Skip to main content

Xbox Series X selvinnee koronaviruksesta säikähdyksellä – Microsoft Surfacen tilanne huonompi

Microsoft Surface Neo
(Image credit: Microsoft)

Huolet Xbox Series X:n viivästymisestä koronaviruksen vuoksi voitaneen kuopata. Sen sijaan Microsoftilla on epäilynsä siitä, että uudet Surface-tuotteet saattavat kärsiä konsolia enemmän.

Microsoftin julkaiseman tiedotteen mukaan koronavirus vaikuttaa odotuksia enemmän Surfacen tuotantoon. Samalla yhtiö olettaa, että ennakoitu taloustavoite vuoden kolmannelle kvartaalille jää tavoittamatta.

Mikäli suunnitelmat muuttuvat pelkojen mukaisesti, alkujaan loppuvuodelle 2020 suunnitellut Surface Neo ja Surface Duo ilmestyvät vasta myöhempänä ajankohtana. Samanlaista vaikutusta epäillään myös Surface Pro 8:lle.

Microsoft kertoo viivästysten syyksi tuotantoketjun odotettua hitaamman palautumisen. Ongelmana on erityisesti Kiinassa tapahtuva tuotanto, sillä koronavirus on iskenyt erityisesti Aasiassa.

Entäpä Xbox Series X?

Xbox Series X

(Image credit: Microsoft)

Microsoft ei suoralta kädeltä maininnut tulevaa Xbox Series X -konsolia, mutta yleisempi lausahdus "muut Q3/2020-suunnitelmamme pysyvät muuttumattomina" valaa uskoa laitteen julkaisusuunnitelmien pysyvyyteen.

Kuten aikaisemminkin olemme uutisoineet, Xbox Series X sekä PlayStation 5 vaikuttaisivat olevan pandemialta turvassa. Molemmat konsolit julkaistaan ainakin nykysuunnitelmien valossa loppuvuodesta 2020.