Skip to main content

Disney Plus ylittänyt 100 miljoonan tilaajan rajapykiin

WandaVisionin ensimmäisen tuotantokauden 9. jakso
(Kuva: Marvel/Disney)

Suoratoistopalvelu Disney+ ei ole osoittanut hyytymisen merkkejä. Disneyn toimitusjohtaja Bob Chapek kertoi rahoittajille pidetyssä talouskatsauksessa, että palvelun tilaajamäärä on ylittänyt jo 100 miljoonan käyttäjän rajan.

Kasvu on pysynyt huimana, sillä Disney kertoi tilaajamäärän olleen vielä kuukausi sitten alle 95 miljoonaa. Marraskuussa lukemaksi uutisoitiin vain 70 miljoonaa. Kasvua ovat lisänneet taannoinen laajentuminen Singaporeen sekä Star, along with the addition of its new Star-brändin saapuminen osaksi valikoimaa.

Lukeman vaikuttavuutta lisää tilauskasvun nopeus. Disney+ lanseerattiin maailmalla vasta 1,5 vuotta sitten, kun taas Suomessa palvelu nähtiin vasta syyskuussa 2020.

Tahti on yllättänyt myös Disneyn. Yhtiön alkuperäinen tavoite oli saavuttaa 60-90 miljoonaa tilaajaa vuoteen 2024 mennessä.

Noususuhdanne näkyy myös pörssissä

Chapekin mukaan Disney satsaa palveluun kuluvan vuoden aikana runsaasti. Luvassa on jopa 100 uutta nimikettä vuotta kohden, joiden joukossa on niin Marvel-supersankareita, Tähtien sotaa, National Geographic -luontodokumentteja kuin Disney-animaatioita sekä niihin pohjautuvia Live Action -elokuviakin.

Toimitusjohtaja kertoi menestyksen inspiroineen Disneytä pyrkimään entistäkin kunnianhimoisempiin projekteihin, joiden avulla yhtiö voi satsata laadukkaaseen sisältöön.

"Sisällön luominen suoraan kuluttajalle on yhtiön tärkein prioriteetti, ja meillä on vahva suunnitelma kasvun jatkamiseksi", kommentoi Chapek. Syykin vaikuttaisi olevan varsin selvä, sillä Variety uutisoi suoratoistopalvelun menestyksen nostaneen Disneyn osakkeen ennätyslukemiin. Osakkeen hinta oli vuosi sitten maaliskuussa 79 dollaria, kun taas tällä hetkellä hinta on pompannut 201,91 dollariin.

Mikäli et vielä ole Disney+-tilaaja, voit napata suoratoistopalvelun käyttöösi alta.

Image

Disney+ | 12 kuukautta | 107,88 € 89,90 € | 15 %
Tilaa Disney+-suoratoistopalvelu koko vuodeksi kerralla, niin säästät hinnasta peräti 15 prosenttia. Irtokuukauden hinta on tällä hetkellä 8,99 euroa.