OnePlus 8 -sarjan tietoja vuoti julki – puhelimet ovat viimein mahdollisesti vedenkestäviä

OnePlus 7T Pro (Kuva: Future)

Olemme kuulleet viime kuukausina tasaisin väliajoin huhuja OnePlus 8 -sarjan puhelimista, mutta tänään tulevista OnePlus 8:sta, 8 Prosta ja 8 Litestä on vuotanut valtava määrä uutta tietoa.

Tämä ei ole jäänyt kuitenkaan ainoaksi vuodoksi, vaan toisen vuotajan perusteella OnePlus 8 -sarja saattaa saada jotain paljon mielenkiintoisempaa: vedenkestävyyden.

Luotettavana vuotajana tunnettu MaxJmb on julkaissut Twitterissä kuvan hyvin paljon OnePlus 8:lta näyttävästä puhelimesta sekä sen saatteena sanan: vesi. Hän ei kuitenkaan maininnut vuodossaan kyseessä olevan OnePlus 8, joskin hän uudelleentwiittasi erillisen artikkelin, jossa epäillään kyseessä olevan juuri kyseinen OnePlussan malli.

Kyseinen vuoto ei myöskään kerro sen tarkemmin, mikä IP-luokitus puhelimessa olisi. Omien epäilyksemme mukaan kyseessä on todennäköisesti IP68, jota useimmat vedenkestävät puhelimet käyttävät ja jolloin se kestäisi upotusta kahteen metriin asti puolen tunnin ajan.

This leak also doesn’t specifically say what level of water resistance the phone will have, but we’d expect IP68, which is the certification most water-resistant phones have, and means they should comfortably survive submersion of 2m for up to 30 minutes.

See more

Toinen vuoto paljastaa puolestaan hieman enemmän odotettavissa olevista teknisistä tiedoista. Nämä ovat peräisin Giztop-verkkokaupasta, joka ei ole tunnettu aiemmista vuodoista, minkä perusteella näiden vuotojen todenperäisyyteen kannattaa suhtautua varauksella.

He väittävät kuitenkin OnePlus 8:ssa olevan 6,55 tuuman FHD+ AMOLED -näyttö 90 Hz:n virkistystaajuudella, Snapdragon 865 -piirisarja ja joko 6, 8 tai 12 gigaa RAM-muistia. Puhelimessa on lisäksi 48, 16 ja 2 megapikselin takakamerat sekä 32 megapikselin selfie-kamera, 128 tai 256 gigaa tallennuskapasiteettia, 4 000 mAh akku, 30 W -pikalataus sekä Android 10.

OnePlus 8 Prossa väitetään puolestaan olevan 6,5 tuuman FHD+ AMOLED -näyttö 120 Hz:n virkistystaajuudella, Snapdragon 865 -piirisarja, 60, 16 ja 13 megapikselin takakamerat, 32 megapikselin selfie-kamera, 8 tai 12 gigaa RAM-muistia, 128 tai 256 gigaa tallennustilaa, 4 500 mAh akku, 50 W lataus ja Android 10.

Lopuksi OnePlus 8 Litessä olisi 6,4 tuuman AMOLED-näyttö 90 Hz virkistystaajuudella, MediaTek Dimensity 1000 -piirisarja, 48, 16 ja 12 megapikselin takakamerat, 16 megapikselin selfie-kamera, 8 gigaa RAM-muistia, 128 tai 256 gigaa tallenustilaa, 4 000 mAh akku, 30 W lataus ja Android 10.

Verkkokauppa on julkaissut sivuillaan myös hinnat, joiden mukaan OnePlus 8 maksaisi 549 dollaria, OnePlus 8 Pro 799 dollaria ja OnePlus 8 Lite 499 dollaria.

Tähän vuotoon kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella, kuten aiemmin mainitsin. Sen lisäksi, ettei sivu ole tunnettu aiemmista vuodoistaan, osa puhelinten teknisistä tiedoista kuulostaa oudoilta. Esimerkiksi OnePlus 8 Prossa väitetty FHD+ -resoluutio on todennäköisemmin QHD+ -resoluutio, minkä ohella verkkokauppa väittää Lite-mallissa olevan paremmat kamerat kuin perusmallissa.

Saanemme tietää viralliset tiedot onneksi pian, sillä OnePlus 8 -sarjalaiset rantautuvat kauppoihin todennäköisesti toukokuun aikana.

Lähde: BGR ja PhoneArena

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.