Skip to main content

Paras autokamera 2020: 8 ajomatkaa helpottavaa mallia

Z-Edge Z3
Z-Edge Z3. Kuva: Z-Edge (Image credit: Z-Edge)

Autokamerat lisäävät mielenrauhaa, sillä koskaan ei tiedä, mitä liikenteessä tai parkkiruudussa voi sattua. Onnettomuuden tai muun tilanteen osuessa kohdalle, voi tuulilasiin asennettu kamera osoittautua arvokkaaksi.

Parhaan autokameran löytäminen voi tuntua hankalalta, sillä valinnanvaraa on rutkasti. Sekä tunnetummat valmistajat että pienemmät firmat tarjoavat kohtuuhintaisia kameroita monesti vieläpä useamman mallin verran. Ei ihme, että monet ovatkin päätyneet kiinnittämään autonsa kojetauluun autokameran sijaan oman GoPronsa.

Pieni tutkailu kuitenkin kannattaa, sillä autokamera voi olla monella tapaa korvaamattomin tekninen laite, jonka omistaa. Tallentava autokamera on arvokas todistaja esimerkiksi onnettumuustilanteissa, mutta kätevä myös silloin, kun jotain mahtavaa tapahtuu tien päällä, sillä tilanne taltioituu esimerkiksi Youtubeen jaettavaksi videoksi.

TechRadarin toimittajat ovat käyneet läpi kaikki eturivin autokamerat ja valinneet joukosta vuoden 2020 parhaimmat yksilöt. Alleviivattakoon myös se, että autoiluun autokamera on parempi vaihtoehto kuin GoPro. Autokamerat sisältävät ajamisen kannalta tärkeitä ominaisuuksia, ja niitä käyttämällä säästät myös aikaa ja rahaa.

Autokameroiden kuvamateriaali voi olla korvaamaton todiste kolarin sattuessa. Kun tilanteesta on videotallenne, vakuutusyhtiö ei voi syyttää "tekaistusta kolarista" ja vakuutuspetoksesta. Kun kojelaudalla on autokamera, voi huoletta matkata ajoneuvollasi missä tahansa.

Paras autokamera – mitä pitää huomioida?

Useimmiten autokamerat ovat tekniikaltaan suhteellisen samankaltaisia, ja ne kiinnitetään joko auton tuulilasin sisäpuolelle tai kojelaudalle. Kytkeepä kameran mihin paikkaan tahansa, on tärkeää tarkistaa, ettei kamera peitä näkymää tielle.

Auton takakameran (tai sekä taka- että etuosaa kuvaavan kameran) kiinnittäminen vaatii hieman lisävarusteita, sillä kamerasta kulkee usein piuhat myös auton etuosasta taakse. Asennuksessa on oltava huolellinen, jotta kaikki toimii niin kuin pitää.

Autokamerat taltioivat yleensä kuvaamansa kuvamateriaalin pienempiin, yhden tai kahden minuutin pätkiin. Videot tallentuvat jatkuvasti vanhemman kuvaston päälle, jotta muistikortilla on tilaa uusille tallenteille. Tärkeimmät videot kannattaa siis siirtää talteen ajoissa.

Vanhemmat mallit vaativat käyttäjää tyypillisesti tallentamaan haluamansa videot manuaalisesti tai merkitsemään ollennaisen pätkän säilytettäväksi onnettomuustilanteeksi, mutta uudemmissa malleissa G-anturiin perustava havainnointiteknologia huolehtii siitä automaattisesti.

Aivan kuten muussakin teknologiassa, myös autokameroissa on tarjolla hintavampia malleja, jotka sisältävät lisäominaisuuksia.

Aivan kuten muussakin teknologiassa, myös autokameroissa on tarjolla hintavampia malleja, jotka sisältävät erilaisia lisäominaisuuksia.

Tyypillisiä lisäominaisuuksia ovat esimerkiksi useampi etulinssi, takakameramoduuli ja paremman videonlaadun takaava hienostuneempi kenno. Osa kameroista nauhottaa ainostaan 720p HD -laatuista videota, mutta valtaosa tarjoaa nykyään myös Full HD (1080p) - ja 4K-videotallennuksen. Kamerat saattavat sisältää myös yötilan ja wifi- tai bluetooth-yhteyden, jotka helpottavat tiedostojen siirtämistä.

Ääniohjauksen suosio on johtanut siihen, että myös vaatimattomista malleista saattaa löytyä Alexa-integraatio tai vastaava kärkitason ääniohjausteknologia.

Autokamerat voivat myös tarjota pysäköintitiloja. Timelapse-ominaisuuteen perustuvat pysäköintianturit tallentavat yksityiskohtaista tietoa esimerkiksi siitä, jos joku toinen autoilija kolhii ajoneuvoa sillä välin, kun omistaja on hoitamassa asioita.

Päivitämme tätä opasta säännöllisesti sitä mukaan, kun olemme testanneet uusia, parhaiksi havaittuja autokameroita. Jos haluat löytää itsellesi vuoden 2020 parhaan autokameran, jatka lukemista.

Parhaat autokamerat 2020

(Image credit: Nextbase)

1. Nextbase 522GW

Markkinoiden paras autokamera tällä hetkellä.

Video: 1440 p | Kuvakulma: 140 astetta | GPS-paikannus: Kyllä | Muisti: MicroSD-muistikortti (ei kuulu pakettiin)

Sisäänrakennettu Amazon Alexa -virtuaaliavustaja
Kohtuullinen hinta
Kuvamateriaali ei ole kärkikastia
SD-muistikortti ei sisälly pakkaukseen

Nextbase on jo pitkään tunnettu tasokkaista autokameroistaan, ja sen Series 2 -sarja on kiistämättä tähän mennessä autokamerarintamalla parasta, mitä on nähty. Tämä huipputekniikkaa sisältävä 522GW-malli suorituu perustehtävistään oikein hyvin 1440p HD -resoluutionsa ja laajakulmalinssinsä ansiosta ja tarjoaa lisäksi runsaasti erilaisia lisäominaisuuksia.

Kameran takaa löytyy reagoiva kolmetuumainen kosketusnäyttö ja sisäänrakennettu Alexa-ääniohjaus. Tällä hetkellä käyttäjät voivat pyytää Alexaa soittamaan musiikkia ja puheluita ja kuunnella esimerkiksi äänikirjaa sovellukseen yhdistettyjen laitteiden kautta. Alexan Dash Cam Still -toimintoon on tulossa lähiaikoina päivitys, joka tunnistaa myös käskyt "record" (nauhoita), "stop recording" (lopeta nauhoitus), "protect a recording" (suojaa nauhoitus) ja "send to my phone" (lähetä puhelimeeni).

Ääniohjaus tuntuu hieman turhalta kikkailulta, emmekä itse juurikaan käyttäneet sitä testiemme aikana. Onneksi muuten käyttäjäliittymä on muuten äärimmäisen simppeli. Videot voi jakaa helposti ja nopeasti älypuhelimeen bluetooth- ja wifi-yhteyden kautta, ja onnettomuuden sattuessa autokameran Emergency SOS -järjestelmä lähettää sijaintisi ja muut tarvittavat yksityiskohdat automaattisesti hätäkeskukseen. 

(Image credit: Garmin)

2. Garmin Dash Cam 66W

Helppo asentaa, vaivaton käyttää.

Video: 1440 p | Kuvakulma: 180 astetta | GPS-paikannus: Kyllä | Muisti: MicroSD-muistikortti (ei sisälly pakettiin)

Kompakti muotoilu
Lukuisia lisäominaisuuksia
Jonkun verran objektiivin vääristymiä
Ääniohjaus ei toimi moitteettomasti

Garminin autokameroita on helppo arvostaa niiden helppokäyttöisyyden vuoksi. Valmistajan uusimmat autokamerat ovat lisäksi äärimmäisen huomaamattomia, miellyttävän näköisiä ja muistuttavat pitkälti action-kameraa, mutta tarjoavat kaikki tien päällä tarvittavat ominaisuudet.

Sarjan viimeisin ja kalliimpi autokamera, 66W, ilahduttaa 180-asteisella laajakulmalinssillään, joka näkee ja tallentaa lähes kaiken eteen osuvan. Aivan uloimpiin reunoihin muodostuu tosin pientä vääristymää.

Lähes jokainen autokamera nauhoittaa ja tallentaa kuvamateriaalia automaattisesti, kun G-anturi on tunnistanut onnettomuustilanteen, eikä Garminin 66W ole poikkeus.

66W tottelee äänikomentoja, kuten "ok, Garmin, save video" (okei, Garmin, tallenna video) ja "take a picture" (ota valokuva). Meluisalla moottoritiellä toiminto ei kuitenkaan pelitä aina kovinkaan hyvin.

Kuvanlaatu on pääosin erinomainen jopa hämärämmissäkin valotusolosuhteissa, mutta silti tämän autokameran suurin vetovoima on ehdottomasti sen siistissä ulkomuodossa. 66W on pieni, huomaamaton eikä maksa maltaita.

3. Thinkware TW-F770

Sisäänrakennettu wifi-yhteys nopeuttaa videoiden siirtämistä.

Video: 1080 p (Full HD) | Kuvakulma: 140 astetta | GPS-paikannus: Kyllä | Muisti: MicroSD-muistikortti (sisältyy pakkaukseen) ja sisäinen tallennus

Kristallinkirkas kuvamateriaali
Erinomainen yötila
Ei takakameraa
Painikkeet ovat turhan pikkutarkat

TW-F770:n videot varastavat huomion autokameran erinomaisen 2,19 megapikselin Sony Exmor CMOS -kennon ja Full HD -tallennuksen ansiosta. Myös muutamat muut lisämausteet ovat mukava lisä jo valmiiksi toimivaan pakettiin.

Auton taustapeiliin asennettavassa TW-F770:ssä on vain muutama nappula, eikä ulkoista näyttöä löydy. Syy ratkaisuun on yksinkertainen: autokameran voi nimittäin liittää omaan älypuhelimeensa wifi-yhteyden kautta.

Wifi-yhteyden ansiosta kuvatut klipit voi siirtää tarpeen mukaan nopeasti ja vaivattomasti omaan älylaitteeseensa. Sitä varten on kuitenkin ensin muutettava asetuksia.

Super Night Vision -ominaisuuden ansiosta kuvanlaatu pysyy hyvänä myös hämärässä kuvatessa, ja Time Lapse -ominaisuutta voi käyttää valvontakamerana (CCTV), kun auto odottaa omistajaansa parkkiruudussa. Ominaisuuden käyttäminen vaatii kuitenkin sen, että laite on kytketty auton virtalähteeseen 12 V -sovittimen sijaan.

Autokamerassa on GPS-paikannin, ja se ilmoittaa lähellä olevista punaisista valoista. Kun päälle lisätään vielä laitteen nopeus, voi tätä autokameraa kutsua erittäin onnistuneeksi tuotteeksi.

(Image credit: Blackvue)

4. BlackVue DR900S-2CH

Huippuluokkainen videonlaatu, mutta siitä saa pulittaa pienen omaisuuden.

Videonlaatu: 4K Ultra-HD | Kuvakulma: 162 astetta | GPS-paikannus: Kyllä | Muisti: MicroSD-muistikortti (sisältyy pakkaukseen)

Erinomainen kuvanlaatu
Kaunis muotoilu
Äärimmäisen kallis hinta
Ärsyttävä asentaa

Ne, jotka ajavat säännöllisesti suuria kilometrimääriä säässä kuin säässä ja tiellä kuin tiellä, ovat todennäköisesti valmiita maksamaan autokamerastaan hieman enemmän. Lisäeuroja ei kuitenkaan kannata sijoittaa kameraan, joka vain sisältää ylimääräisiä vekottimia ja tarpeetonta tekniikkaa, vaan useimmiten ylimääräinen rahallinen satsaus on kannattavampaa laittaa parempaan kuvanlaatuun.

Hyvästä kuvanlaadusta on etua esimerkiksi kolaritilanteissa, jolloin voi olla tarpeen saada tarkka kuva toisen auton rekisterinumerosta, jotta kolarin aiheuttanut tekijä saadaan korvausvastuuseen.

Hyvä esimerkki tällaisesta kamerasta on autokameroiden kärkikastiin kuuluva BlackVue, joka sisältää ajomatkat HD-laatuisina videoina tallentavat etu- ja takakamerat.

500 euroa voi tuntua aluksi kohtuuttoman suurelta hinnalta siihen nähden, että kyseessä on autokamera, mutta korkealle hinnalle on syynsä. Kyseessä on nimittäin ainoa autokamera, jonka etukamerasta löytyy 8 megapikselin CMOS-kenno ja takakamerasta hyvin suorituskykyinen STARVIS CMOS -kenno. Ne takaavat autokameramarkkinoiden kaikkien aikojen parhaan kuvanlaadun.

Etukameran 160 asteen kuvakulma on riittävän laaja ja kuvanlaatu huomattavasti tasokkaampi kuin monien muiden kömpelömmän laajakulmalinssin sisältävien autokameroiden.

Vainoharhaisimmat omistajat hyötyvät myös BlackVuen kehittyneestä älykkäästä parkkeeraustilasta, joka tallentaa parkkiruudun tapahtumat silloin, kun auton moottori ei ole käynnissä. Sen mahdollistaa ajoneuvon akkuun kytketty Power Magic Pro, joka varmistaa, ettei autokameran akku pääse tyhjenemään yön yli tallentassa.

Tämä autokamera tarjoaa myös kaikki ilmeisimmät ominaisuudet, kuten sisäänrakennetun GPS-paikannuksen ja mahdollisuuden siirtää tallenteet wifi-yhteyden kautta puhelimelle ladattavalle BlackVuen sovellukselle.

Käyttäjät voivat vaihtoehtoisesti siirtää tallenteet myös BlackVuen pilvipalvelulle tai tutkailla sovelluksen kautta parkkiruudun tapahtumia reaaliaikaisesti.

(Image credit: Motorola)

5. Motorola MDC300GW HD

Korkealuokkaiset ominaisuudet budjettihintaan.

Videonlaatu: 1080 p | Kuvakulma: 150 astetta (etukamera) | GPS-paikannus: Kyllä | Muisti: MicroSD-muistikortti (ei sisälly pakkaukseen)

Hyvännäköinen
Pieni ja huomaamaton
Suuri imukuppikiinnike
Osa moderneista ominaisuuksista puuttuu

Autokamerat eivät tyypillisesti juuri ulkomuodollaan koreile, mutta tämän Motorolan autokameran tekstuurissa on sitä jotain. Pienen kokonsa ansiosta se sulautuukin huomaamattomasti auton taustapeilin taakse.

Autokamera tallettaa laadukasta Full HD -videota, ja sisäänrakennettu kuvanvakain pitää huolen siitä, etteivät videot ole häiritsevän tärähtäneitä, vaikka matkan varrelle osuisikin töyssyjä ja epätasaisempaa tienpintaa. Hämäräanturin ansiosta kuvanlaatu pysyy hyvänä myös heikommassakin valaistuksessa. Takapuolelta löytyvä 3-tuumainen kosketusnäyttö tekee kameran valikon käytöstä vaivatonta.

Tuotepakkaukseen kuuluu imukuppikiinnike, mutta microSD-muistikortti on hankittava itse. Autokamera on yhteensopiva Androidille ja iOS:lle tarkoitetun Hubble Dashcam -sovelluksen kanssa. Sovelluksen avulla saat siirrettyä autokamerasi kuvaamat videot wifi-yhteyden kautta omalle älylaitteellesi.

Hyödyllisistä lisäominaisuuksista sen sijaan on selvää puutetta. Tämän autokameran kohdalla kaipaisi esimerkiksi kuljettajaa avustavaa ADAS-tukijärjestelmää ja hälytintä, joka varoittaa, jos kuljettaja on liian väsynyt. Ilahduttavaa on kuitenkin se, että kameran loop-toiminto nauhottaa automaattisesti kaiken muistikortin väliaikaiseen puskurimuistiin, joten yksikään hetki ei jää taltioimatta.

Suurin miinus on imukuppikiinnikkeen valtava koko: pikkuruinen 9 x 4 senttimetrin kamera suorastaan hukkuu sen alle, mikä tekee autokameran kiinnittämisestä hankalampaa kuin monen muun listamme kalliimman vaihtoehdon.

6. Cobra CDR 840

Upeannäköinen ja helppo käyttää.

Video: 1080 p (Full HD) | Kuvakulma: 118 astetta | GPS-paikannus: Kyllä | Muisti: MicroSD-muistikortti (sisältyy pakkaukseen)

Hyvä hinta
Tyylikäs pakkaus
Hämäräkuvauksessa haasteita
GPS-paikannukseen ei voi aina luottaa

Autokameraa harvemmin ostetaan siksi, että se näyttäisi ulkoisesti hyvältä, mutta Cobra CDR 840 on yksi harvoista tällä listalla, jotka on suunniteltu myös estetiikkaa ajatellen.

Takapuolella sijaitseva kosketusnäyttö on pieni, mutta terävä ja äärimmäisen helppokäyttöinen sen joypad-ohjainta muistuttavan käyttöliittymän ansiosta. Autokamerassa on selkeästi sijoitettu, kirkkaapunainen nappula, jota painamalla voit tallentaa kaikki tärkeät klipit.

Sisäänrakennettu GPS paikantaa sekä sijaintia että ajonopeuksia, ja G-anturiin pohjautuva tekniikka tallentaa automaattisesti kaikki onnettomuustilanteet videoiksi.

GPS-järjestelmä voi osoittautua välillä hieman epävarmaksi, jos satelliitit ovat vaikeasti tavoitettavissa tai sääolosuhteet heikentävät signaalia. Muutoin laite on kuitenkin nopea ja helppo asentaa, eikä juurikaan vaadi ylimääräistä vaivaa käyttäjältään.

7. YI Smart Dash Camera

Paljon tekniikkaa pikkuruisessa paketissa.

Videonlaatu: 1080 p (Full HD) | Kuvakulma: 165 astetta | GPS-paikannus: Ei | Muisti: MicroSD-muistikortti

Kaistavaroitus
Sisäänrakennettu wifi-yhteys
Ei GPS-paikannusta
Imukuppikiinnitys voisi olla parempi

Yi – action-kameramarkkinoiden tuorein tulokas, tunnetaan myös pikkuruisista autokameroistaan, joiden sisälle on pakattu valtavasti tekniikkaa.

Valmistajan Smart Dash Camera -mallin suuri kuvakulma helpottaa kuljettajaa havannoimaan ympäristö. Lisäksi tämä autokamera varoittaa kuljettajaa, jos ajoneuvo poikkeaa ajolinjoiltaan tai, mikäli se havaitsee, että kuljettaja on törmäämässä edellä ajavaan ajoneuvoon.

Ominaisuudet perustuvat Advanced Driver Assistance System (ADAS) -pakettiin, joka toimii yhdessä G-anturin kanssa. Sama järjestelmä nauhoittaa ja tallentaa videot automaattisesti onnettomuustilanteissa.

Vaikuttavan täyslasisen, korkearesoluutioisen objektiivin ja sen f/1,8-kokoisen aukon ansiosta videot ovat kirkkaita ja teräviä hämärässäkin valaistuksessa. Autokamerasta puuttuu harmillisesti GPS-paikannus, mutta hinta-laatusuhde on muuten mainio.

8. RoadHawk DC-2 HD GPS Dash Cam

Erinomainen kuvanlaatu, puutteellinen ulkonäkö.

Videonlaatu: 1080 p (Full HD) | Kuvakulma: 120 astetta | GPS-paikannus: Kyllä | Muisti: MicroSD-muistikortti (sisältyy pakkaukseen)

Kuvanvakaaja
Ulkoinen äänimoduuli
Ei kovin tyylikäs
Rajoitteita käytännöllisyydessä

Yksinkertaisuus on RoadHawk DC-2:n kohdalla valttia: kaikki ylimääräiset ominaisuudet, kuten LCD-näyttö, on riisuttu pois, jotta kuvan- ja äänenlaatu olisivat mahdollisimman hyvät.

Gyro-antureihin perustuva kuvanvakautus ja korkealaatuinen kenno takaavat erinomaisen kuvaston jopa hämärämmissä valotusolosuhteissa. Lisäksi autokamerassa on mikrofoniliitäntä.

Autokamerassa on GPS-paikannus, joka kerää sekä tietoa sijainnista että ajonopeuksista. Vaikka autokameroihin voikin liittää ylimääräisen ulkoisen GPS-antennin, on autokameran oma sisäinen signaali vahvempi ja luotettavampi.