Koronavirus voi lykätä iPhone SE 2:n julkaisua ja supistaa iPhone 11:n tuotantoa

iPhone 11 Pro Max
Viruksen leviäminen voi vaikuttaa iPhone 11 Pro Maxin tuotantoon (Kuva: Future)

Uusi iPhone SE 2 julkaistaan huhujen mukaan maaliskuussa, mutta julkaisupäivä saattaa siirtyä odotettua myöhäisemmäksi Kiinassa jylläävään koronaviruksen takia.

Aasialaisen bisnessivusto Nikkein mukaan alan tavarantoimittajat ovat kertoneet koronaviruksen uhkaavan Applen tehtaiden tuotantoa. 

Applella on ilmeisesti tällä hetkellä tilauksessa 65 miljoonaa jo julkaistua iPhonea (pääasiassa iPhone 11 -sarjaa) sekä 15 miljoonaa iPhone SE 2:ta, mutta tavarantoimittajat pelkäävät, että koronavirus hidastaa tilauksia.

iPhone 12:n aikataulu pysyy ennallaan

Viruksen ei odoteta vaikuttavan iPhone 12:n tuotantoon, mutta iPhone SE 2:n julkaisu saattaa myöhästyä, jos Kiinasta ei saada toimitettua riittävästi puhelimia myynnin aloittamista varten. On myös mahdollista, että iPhone 11 -sarjan puhelimet loppuvat tilapäisesti joistain kaupoista.

Koronavirus havaittiin ensimmäisen kerran jo joulukuussa Hubein provinssissa, joka sijaitsee Keski-Kiinassa. Hubei jakaa yhteisen rajan Henanin provinssin kanssa, jossa sijaitsee yksi Applen suurimmista tehtaista. Toinen merkittävä tehdas on puolestaan Guangdongissa, joka sijaitsee Kaakkois-Kiinassa. Se on väestömäärältään suuri provinssi, joten virus leviää todennäköisesti myöhemmin sinnekin.

Vaikka Hubein provinssi suljettiin pian viruksen havaitsemisen jälkeen, koronavirusta on havaittu jo ympäri maailman. Tähän mennessä tautiin on kuollut arvion mukaan 100 ihmistä, mutta viruksen leviäminen on vasta alkuvaiheessa. Leviämisen hillitseminen ja työntekijöiden terveyden suojeleminen on luonnollisesti tärkeämpää kuin puhelinten tuotanto, joten viivästykset ovat todennäköisiä. 

Kannattaa myös pitää mielessä, että iPhone SE 2:n julkaisupäivä on vasta pelkkä huhu, joten puhelinta ei julkaista välttämättä edes viruksesta huolimatta.

Tom Bedford
Contributor

Tom Bedford was deputy phones editor on TechRadar until late 2022, having worked his way up from staff writer. Though he specialized in phones and tablets, he also took on other tech like electric scooters, smartwatches, fitness, mobile gaming and more. He is based in London, UK and now works for the entertainment site What To Watch.


He graduated in American Literature and Creative Writing from the University of East Anglia. Prior to working on TechRadar, he freelanced in tech, gaming and entertainment, and also spent many years working as a mixologist. He also currently works in film as a screenwriter, director and producer.