Skip to main content

Star Wars palaa vuonna 2022 Disneyn jättiviivästyksistä huolimatta

(Kuva: Lucasfilm/Disney)
Audio player loading…

Disney ilmoitti viime viikolla mittavasta aikataulumuutoksestaan, jonka vuoksi lähes kaikki tulevat MCU-ensi-illat siirtyvät eteenpäin. Samalla Artemis Fowlin kerrottiin jättävän leffateatterit tyystin väliin, joten nuoren neron seikkailut nähdään suoraan Disney Plus -suoratoistopalvelussa. Niin ikään Indiana Jones 5:n kerrottiin viivästyvän vuodella, joten uusi julkaisuikkuna on heinäkuussa 2022.

Mittavalla siirtolistalla on kuitenkin yksi järkäle, joka ei joudu koronaviruksen aiheuttamien ongelmien vuoksi vaihtamaan ajankohtaansa. Star Wars -saagan kerrotaan jatkuvan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 16.12.2022.

Syynä Tähtien sodan ensi-illan pysymiseen lienee ajankohdan kaukaisuus, minkä vuoksi nykyiset muutokset pandemian kourissa eivät yllä elokuvan tuotantoon.

Asiaan kiinnitettiin huomiota Redditissä (Avaa uuteen ikkunaan). Asiaa tukee Disneyn paljastus uudesta aikataulutuksesta (Avaa uuteen ikkunaan), jossa on huomioitu elokuvateatterien kiinniolo Pohjois-Amerikassa sekä Euroopassa.

Sota jatkuu, mutta missä?

Seuraava elokuva on vielä tukevasti hämärän peitossa, mutta spekulaatioissa pyörii muutamia erilaisia mahdollisuuksia. Ensinnäkin erään tiedon mukaan Sleight-ohjaaja JR Dillard olisi työstämässä Star Wars -elokuvaa, mutta THR (Avaa uuteen ikkunaan) kertoo niin ikään Taika Watitin käyvän keskusteluja omasta panoksestaan kaukaiseen galaksiin. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu kuitenkin epätodennäköiseltä, sillä ohjaajalta on tulossa samana vuonna julki Thor: Love and Thunder.

Kolmas vaihtoehto on The Last Jedi -elokuvan ohjanneen Rian Johnsonin suunnitelmissa oleva saaga. Johnson kertoi tammikuussa Varietylle (Avaa uuteen ikkunaan) käyvänsä yhä keskusteluja elokuvista Lucasfilmsin kanssa, mutta virallista aikataulua niillä ei vielä ole.

Aiemmin on myös kerrottu Game of Thronesin parissa kannuksensa ansainneiden David Benioffin ja DB Weissin työstäneen omia Star Wars -elokuviaan vuodelle 2022. Suunnitelmat kuitenkin kuopattiin lokakuussa, kun kaksikko kertoi siirtyvänsä Netflixin leipiin. On kuitenkin mahdollista, että projekti itsessään on jatkanut elämäänsä johtoduon poistumisen jälkeen.

Kun elokuvan ensi-iltaan on vielä vajaat kolme vuotta, on Star Wars -fanien syytä etsiä odotellessa viihdettään muualta. Disney Plus -suoratoistopalvelu tarjoaa rohtoa nälkään The Mandalorianin kakkoskaudella sekä tulevilla Obi-Wan- ja Cassian Andor -sarjoillaan. 

Samuel is a PR Manager at game developer Frontier. Formerly TechRadar's Senior Entertainment Editor, he's an expert in Marvel, Star Wars, Netflix shows and general streaming stuff. Before his stint at TechRadar, he spent six years at PC Gamer. Samuel is also the co-host of the popular Back Page podcast, in which he details the trials and tribulations of being a games magazine editor – and attempts to justify his impulsive eBay games buying binges.