Xbox-pomo Phil Spencer on saanut itselleen jo seuraavan sukupolven Project Scarlett -konsolin

(Kuva: Benedek Alpar / Shutterstock.com)

Microsoftin seuraavaa Xbox Project Scarlett -konsolia ei julkaista vasta kuin vuoden päästä, mutta seuraava sukupolvi on käynnistynyt jo erään osalta. Kyseessä on tietenkin Xbox-pomo Phil Spencer, joka mainitsi asiasta omalla Twitter-tilillään.

Spencer kertoo saaneensa konsolin itselleen ja se on nyt hänen "pääkonsolinsa". Mielenkiintoiseksi lyhyen twiitin tekee se, että Spencer pystyy pelaamaan uudella konsolillansa nykyisen Xbox Onen pelejä, liittämään siihen Elite Series 2 -ohjaimen sekä "olemaan yhteydessä yhteisön kanssa".

See more

Spencerin "pääkonsoli"

Konsolin toimintavalmius ei tule niinkään yllätyksenä, mutta on mielenkiintoista nähdä, että se on vielä vuosi ennen julkaisua valmis kotikäyttöön ja siinä on melko paljon ominaisuuksia.

Emme kuitenkaan usko, että Spencerin kotoa tällä hetkellä löytyvä konsoli on lopulta sama kuin se, jonka saamme vuoden päästä, sillä kehityksessä siihen tehdään varmasti vielä lukuisia muutoksia ja parannuksia suorituskyvyn osalta. Tuntuu myös epätodennäköiseltä, että Spencerillä olisi täydellinen ja täysin pelattava Xbox Scarlett kotona, vaan kyseessä saattaa olla hyvinkin jonkinlainen kehitysversio.

Joka tapauksessa yllä oleva twiitti paljastaa, että konsolin kehitys on hyvässä vaiheessa.

Twiitissä on myös mielenkiintoista se, että Spencer viittaa nimenomaan Project Scarlettiin. Huhut ovat nousseet taas esille toisesta mahdollisesti edullisemmasta seuraavan sukupolven Xbox-konsolista, joka julkaistaisiin Project Scarlettin rinnalla.

Kotakun toimittaja Jason Schreier paljasti aiemmin tällä viikolla, että aiemmista väitteistä poiketen Microsoft olisi todellakin kehittämässä myös toista konsolia.

Hänen mukaan Project Lockhart on levyasematon konsoli, hieman nykyisen Xbox One S All-Digital Editionin tapaan, mutta Kotakun lähteiden mukaan se olisi huomattavasti tehokkaampi malli kuin nykyinen Xbox One -konsoli. Siinä olisi lisäksi SSD-asema sekä nopeampi prosessori kuin nykyisessä konsolissa.

Microsoft ei näytä haluavan paljastaa uutta levyasematonta konsolia kuitenkaan vielä. Toivomme kuitenkin, että nyt kun Spencer on saanut laitteen käyttöönsä, näkisimme pian, miltä Project Scarlett todellisuudessa näyttää ilman, että meidän tarvitsee mennä kuikuilemaan Spencerin olohuoneen ikkunasta.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.