AMD yli vuosikymmenen tauon jälkeen 40 % osuuteen prosessorimarkkinoista

AMD Radeonin ja AMD Ryzenin logot
(Kuva: Shutterstock)

Taistelu prosessorimarkkinoista käy kiivaana AMD:n ja Intelin välillä. PassMarkin tuoreen tiedon mukaan vääntö on tasaisempaa kuin pitkään aikaan, sillä AMD on saanut haalittua itselleen yli 40 prosentin markkinaosuuden.

Lukema on kova, sillä lukema on yhtiön paras sitten vuoden 2006 eli lähes 14 vuoteen. Samalla rajapyykki sysää paineita markkinoita pitkään dominoineen Intelin suuntaan.

Markkinatilanteen muutos ei ole pelkkää sattumaa. AMD julkaisi vuoden 2019 aikana menestyksekkäästi AMD Ryzen 3000 -sarjan, minkä lisäksi yhtiö haali kuluttajia puolelleen kuluttajien kannalta miellyttävällä hinnoittelullaan.

Mitä muutos tarkoittaa?

AMD:n paluu 40% osuuteen on vaikuttavaa, mutta numerot eivät ole välttämättä täysin tarkkoja. Ensinnäkin on syytä huomata, että käyttäjämäärätieto tulee PassMarkilta, joka huomioi ainoastaan yhtiön sovelluksia käyttävät koneet.

Toinen merkittävä asia on PassMarkin keskittyminen ainoastaan Windows-käyttöjärjestelmään, minkä vuoksi lukemassa on mukana käytännössä ainoastaan Intel ja AMD. Raportissa todetaan, että vaikka muita valmistajia onkin tilastossa nähtävissä, lukema on pienuutensa vuoksi käytännössä merkityksetön.

Lisäksi tutkimukseen on huomioitu ainoastaan x86-prosessorit, joka on kuitenkin ylivertaisesti suosituin vaihtoehto.

Kaikesta huolimatta on selvää, että Intelillä on aihetta huoleen. Toisaalta kuten esimerkiksi Wccftech artikkelissaan selventää, Intel tarjoaa erityisesti pelaajia kiinnostavan edun kellotusnopeuksissa.

Tuloksien perusteella voidaan ennustaa, että alkanut vuosikymmen vain kiristää taistoa valmistajajättien välillä. AMD:llä on tällä erää kova vauhti päällä, joten Intelin suunnalta voidaan odottaa vastavetoja.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.