuus, mutta siinä on muutamia ärsyttäviä piirteitä. Sinänsä ohjelmisto on saatavissa käytännössä kaikille mahdollisille alustoille Linuxia myöten, mutta samalla erityisesti Chrome-laajennus ei täysin vakuuta. Tämä on sääli huomioiden selaimen suosion. Lisäksi on harmiteltava ettei Proton VPN tarjoa sovelluskohtaista yhdistämistä MacOS-käyttöjärjestelmälle.

Lopuski on mainittava asiakastuen vajavaisuus. Toisin kuin muilla TOP5-palveluilla, Proton VPN:llä ei ole 24/7-chattukea. Jeesiä saa vain Sveitsin toimistoaikaan, mikä voi aiheuttaa ongelmia. Murheet kun eivät tule kello kaulassa.

Suoratoisto ★★★★★

Proton VPN on oiva valinta suoratoistopalveluiden katsomiseen sekä torrentien lataamiseen. Portin reititys on käytössä, minkä ohella palvelu tarjoaa P2P-optimoituja palveluita.

Palvelinsijainteja on useammassa maassa kuin muilla palveluntarjoajilla. Tarjolla on peräti 22 Afrikan ja 14 Lähi-idän maata. Jopa Aasia on kilpailijoita kattavammin katettu.

Vastapainoksi Eurooppa ja Yhdysvallat eivät ole niin pullollaan palvelimia kuin muilla, mutta lähes kaikki maat on silti huomioitu. Testeissämme palvelimet myös ohittivat Netflixin, Prime Videon ja Disney Plussan georajoitukset vaivatta.

Yksityisyys ★★★★½

Proton VPN on suunniteltu yksityisyys etunenässä, joten monet toiminnot tuntuvat jopa alleviivaavan tätä. Secure Core kierrättää liikenteen ylimääräisen palvelimen kautta maassa, jossa yksityisyydensuoja on erittäin hyvällä tolalla (Sveitsi, Islanti ja Ruotsi). Systeemi toimii hieman samoin kuin NordVPN:n Double VPN. Liikenne onkin salattu kahdesti, joten IP-osoitteen paljastuminen on lähes mahdotonta.

Aivan kuten OpenVPN ja WireGuard, myös Protonin käyttämä Stealth-protokolla salaa VPN:n käytön. Tämä voi auttaa maissa, joissa VPN-palvelut ovat epätoivottuja.

Halutessaan voi myös hyödyntää Alternate Routing -toimintoa, joka kierrättää liikenteen kolmannen osapuolen palvelimen kautta. Tällöin esimerkiksi Amazon voi olla avuksi, jotta VPN-yhteyden tunnistaminen vaikeutuu.

Voit myös yhdistää suoraan Tor-verkkoon muutamien palvelimien avulla.

Proton VPN Plus suo mukanaan NetShieldin mainosteneston. Se teki syynissämme hyvää työtä mainosten ja seurantaohjelmien kanssa, mutta sen sijaan kiristyshaittaohjelmat eivät tuottaneet vastaavaa menestystä. Kannattaakin panostaa kunnon virustorjuntaohjelmistoon.

Yhteysnopeudet ★★★½

Proton VPN on yhteysnopeuksien osalta tällä listalla kakkoskaliiberia. VPN Acceletator -toiminto etsii tehokkaasti nopeimman yhteyden, mutta vauhdit eivät silti yllä samalle viivalle kilpailijoiden kanssa.

Kannattaa silti muistaa, etteivät nopeudet ole millään tavoin ongelma suoratoistopalveluita käyttäessä tai muussa pelikäytössä. Hidastelua ja latenssia on varsin vähän, mikä on aina plussaa.

Hinta

Proton VPN:n ilmaisversio on markkinoiden parhaimmistoa ja täten huomiosi arvoinen. Maksullinen versio mahdollistaa suoratoistopalveluiden käytön, mikä perustelee hintalapun. Halutessaan voi myös napata käyttöönsä Proton Unlimited -tilauksen, joka sisältää kaikki Proton-työkalut Proton Mailista lähtien.

Swipe to scroll horizontally
Header Cell - Column 0

Proton Free

Proton VPN Plus

Proton Unlimited

1 kuukausi

Ilmainen

9,99 € / kk

12,99 € / kk

12 kuukautta

Ilmainen

4,99 € / kk

9,99 € / kk

24 kuukautta

Ilmainen

4,49 € / kk

7,99 € / kk

VPN

Suoratoisto

Palvelinvalinta

Haittaohjelmien esto

Seurantaohjelmien esto

Mainostenesto

Tor

Proton Mail, Calendar, Drive, ja Pass

Ilmaiset ominaisuudet

Ilmaiset ominaisuudet

Paras ilmainen VPN

PrivadoVPN usealla eri laitteella

5. PrivadoVPN Free

Paras ilmainen VPN-palvelu

Toimii kaikkien suoratoistopalveluiden kohdalla
Kattavat ominaisuudet jopa ilmaisversiossa
Nopea WireGuard
Ei auditointia
Kuukausitilaus on kallis
Vähemmän palvelimia kuin listan kärkipalveluilla

Aina ei tarvitse ottaa lompakkoa esiin. Elämässä parhaat asiat ovat monesti ilmaisia, eikä VPN-palveluiden kohdalla ole välttämättä asiat toisin. Aktiivikäyttäjien on toki syytä kaivaa kuvetta, mutta monelle ajoittain VPN:ää tarvitsevalle ilmainen PrivadoVPN ajaa asiansa mainiosti.

Kyseessä on ilmainen palvelu, joka tarjoaa monia maksullisista VPN-kokonaisuuksista tuttuja ominaisuuksia. Voit katsoa melko rajattomasti Netflixiä, minkä lisäksi yksityisyytesi on hyvissä käsissä.

LUE LISÄÄ PRIVADOVPN FREE -PALVELUSTA ▼

Helppokäyttöisyys ★★★★

PrivadoVPN Free ei tarjoa juurikaan säätömahdollisuuksia tai ominaisuuksia, mutta tämä myös helpottaa käyttöä. Sovellus on saatavissa Windowsille, MacOS:lle, Androidille, Android TV:lle, iOS:lle, Apple TV:lle, FireTV:lle sekä Chrome-selaimelle. Jos asennus tuottaa vaikeuksia, voi neuvoa saada verkko-ohjeista sekä rajoitetusta asiakastuesta.

Oletuksena kokonaisuus on kilpailijoita selkeämpi. Palvelinsijaintia voi vaihtaa näppärästi, uusittu kill switch -kytkin on oivallinen ja yhdistäminen tapahtuu napinpainalluksella. Paljon muuta ei sitten tarvitakaan!

Suoratoisto ★★★

Nimenomaan suoratoistopalvelut ja niiden maarajoitukset ovat PrivadoVPN Freen paras valttikortti muihin ilmaisiin VPN-toimijoihin verrattuna. Käytännössä palvelu on tyystin omalla tasollaan, sillä muut rajoittavat joko palvelimien määrää, maarajoitusten kiertoa tai ihan vain verkkoliikenteen määrää.

PrivadoVPN Free tarjoaa 13 palvelinsijaintia yhdeksässä eri maassa. Käytössä olevat valtiot ovat Argentiina, Brasilia, Kanada, Ranska, Saksa, Intia, Meksiko, Hollanti, Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Ilmaista tietoliikennettä sallitaan 10 Gt edestä per kuukausi, mikä tarkoittaa käytännössä noin yhtä 10 jakson mittaista tv-sarjaa. Jos tarvitset tätä enemmän, ehkäpä maksaminen ei ole niin mahdoton ajatus.

Sovelluskohtainen yhdistäminen auttaa minimoimaan liikenteen. Jos raja kuitenkin paukkuu, tarjoaa PrivadoVPN Free mahdollisuuden käyttää 1 Mbps palvelinta. Sillä ei mennä kuuhun, mutta toki sekin on parempi kuin ei mitään.

Koska palvelimia ei ole Australiassa, Uudessa-Seelannissa tai Italiassa, monia tunnettuja striimipalveluita ei voi käyttää. Silti Disney Plus, BBC iPlayer, Channel 4 ja ITV avautuivat ongelmitta.

Yksityisyys ★★★

PrivadoVPN Free tarjoaa VPN-yhteyden ja kill switch -kytkimen muttei paljon muuta. Käytössä on AES-256-salaus sekä protokollista OpenVPN, WireGuard sekä hidas IKEv2.

On kuitenkin kehuttava palvelun yksityisyyttä, sillä PrivadoVPN ei kauppaa tai kerää käyttäjien tietoa rahoittaakseen toimivuutensa. Koska palvelu on lähtöisin Sveitsistä, ei tietosuojasta tarvitse olla huolissaan. Olisi kuitenkin mukava nähdä kolmannen osapuolen auditointi lupausten varmistamiseksi, vaikka se sitten maksaisikin ja sitä myöten vaatisi pientä lisähintaa.

Yhteysnopeudet ★★★

Ilmaisen ei olettaisi olevan kovinkaan nopea, mutta PrivadoVPN Free rikkoo ennakkoluulot nopeasti. Sen yhteysnopeudet ylsivät aivan parhaiden maksullisten palveluiden tasolle WireGuard-protokollaa käyttäessä. On kuitenkin harmi, että liikutettavan datan määrä on rajoitettu.

Hinta

PrivadoVPN selvästi haluaisi käyttäjien maksavan palvelusta, sillä ilmaisversio on piilotettu verkkosivuille sangen hyvin. Haluttu Free Plan -painike on harmaa kohta kirjautumissivun lopussa, mitä ei ole helppoa löytää.

Tämä on toki perusteltua myös siksi, että VPN-palvelua tarvitsevan voisi kuvitella maksavan kaivatuista ominaisuuksista. Jos tämä on tilanne, kannattaa hyödyntää meidän erikoistarjoustamme. Sen avulla säästät riihikuivaa käteistä.

Swipe to scroll horizontally
Header Cell - Column 0

PrivadoVPN Free

PrivadoVPN

1 kuukausi

Ilmainen

10,99 € / kk

12 kuukautta

Ilmainen

1,33 € / kk

24 kuukautta

Ilmainen

1,11 € / kk

VPN

Palvelimien määrä

9

48

Datakatto

10 Gt / 30 päivää

Rajaton

Samanaikaisia yhteyksiä

1

10

Mainostenesto

Hallintatyökalut

Muita vaihtoehtoja

Jotta voimme suositella parhaita VPN-palveluita, olemme käyneet lukuisia eri vaihtoehtoja kattavasti läpi. Lisäksi päivitämme arvosteluita säännöllisesti nähdäksemme mahdolliset parannukset, muutokset ja heikennykset.

Mullvad ★★★★½

Mullvad ★★★★½
Alan väkivahva vaihtoehto panostaa ennen kaikkea yksityisyyteen. Voit jopa maksaa palvelusta käteisellä, jotta sitä vähääkään maksutietoa ei jää järjestelmiin.

▶ Lue arvostelu: Mullvad

IPVanish ★★★★

IPVanish ★★★★
Nopea VPN-palvelu hyvällä maarajoitusten kierrolla. Sovelluksen käytettävyys on kuitenkin hieman kärkipalveluita perässä.

▶ Lue arvostelu: IPVanish

Windscribe ★★★★

Windscribe ★★★★
Yksityisyyttä korostava palvelu ei pröystäile ominaisuuksillaan. Sen sijaan ilmainen testiversio antaa mahdollisuuden kokeilla toimivuutta.

▶ Lue arvostelu: Windscribe

CyberGhost ★★★★

CyberGhost ★★★★
CyberGhost on laadukas ja helppokäyttöinen VPN-palvelu aloittelijoille. Hyvät nopeudet ja maarajoitusten sujuva kierto tekevät siitä hyvän kokonaisuuden.

▶ Lue arvostelu: CyberGhost

Katso lisää arvostelemiamme VPN-palveluita ↓

PureVPN ★★★★

PureVPN ★★★★
Liki täydellinen onnistuminen suoratoistopalveluiden maarajoitusten kierrossa sekä loistavat WireGuard-nopeudet vakuuttavat. Sovelluksen käytettävyydessä on kuitenkin petrattavaa.

▶ Lue arvostelu: PureVPN

Hide.me ★★★★

Hide.me ★★★★
Hyvät nopeudet ja onnistumiset maarajoitusten kierrossa perustelevat Hide.me-palvelun tilauksen, mutta sovelluksien vaikeakäyttöisyys sekä auditointien puute huolettavat.

▶ Lue arvostelu: Hide.me

Private Internet Access ★★★½

Private Internet Access ★★★½
PIA on parhaita VPN-vaihtoehtoja Linux- ja torrent-käyttöön. Kyseessä on alan veteraani, joka on todistanut no-logs-käytännön oikeudessa jopa kahdesti. Hieman vajaat yhteysnopeudet estävät kuitenkin nousun kärkisijoille.

▶ Lue koko arvostelu: Private Internet Access

Hotspot Shield ★★★½

Hotspot Shield ★★★½
Suosittu ilmainen VPN-palvelu väittää olevansa markkinoiden nopeimpia. Testimme eivät tukeneet tätä väitettä, eivätkä suoratoistopalvelutkaan tahtoneet aueta.

▶ Lue arvostelu: Hotspot Shield

TunnelBear ★★★½

TunnelBear ★★★½
Suosittu palvelu satsaa hauskoihin markkinointikikkoihin, mutta VPN-palvelu on jäänyt parhaiden kilpailijoiden varjoon.

▶ Lue arvostelu: TunnelBear

FastestVPN ★★★

FastestVPN ★★★½
Erittäin huokea elinikäinen tilaus kertaostoksella on väkevä vaihtoehto, mutta palvelinsijaintien ja nopeuksien rajallisuus ovat ongelmia.

▶ Lue lisää: FastestVPN

VyprVPN ★★★

VyprVPN ★★★½
Chameleon-protokollan nimeen vannonut Vypr ei ole enää kulta-aikojensa loistossa, mutta maine on yhä kohdillaan.

▶ Lue arvostelu: VyprVPN

AngelVPN ★★★

AngelVPN ★★★½
Tämä tuoreehko tuttavuus on nopea ja palvelinsijainneiltaan pätevä. Valitettavasti ominaisuuksia on rajoitetusti ja kirjautumisongelmat aiheuttavat päänvaivaa.

▶ Lue lisää: AngelVPN

Amnezia VPN ★★★

Amnezia VPN ★★★½
Venäläisen aktivistin luoma Amnezia VPN on avoimen lähdekoodin palvelu, joka on saatavissa myös ilmaiseksi. Voit perustaa sillä kokonaan oman VPN-palvelimen. Kokonaisuus ei ole erityisen hyvä maarajoitusten kierrossa tai yhteysnopeuksissa, mutta joillekin se voi ajaa hyvin asiansa.

▶ Lue lisää: Amnezia VPN

AdBlockVPN ★★★

AdBlockVPN ★★★
Avoimen lähdekoodin VPN mainosestolla on hyvä idea, mutta AdBlockVPN jää vielä hintaansa nähden vajaaksi. Kill switch -kytkimen ja WireGuardin puuttuminen sekä vaatimattomat 38 palvelinsijaintia ovat liian iso miinus.

▶ Lue lisää: AdBlockVPN

NymVPN ★★★

NymVPN ★★★
Kukaan tuskin on liian yllättynyt siitä, että tarjolla on lohkoketjuihin pohjautuva VPN-palvelu. Se on kuitenkin vielä niin keskeneräinen, että hyvät toiminnot eivät täysin vakuuta.

▶ Lue lisää: NymVPN

OysterVPN ★★★

OysterVPN ★★★
OysterVPN on uusi tulokas, joka vakuuttaa vahvalla tietoturvallaan sekä geoblokkien kierrolla. Mukana ei kuitenkaan ole WireGuardia tai muita nopeita protokollia, joten vauhdinpuute on iso ongelma.

▶ Lue lisää: OysterVPN

PrivateVPN ★★½

PrivateVPN ★★½
Tämä oli aikanaan suosikkejamme, mutta aika on ajanut nopeasti ohi. Nyt toimintojen määrä sekä toimivuus ovat kilpailijoiden varjossa.

▶ Lue arvostelu: PrivateVPN

SweatVPN ★

SweatVPN ★
Palvelu on suunnattu Warzone-pelaajille, mutta tästä huolimatta SweatVPN ei ole paras VPN pelaamiseen. Jos haluat pelata bottien kanssa niin mikäpä jottei, mutta muut huomannevat nopeasti olevansa bännättyjen listalla.

▶ Lue arvostelu: SweatVPN

Hola VPN ★★

Hola VPN ★★
Hola VPN kerää huolestuttavan paljon käyttäjätietoja, mikä tekee koko VPN:n käytöstä melko turhaa. Näitähän juuri halutaan palvelusta maksamalla välttää!

Lue lisää: Hola VPN

Mikä on nopein VPN?

VPN-palvelut mainostavat itseään aina yhteysnopeuksillaan, mutta kaikki eivät tietenkään ole nopeimpia. Olemme listanneet alle viimeisimmät testituloksemme:

Mitä VPN-palvelimella voi katsoa?

Sen lisäksi, että voit surffailla turvallisesti verkossa, VPN-palvelu mahdollistaa omien suosikkisarjojen ja urheiluotteluiden katsomisen myös ulkomailla ollessa. Jos olet yrittänyt toistaa lomamatkallasi tabletillasi suomalaista TV-ohjelmaa, olet todennäköisesti saattanut saada ilmoituksen, ettei sinulla ole oikeutta tarkastella kyseistä sisältöä. VPN-palvelun avulla voi vaihtaa IP-osoitteesi kotimaahan, jolloin ongelma poistuu.

Tutustu tarkempiin ohjelmakohtaisiin oppaisiimme:

Usein kysyttyä: Opi lisää VPN-palvelusta

Olemme koonneet alle vastauksia tyypillisiin VPN-palveluihin liittyviin kysymyksiin. Mikäli VPN on siis vielä itselle tuntematon käsite, suosittelemme lukemaan lisää alta.

Mikä on VPN-palvelu?

VPN-palvelujen suosio on kasvanut viime vuosina sitä mukaan, kun internet on moninaistunut ja kasvanut yhä suuremmaksi.

VPN eli virtuaalinen erillisverkko (virtual private network) on palvelu, jolla voi kasvattaa omaa tietoturvaansa. VPN-verkkoa voi käyttää suojaamaan sekä yksityistä että niin sanottua avointa verkkoa. Sen teknologiaan kuuluvat laajakaistayhteydet ja hotspot-asemat.

VPN on näin ollen kelpo ratkaisu turvalliseen ja yksityiseen liikkumiseen internetissä. Se sallii käyttäjän – olipa kyseessä yksityishenkilö tai organisaation edustaja – lähettää ja vastaanottaa tietoja niin, että oma verkkoyhteys pysyy salattuna.

Tämä tarkoittaa sitä, että käyttäjä voi luoda niin sanotun suojatun tunnelin yrityksen oman verkon sisäisten järjestelmien käyttämiseen. Näin ollen käyttäjä voi surffata verkossa huoletta täysin yksityisesti ja katsella esimerkiksi Netflixistä ohjelmia, jotka eivät ole Suomessa muuten saatavilla.

Kaikki VPN-yhteyden kautta kulkeva verkkoliikenne on yksityistä eikä kukaan ulkopuolinen voi katkaista yhteyttä kesken kaiken, ainakaan teoriassa. Näin ollen VPN on paras yleisesti tunnettu tapa selata verkkoa yksityisesti – vaikkakaan ei aina täysin anonyymisti.

On kuitenkin hyvä muistaa, että jo olemassa olevalta ongelmalta ei VPN-yhteyskään suojaa. Jos laitteen tietoturva on vaarantunut haittaohjelmien vuoksi, ei VPN-palvelu pelasta vakoilun uhriksi joutumiselta. Siksi on syytä muistaa pitää huolta myös virustorjunnasta.

Mihin VPN-palvelua voi käyttää?

Yksi suurimmista huolenaiheista verkossa surffaamisessa on yksityisyyden säilyttäminen. VPN-palvelun käyttäjä voi ainakin teoriassa estää internet-palveluntarjoajaa ja valtionjohtoa näkemästä omaa selaushistoriaansa.

VPN-yhteydestä onkin tullut suosittu väline myös sananvapausliikkeen edistämisessä. VPN-palvelu mahdollistaa sen, että käyttäjä voi kiertää esimerkiksi organisaation ja kolmansien osapuolten ylläpitämän sensuurin. VPN:n ansiosta käyttäjän ei tarvitse myöskään pelätä, että mahdollinen työnantajan vastainen näkemys- tai mielipide-ero paljastuisi.

VPN-yhteyttä voi käyttää sijainnin "huijaamiseen". Käytännössä se tarkoittaa sitä, että käyttäjä määrittää sijaintinsa niin, että hän voi käyttää myös niitä palveluita, joita omassa kotimaassa ei ole tarjolla. Sellaisia voivat olla esimerkiksi TV-ohjelmat tai joku verkkotuote, joka on saatavilla tai nähtävissä ainoastaan tietyssä maassa, laki- tai lisenssisyiden takia. Monet käyttävätkin VPN-palvelua esimerkiksi Netflixin katseluun.

VPN-palvelu tarjoaa lisäksi suojaa hakkereita vastaan. Vaikka hakkerin uhriksi päätyminen saattaa tuntua epätodennäköiseltä, on aina mahdollista, että joku yrittää murtautua laitteelle etenkin, jos käyttää julkista internetyhteyttä esimerkiksi kahvilassa tai kirjastossa. Tällöin ulkopuolinen hakkeri voi päästä käsiksi arvokkaisiin tietoihin kuten salasanoihin.

VPN-palvelun käyttö on yleistynyt myös yrityksissä ja liike-elämässä monestakin syystä. VPN-yhteys helpottaa esimerkiksi työskentelyä työmatkoilla ja etäpäivinä ja mahdollistaa pääsyn työpaikan omaan intranetiin ilman kyberhyökkäyksen riskiä.

VPN-palveluiden kasvava kysyntä näkyy markkinoilla. Tarjolla on kaikkiaan noin 400 erilaista VPN-palvelua mobiili- ja pöytäkonekäyttäjille. Ennen palvelun valintaa, on hyvä miettiä, mihin VPN-palvelua eniten tarvitsee. Onko tavoitteena esimerkiksi katsoa Netflixin aluekohtaisia sisältöjä kaikkialla? Pitääkö sinun päästä sisään toimistosi lähiverkkoon? Vai haluatko vain yksinkertaisesti liikkua internetissä turvallisesti? Kun henkilökohtainen tarve on kartoitettu, on helpompaa valita omiin tarpeisiin räätälöity palvelu.

VPN-yhteyttä voi käyttää lisäksi, jos haluaa välttyä internetyhteyteen liittyviltä rajoituksilta. Jotkut internetpalveluntarjoajat ovat nostaneet esimerkiksi Yhdysvalloissa Netflixin suoratoistonopeutta 10 megabittiin sekunnissa ja katkaisseet niin sanotut rajoittamattomat sopimuksena, mikä voi tarkoittaa sitä, ettei älypuhelimella voi katsoa 480 pikseliä parempilaatuista videota. Suomessa rajoitukset ovat toistaiseksi olleet harvinaisempia, mutta on hyvinkin mahdollista, että ilmiö rantautuu joskus myös tänne.

VPN-palveluntarjoaja NordVPN on arvioinut, että osa käyttäjistä on onnistunut katsomaan Netflixiä jopa kolminkertaisella nopeudella VPN-palvelun ansiosta.

Ennen kaikkea VPN auttaa suojatumaan suurimmalta verkkouhalta eli tietojenkalastelulta. Verkossa liikkuessa on aina riski joutua petosten tai haittaohjelmien uhriksi, joten siihen on hyvä varautua etukäteen.

Ilmainen vs. maksullinen VPN-palvelu: Kumpi vie voiton?

Osa palveluntarjoajista tarjoaa VPN-palveluita ilmaiseksi kuluttajille. Moni saattaakin miettiä, ovatko ilmaiset VPN-palvelut riittävän hyviä, jotta omat eurot kannattaa säästää maksuversion ostamisen sijaan johonkin muuhun.

Odotetusti eroavaisuuksia löytyy ja useimmiten ilmaispalveluissa onkin rajoituksia etenkin datankäytössä. Esimerkiksi Avira Phantom VPN -palvelun ilmaisvaihtoehto rajoittaa datankäytön 500 megatavuun kuukaudessa, PrivateTunnel puolestaan tarjoaa 2 gigatavua, kun taas ZPN runsaan 10 gigatavun katon.

Ilmaisilla tuotteilla ja palveluilla on usein myös erinäisiä käyttörajoituksia. Useimmat yritykset eivät halua, että niiden kaistanleveyttä käytetään torrenttien lataamiseen, joten ne saattavat estää P2P-vertaisverkon käytön. Yksi esimerkki tällaisesta palveluntarjoajasta on ZPN.

Hide.me:n 2 gigatavun ilmaisversiossa on muutamia tyypillisiä rajoituksia. Kyseinen palveluntarjoaja mainostaa tarjoavansa "parhaan mahdollisen kaistanleveyden", mutta todellisuudessa nopeudesta pääsevät nauttimaan etusijassa ainoastaan maksavat asiakkaat. Ilmaisversion käyttäjien on tyydyttävä jäljelle jääviin rippeisiin. Myös sijainteja on vain kolme: Kanada, Alankomaat ja Singapore.

Holan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu palvelu taas reitittää liikennettä ilmaisasiakkaidensa kautta erillisten palvelimien sijaan, mikä tarkoittaa sitä, että kirjautumalla palveluun, käyttäjä sallii myös muiden käyttäjien käyttää omaa kaistanleveyttään (suojatusti).

CyberGhost on hyvä esimerkki mainoksia vilisevästä, istuntoaikaa rajaavasta ja heikon palvelutason maksuttomista VPN-palveluista. Yhtiön ilmaisversiolla ei ole minkäänlaisia takuita.

Erinäisistä rajoituksista huolimatta ilmaisversiot ovat kelpoja yksinkertaisiin tarpeisiin, kuten vaikkapa suojaamaan kannettavan tietokoneen langatonta hotspot-liikennettä satunnaisen matkan ajaksi. Vaativampaa suojausta tarvittaessa on parempi turvautua maksuversioon.

VPN-palvelun välitön etu on se, että käyttäjä voi luottaa oman henkilökohtaisen datansa pysyvän turvassa jopa julkista Wi-fi-yhteyttä käyttäessä. Paikalliset urkkijat näkevät yhteyden, mutta eivät osaa yhdistää sitä tai sen sijaintia tarkemmin.

VPN antaa myös käyttäjälle uuden digitaalisen identiteetin muokkaamalla IP-osoitetta tarvittaessa toiseen maahan sopivaksi. Se vaikeuttaa sitä, että verkkosivut tai muut ihmiset pystyisivät seuraaman VPN-palvelua käyttävän liikkeitä verkossa. Lisäksi VPN-palvelu mahdollistaa valtiontason sensuurin ohittamisen. Arkisemmin palvelu näyttäytyy niin, että kuluttaja välttyy "ei saatavilla maassasi" -viesteiltä YouTube-videoita tai suoratoistopalveluiden sisältöä katsellessaan.

Parasta VPN-palvelussa on se, että käyttö ei vaadi suurta teknologista ammattitaitoa tai harrastaneisuutta. Käyttäjän tulee valita vain haluamansa maa IP-osoitetta varten ja painaa starttinappulaa. Istunnon päätteeksi tarvitsee vain muistaa katkaista yhteys.

Kuinka valita VPN-palvelu?

Itselle sopivimman VPN-palvelun valinta voi olla haastavaa, jos ei ole perehtynyt palveluntarjoajien käyttämään tekniseen ammattikieleen.

Maksullisen VPN-palvelun valinnassa on otettava huomioon tiettyjä asioita. Nämä kuusi vinkkiä auttavat sinua sopivan VPN-palvelun valinnassa.

1. Tarkista, että palvelulla on palvelimia kaikissa maissa ja alueilla, joilla sitä tarvitset. Useampi kuin yksi palvelin per maa auttaa toki latausten levittämisessä, mutta ei automaattisesti takaa loistavaa suorituskykyä. Ei siis kannata olettaa, että 500 palvelinta on välttämättä parempi kuin sadan palvelimen VPN-palvelu.

2. Tarkista samanaikaisten yhteyksien määrä. Tyypillisesti yhtä aikaa voi käyttää 3–5 laitetta, minkä ansioista saat palvelun käytettäväksi sekä pöytäkoneellesi, älypuhelimellesi että tabletillesi. Kannattaa huomioida, että monet palveluntarjoajat painottavat palvelun olevan tarkoitettu vain yhdelle käyttäjälle usean laitteen tukemisesta huolimatta. Jos annat koko perheesi käyttää tiliäsi suoratoistoon ja lataamiseen, voit joutua ongelmiin.

3. Tarkista palveluntarjoajien käyttämät yhteysprotokollat. OpenVPN ja IKeV2 ovat hyviä, nopeita ja turvallisia vaihtoehtoja. Saatat törmätä myös SSTP- ja sitä vanhempaan PPTP-protokollaan ja OpenVPN:n TCP- ja UDP-portteihin. Kuluttajan ei tarvitse ymmärtää jokaisen protokollan nippelitietoja, mutta on hyvä tietää, että useammat vaihtoehdot takaavat usein nopeammat ja luotettavammat yhteydet.

4. Tutustu palvelun tietosuojaselosteeseen. Kaikki VPN-palveluntarjoajat sanovat, etteivät ne kerää tietoja siitä, mitä käyttäjät tekevät verkossa, mutta väistämättä niille tallentuu jotain dataa liikkeistäsi. Osa palveluista tallentaa kirjautumispäiväsi ja datankäyttömääräsi ja poistavat kaiken muun, kun suljet yhteyden. Osa taas saattaa tallettaa IP-osoitteesi ja käyttämäsi palvelimen tiedot ja säilyttää näitä tietoja kuukausia, jopa vuosia. Mikäli tämä huolettaa, suosittelemme tutustumaan palveluiden tietosuojaselosteisiin ja käyttöehtoihin.

5. Tutustu alustakohtaisiin asiakasohjelmiin. Kaikilla palveluilla on listat palvelimista ja painikkeet yhteyden yhdistämiseen ja katkaisemiseen, mutta osa tarjoaa myös muita mittareita, joiden perusteella on helpompi valita itselleen sopivin palvelin. Joidenkin asiakasohjelmien käyttöliittymät näyttävät esimerkiksi palvelimien kuormitustiedot ja ping-ajan. Vakiokäyttäjät arvostavat todennäköisesti suosikit-ominaisuutta, jonne he voivat tallettaa ja palauttaa haluamiaan palvelimia. Jos tiedät, mitä olet tekemässä, mahdollisuus määrittää omia verkkoasetuksia auttaa muokkaamaan palvelua halutunlaiseksi.

6. Tarkista hinta. Suhtaudu varauksella todella halpoihin hintoihin. Monet alhaisen hintaluokan palveluiden ominaisuuksista saattavat olla rajallisia, eikä ilmoitettu hinta välttämättä sisällä vielä veroa, jolloin ilmoitettu hinta on todellisuudessa korkeampi. Monesti halpa hinta saattaa lisäksi koskea ainoastaan ensimmäistä laskutuskautta, jonka jälkeen maksut saattavat nousta automaattisesti moninkertaisiksi. Etsi hinnoitteluun johtava linkki ja tutustu tarkempaan hintaselosteeseen. Suosittelemme myös käyttämään maksamiseen PayPalia, jonka kautta on helppo tarkistaa ja perua tilaus tarvittaessa.

Kun löydät itsellesi sopivimman VPN-palvelun, tutustu ensin mahdolliseen ilmaisversioon, ennen kuin siirryt maksusopimuksiin. Kun kokeilujakso on päättynyt, jatka kuukauden tilauksella ja testaa palvelua niin paljon kuin mahdollista. Pitkäkestoisempaan tilaukseen kannattaa sitoutua vasta sitten, jos palvelu yhä tyydyttää kuukauden testauksen jälkeen.

Näin testaamme VPN-palvelut

Kuinka testaamme VPN-palveluita?

Näin TechRadar kokeilee ja vertaa VPN-palveluita:

VPN-palvelua etsiessä on hyvä kiinnittää huomiota palvelun ominaisuuksiin, arvoon ja selkeään ja rehelliseen hinnoitteluun. Hyviä ja ilmaisia keinoja kunkin palvelun testaamiseen ja opetteluun ovat ilmaisversiot, maksuttomat kokeilujaksot ja tyytyväisyystakuu. TechRadar pyrkii lisäksi etsimään yrityksiä, jotka ylläpitävät yksityisyyttä rekisteröityessä (sähköpostiosoitetta ei vaadita, eikä ilmaisversion käyttö edellytä luottokorttitietojen syöttämistä ja tarvittaessa maksaminen onnistuu bitcoineilla).

Viralliset tuotesivut harvoin kertovat kaikkea tarvittavaa, joten on paras lukea palvelun tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot löytääkseen kaikki yksityiskohdat. Kiinnitä huomiota seuraaviin asioihin: Kerääkö yritys enemmän tietoja kuin odotit ja säilyttääkö se tietoja pitkään? Missä tapauksissa yritys saattaa jakaa tietojasi muille? Onko sitä määritelty, kuka voi kirjautua palveluun? (Osa palveluntarjoajista vaatii esimerkiksi, että käyttäjän on oltava yli 18-vuotias tai korostavat, että palvelu on ainoastaan henkilökohtaiseen käyttöön.) Löytyykö muita rajoituksia?

VPN-palvelun suorituskykyä on vaikea mitata, sillä siihen liittyy monta eri muuttujaa. TechRadar käyttää useita eri tekniikoita ja menetelmiä selvittääkseen jokaisen palvelun ominaisuudet ja kelpoisuudet. Aluksi mittaamme speedtest.net-sivuston avulla palveluiden latenssi- ja latausnopeuksia pidemmällä välimatkalla (esimerkiksi Euroopassa ja Yhdysvalloissa). Sitten toistamme testin välittömästi ilman VPN-palvelua ja vertaamme mahdollisia eroavaisuuksia.

Tämän jälkeen kokeilemme palvelua lyhyemmällä etäisyydellä (useimmiten Keski-Euroopan maiden välillä) mitataksemme tyypillisempää huipputehokkuutta. Lisäksi teemme toisen suorituskykytestin saadaksemme testituloksillemme vahvistusta ja suoritamme joitakin tavanomaisia verkkoselaamiseen, kuten HD-videon suoratoistoon, liittyviä kokeita selvittääksemme muut mahdolliset ongelmat.

VPN-palvelu tarjoaa käyttäjälle aina uuden IP-osoitteen, mutta joihinkin palveluihin saattaa liittyä DNS- tai muita vuotoja, jotka voivat paljastaa käyttäjän identiteetin. Siksi etsimme mahdollisia ongelmia yksityisyyttä ja tietosuojaa käsittelevillä sivustoilla, kuten IPLeak.net-sivustolla.

Asiakasohjelman ja sen käyttöliittymän kohdalla tutkimme, minkälaisia työkaluja palvelu tarjoaa palvelimen sijainnin valitsemiseksi. Tarkastelemme valintatyökaluja maittain, alueittain, palvelimittain sekä nopeuden, suosikkiluokituksen, palvelimen kuormituksen ja ping-ajan osalta. Arvostamme mahdollisuutta säätää asetuksia oman tarpeen mukaan.

Lopuksi punnitsemme kaikkia yksittäisiä osatekijöitä ja annamme kokonaispisteet, joiden pohjalta rankkaamme kymmenen parasta VPN-palvelua.

Tämän osto-oppaan kärkiviisikko on saanut tällä arvostelumenetelmällä vähintään 70 pistettä täydestä sadasta pisteestä.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti
  • Editor-in-Chief, VPN and How to Watch