iOS 14 -vuoto vihjaa työpöydän parempaan muokattavuuteen

iOS
(Kuva: Future)

WWDC 2020 jää tänä vuonna ymmärrettävistä syistä väliin, mutta Applen uskotaan tästäkin huolimatta nostavan iOS 14 -päivityksensä esille kesän korvilla. Tapahtuman oli määrä järjestää kesäkuussa, joten aikataulu pysynee samana ennen syyskuun julkaisua.

iOS 14 -ensimateriaaliin perehtynyt 9to5Mac kertoo lähdekoodin vihjaavan, että Apple vähintäänkin kokeilee Home-työpöydän muokattavuutta. Testivaiheessa tarjolla on mahdollisuus vaihtaa widgetissä olevia sovelluksia mielensä mukaan.

Kilpakumppanin Android-käyttöjärjestelmässä tämä on ollut mahdollista jo pitkän aikaa, ja Applen viimeaikaiset muutokset antavatkin ymmärtää, että amerikkalaisjätti olisi tuomassa vastaavanlaista valinnanvapautta iPhonelle ja Ipadille.

9to5Mac kuitenkin korostaa, että ominaisuus on vasta kokeilussa ja saattaa hyvinkin tippua kehitystyön varrella matkasta. Joka tapauksessa tällä erää se on mukana samalla lailla kuin sovellusten vaihtoa hiova uudistus sekä AR-ominaisuudetkin.

See more

Viikonlopun aikana levisi myös tieto iOS 14:n myötä uudistuvasta taustakuvan vaihtamisesta. Applen tiedoista yleensä varsin hyvin perillä ollut @DongleBookPro julkaisi Twitterissä otoksia tulevasta näkymästä.

Luvassa vaikuttaisi olevan paitsi uusia taustakuvia mutta myös jako erilaisiin kategorioihin, joiden avulla kuvien kahlaaminen onnistuu aiempaa paremmin.

Mikäli vuoto pitää kutinsa, persoonallisuutta lisäävän kuvan saa dynaamisena, pysyvänä sekä aaltoilevana. Potrettia voi niin kään vaihtaa myös pimeässä tilassa, mikä toki on peruja jo iOS 13 -käyttöjärjestelmästä.

Apple ei ole toistaiseksi julkaissut aikataulut WWDC 2020:lle tai kertonut ylipäätään tapaa, jolla esitys pandemian keskellä järjestetään. Todennäköisesti yhtiöjätti kuitenkin jatkaa kesäkuista aikatauluperinnettään, joten jäämme odottamaan paitsi iOS 14 -uutisia mutta myös tietoja Applen muista laitteista.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.